lauantai 2. syyskuuta 2017

Li River ja Yangshuo



Varasin hostellin kautta bambulautta-ajelun Li-joella. Saavuin aulaan odottamaan lähtöä aamuseitsemän jälkeen, sillä lähtöajaksi oli ilmoitettu klo 7:10-7:30. Lähempänä puoli kahdeksaa meidän bussimme ajoi hotellin eteen ja respan nainen sanoi, että sinne pitää mennä. Samalta hostellilta tuli retkelle pari muutakin tyyppiä. Bussissa oli sekä kiinalaisia että ulkomaalaisia, joten oppaamme KFC selitti kaiken useampaan kertaan sekä kiinaksi että englanniksi. Oli vähän huvittavaa, että hän toisti kaikki ohjeet vähintään 3 kertaa, mutta ilmeisesti kiinalaisten kanssa hän oli tottunut siihen, etteivät kaikki kuitenkaan kuuntele.

Ajoimme 45 min Yangdiin, josta lautat lähtivät liikkeelle. KFC kävi ostamassa meille liput. Sitten piti jakaantua neljän hengen porukoihin. Minut nakitettiin kolmen kiinalaisen kaveruksen seuraksi. KFC käski heidän huolehtia siitä, että pääsisin takaisin bussiin lauttamatkan jälkeen. Minun hän käski seurata kolmikkoa. Menimme pitkän jonon hännille ja jouduimme odottamaan puolisen tuntia ennen kuin pääsimme lautoille. Kaikkien piti käyttää pelastusliiviä, mikä oli vähän naurettavaa, kun näki millaisia ne olivat: One size fits all -malli, joka oli minullekin liian iso. Ei mitään jalkoväliremmiä, eli veden varaan joutuessa liivi olisi vain pujahtanut pään yli. Ja kaiken kukkuraksi työntekijät eivät edes vaivaantuneet sulkemaan edessä olevaa vetoketjua. Pelastusliivi teki siis olon paljon turvallisemaksi - eli siis ei todellakaan.Venemiehemme tökki muovisen "bambulautan" kauemmaksi rannasta ja käynnisti sitten moottorin. Puksutimme eeteenpäin jokea pitkin ja nautimme kauniista maisemista.


  
Noin tunnin ajelun jälkeen saavuimme Mashaniin, jossa jäimme pois kyydistä. KFC oli ohjeistanut meitä jatkaaan siitä "sähköautolla" eli isolla golfautolla Xingpingiin. Jono oli kuitenkin pitkä ja se eteni erittäin hitaasti. Vartin jonotettuamme kiinalaiskolmikkoni ehdotti, että maksaisimme pienen summan omasta kyydistä. Hyppäsimme siis ison tuktukin kyytiin. Matkan varrella pysähdyimme 20 yuan viewpointilla, eli kohdassa josta näki 20 yuanin setelissä olevan maiseman. Sitten kuski ajoi meidät lähelle bussiasemaa. Lähdime kävelemään ja katukojusta kolmikko osti meille katkarapupallot matkaevääksi. Kun pääsimme bussiasemalle, ei meidän bussiamme näkynyt. Yksi kiinalainen soitti KFC:lle, joka sanoi bussin saapuvan vasta puolen tunnin kuluttua. Menimme siis vielä vähäksi aikaa kiertämään kylää.



Kun kaikki olivat päässeet bussiin, ajoime puoli tuntia Yangshuohon. Saimme valita, että jäisimmekö sinne loppupäiväksi ja hankkiutuisime omalla kyydillä takaisin Guiliniin vai osallistuisimmeko iltapäivällä vielä lisäretkelle Yulong-joelle (lisämaksusta tietenkin). Päätin osallistua lisäretkelle niin kuin melkein kaikki muutkin. Meillä oli siis pari tuntia aikaa kierrellä Yangshuossa ennen sitä. Minä kävin ottamassa lisää valokuvia joesta söin lounasta ja kävelin sitten paikallisella ostoskadulla Western Streetillä. Sitten menin tapaamispaikalle, jossa olin tapani mukaan etuajassa, eikä muita näkynyt. Ensimäisenä paikalle tuli kiinalaiskolmikkoni. He soittivat taas KFC:lle, joka kertoi, missä bussi odotti. Menimme sinne, ja melkein kaikki kiinlaiset olivat jo siellä. KFC kävi hakemassa ulkomaalaiset kohtauspaikalta ja pääsimme matkaan. 



Ajoimme lyhyen matkan Xiatang-kylään. Kävimme ensin katsomassa (ilmeisesti kuuluisaa) Yulong Bridgea. Näimme siellä myös merimetsoja, joiden kanssa sai ottaa kuvia (nyt sorruin siihenkin). Sitten menimme rantaan ja astuimme pareittain tällä kertaa ihan oikeisiin babulauttoihin. Lautturi kuljetti lauttaa eteenpäin pitkällä sauvalla joen pohja tökkimällä. Jossain vaiheessa alkoi ripsiä vettä, mutta se kesti ehkä viisi minuuttia ja loppui sitten yhtä yllättäen kuin alkoikin. Teimme joella puolen tunnin lenkuran ja palasimme takaisin sinne mistä lähdimmekin. Retken lopuksi saimme vielä ruokkia vesipuhvelia. 







Sitten jakaannuimme kahteen bussiin: toinen lähti Yangshuohon ja toinen Guiliniin. Jo ennen Xiatangiin saapumista KFC kertoi useaan otteeseen, että kumpi busseista lähtee minnekin, sitten vielä retken jälkeen bussiin noustessa kuski sanoi, että kumpaan on menossa. Ja KFC kävi yksitellen sanomassa, että tämä bussi menee Guiliniin. Ja vielä juuri ennen lähtöä toinen opas kuulutti, että bussi menee Guiliniin ja pysähtyy kolmessa eri paikassa ja kertoi nekin vielä erikseen. Opas kävi sitten yksitellen kysymässä kaikilta, että missä näistä kolmesta pysähdyspaikasta haluaisimme jäädä pois kyydistä. Kahden kiinalaisen luokse päästyään kiinalaiset ilmoittivat, että he ovat menossa Yangshuohon. Meidän piti siis pysähtyä ja odottaa, että toinen bussi tulee noutaaan nämä ilmeisen kuurot kiinalaiset. Lopulta bussi kuljetti takaisin Guiliniin ja pitkä mutta onnistunut päivä oli pulkassa.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti