Whitsunday Islands

Seuraavana aamuna heräsin tosi aikaisin enkä yhtään yrittänyt olla hiljaa aamutoimia tehdessäni, koska suurin osa muista huoneessa yöpyjistä oli tullut edellisenä yönä sisään kauhealla ryminällä kahden aikaan aamuyöstä ja jatkaneet sitten vielä kovaäänistä juttelua ulkona terassilla. Kävelin hostellilta parisataa metriä toisen hostellin edustalle odottamaan kyytiä Ocean Rafting -retkelle. Kyyti saapui ajallaan ja noin kymmenen minuutin ajomatkan jälkeen olimme jo satamassa. Siellä meidät ohjattiin ensin täyttämään tietokoneilla yhteystieto- ja vastuuvapauslomakkeet. Niissä kysyttiin myös terveydentilaa, ja minun piti ilmoittaa astmastani. Sen jälkeen menin sisälle toimistoon, jossa työntekijä tarkisti maksujen olevan kunnossa ja käski minun vielä erikseen ilmoittaa oppailleni astmasta ihan varmuuden vuoksi. Ulkona sain sopivan kokoisen märkäpuvun, mutta sitten pitikin vielä odotella, että kaikki muut ovat valmiina.

Lopulta meidät kutsuttiin veneisiin. Menin istumaan eteen, koska arvelin siitä olevan parhaat näkymät ja sen vuoksi tulisi vähiten huono olo (olin kyllä ottanut matkapahoinvointitabletin aamulla varmuuden vuoksi). Turvallisuusohjeiden jälkeen vene lähti liikkeelle ja hurjastelimme noin kolme varttia ensimmäiseen snorklauskohteeseen. Sää oli erinomainen, joten meillä oli mahdollisuus snorklata sellaisessa paikassa, jossa kuulemma usein on liian tuulista. Oppaat kertoivat meille parhaat paikat snorklailulle ja antoivat 1,5 tuntia aikaa tutustua riuttaan. Kävin antamassa inhalaattorini oppaille jemmaan siltä varalta, että sitä tarvitsisin. Sitten pulahdin veteen ihailemaan värikkäitä koralleja ja kaloja. Tunti meni nopeasti, ja oli hankala tietää ajankulua vedessä ilman kelloa. Kun 1,5 tuntia lähestyi, ohjaajamme viittoivat meitä palaamaan takaisin veneeseen.

Sitten vaihdoimme kohdetta. Huristimme 10 minuutin päähän paikkaan, jossa ei ollut koralleja mutta sitäkin enemmän kaloja. Oppaat heittivät veteen kalanruokaa (heillä on siihen lupa) ja iso kapalarvi ilmestyi. Pulahdimme sekaan katsomaan kaloja lähempää. Ne eivät pelänneet meitä ollenkaan, mutta koskea ei saanut, koska se olisi satuttanut niitä. Näimme myös metrin mittaisen ison kalan, Georgen, joka oli sen poukaman pomo. Oppaat kertoivat, että joka poukamassa isoin uroskala on pomo. Sitten kun se kuolee, isoin naaraskala muuttuu urokseksi ja alkaa pomoksi. Aikamoista, nainen ei siis voi naisena olla pomo, vaan pitää ensin muuttua mieheksi.

Kalatuokion jälkeen ajelimme Whitehaven Islandille. Nousimme pois veneen kyydistä pienelle bushwalkille, kuten oppaamme asian ilmaisivat. Käytännössä siis kävelimme noin vartin metsässä Hill Inlet -näköalapaikalle, josta oli huikea näkymä Whitehaven Beachille. Täytyy kyllä sanoa, että kauniimpaa rantaa en ole missään muualla nähnyt. Opas kertoi, ettei yksikään rannasta otettu kuva ole samanlainen, koska ranta muuttuu jatkuvasti vuorovesien mukaan. Knoppitietona myös se, että uusinta Porates of the Caribbean -elokuvaa kuvattiin vastarannalla. Whitehaven Beachille on hyvin rajattu pääsy, ja vain muutama retki toteutetaan sinne päivittäin. Rannalla on myös oma leirintäalue, jossa voi telttailla. Hiekka on erityislaatuista: se on niin hienojakoista, ettei se kuumene auringossa. Sen vuoksi kilpikonnat eivät selviydy siellä, koska niiden munat tarvitsevat lämpötilan vaihtelua sukupuolen määräytymiseen ja kilpikonnat itse osittain suunnistavat lämpöerojen avulla. Hiekka on niin erityislaatuista, että sitä suojellaan kaikin tavoin. Kuulemma jos hiekkaa ottaa mukaan saarelta, saa samantien 20 000 AUD:n sakot, ja jos jää kiinni vasta lentokentällä, sakko on vielä suurempi ja mukaan tulee myös viranomaismaksuja ym., jolloin oikeasti voi joutua vararikkoon. En tiedä, onko tämä täysin totta, vai pelotellaanko sillä vain turisteja, mutta en kuitenkaan halunnut ottaa selvää. 

Laskeuduimme viimein itse rannalle, ja hiekka tosiaankin oli sen verran viileää, että siinä pystyi kävelemään ilman kenkiä. Menin takaisin veneeseen lounaalle, jonka olin varannut lisähintaan. Ruoka oli erittäin maittavaa ja mielestäni lisähinnan väärti. Sen jälkeen oli pari tuntia aikaa kierrellä ja rentoutua rannalla. Kävin uimassa ja otin miljoonia valokuvia. Sitten piti lähteä takaisin kohti Cairnsia. Samalla matkanjärjestäjällä oli kaksi venettä liikenteessä ja paluumatkalla päästiin kisaamaan ja irrottelemaan. Meidän kuskimme pisti kaiuttimissa nupit kaakkoon, käski meitä pitää jostain kiinni ja lähti sitten kunnolla vauhtiin. Pujottelimme jonkin aikaa ja sitten pyörimme ympyrää, mikä oli tosi hauskaa. Kuski teki näitä irtiottoja muutaman kerran matkan aikana ja toinen vene teki samoin perässä yrittäen aina päihittää meidät. Mielestäni kuitenkin. Meidän kuski oli selkeä voittaja. 

Puoli neljän aikaan saavuimme takaisin satamaan. Meille olisi tarjottu kyyti takaisin keskustaan, mutta päätin kävellä tuon lyhyen matkan. Hostellilla kävin suihkussa ja kaupassa linnoittauduin sitten riippumattoon. Illalla yritin skypettää kotiin, mutta hostellin wifi oli niin surkea, että piti siirtyä viereiseen kahvilaan paremman wifin äärelle. Pesin sitten vielä pyykkiä, koska puhtaat vaatteet alkoivat olla lopussa. Olin tosi tyytyväinen päivän retkeen. Se oli hieman kalliimpi kuin muut alueen veneretket, mutta ehdottomasti lisähinnan väärti. Ja tämä oli yksi niistä harvoista retkistä, jolla pääsi Whitehaven Beachille, minne ehdottomasti halusin (taitaa olla Ocean Raftingin lisäksi vain yksi toinen pulju, joka sinne vie). Ehkä ensi kerralla harkitsen sitä telttailuvaihtoehtoa saarella, kun nyt ei valitettavasti ollut tarvittavia välineitä sitä varten mukana ja vuokraus olisi tullut kalliimmaksi kuin tämä päiväretki. Onneksi on aina se ensi kerta.