Tokio

Hakonen reissun jälkeen minulla oli vielä 1,5 päivää aikaa kierrellä Tokiossa. Koska puhelimeni näyttö oli edelleen rikki, päätin käydä Akihabaran "elektroniikkataivaassa" kyselemässä, voisiko asialle tehdä jotain. Akihabara oli vain kolmen metropysäkin päässä, joten pääsin perille nopeasti. Kiertelin ensin katsomassa härveleitä ja mietin, että tarvitsisinkohan jotain (onneksi en sortunut ostamaan). Mitään korjauspisteeseen viittaavaa en nähnyt, joten kysyin infotiskin neidiltä rikkinäistä puhelintani näyttäen, että missähän sen saisi korjattua. Hän käski menemään ylös seitsemänteen kerrokseen. Siellä olikin sitten Applen oma huoltopiste. Nuori herra kertoi, että korjaus kestää 7-10 päivää ja maksaa reilun satasen. Tietenkään en voinut tätä virallista huoltoa käyttää, koska lähtisin Tokiosta seuraavana päivänä Yritin kysyä, että olisiko jossain sellaista pikahuoltoa kuin Suomessa, mutta joko hän ei ymmärtänyt mitä kysyin tai sitten niitä ei oikeasti ole. Sen jälkeen yritin vielä muutamasta paikasta kysellä pikahuoltoa, mutta kukaan ei tiennyt sellaisista. Jäi siis näytön korjaus tuonnemmaksi. 

Akihabaran jälkeen menin metrolla katsomaan Meiji Jingu Shrinea. Se oli kauniin puiston keskellä, ja alue oli hyvin seesteinen, vaikka turietaja riittikin. Kävin katsomassa myls viereisen Yoyogi-puiston, jossa viikonloppuisin ja iltaisin paikalliset liikkuvat erikoisesti pukeutuneina. Nyt arkipäivänä iltapäivällä ei hassuja asuja näkynyt, vain tavallisia paikallisia ja muutama turistikin. Sen sijaan kadun toisella puolella jollain j-pop -bändillä oli keikka meneillään, mikä rikkoi sen seesteisyyden, joka edellisessä puistossa vallitsi (en erityisemin pidä j-popista enkä varsinkaan innostunut siitä epävireisestä huutamisesta, jota puistoon kantautui). Aluksi luulin, että siellä on karaokesessio meneillään, mutta ohi kulkiessa näin lavalla kolme naista ja lavan edessä joukon ihmisiä kuuntelemassa. Kävelin alueen ohi Shibuyaan, jossa kiertelin vielä sellaisissa kaupoissa, joihin en edellisellä kerralla jaksanut mennä. 

Seuraavaksi menin metrolla katsomaan Imperial Palacea (tai sitä mitä siitä näkyi muurien takaa). Vettä alkoi sataa, mutta onneksi vain vähän. Olisin halunnut ehkä käydä myös palatsin puutarhassa, mutta kello oli jo niin paljon, että sinne ei enää päässyt. Ensi kerralla sitten. Sen sijaan jatkoin metrolla Tokyo Towerin lähelle. Halusin nähdä tornin yövalaistuksessa, mutta aurinko ei ollut vielä laskenut. Odotellessa kävelin lähistöllä ja istuin sitten tornin juurelle nauttimaan creppiä ranskalaiseen tapaan mansikka-banaani-nutellatäytteellä. Ilta alkoi hämärtyä ja tornin valot lisääntyivät. Sain siis viimein turistikuvat otettua. En halunnut mennä torniin ylös, koska se ei kiinnostanut hintaansa verrattuna riittävästi. Turistikuvat olivat vallan riittävät. Palasin metrolla takaisin hostellille koisimaan. 

Seuraavana päivänä minulla olisi ollut vielä aikaa käydä katsomassa jotain. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että olin jo nähnyt kaiken minkä sillä reissulla halusinkin. Rentouduin siis sängyssä mahdollisimman pitkään. Check-outin yhteydessä sain tällä kertaa jättää rinkan säilöön ihan ilmaiseksi. Kirjoitin postikortit valmiiksi ja lähikaupassa ostamassa postimerkkejä. Ostin samalla myös reissun viimeiset pikasushit, jotka nautin hostellin kattoterassilla. Neljä tuntia ennen iltalentoni lähtemistä hain rinkan respasta ja lähdin matkaan. Meinasi muuten vaelluskengät jäädä hostellille. Aamulla pakatessani olin ihmetellyt, kun yhtäkkiä tavarat mahtuvatkin entistä paremmin. Rinkkaa hakiessani sitten vielä tarkistin, että onhan ne kengät mukana. Eivät olleet, vaan ne olivat juuri siellä, minne ne olin jättänytkin eli eteisen lattialla. Sain napattua ne sieltä vielä mukaan, muuten olisi kyllä harmittanut ja pahasti. 

Menin metrolla yhden pysäkinvälin Uenoon, josta lähti useampi lentokenttäjuna. Valitsin niistä toisiksi nopeimman, jolla piti kestää matkassa noin tunti. Menin uskoakseni oikeaan junaan, ja siellä kuulutettiinkin, että lentokentälle menee. Hämmennystä aiheutti se, että jossain vaiheessa kuulutettiin, että pitää vaihtaa junaa. Kuitenkin sitten lopulta juna meni perille asti. Minun Jetstarin lentoni lähti kolmosterminaalista, mutta juna pysähtyi vain ykkös- ja kakkosterminaalissa. Minun piti siis kävellä 15 minuuttia kakkosterminaalilta. Australiaan menevien lentojen check-in ei onnistunut netissä, joten se piti hoitaa tiskillä. Olin paikalla 2,5 tuntia ennen koneen lähtöä ja jono oli hirmuinen. Meni 50 min ennen kuin pääsin tiskille. Siinä kaikki hoitui jouhevasti. Olin säätänyt tavaroitteni kanssa siten, että vaelluskengät ja pitkät housut olivat päälläni ja kaikki painavammat tavarat käsimatkatavaroissa. Rinkka kuitenkin painoi vain 17 kg, joten vähempikin säätäminen olisi riittänyt. Olin myös onneksi muistanut tehdä  ETA-hakemuksen etukäteen, koska muuten minua ei olisi päästetty lennolle. Kun pääsin rinkasta eroon, kävin vaihtamassa loput jenit Australian dollareihin. Turvatarkastuksessa en joutunut erityissyyniin ja ennen lähtöportille menoa sain vielä ostettua matkajuotavaa. Boarding alkoi ajallaan ja nousin koneeseen hyvillä mielin.