Huangshan

Huangshanin juna-asemalta kävelin ensimmäisenä hostellille, jossa yöpyisin seuraavana päivänä. Halusin jättää sinne osan tavaroista säilöön siksi aikaa kun menisin vuorille. Siellä olikin respassa ystävällinen nainen paikalla jo näin aikaisin aamulla, ja sain tyhjentää rinkkaani matkatavarahuoneeseen. Levähdin hetken aulassa. Respan nainen kertoi, missä on isompi ruokakauppa ja mistä bussi vuorille lähtee. Kävin ruokakaupassa eväsostoksilla ja menin sitten juna-aseman edessä olevalle bussiasemalle. Joku tuli kysymään, että olenko menossa Huangshaniin. Vastasin myöntävästi, ja hän näytti minulle, miltä laiturilta bussi lähtisi. Sielä oli jo porukkaa, ja joku nainen sanoi, että hänelle pitäisi maksaa lipusta. Mietin, että onko tämä joku turistihuijaus, mutta ihan pätevännäköisen lipun häneltä sain. Noin 20 minuutin odottelun jälkeen minibussi saapui. Menin sisään, ja se sama nainen keräsi ne liput meiltä kaikilta matkustajilta pois (muutkin olivat siis ostaneet samanalaiset).

Reilun tunnin päästä saavuimme kylään. Kuski pysähtyi kadunvarteen ja sanoi minulle, että tässä pitää jäädä pois, jotta pääsisik toiseen bussiin. Nousin siis pois kyydistä ja hämmentyneenä etsin, missä se toinen bussi mahdollisesti olisi. Jonkin matkan päässä näkyi sitten kylttejä, ja siellä olikin ihan bussiasema. Ostin lippuluukulta lipun ja pääsin oikeaan bussiin. 20 minuutin ajomatkan jälkeen saavuimme vuorien itäpuolelle. Pysäkiltä olo lyhyt matka cable carille. Olisi ollut mahdollista kävellä koko matka ylös asti, mutta opaskirjojen mukaan maisemat sillä reitillä eivät olleet mitenkään ihmeelliset ja ylhäällä riittäisi kyllä käveltävää. Päätin siis investoida cable cariin yhdensuuntaisella matkalla. Oppaissa oli varoiteltu jonoista, mutta täällä ei kyllä ollut jonon jonoa lippuluukulle eikä cable cariin. Maisemat kieltämättä paranivat sitä mukaa kuin nousimme ylös. 

Cable carilla pääsin noin puoliväliin, ja siellä olo heti sellainen olo, että investointi kannatti. Reitit olivat helppokulkuisia, ja muita ihmisiä oli yllättävän vähän verrattuna muihin vastaaviin kiinalaisiin kohteisiin. Lähdin nousemaan ylöspäin ja matkalla tietysti tein pieniä kiertoreittejä näköalatasanteille. Matkan varrella tuli vastaan ranskalainen nainen, joka kysyi, missä aioin yöpyä. Kerroin, että olin varannut hotellin huippujen toiselta puolelta. Nainen kertoi, että hän oli tehnyt hotellivarauksen, mutta sitten hotellissa varausta ei ollutkaan löytynyt ja kaikki huoneet olivat täynnä, joten nyt naisella ei ollut mitään majapaikkaa yöksi. En pystnyt häntä auttamaan, mutta toivotavasti hän löysi jonkun yöpaikan. 

Juuri kun olin viimein päässyt huipulle, alkoi ripsiä vettä. Ajattelin ensin, että se on vain pieni kuuro, joka menee nopeasti ohi. No eipä mennyt. Sade vain yltyi, joten etsin suojaa katoksesta ja kaivoin kuoritakin ja rinkan sadesuojan esiin. Kun sade tuntui hieman laantuvan, lähdin jatkamaan matkaa. Ei se kuitenkaan laantunut, vaan hetken päästä yltyi entisestään. Taas etsiydyin sadesuojaan. Kun sade vaan jatkui ja jatkui, päätin, että olisi vain pakko jatkaa matkaa eteenpäin, sillä en todellakaan halunnut jäädä yöksi jumiin taivasalle. Lähdin siis kävelemään eteenpäin. Sitten alkoi ukkostaa, ja sade näytti välillä menevän poikittain voimakkaan tuulen vuoksi. Matkan varrella oli pieni "luola", jossa oli muitakin ihmisiä sateensuojassa. Pysähdyin siihen, ja perässäni tuli paikallinen mies poikansa kanssa. Hän kysyi, mistä olen kotoisin. Totesimme yhdessä, että keli on aika huono. 

Mies ja poika jatkoivat matkaa, ja he kannustivat minuakin lähtemään. Seurasin siis perässä. Maisemia ei oikein voinut ihailla, koska näkyvyys oli huono. Ja aina kun ajattelin, että sade alkaa laantua, se vain yltyi uudelleen. Onneksi aloin lähestyä toisen cable carin ylätasannetta, jonka lähellä hotellini oli. Kun pääsin viimein perille, olin aivan läpimärkä kaikkialta muualta paitsi kuoritakin alta, ja sieltäkin olin hiestä kostea. Menin respaan ja onneksi huonevaraukseni löytyi. Menin hotellin alimmaiseen kerrokseen ja siellä oli 8 hengen dormini. Sain riisuttua märät vaatteet pois päältäni ja levättyä hetken. Sitten sade yllättäen loppui. Menin ulos nauttimaan hienosta auringonlaskusta ja vietin sitten aikaa hotellin aulassa, koska wifi toimi ainoastaan siellä. Illalla menin vielä katsomaan upeaa tähtitaivasta ja kaukana välkkyvää ukkosta. 

Aamulla heräsin jo viideltä. Laitoin vaatteet päälle ja hipsin ulos respan miehen neuvomaan näköalapaikkaan. Siellä olikin jo muita aamuvirkkuja odottamassa auringonnousua. Ja kyllä kannatti herätä aikaisin. Hotellin henkilökunnan mukaan nyt ei ollut hyvä sää auringonnousun katseluun, mutta kyllä se minun mielestäni upealta näytti. Kun olin katsonut nousevaa aurinkoa ja maisemia pitkän tovin, menin takaisin huoneeseen pakkaamaan tavarani. Ajattelin, että kannattaa saman tien lähteä liikkeelle, kun ei oikeastaan väsyttänyt enää eikä aamulla olisi niin kuuma kuin päivällä. Palautin avaimen respaan ja lähdin laskeutumaan portaita alas. Ja portaita kyllä riittikin koko matkalla. Tämä Western Step-reitti oli jyrkempi ja pidmepi kuin Eastern Steps siellä toisella puolella. Polvet eivät tykänneet, mutta onneksi minulla oli hyvin aikaa edetä hitaasti. 

Matkan varrella olisi ollut mahdollisuus nousta Celestial Peakille eli vuorten korkeimmalle huipulle. Katsoin kuitenkin alhaaltapäin sinne johtavia erittäin jyrkkiä portaita ja totesin, etteivät ne maisemat sieltä voineet olla niin paljon paremmat kuin muilta huipuilta, että lähtisin henkeäni uhmaten sinne kiipeämään. Onneksi toinen reitti kierti tuon huipun. Matkan varrella oli muutamia näköalapaikkoja. Muita ihmisiä alkoi tulla vastaan vasta puolimatkassa, ja he nimen omaan kävelivät ylöspäin. Minä pysähtelin aina välillä lepuuttamaan polviani. Monet ylöspäin kävelevät paikalliset katsoivat kauhuissaan rinkkaani ja näyttivät minulle peukkuja.  Matkan varrella oli myös vesiputouksia. Yhteen niistä paikallinen tyttö tiputti kameransa. Yritimme sitä kalastaa siltä pois, mutta siihen ei turvallisesti päässyt millään käsiksi. Matka jatkui, ja juuri kun ajattelin, etteivät polveni kestä enää yhtäkään porrasta, saavuin cable carin alatansanteelle.

Menin lippuluukulle ostamaan bussilipun. Jäin seisoskelemaan sinnen tyhmän näköisenä, koska en tiennyt, mikä bussi lähtisi ensimmäisenä. Lippuluukun nainen tuli sitten näyttämään minulle, mihin bussiin pitäisi mennä. Tämä bussi vei vain muutaman kilometrin päähän, ja siellä piti vaihtaa toiseen bussiin, joka sitten vei kylälle asti. Lonely Planetin mukaan sielä voisi kadunvarrelta viittoa bussille, joka menisi takaisin Tunxiin. Minua ei Zhangjiajien kadunvarsiviittomisien jälkeen tämä oikein huvittanut, joten  menin bussilla perille asti bussiasemalle. Lippuluukulla yritin selittää, minne haluan mennä. Aluksi nainen ei ymmärtänyt, mutta sitten uskoin päässeemme yhteisymmärrykseen, hän sanoi, että seuraava bussi Tunxiin lähtisi vasta tunnin päästä. Se passasi minulle, joten ostin lipun ja odottelin sitten bussiasemalla. Kuulin yhden paikallisen perheen ostavan lipun samaan bussiin, joten seurasin heitä. Päädyin lopulta bussiin ja se vei ihan oikeaan paikkaan sinne Tunxin rautatieaseman edessä olevalle bussiasemalle.

Kävelin hostellille, kirjauduin sisään ja raahasin rinkan sekä säilössä olevat tavarat kolmanteen kerrokseen. 6 hengen dormi oli tilava varsinkin kuin lisäkseni siellä oli vain yksi nainen. Kävin suihkussa ja lepäsin pitkään. Illalla kävin vielä kaupassa ostamassa ruokaa, mutta uni maittoi aikaisin. Seuraavana aamuna nukuin pitkään ja loikoilin herättyäni sängyssä siihen asti kunnes oli pakko pakata tavarat ja poistua huoneesta. Jätin rinkan säilöön ja jatkoin löhöämistä aulan oleskelutilassa. Päivä kuluikin siellä mukavasti kenkiä korjatessa, neuloessa, netflixiä katsoessa ja kotiin skypetellessä. 45 min ennen juna lähtöä nappasin tavarat mukaan ja kävelin asemalle. Jonoa ei ollut, eikä lipuntarkastustakaan siinä määrin kuin isommilla asemilla. Turvatarkastus kuitenkin oli tavalliseen tapaan. Junassa pääsinkin melko pian nukkumaan. Aamulla konduktööri tuli herättämään jo pari tuntia ennen junan saapumista Shanghaihin. Hyttikaverinani oli filippiiniläinen mies, joka kertoi käyvänsä lyhyillä viikonloppumatkoilla noin  kerran kuukaudessa jossain Aasian maassa. Pidempään lomaan heillä ei ole mahdollisuutta, mutta näitä lyhyitä pitkiä viikonloppuja kertyy. Filippiineillä hän suositteli kohteeksi Palawania (niin kuin kaikki muutkin) ja välttämään ehdottomasti Manilaa mikäli se vain on mahdollista. Hyviä vinkkejä Filippiinien reissuosuutta varten siis.