Lhasa

Juna-asemalta poistuttaessa tarkastettiin passit. Paikalliset pääsivät läpi henkilökorttia vilauttamalla, mutta virkailija ohjasi minut odottamaan sivuun. Ohi käveli raskaana oleva paikallinen nainen, jolle virkalija antoi passini. Lähdin tietenkin seuraamaan naista, ja hän kävi kaikilla tarkastuspisteillä keräämässä passeja tai muiden maiden henkilökortteja. Sitten onneksi paikalle tuli virkapukuinen nainen, joka viittoi meitä mukaansa poliisien rakennukseen. Tibet Permitiä piti taas vilauttaa. Nainen skannasi passini ja pääsin jatkamaan matkaa. Tiibetin reissua varten olin ilmoittautunut mukaan 8 päivän ryhmäretkelle, koska Tiibetissä ainoastaan Lhasassa ja Shigatsessa ulkomaalaiset saavat liikkua ilman opasta ja niissäkin paikoissa turistinähtävyyksiin vaaditaan opas. Asema-aukion rajalla oppaamme Phurbu odotteli minua nimelläni varustetun lapun kanssa. Sain kaulaani valkoisen huivin, koska se on kuulemma Tiibetissä tapa tervehtiä. Kävelimme lyhyen matkan autolle, jossa kuski odotteli meitä.

Ajoimme kaupungin läpi keskustaan The Tibet Gang-gyan Lhasa Hoteliin. Phurbu hoiti check-in -muodollisuudet ja kertoi, että seuraavana aamuna tavattaisiiin ryhmän kansssa aulassa klo 9:30. Pääsin sitten lepäämään 2. kerroksessa olevaan 2 hengen huoneeseen, joka oli erittäin siisti ja ennen kaikkea kylpyhuone oli oikein hyvä. Kävin pitkässä suihkussa ja sitten nautin jokseenkin hitaasta wifistä parin päivän tauon jälkeen. Vuoristotaudin oireita oli edelleen, joten ei huvittanut lähteä mihinkään. Ajattelin kuitenkin, että olisi hyvä syödä jotain kunnollista parin päivän junaevästen jälkeen, joten lähdin kuitenkin kaupungille kävelemään. Lonely Planet suositteli Pentoc-ravintolaa, joten päätin etsiä sen. Oikea osoite löytyi, mutta ravintolaan mentiin sisään vähän epämääräisestä ovesta, ja sitten piti kävellä käytävää pitkin ja jyrkät portaat ylös. Sieltä kuitenkin löytyi englantia puhuva omistaja ja englanninkielinen menu. Valitsin jakkinuudeliannoksen ja jasmiiniteetä. Herkullinen ateria maksoi 20 yuania eli alle 3 €.

Kävelin takaisin hotellille lepäämään lisää. Illalla skypetin kotiin hotellin aulassa, koska siellä wifi toimi vähän nopeammin ja odottelin kämppistä saapuvaksi huoneeseeni. Tibet Vista -matkatoimiston yhteyshenkilö oli kysynyt minulta etukäteen, että ryhmässämme ainoa toinen yksinmatkustava olisi 55-vuotias yhdysvaltalainen mies, joten jos halusin säästää single room -lisämaksun, voisin olla hänen kämppiksensä. Minulla ei ollut mitään tätä vastaan, joten odottelin koko illan tätä mysteerimiestä saapuvaksi. Häntä ei kuitenkaan kuulunut, ja oli aika mennä nukkumaan. Sain nukuttua vähän paremmin kuin junassa, mutta Buranaa oli pakko otaan päänsäryn ja lihaskipujen takia.

