Shanghaissa jälleen

Juna saapui Shanghaihin kahdeksan aikaan aamulla. Olin päättänyt hengata päivän kaupungilla ja mennä sitten yöksi lentokentälle, koska lentoni Japaniin lähtisi aikaisin aamulla. Halusin saada rinkan johonkin säilöön päiän ajaksi, ja onneksi juna-asemalla olikin matkatavarasäilytys. Menin sinne, osoitin rinkkaani ja sanoin, että haluaisin sen säilöön. Virkailija osoitti luukulla olevaa aikataulua ja sitten hinnastoa. Sanoin että ok, hän otti rinkkani (ja päivitteli sen painoa) ja antoi minulle kuitin, jota vastaan voisin noutaa rinkan sitten kuin olisi tarvis. Seuraavaksi menin viereiseen Starbucksiin aamupalalle ja ennen kaikkea wifin ulottuville. Aamupäivä kuluikin sitten shoppaillessa ja postikortteja kirjoitellessa. 

Iltapäivällä kävelin kaupungilla ja kävin syömässä. Illan tullen kävin hakemassa rinkan säilöstä. Siellä oli nyt paikalla myös sen virkailijan perhe. Tytär kysyi englanniksi, mikä on nimeni ja mistä olen kotoisin. Enempää hän ei englantia osannut, mutta oli tyytyväinen kun sai nämä osaamansa kysymykset kysyttyä. Taas ihmeteltiin, kuinka jaksan kantaa niin painavaa rinkkaa, ja koko perhe näytti peukkuja kun lähdin rinkka selässä liikenteeseen. Menin metrolla The Bundin lähelle ja jälleen Starbucksiin, jotta pystyin skypettämään kotiin. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen seurasin valtaisaa väkijoukkoa The Bundille poliisien ohjatessa liikennettä ja meitä kävelijöitä. Sain otettua tarvittavat valokuvat yöllisestä Shanghaista ja palaisin sitten kiireesti metroasemalle, etten myöhästyisi viimeisestä metrosta.

Tai enhän minä mielestäni edes ollut menossa viimeiseen metroon, koska astuin metroon klo 21:30 ja viimeisen piti lähteä vasta klo 22. Köröttelin kyydissä jonkin aikaa. Sitten jollain pysäkillä kaikki poistuivat kyydistä, joten arvelin, että minunkin pitää poistua. Metro jatkoi matkaa tyhjänä, ja me kaikki ahtauduimme sitten seuraavaan metroon. Kaksi pysäkkiä ennen lentoasemaa jälleen kaikki poistuivat metrosta ja yksi paikallinen sanoi minulle, että tämä on päätepysäkki. Siinäpä sitten pähkäilin, että mitäs nyt. Kaksi saksalaista naista tuli kysymään minulta, että olenko menossa kentälle. Olimme kaikki siinä uskossa, että metro olisi mennyt perille asti, mutta ilmeisesti ei eikä metroja enää kuulemma kulkisi sinä iltana. Päätimme mennä yhdessä taksilla. Aseman edessä ei kuitenkaan ollut kuin pimeitä takseja. Yksi innokas kuski kysyi meiltä, että tulisimmeko hänen kyytiinsä. Hän sanoi hinnaksi 50 yuania per henkilö, mikä oli aivan kiskurihinta myös siihen nähden, että oli ilta eikä ollut kauheasti vaihtoehtoja. Emme suostuneet tähän, vaan kävelimme pois.

Aseman edessä seisoi pari kiinalaista naista, jotka onneksi osasivat englantia. He sanoivat, että yrittivät itsekin pähkäillä, että miten pääsisivät kentälle. Busseja ei kuulemma kulkenut enää siihen aikaan. Naiset päättivät tilata uberin ja sanoivat, että voivat tilata toisen myös meille. Se ensimmäinen taksikuski kuitenkin sinnikkäästi yritti saada meitä kyytiinsä ja toinen näistä kiinalaisnaisista sai tingittyä meille hinnaksi 45 yuania yhteensä kolmelta hengeltä. Tähän sitten suostuimme ja nousimme kyytiin. Meidän lisäksi kuski otti kyytiin paikallisen miehen, mikä ei ollut mitenkään tavatonta, koska varsinkin pimeät kuskit halusivat aina saada auton mahdollisimman täyteen. Noin kymmenen minuutn ajomatkan jälkeen saavuimme oikean terminaalin eteen. Koko matka metroaasemalta kentälle kesti kaksi tuntia, onneksi oma lentoni lähti siis vasta aamulla toisin kuin niillä saksalaisilla, joilla alkoi jo olla kiire. 

Menin sisään terminaaliin viettämään laatuaikaa, vaikka eihän se toki onnistunut, koska Shanghai Pudong Airport on kyllä yksi säälittävimmistä lentokentistä, jossa olen joutunut konetta odottamaan (ja olen sentään viettänyt tuntikausia esim. Addis Abeban lentokentällä). Toki oli jo myöhä, mutta yksikään kauppa tai ravintola ei ollut auki. Penkin olivat sellaisia, ettei päässyt kunnolla pitkälleen makaamaan (jos olisin halunnut nukkua). Ilmainen wifi toki oli, mutta sitä varten olisi tarvinnut kiinalaisen puhelinliittymän. Tämän voi toki kiertää käymällä tulostamassa wifi-koodin ja salasanan jostain automaatista, joka ei ole siellä missä ohjeiden mukaan pitäisi ja jonka sijaintia kukaan kentän henkilökunnasta ei tiedä (tai ei halua kertoa). Maksullinen wifi toki olisi ollut, ja niitä myyvissä kojuissa työntekijät olivat paikalla. Kentällä kuitenkin oli sentään postilaatikko, jonne sain kortit laitettua. 

Yllättävän nopeasti yö kentällä kului, ja sitten pääsikin jo check-iniin, joka aukesi kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Epäilin rinkkani olevan ylipainoinen, joten laitoin vaelluskengät ja pitkät housut jalkaan ja siirsin lääkkeet ym. painavat käsimatkatavaroihin. Tiskillä rinkan paino olikin sitten vain 17 kg, eli olin turhaan huolissani. Ennen kuin sain boarding passini, joutui rinkka vielä lisäsyyniin. Ei tarvinnut onneksi kuitenkaan kaikkia tavaroita purkaa, koska ainoastaan läppätaskussa ollut Leatherman-monitoimityökalu oli näyttänyt epäilyttävältä. Sain pakata sen takaisin rinkkaan ja homma oli sillä selvä. Turvatarkastuksessavaravirtalähteet ja elektroniikka kiinnostivat enemmän kuin nesteet, mutta kun levitin suoraan kaikki tavarat erikseen laatikoihin läpivalausua varten, ei lisäsyynejä enää kaivattu. Eikä immigrationissa löydetty mitään syytä olla päästämättä minua pois maasta. Viisumiistakin jäi vielä yksi päivä käyttämättä. Kun odottelin koneen lähtöä lähtöportilla, alkoi osa kaupoista ja kahviloista aueta. Koneeseen pääsimme sisään etukäteen ilmoitettuun boarding-aikaan ja kun olin saanut turvavyön kiinni ikkunapaikalla, suljin silmät ja heräsin vasta sitten kun aloimme laskeutua Osakaan.