Ennen postikeikkaa kävin vielä läheisessä kaupassa ostamassa kolme erittäin halpaa posliinipurkkia, joihin tykästyin pari päivää aiemmin ja jotka visioin sopimaan tulevaan keittiöön tulevassa kodissani sitten joskus kun palaan Suomeen ja minulla olisi taas koti. Postiin saavuttuani menin tiskille ja kysyin, että puhuuko nainen englantia. Hän sanoi osaavansa vähän. Näytin hänelle saamaani fraasilappua, ja hän pyysi minua etsimään Suomen pumaskasta, jossa oli postimaksujen suuruudet eri maihin. Nainen tutki kaikki lähetettävät tavarat huolellisesti. Kaupassa purkit oli tehokkaasti kääritty suojapapereihin, mutta nainen avasi ne kaikki ja katsoi jokaisen purkin sisälle. Hän oli sitä mieltä, että purkit menevät rikki matkalla. Yritin kysyä, että olisiko jotain lisäpakkausmateriaalia. Paikalle tuli toinen asiakas, joka osasi myös jonkin verran englantia, ja yhdessä siinä sitten pähkäilimme. Ekstrapehmikettä löytyi onneksi pieneen lisähintaan. Postinainen katsoi vielä "käsiskannerilla" läpi kaikki lähetettävät tavarat ja ne laitettiin sitten pahvilaatikkoon.
Minä täytin lomakkeen, johon tuli vastaanottajan osoite (äidin osoite), vaihtoehtoinen osoite (laitoin oman entisen osoitteeni, koska en siihen hätään muistanut muutakaan) sekä lähettäjän osoite, eli minun tapauksessani sen hetkisen hostellin osoite. Lomakkeeseen piti myös kirjata lähetettävät tuotteet ja niiden arvo. Molemmat naiset yrittivät kovasti saada minut lähettämään tavarat lentopostissa, vaikka halusin niiden menevän halvimmalla tavalla eli maata pitkin. Kuulemma siinä kestää liian kauan, 2-3 kk. Minuapa se ei haittaa, koska en ole edes silloin vielä itse kotona. Postinainen tarvitsi vielä passiani lähetyksen rekisteröintiin. Hintaa lähettämiselle ja pakkausmateriaaleille tuli n. 250 yuania eli n. 35 €. China Post ei kuulemma vastaa rikkoutuneista tavaroista tai kadonneesta paketista, joten saa nähdä, saapuvatko purkit, teet ja kengänpohjalliset koskaan perille Suomeen. Sainpahan kuitenkin tavarat lähtemää eteenpäin eikä tarvitse enää niitä raahata mukana. Koko postikeikassa meni tunti, eli ei kauhean nopeaa palvelua ihan näin asiakaspalvelutilanteessakaan ollut. Sekä postinainen että apuun tullut asiakas olivat kuitenkin erittäin ystävällisiä ja kärsivällisiä, vaikka kielimuuri oli taas osittain ongelmana. Heillä ehkä riitti loppuviikoksi puhetta ruokapöytään tuulipukuisesta suomalaisnaisesta, joka halusi välttämättä lähettää kengänpohjallisia pintapostilla Suomeen.
Palasin takaisin hostelille kuivattelemaan ja syömään. Kaksi tuntia ennen junan lähtöä lähdin kävelemään bussipysäkille. Sain odotella vartin ennen kuin 100 tuli. Juna lähti eri asemalta kuin mihin olin saapunut, mutta kartalta näin, missä se oli. Tai niin luulin. Jäin poi pysäkillä, joka oli mielestäni lähinnä kartassa näkyvää Guilin North Railway Stationia. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään asemaa, ainoastaan vanhan näköinen ratapiha. Päätin kävellä vähän eteenpäin ja katsoa, näkyisikö asemaa. Ei kuitenkaan edelleenkään mitään aseman näköistäkään ollut edessä. Katsoin uudelleen karttaa ja näin siinä pohjoisen bussiaseman. Ajattelin, että rautatieasema olisikin varmaan siinä vieressä. Sinne oli jonkin verran matkaa, mutta oli vielä tunti aikaa junan lähtöön. Päätin siis kävellä, koska en tiennyt, joutuisiko bussia odottamaan kauankin ja ruuhkassa kävely saattaisi jopa olla nopeampi vaihtoehto. Taas kävi kuitenkin niin, että välimatka näytti kartalla paljon lyhyemmältä kuin se oikeasti oli. Kellon tikittäessä askel nopeutui ja hengitys tihentyi. Kun saavuin viimein aseman eteen, junan lähtöön oli vain puoli tuntia aikaa. Onneksi turvatarkastuksessa ei ollut juurikaan jonoa, joten itse asiassa saavuin portille ennen kuin lipuntarkastus oli edes alkanut. Ehdin siis hyvin riisua märät sadevaatteet pois päältä ennen junaan astumista.