Aamulla heräsin huoneestani edelleen yksin. Menin hotellin ravintolaan nauttimaan aamiaisbuffetista koko rahan edestä. Aulassa sitten tapasin muut ryhmäläiset: isä ja poika jenkkilästä, saksalainen nuori mies, 3 Singaporessa työskentelevää arkkitehtia (joista yksi oli alunperin Malesiasta). Kävimme hakemassa toisesta hotellista mukana vielä tällä hetkellä Jenkeissä asuvan pariskunnan ja heidän pienen poikansa. Sitten ajoimme hieman kaupungin ulkopuolella olevaan Drepung Monasteryyn. Kiertelimme siellä pari tuntia katsomassa mm. temppeleiden Buddha-patsaita. Luonnollisesti sisällä ei saanut ottaa ollenkaan kuvia. Phurbu kertoi meille paljon Tiibetin historiasta, kulttuurista ja ennen kaikkea buddhalaisuudesta, mikä oli mielenkiintoinen lisä luostarikierrokseen. Hän mm. kertoi, että munkiksi valmistuminen yliopistossa kestää monta vuotta, ja he saavuttavat suoraan tohtorin arvoa vastaavan koulutustason. Nämä "tohtorimunkit" käyttävät punaisen kaavun lisäksi myös keltaista. Tietenkin kuulimme tarinoita myös Dalai Lamasta, vaikka tästä poliittisesti arveluttavasta aiheesta turistien ei pitäisi ollenkaan keskustella. Näimme monia entisten Dalai Lamojen kuvia. Nykyisestä Dalai Lamasta ei ollut kuvaa missään, sillä Phurbu sanoi, että jos pitää hallussaan nykyisen Dalai Laman kuvaa, siitä saa vähintää yhden vuoden vankeusrangaistuksen.

Ensimmäisen luostarikierroksen jälkeen menimme lounaalle kasvisruokaravintolaan ja jatkoimme sitten matkaa Sera Monasteryyn. Sieltä jäi erityisesti mieleen 3 hiekkamandalaa (joiden kuvaamisesta pyydettiin lisämaksu, siksi ei kuvia). Pääsimme myös seuraamaan munkkien väittelyä (debate). Siinä puolet munkeista istui maassa ja puolet seisoi. Seisovat munkit kyselivät istuvilta munkeilta kysymyksiä buddhan opetuksista ja istuvien munkkien piti yrittää vastata parhaansa mukaan. Seisovat munkit läimivät käsiään yhteen kovaäänisesti sillä aikaa kuin istuva munkki pohti vastaustaan. Phurbu sanoi, että läimiminen merkitsi sitä, että munkki on nyt kysynyt kysymyksensä ja olisi toisen vuoro vastata pikimmiten. Paikalla oli vain miesmunkkeja, ja koko luostari oli vain miehille. Phurbu sanoi, että nunniakin ja naisille tarkoitettuja luostareita toki on. Ja itse asiassa nunnilla on rankempaa kuin munkeilla, koska he joutuvat valoissaan sitoutumaan useampaan asiaan kuin munkit.

Palasimme hotellille jo joskus neljän jälkeen eli oli hyvin aikaa levätä. Olin yrittäyt jo aamulla katsoa Game of Thronesia, mutta wifi oli siihen liian hidas. Nyt se kuitenkin vaikutti toimivan nopeammin, joten kokeilin onneani. Ja kappas vain, sehän lähti pyörimään. Pystyin katsomaan jaksoa 20 min ajan, kunnes kuva jäätyi. Sitten jäätyi koko wifi, ja sitten vielä vpn, jota ilman Kiinassa ei voi tehdä netisssä mitään rajoitusten vuoksi. Yritin uudestaan sekä pädillä että puhelimelle, mutta uudelleenkäynnistyskään ei auttanut. Olisin halunnut käyttää illan suunnittelemalla reissuani eteenpäin, mutta se ei onnistunut ilman vpn:ää, koska esim. google ei toiminut. En pystynyt myöskään etsimään lentoja. Ainoastaan Whatsapp toimi. Lähdin jopa kaupungille kahvilaan eri wifin ääreen, mutta edelleenkään vpn ei toiminut. Ilmeisesti Game of Thrones oli sen verran rajua propagandaa, että katsottiin paremmaksi sulkea minut kokonaan ulkomaailman ulkopuolelle. 

