Rantaloma Baikalilla

Olin unohtanut edellisenä päivänä selvittää, miten tarkalleen ottaen pääsisimme Irkutskista Listvyankaan Baikal-järven rannalle. Tiesimme, että sinne menee bussi, mutta tarkempi aikataulu ja lähtöpaikka puuttuivat. Päätimme siis heti ensi alkuun mennä käymään turisti-infossa, josta toivoimme saavamme tietoa bussireiteistä. Oli taas aika lämmintä, ainakin + 25 C, joten rinkkojen kanssa kävely ei huvittanut. Lonely Planetin vinkin mukaan nousimme ratikkaan rautatieaseman edestä ja huristelimme sillä keskustaan 15 ruplan hintaan. Tai siis olisimme huristelleet, jos ei matka olisi tyssännyt 1,5 pysäkinvälin jälkeen siihen, että edessäoleva ratikka hajosi ja tukki kiskot. Meidät käskettiin pois ratikasta ja menemään seuraavaan pysäkille tulevaan kyytiin. Meidän ratikka lähti työntämään sitä hajonnutta jonnekin. Oli muuten tyylikkäästi pukeutunut naisratikkakuski siinä meidän ratikassa. No, onneksi sieltä heti tuli seuraava ratikka, joka oli aika täynnä sitten kun me kaikki niiden kahden ratikan matkustajat sullouduimme yhteen, jo ennestään puolitäyteen ratikkaan. En onneksi onnistunut kolkkaamaan ketään rinkallani.

Emme olleet varmoja ratikan reitistä, joten jäimme pois parin korttelin päässä turisti-infosta. Löysimme helposti perille kartan avulla, mutta tien varrella oli sinne myös opasteita. Levittäydyimme sohvalle ja otimme rinkat hetkeksi pois selästä. Käytimme hyväksemme siistejä fasiliteetteja. Infon seinillä oli erilaisia esitteitä. Siellä oli myös printattuna Listvyankaan menevien minibussien aikataulut. Ajattelin kuitenkin kysäistä vielä infon työntekijältä, että mistä bussi lähtee ja mistä liput ostetaan. Tiskin takana oleva nainen puhui kuitenkin tosi pitkään puhelimessa. Kun hän viimein lopetti, kysyi busseista ja hän meni hämilleen. Nainen puhui jonkin verran englantia ja sanoi olevansa ensimmäistä päivää töissä siellä. Hän sanoi, että minibussi lähtisi Central Bus Stationilta ja lipun voisi ostaa sieltä. Kuulemma bussiasemalle olisi 5 min kävelymatka, hän näytti paikan meille kartalta. 

Kiitimme avusta ja lähdimme kävelemään korttelin ympäri. Emme kuitenkaan meinanneet löytää oikeaa paikkaa. Aluksi katsoimme, että yhdellä parkkipaikalla oli paljon minibusseja, mutta siellä ei ollut mitään kylttejä tai numeroita, ei lipunmyyntikojua eikä autoissakaan lukenut mitään paikkoja. Siitä hieman eteenpäin löysimme viimein bussiaseman. Menimme sisään asemarakennukseen ja asetuimme lipunmyyntijonoon. Kello oli 12:45 ja aikataulun mukaan klo 13 lähtisi minibussi. Ajattelin, että emme varmaan ehdi siihen, mutta klo 13:30 lähtisi seuraava. Ja oli myös sellaisia minibusseja, jotka lähtevät sitten kuin täyttyvät. Siinäpä sitten jonottelimme vartin verran. Kun viimein oli meidän vuoro, lippuvirkailija sanoi, ettei siitä saa Listvyankaan lippuja. Hän ei puhunut englantia, mutta viittoili yhdelle vanhemmalle herrasmiehelle, joka sitten selitti englanniksi meille, että Listvyankaan ei mene bussia vaan minibussi, johon lippu ostetaan suoraan kuskilta. No niinpä tietysti.

