Kummivierailu Longdessa

Minulla on jo useamman vuoden ajan ollut "kummilapsi"/sponsorilapsi Plan Internationalin kautta. Järjestö valikoitui sillä perusteella, että heidän kauttaan oli mahdollisuus sponsoroida lasta juuri Kiinassa. Vaikka oikeasti lahjoittamani rahat eivät mene ainoastaan tälle yhdelle lapselle vaan auttavat koko kylää. Olemme kummityttöni kanssa olleet kirjeenvaihdossa puolin ja toisin vuosien varrella ja aina vuosittain Plan lähettää ns. vuosiraportin, jossa kerrotaan, mitä avustuksilla on saatu aikaan. Nyt kun olin suunnittelemassa uutta Kiinan reissua, halusin tietenkin käydä vierailemassa kummityttöni kotikylässä ja tapaamassa häntä ja hänen perhettään. Sain viimeiseen asti jännittää, että onnistuuko vierailu, sillä jo reissuun lähdettyäni tuli tieto, että Kiinan viranomaismenettelyt olivat muuttuneet ja Kiinan paikallisosasto joutui hakemaan kaikki luvat uudestaan. Onneksi prosessi ei kestänyt ikuisuuksia ja he pystyivät ottamaan minut vastaan. 

Minulle oli etukäteen ilmoitettu ohjelma: Ensimmäisenä päivänä vuokraamani autokuski ja Planin kenttätyöntekijä tulisivat hakemaan minut Lanzhousta ja veisivät minut Longdehen hotelliini. Seuraavana päivänä tutustuisin Planin kenttätoimistoon ja sitten vierailisin kylässä. Kolmantena päivänä minut saatettaisiin bussipysäkille, jotta pääsisin jatkamaan matkaa Xi'aniin. Suunnitelman mukaan kuski ja Planin englannintaitoinen kenttätyöntekijä tulivat hakemaan minut Lanzhousta. Kävi ilmi, että kenttätyöntekijä oli kanssani samanikäinen. Hän kertoi, että valmistui yliopistosta 3 vuotta sitten eikä ole sen jälkeen puhunut englantia ollenkaan, koska pienellä paikkakunnalla siihen ei oikein ole mahdollisuuksia. Hän oli siis siitäkin syystä iloinen, että tulin kummivierailulle, vaikka valittelikin huonoa kielitaitoaan (joka yleiseen kiinalaiseen tasoon nähden oli erinomainen).

Päästyämme perille Longdehen, menimme hotellille ja kenttätyöntekijä hoiti kaikki hotelliin sisäänkirjautumismuodollisuudet ym. Illemmalla kävimme Planin toimistossa kuulemassa paikallisesta toiminnasta ja Ningxiasta. Kuvia otettiin jälleen kerran ihan riittävästi. Kun muut kenttätyöntekijät saapuivat toimistolle, tapasin vielä toisenkin minun ikäiseni naisen. Hän sitten vei minut syömään pieneen ravintolaan, jossa jääkaapista valittiin lautaselle vihannekset, tofut ja lihat. Kokki keitti ne kypsiksi ja toi meille molemmille pienissä kulhoissa chilikastiketta, johon ruoka dipattiin. Sitten lähdimme vielä kiertämään kaupunkia. Ensin menimme alueelle, jossa oli vanhaan tapaan rakennettuja taloja. Siellä tapasimme myös tämän uuden kaverini mummin ja serkkuja. Sitten menimme kaupungin toisella laidalla olevan kauniisti valaistun joen varrelle. Kaveri saattoi minut hotellille ja pääsin nukkumaan ja potemaan alkavaa flunssaa.

 

 

 

Varsinaisena kummivierailupäivänä kävin aamulla hotellin aamiaisella. Minä ja kaksi kenttätyöntekijää lähdimme klo 9 ajamaan kummilapseni kylään. Tapasimme siellä vielä vapaaehtoistyöntekijän, joka ohjasi meidät oikeaan taloon. Siellä koko perhe odotti innoissaan vierailuani. Pöytä oli täynnä hedelmiä ja muuta syötävää, ja kummityttöni antoi niitä minulle tasaista tahtia. Tulkkina toimineen kenttätyöntekijän avulla pystyimme kommunikoimaan kummilapsen kanssa hyvin. Hän näytti minulle kaikki kirjeet, jotka olin hänelle lähettänyt. Puhelimien kamerat räpsyivät jatkuvasti, ja olin monille kyläläisille (mukaanlukien kummilapseni) ensimmäinen ulkomaalainen, jonka he näkivät. Kummilapseni sisaruksineen veivät minut myös katsomaan hänen kouluaan. Sitten vaihdoimme lahjoja. Kummilapseni isoäiti oli tehnyt itse kengänpohjallisia koko perheelleni. Minä puolestani annoin kiinankielisen Suomesta kertovan kirjan, joka oli suuri hitti. Kummilapselleni annoin myös muumi-tarroja ja itsetehdyt villasukat. 

 

Puolenpäivän aikaan söimme yhdessä lounasta, ja suurin osa Planin kenttätyöntekijöistä liittyi seuraamme. Perhe oli valmistanut hirveän määrän ruokaa, ja yritin parhaani mukaan jaksaa maistaa kaikkea. Vielä ruuan jälkeenkin syötävää tuotiin lisää, enkä millään pystynyt syömään annoksia loppuun asti. Kahden aikaan oli aika hyvästellä. Kummilapseni kysyi, että milloin tulen taas käymään. Lupasin, että tulen taas sitten kuin seuraavan kerran tulen Kiinaan. Kävimme sitten vielä kahden kenttätyöntekijän kanssa katsomassa paikallista lasten koulutuskeskusta (?), jonne lapset voivat ilmeisesti kokoontua koulun jälkeen ja kesälomille, ja Plan on lahjoittanut sinne kaikenlaisia leikki- ja opetusvälineitä.

 

Illalla minut kutsuttiin vielä Planin porukan mukaan syömään paikallista erikoisuutta, possu-hotpotia. Istuimme ravintolassa pöydän ääressä ja tunnelma oli iloinen. Kaikki alkoivat olla täynnä, mutta ruokaa oli vielä jäljellä. Pomot saivat idean, että arvomme noppien avulla, kuka joutuu syömään loput. Joku kävi hakemassa nopat. Joku annosteli kulhoon annoksen ja kaksi muuta heitti noppia. Häviäjä joutui syömään kulhossa olevan annoksen, mutta sai antaan nopat seuraavalle uhrille. Homma jatkui, kunnes olimme saaneet kaiken syötyä. 

Ruuan jälkeen kävimme vielä puistossa kävelyllä sen uuden kaverini kanssa. Sielläkin oli kauniita valoja ja ihmisillä näytti olevan mukavaa. Matkan varrella haimme kaverin siskon kosmetiikkaliikkestä kasvonaamioita sekä kävimme kaverin kotona hakemassa hänen minulle ostamansa lahjan. Hyvästelimme toisemme hotellini pihalla. Menin pakkaamaan tavarani ja sitten nukkumaan. Seuraavana aamuna menimme kenttätyöntekijän kanssa yhdessä taksilla bussiasemalle. Hän auttoi minua ostamaan lipun ja varmisti, että menen oikeaan bussiin. Lipussa oli paikkanumeri, mutta kenttätyöntekijä sanoi, että voin istua mihin vaan. Kuitenkin bussin täyttyessä joku tuli valittamaan, että olin hänen paikallaan, joten siirryin numeroni mukaiselle paikalle. Bussi kerteli ja kaarteli pikkukylien poikki, mutta onneksi oli ilmastointi. Reilu 7 tuntia myöhemmin olimme viimein perillä Xi'anissa.