Irkutsk

Kun saavuimme takaisin Irkutskiin, piti meidän jotenkin saada yhteys yöpymispaikkamme omistajaan. Olin varannut meille huoneiston keskusta-alueen laitamilta läheltä juna-asemaa, koska seuraavana aamuna olisi aikainen herätys. Omistaja toivoi, että ilmoittaisin tarkan ajankohdan, jolloin olisimme asunnolla, jotta hän osaa tulla paikalle oikeaan aikaan. Koska en mielellään halunnut soittaa hinnan vuoksi, päätimme mennä taas sinne turisti-infoon ilmaisen wifin äärelle. Tällä kertaa siellä oli palvelualtis ja hyvää englantia puhuva herrasmies. Hän neuvoi miedät oikealle ratikkapysäkille (joka oli melkein turisti-infon edessä). Laitoin huoneiston omistajalle viestin, että lähdimme sinne päin. Ratikka tuli pian eikä sillä kestänyt kovin kauaa haluamallemme pysäkille. 

Annetussa osoitteessa oli ränsistyneen oloinen kerrostalo. Yritimme ensin mennä sisään ensimmäisestä  ovesta, mutta se oli lukossa. Mitään ovikoodia ei ollut. Sitten näimme, kun toisella puolella taloa nuori mies viittoili meitä toisen oven luo. Hän oli asunnon omistajan veli, joka oli tullut pääsätämään meidät sisään. Rappukäytävä vaikutti jokseenkin räjähtäneeltä ja siellä oli tunkkainen ilma, mutta kolmannessa kerroksessa oleva huoneemme oli toista maata: kaikki pinnat oli selvästi vastikään uusittu ja kaikkialla oli tosi siistiä. Huoneistossa oli makuu-/ olohuone leveine parisänkyineen ja sohvineen, tv, keittiö ja kylpyhuone. Kiitimme nuorta miestä avaimista, maksoimme sovitun maksun ja sovimme huomisen check-outin ajankohdan. Mainittakoon, että varaussivustolla mainittiin 3000 ruplan takuumaksusta, joka palautettaisiin check-outissa. Meiltä ei tällaista maksua pyydetty. Varaussivustolla oli myös maininta lisämaksusta, mikäli check-in olisi ennen kahdeksaa. Tästäkään ei meiltä mitään lisämaksua pyydetty.

Asettauduimme taloksi ja yritimme tietysti heti saada wifin yhdistettyä. Molempien puhelin löysi kyllä reitittimen ja yhdisti siihen, mutta internetyhteyttä ei saa ut muodostettua boottailuista huolimatta. Ei auttanut muu kuin lähteä liikenteeseen ilman wiifä. Päätimme lähteä kävelemään keskustaan ja etsimään jotain wifillistä ruokapaikkaa. Aikamme käveltyämme näimme siistinnäköisen kahvilan, joka mainosti ilmaista wifiä. Menu oli vain venäjäksi, mutta S pystyi sen verran tulkkaamaan, että saatiin jotain tolkullista ruokaa. Ja mikä tärkeintä, wifi toimi ja sain laitettua asunnon omistajalle viestiä, ettei netti toimi. Hän pyysi kokeilemaan reboottausta ja vielä varmisti, että varmasti suljimme reitittimen emmekä digiboksia. Hän sanoi, että hänen isänsä kävisi katsomassa tilannetta ja yrittäisi saada netin kuntoon.

Ruuan jälkeen jäimme vielä kävelemään keskustaan. Kävimme mm. Central Marketissa ja paikallisessa kauppakeskuksessa. Sitten osuinme kultasuoneen: Kari-myymälä, jossa oli kahden kerroksen täydeltä ihania ja edullisia kenkiä ja laukkuja. Vietimme siellä pitkän tovin. S sovitti kenkiä (onneksi minun kokoani ei ollut valikoimassa) ja minä katselin laukkuja. Siellä oli niin monta kivaa laukkua, että olisi tehnyt mieli ostaa useampi. Niiden mukana raahaaminen olisi kuitenkin ollut ongelmallista, joten maltoin mieleni. Yksi käsilaukku kuitenkin tarttui mukaan, koska se oli niin kiva ja koska minulla oli vielä ruplia käyttämättä. S osti kivat korkokengät ja tyytyväisinä lähdimme kävelemään asuntoa kohti. Matkalla pysähdyinme vielä Sparissa ostamassa eväitä junamatkalle.

Kun palasimme asunnolle, wifi ei edelleenkään toiminut. Näin olimmekin jo arvelleet, koska emme keksineet, että mitä omistajan isä osaisi tehdä enempää asialle kotoa käsin kuin me. Emme antaneet sen häiritä. Laittauduimme valmiiksi illallista varten ja lähdimme ratikkapysäkille, jonne löysimme myös oikoreitin. Menimme ratikalla muutaman pysäkinvälin ravintola-alueelle. Lonely Planet oli suositeltu Rassolnik-ravintolaa, joka oli sisustettu Neuvostoliiton ajan mukaisesti ja tarjolla oli venäläisiä ruokia. Pienen etsinnän jälkeen löysimme ravintolan sisäänkäynnin ja astuimme portaat alas kellarikerrokseen. Siellä meitä oli vastassa tyylin mukaisesti pukeutunut miestarjoilija, joka ohjasi meidät pöytään. Menu oli myös tyylinmukaisesti tehty leikekirjan muotoon. Toisella seinällä oli valkokangas ja toisella tv, jossa näytettiin neuvostoaikaista elokuvaa. Valitsin pääruuaksi stroganoffia ja perunamuusia, ja jälkiruuaksi 'Sovient ice cream' -annoksen. Molemmat valinnat olivat onnistuneita, ja viimeinen ateria Venäjällä jätti hyvän maun suuhun. Palasimme huoneistolle ratikalla, pakkasimme tavarat seuraavann aamun aikaista nousua varten ja kävimme nukkumaan.

Seuraavana aamuna herätyskellon soidessa klo 6:30 oli todella hankala nousta ylös sängystä. Pakko kuitenkin oli, koska emme halunneet jäädä junasta. Huoneiston omistajan veli tuli täsmällisesti klo 7 hakemaan meiltä avaimet. Kävelimme ratikkapysäkille ja sieltä tulikin aivan pian sopiva ratikka. Saavuimme siis juna-asemalle niin hyvissä ajoin, ettei meidän junamme raidetta ollut vielä merkitty näytölle. Etsimme vapaanaolevat penkit ja nautimme aamiaiseksi riisi-lihapiirakat. Asemalla ei ollut toimivaa wifiä, joten en pystynyt enää tarkistamaan sähköposteja tai tarkempia tietoja Ulan Batorin logistiikasta. Oli siis mentävä niillä tiedoilla, jotka meillä oli. Nettiriippuvaisten oli hyväksyttävä kohtalonsa ja pärjättävä ilman somea seuraavaan päivään.