Päädyimme siis takaisin sille minibussiparkkipaikalle, jolla jo aikaisemmin kävimme. Siellä oli minubussi, jonka kuski sanoi menevän Listvyankaan. Laitoimme rinkat takaboksiin ja menimme sisälle istumaan. Odottelimme siinä ehkä 10 min, ja pari muuta ihmistä tuli kyytiin. Sitten kuski ajoi Central Marketille, josta saimme bussin täyteen porukkaa ja osa joutui vielä jäämään odottamaan seuraavaa. Siitä ajomatka Listvyankaan kesti n. 1,5 tuntia. Torkuimme osan matkasta. Tie oli mäkinen ja mutkainen, mutta koska bussin ikkunat olivat auki, ei ollut tukahduttavan kuuma eikä tullut kauhean huono olo (olin toki ottanut matkapahoinvointilääkettä profylaktisesti).

Saavuimme Listvyankan satamaan ja kuski keräsi siellä kaikilta maksun (120 ruplaa). Siellä ei ollut yhtään niin lämmin kuin Irkutskissa. Aurinko sentään vähän pilkotti pilvien takaa. Kävelimme rantatietä pitkin hieman takaisinpäin Listvyanka Glub&Grill -ravintolalle, jonka omistajilla on myös majoitusta. Kävelimme ensin ravintolan ohi annettuun osoitteeseen. Siellä oli kuitenkin kyltti, että check-in tapahtuu ravintolassa. Menimme siis sinne. Maksoimme maksun (ei kuittia, kortti kuitenkin toimi tällä kertaa) ja muutaman sanan englantia puhuva nainen lähti opastamaan meidät huoneeseemme. Ei muuten passeja kyselty tällä kertaa. Hostellivarausta tehdessäni kuvauksessa oli maininta sisustuksesta 'country style'. Mietin, että minkälainen mummonmökki sieltä löytyy. Tulimme kuitenkin uuden ja siistin näköiseen erilliseen rakennukseen, jossa oli huoneita 2 kerroksessa ja jokaisella oli oma sisäänkäynti suoraan pihalle. Meidän huoneemme oli sisustettu oikein tyylikkäästi. Oli 2 sänkyä, sohva ja kylpyhuone. Tv ja vedenkeitinkin olivat käytettävissä. Nainen näytti S:lle, miten ovi suljetaan. Hetken päästä paikalle tuli toinen nainen tuomaan pyyhkeitä, ja hänkin vielä opasti, että miten ovi toimii: kahvaa piti vääntää ylöspäin ja sitten kääntää avainta.

Wifiä ei huoneesta löytynyt, vaikka sellaisesta oli maininta. Sen sijaan ravintolan puolella wifi toimi. Koska olimme nälkäisiä, päätimme mennä siihen ravintolaan myöhäiselle lounaalle. Listalla oli mm. omulia, joka on paikallinen kala. Päätimme molemmat tilata sitä, ja se osoittautui hyväksi valinnaksi. Wifi toimi ravintolssa erinomaisesti ja ruokaa odotellessa pystyimme olemaan yhteydessä ulkomaailmaan. Omulien jälkeen päätimme suunnata rannalle. Ihan hyvä ajatus, mutta ulkona oli vain n. +18 C, aurinko ei paistanut ja oli tuulista. Kastoin varpaani Baikaliin ja totesin heti, ettei minua saa sinne millään ilveellä uimaan. Oli meinaan aika raikasta vettä. Sen verran siellä pystyi kahlaamaan, että sai juuri ja juuri otettua pari valokuvaa, mutta ei kyllä yhtään kauempaa. Kaiken lisäksi näytti myös siltä, että alkaa sataa. Pian taivaanrannassa välähti salama ja ukkonen jyrähti. 

Kiiruhdimme takaisin hostellille hakemaan lisää vaatetta. Ainut ongelma oli, ettemme saaneet huoneemme ovea auki. Pidimme ohjeen mukaan kahvaa ylhäällä ja käänsimme molemmat avainta kaikkiin mahdollisiin suuntiin vuorotellen, mutta ovi pysyi kiinni. Alkoi sataa, mutta onneksi sentään oven yllä oli katos. Varmaan 10 min taistelimme oven kanssa kunnes sitten älysin riuhtaista kahvaa alaspäin kunnpn voimalla ja kappas vain, ovi aukeni. Respasta olimme saaneet wifi-salasanan huonetta varten, mutta yhteys oli ihan tajuttoman huono. Vaikutti siltä, että wifi hotspotit olivat ulkoterassin yhdessä nurkassa, yhdessä kohdassa ulko-oen ja vessanoven välillä sekä S:n sängyn vieressä n. 30 cm korkeudella lattiasta. Yritettyämme olle jonkin aikaa sosiaalisia somessa, luovuimme yrityksestä. 

Sade oli lakannut, joten vaihdoimme vähän lämpimämpää päälle ja lähdimme kävelemään kylälle. Listvyankassa oli paljon enemmän turisteja kuin missään muualla Siperiassa olimme kohdanneet, mutta siltikään se ei mikään varsinainen turistirysäpainajainen ollut. Kylän "keskustassa" oli myyntikojuja ja matkamuistomyymälöitä. Siellä oli myös tori, joskin siihen aikaan illasta myyjät olivat jo keräämässä tavaroita pois. Kävelimme keskusta ohi karttaan merkatulle näköalapaikalle. Siellä oli ihmisiä piknikillä ja ihan mukavat näkymät Baikalille. Kun tiellä käveli, aika ajoin tuli vastaan myyntikoju, jossa oli tarjolla savustettua ja paistettua omulia. Päätimme kuitenkin jättää omulit seuraavaan kertaan, sillä kaipasimme jotain isompaa syötävää. Mikään keskustan ravintoloista ei houkutellut, joten päätimme mennä uudelleen Listvyanka Bar&Grilliin. Siellä nautimme illallisen lisäksi wifistä (ai miten niin ollaan riippuvaisia). Ruuan jälkeen huoneeseen palattuamme saimme oven auki ilman ongelmia. Suihku oli hyvä, vaikkakin kylppärin ovi oli sen verran turvonnut, ettei sitä saanut kunnolla kiinni. Illan pimetessä ne meidän huoneen viimeisetkin wifi hotspotit olivat kadonneet ja oli pakko mennä nukkumaan.

Aamulla herätys tuntui olevan jälleen liian aikaisin, joten torkutimme jonkin aikaa. Sitten kuitenkin piti nousta ylös, että ehdimme aamiaiselle. Menimme ravintolaan ja istuimme pöytään, jossa oli jugurtit valmiina odottamassa. Meille tuotiin sitten leipää, paistetut munat ja makkaranpalat sekä makeat leivonnaiset. Tarjolla oli myös teetä. Ihan hyvä aamiainen, ja kuului vielä huoneen hintaan. Ja samalla pystyi taas somettamaan :D. Ennen check-outia päätimme käydä vielä uudestaan keskustan torilla. Sain sieltä ostettua postikortteja. Ostimme lounaaksi myös yhden paistetun omulin sekä rasiallisen hyvännäköisiä mansikoita. Menimme takaisin hostellille nauttimaan tämän herkullisen ja ravitsevan lounaan. Oli erittäin maukasta omulia ja mansikatkin yllättivät positiivisesti: ne olivat lähes yhtä hyviä ja makeita kuin suomalaiset mansikat. 

Sitten olikin aika laittaa rinkat selkään. Olimme aikeissa palauttaa avaimen ravintolaan, mutta siivoojarouva sanoi, että avaimen voi antaa hänelle. Kävelimme sitten keskustaan metsästämään minibussia takaisin Irkutskiin. Siellä oli yksi melkein täysi bussi, johon emme enää mahtuneet. Onneksi toinen bussi päästi meidät pian sisään. Tällä kertaa rinkat joutuivat kuitenkin käytävälle, sillä takakonttia ei ollut. Kun pääsimme matkaan, saatoin torkkua melkein koko matkan. Kuski jätti meidät bussiaseman sijasta keskustorille. Tämä kyyti kustansi 170 ruplaa, josta ilmeisesti 50 ruplaa oli matkatavaramaksu. Eipä tuo silti kovin kallista ollut. Rantaloma jäi meillä vähän tyngäksi, mutta ainakin näimme upean Baikal-järven ja kuten S:n kanssa yhdessä totesimme: jos olisimme halunneet rantalomalle niin olisimme matkustaneet jonnekin muualle kuin Siperiaan. Baikalilla olisi kuitenkin ollut paljon nähtävää ja koettavaa, mihin meidän aika ei nyt tällä kertaa riittänyt. Olisikin kiva tulla joskus uudelleen vaikka ihan vaan Baikalin seudulle kiertämään.