18 tunnin junamatka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. 4 hengen soft sleeper-hytissä meitä olikin seitsemän, sillä muiden punkkien aikuisilla oli mukana lapsi. Kiinassa lapsi voi matkustaa junassa pituudesta riippuen joko ilmaiseksi tai puoleen hintaan, jos nukkuu aikuisen kanssa samassa pedissä. Yläpuolellani olevassa punkassa oli äiti nelivuotiaan tyttärensä kanssa. Heidän kanssaan ei ollut mitään ongelmaa, tyttö käyttäytyi erittäin hyvin ja oli koko ajan iloisen ja tyytyväisen oloinen. Sen sijaan vastapäätä olevan nelihenkisen perheen kanssa tilanne oli toinen. 2-vuotias tyttö ja 9-vuotias poika vuoroin tappelivat ja vuoroin leikkivät, mutta joka tapauksessa olivat koko ajan erittäin kovaäänisiä. Tyttöä harmitti jatkuvasti, ja hän osoitti sen itkemällä. Ja jos hän ei saanut sitä mitä halusi, hänhän sitten itki. Jos lapset tekivät jotain, mistä äiti ei tykännyt, äiti läimäisi heitä. Isää en nähnyt kuin vasta nukkumaan mennessä. Onneksi lapset menivät jo yhdeksältä nukkumaan, niin sai edes pari tuntia istua rauhassa. Ja aamulla itse asiassa kaikki hyttikaveri lähtivät pois aikaisemmalla asemalla, joten sain pari tuntia olla ihan yksinään. Junissa ja muuallakin Kiinassa olen tavannut kovaäänisiä lapsia, mutta tämä oli jo ihan uusissa sfääreissä. Korvatulpat tulivat tarpeeseen.
Kun juna saapui Shanghaihin aamulla, piti orientoitua taas uuteen kaupunkiin ja pitkästä aikaa metro oli liikkumisvaihtoehto. Sain ostettua lipun oikealle asemalle ja metrolla pääsin The Phoenix Hostelin lähelle. Sain sängyn 8 hengen dormista, ja jäin sinne hetkeksi lepäilemään ja lataamaan akkuja. Lähdin sitten kävelemään läheisiin puistoihin. Oli mukava paeta kaupungin vilinää, vaikka puistoissakin porukkaa riitti. Puistoalueella oli myös pari maanalaista ostoskeskusta (korealainen ja hongkongilainen), jotka kävin myös katsastamassa. Sitten menin metrolla joen toiselle puolelle katsomaan Oriental TV Toweria. Myös tällä alueella oli useita ostoskeskuksia, joiden ilmastoidut tilat olivat paljon houkuttelevampia kuin tukala kuumuus. Menin siis taas kiertelemään kauppoja, mutta onneksi en sortunut ostamaan kovin paljoa.
Ajatuksenani oli mennä TV Toweriin katsomaan auringinlaskua ja kaupungin yönäkymää. Auringonlaskuun oli kuitenkin vielä aikaa, joten päätin kävellä joen rannalle katsomaan maisemia. Sitten käväisin vielä Disney-kaupassa, jonne muuten piti ihan jonottaa sisälle. Kun lopulta oli otollinen aika lähestyä lippuluukkua, oli sisäänpääsyjono ihan älytön jo kiinalaisellakin standardilla. Myös pääsymaksu oli suuri, joten päätin, etteivät ne maisemat ole sen hinnan ja sen jonottamisen väärtit. Kävinkin siis syömässä ja palasin takaisin hostellille. Istuskelin illan kattoterassilla, koska siellä wifikin toimi tehokkaammin kuin huoneessa.
Seuraavana aamuna nukuin niin pitkään kuin mahdollista. Aamupalan jälkeen tein check-outin ja jätin rinkan säilöön. Sitten kävelin The Bundiin katsomaan sitä klassista Shanghain maisemaa. Pari muutakin ihmistä oli sinne eksynyt. Siitä matka jatkui luontevasti ihmismassoja seuraten isolle kauppa-alueelle, josta löytyi ostaria ja pikkukauppaa toisensa perään. Täällä myös ensimmäistä kertaa reissun aikana oli oikeita sisäänheittäjiä, jotka siis tulivat suoraan turistin näköisiltä kyselemään. "You like shopping?" "Bag, watches, silk." "Looky looky." Eikä heille riittänyt yksi ei, kuten muualla. Ja kun yhdestä oli päässyt eroon, seuraava oli kohta kimpussa. Oli vaan paras paeta sisään johonkin kauppaan. Kun alue oli koluttu, menin takaisin hostellille ja tilasin ruokaa sen viereisestä ravintolasta.
Ruuan jälkeen oli aika lähteä juna-asemalle. Hain rinkan säilöstä ja menin kahdella metrolla Shanghai Railway Stationille. Onneksi olin hyvissä ajoin liikenteessä, sillä jonoa oli asemalla jonkin verran. Myös muita ulkomaalaisia oli tulossa samaan junaan, mutta omassa hytissäni oli sentään vain kiinalaisia. Matka meni pitkälti nukkuessa. Konduktööri tuli herättämään jo kuudelta, vaikka juna oli perillä vasta seitsemältä aamulla. Kaipa he pitävät huolen, että kaikki ehtivät varmasti käydä vessassa ym. ennen asemalle saapumista. Perille Huangshaniin eli Tunxiin saavuimme aikataulun mukaisesti ja viimeinen seikkailuni Kiinassa pääsi alkamaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti