Cairns

Kun C lähti takaisin Melbourneen, minä päätin jäädä loppuajakseni Australiassa Cairnsiin. Jatkolentokin lähtisi sieltä, ja oikeastaan olin C:n kanssa jo käynyt niissä muissa paikoissa, jotka minua kiinnostivat. Kävin siis hostellin respassa kysymässä, voisinko yöpyä vielä neljä yötä. Tämä onnistui, eikä edes tarvinnut vaihtaa huonetta. Seuraavat kaksi päivää vietin sitten ihan rentoutuen: käviin rannalla, kiertelin kauppoja, lilluin uima-altaassa, loikoilin riippumatossa ja laitoin itse ruokaa. Se oli juuri sitä mitä kaipasin tässä vaiheessa matkaa. Löysin jopa Swedish Cafen, jossa myytiin pohjoismaisia elintarvikkeita, kuten Fazerin sinistä, salmiakkia ja näkkileipää. Shoppailu saattoi lähteä vähän lapasesta: ostin kaksi mekkoa, kaksi paitaa, korkokengät ja tietysti matkamuistokrääsää. Muutaman postimerkinkin raaskin ostaa, mutta kallistahan tuo lähettäminen Australiasta Suomeen on. 

Sunnuntaina pääsin sitten viimein retkelle Isolle Valliriutalle, mikä oli se pääasiallinen syy, miksi ylipäätään tulin Australiaan tällä reissulla (ja onneksi tulin). Reissuja riutalle oli tarjolla lukuisia aina puolen päivän retkist useamman päivän purjehdusretkiin. Pähkäilin pitkään, että mikä olisi paras vaihtoehto. Päädyin sitten kuitenkin jälleen kerran luottamaan muiden turistien arvosteluihin ja valitsin Seastar-laivan, joka oli Tripadvisorissa ykkössijalla Cairnsin riuttaretkistä. Sitä päätöstä en joutunut katumaan. Hinta oli vähän kalliimpi, mutta se tarkoitti mysö pienempää porukkaa. Ohjeissa sanottiin, että satamaan pitäisi saapua klo 7:30. Minä siis tietenkin lähdin hostellilta jo klo 6:45 ja olin jo kymmentä yli perillä. Odottelin siellä sitten jonkin aikaa. Täsmällisesti klo 7:30 yksi oppaista tuli laiturille ja pyysi meitä tulemaan yksitellen laivaan. Kaikki saivat "turvanumeron", jonka perusteella maksut ym. tunnistettiin. Menin sisään laivaan ja siellä toinen työntekijä katsoi minulle sopivan märkäpuvun. Kolmas etappi oli ruokatiskillä, jonne maksettiin 15 AUD satamamaksuja ja saatiinn ammuteetä ja muffinsseja. 

Veneessä vaihtoehtoina oli istua joko sisällä (vähemmän liikettä) tai ylhäällä ulkona (paremmat maisemat). Valitsin ulkopaikan, koska ajattelin siellä olevan helpompaa matkapahoinvoinnin suhteen, kun saisi raitista ilmaa. Meille siis varoiteltiin, että venematka olisi töyssyinen ja jos on pieninltäkään epäilystä siitä, että saattaa tulla huono olo, kannattaa ottaa matkapahoinvointilääkettä. Heillä oli sitä siellä myynnissä, mutta minä olin ottanut omia jo etukäteen. Kun lähdimme liikkeelle, 1,5 tunnin matka oli kyllä yhtä töyssyä toisen perään. Oma strategiani ulkoilmassa istumisesta kannatti, ja selvisin hengissä perille. Useampi muu kyllä voi pahoin, ja henkilökunta jakeli yrjöpusseja ahkerasti. Onneksi meitä oli veneessä vain 24 turistia, kun maksimimäärä olisi ollut 36. Ei siis tarvinnut ihan sillit suolassa istua. Mainittakoon, että monilla muilla retkillä laivoihin otetaan jopa 60 turistia kerralla, joten onhan sillä nyt iso ero että onko riutalla pulikoimassa samaan aikaan 24 vai 60 ihmistä.

Pääsimme viimein perille Michaelsman Caylle, joka oli siis pieni hiekkasärkkä keskellä ei mitään. Särkällä oli paljon erilaisia lintuja, ja sitä ympäröi koralliriutta. Saimme safety briefingin ja lähdimme sitten kahdessa ryhmässä puolen tunnin ohjatulle snorklauskierrokselle. Opas näytti meille erilaisia koralleja ja kaloja, ja näimme myös merikilpikonnan. Ohjatun kierroksen jälkeen saimma vielä kierrellä itsenäisesti 1,5 tuntia, ja nähtävää kyllä riitti. Minä vietin koko ajan snorklatessa, mutta osa loikoili myös hiekkasärkällä tai veneessä osan aikaa. Halukkaille oli myös mahdolisuus mennä oppaan kanssa kierrokselle riutan yli lasipohjaveneellä.

Kun oli aika palata takaisin laivaan, kuivattelin hetken aikaa auringossa. Sitten olikin lounasaika, ja meille oli katettu herkullinen buffet. Kun kaikki olivat saaneet syötyä, jatkoimme matkaa noin 20 minuuttia Hastings Reefille, joka oli Ison Valliriutan ulko-osassa. Mielestäni tämä riutta näytti jo valtavan isolta, vaikka oppaiden mukaan se on itse asiassa pieni verrattuna isoimpiin Ison Valliriutan riuttoihin. Aluksi oli taas puolen tunnin ohjattu snorklaus. Täällä oli paljon syvempää kuin edellisessä paikassa, mutta näkyvyys oli erinomainen. Ennen tätä olin snorklannut Uudessa-Seelannissa, Tansaniassa, Meksikossa ja Jordaniassa, mutta tämä oli kyllä aivan omaa luokkaansa. Joka puolella oli valtavasti nähtävää. Kalat ja merikilpikonnat uiskeltelivat siellä sulassa sovussa, ja koralleja oli kaikissa sateenkaaren väreissä. 

Meille annettiin kaksi tuntia aikaa kierrellä riutalla, mutta vain tietyssä osassa, sillä muuten olisimme joutuneet liian kauaksi laivasta eivätkä oppaat olisi pystyneet valvomaan meitä. Tuossa "pienessä" osassakin oli tarpeeksi tekemistä. Loppuajasta alkoi tuulla enemmän ja aallot suurenivat, mikä vähän hankaloitti uimista. Suureksi yllätyksekseni myös astma alkoi oireilla. Näköjään jos olen "viileässä" merivedessä tarpeeksi pitkään, keuhkot ärsyyntyvät. Piti siis käydä laivassa lääkitsemässä itseään. Lopuksi menin vielä lasipohjavenekierrokselle, ksoka ajattelin että saattaisin siellä oikeasti nähdäkin ne kalat ihan kunnolla, kun pystyin pitämään silmälaseja päässä. Satuimmepa näkemään vilahduksen pienestä haistakin. 

Ennen paluumatkaa saimme vielä teetä, kahvia ja kakkua. Santsasin myös matkapahoinvointilääkettä ihan varmuuden vuoksi. Matka oli jälleen poppuinen, mutta pärjäsin ongelmitta. Kun saavuimme satamaan, laivasta poistuessa jokainen opas vielä kätteli meitä kaikkia ja kiitti osallistumisesta. Hyvillä mielin kävelin takaisin hostelille, jossa piti heti päästä katsomaan ne miljoonat GoPro-kuvat, jotka oli päivän aikana ottanut. Illemmalla Seastarin facebooksivuille ilmestyi myös heidän ottamiaan kuvia päivän retkeltä, ja ne sai sieltä ihan vapaasti omaan käyttöön. 

Seuraavana päivänä kävin vielä tekemässä viime hetken juttuja: viimeiset ostokset, fish 'n' chips -lounas, TimTam-herkuttelu, uiminen laguunissa jne. Sitten menikin muutama tunti pakatessa, koska halusin järjestellä rinkan kunnolla uudelleen nyt kun siihen oli aikaa. Harmikseni en löytänyt rinkasta enää pientä korurasiaa, jossa oli Kiinasta ostetut helmikorvakorut itselleni ja äidille. En usko, että kukaan sitä on varastanut, koska rinkassa olisi ollut muuta arvokkaampaa tavaraa kuin muutaman euron korvakorut. Todennäköisesti olen itse tiputtanut ne jossain vaiheessa johonkin, kun olen rinkkaa availlut, vaikka olenkin aina yrittänyt katsoa kaikki sängynalusetkin kun lähden jostain paikasta pois. Rahallinen menetys ei siis olluy suuri, mutta harmittaa silti (niin kuin kamelipaidan kanssa). Muuten kaikki tarvittava ja tarpeeton oli edelleen mukana. Illalla liityin mukaan hostellin pizza-iltaan, jossa 10 AUD hinnalla sai syödä niin paljon pizzaa kuin jaksoi. 

Seuraavana aamuna söin aamupalaksi viimeiset ruokani ja tein check-outin. Sitten kävin ostarilta hakemassa matkaeväät, useamman purkin halpaa aurinkorasvaa ja uuden kassin, johon ne kaikki ostamani tavarat mahtuisivat. Lennolla minulla olisi sallittu 2 x 23 kg ruumaan meneviä matkatavaroita, joten painoraja ei paukkunut, mutta tarvitsin vain toisen kassin, jonne laittaa osa tavaroista. Tilaamani lentokenttäkuljetuksen piti saapua klo 11:55, ja käskettiin olla valmiina 5-10 minuuttia etukäteen. Olin siis ulkona odottamassa klo 11:45. Viittä vaille bussia ei näkynyt, eikä vielä tasalta, eikä kymmentä ylikään. Aloin jo huolestua, koska pelkäsin myöhästyväni klo 14:30 lähtevältä lennoltani. Mietin jo, että pyydän hostellin respan naista soittamaan minulle taksin. Varttia yli bussi kuitenkin tuli. Oli kuulemma ollut kaikki kolme noutoa merkattuna samaan aikaan, ja minä olin sitten viimeisenä. Onneksi kyyti kuitenkin tuli. Muut heitettiin kotimaan terminaaliin ja lopuksi minut kansainväliseen terminaaliin. Oli aika sana näkemiin Australialle, ensi kertaan siis.