Siinä vaiheessa olin ensimmäistä kertaa reissun aikana valmis lähtemään kotiin. Tai vähintäänkin suunnittelin ostavani lentolipun Hong Kongiin, jossa tiesin asioiden toimivan. Ei siinä siis mitään, jos wifi välillä temppuilee, jos siihen on varautunut. Luulin kuitenkin, että vpn on lopullisesti lakannut toimimasta enkä ollut varautunut siihen, että joutuisin olemaan kuukauden ilman googlea tai facebookia. Lisäksi vuoristotaudin oireet vaivasivat edelleen. Palasin takaisin hotellille ja päätin mennä nukkumaan. Sitten kuitenkin joku koputti ovelleni ja siellä oli se kämppikseni, joka oli myöhästynyt junasta ja siksi tullut päivän myöhässä. Hän kertoi olevasa sanitaatioinsinööri, joka oli puolisen vuotta sitten päättänyt jäädä eläkkeelle, koska sai kuulemma ihan yhtä paljon rahaa eläkkeellä kuin töissä ollessaan. Hän oli sanonut vaimollensa, että jää eläkkeelle ja lähtee kiertämään Kiinaa. Vaimo voisi tulla mukaan tai jäädä kotiin. Vaimo oli sitten myös jääänyt eläkkeelle ja ollut osan aikaa kämppikseni mukana Kiinan kiertueella. Nyt vaimo oli ollut jo pidemmän aikaa Hong Kongissa sukulaisten luona. Kämppikseni kertoi kiertäneensä ympäri Kiinaa nyt jo melkein 5 kk ja vielä olisi pari viikkoa jäljellä. Hän on myös puoliammattilainen valokuvaaja ja näytti minulle ottamiaan kuvia reissultaan.

Aamulla piti herätä puoli yhdeksältä, että ehtisimme aamupalalle. Yllättäen vpn ja wifi toimivat jälleen kuin unelma, eli maltti oli tässäkin asiassa valttia. Myös vuoristotaudin oireet tuntuivat helpottaneen. Klo 11 tapasimme muut aulassa, ja mukaan oli liittynyt kämåppikseni lisäksi myös muita uusia jäseniä: lotoolainen nainen sekä malesialainen isä poikansa ja tyttärensä kanssa. Tytär kertoi asuneensa jo 9 vuotta Iso-Britanniassa ja olevansa myös lääkäri. Ajoimme lyhyen matkaa Potala Palacelle, joka on aiemmin toiminut Dalai Laman asuin- ja hallintopaikkana. Alueelle piti mennä turvatarkastuksen läpi, eikä omia vesipulloja saanut ottaa mukaan. Liput oli kirjoitettu kaikille omilla nimillä ja passin numerolla lippujen katukaupan estämiseksi. Valtio myös hallinnoi lippujen myyntiä, minkä vuoksi emme itse saaneet päättää ajankohtaa, jolloin menimme katsomaan palatsia. Liput ja passit katsottiin ennen palatsialueelle pääsyä. Koska oli vielä aikaa ennen sisäänpääsyaikaamme, kävimme ensin alhaalla pienessä museossa.

Reilu puoli tuntia ennen sisäänpääsyaikaamme saimme mennä uuteen lipuntarkastukseen, joka tehtiin tuplana. Sitten piti kiivetä kauhea määr portaita ylös, jolloin päänsärky ja hengitysvaikeudet palasivat saman tien. Toki maisematkin olivat hienot. Sisällä kiersimme hallinnollisissa ja uskonnollisissa tiloissa, joissa ei saanut ottaa valokuvia. Hienon näköistä siellä kuitenkin oli. Sisätiloissa sai Phurbun mukaan olla maksimissaan tunnin, ja ulostulon jälkeen Phurbun piti hakea leima, että kuinka kauan meidän ryhmämme oli siellä. Phurbu sanoi, että aikaa meni tasan tunti. Minä ja pari muuta ryhmstämme olimme kyllä vakuuttuneita, että aikaa meni vähän enemmän. 

Potala Palacen jälkeen menimme lounaalle Phurbun ehdottamaan ravintolaan, jossa kaikki tilasivat haluamansa aterian. Sitten menimme katsomaan aivan hotellimme lähellä olevaa Jokhang Templeä, jossa oli jälleen erilaisia buddha- ja Dalai Lama -patsaita. Pääsimme myös taas katsomaan munkkien väittelyä. Temppelin jälkeen kiersimme Barkhor Street -ostoskatua. Phurbu sanoi, että meillä olisi tervetuliaisillallinen klo 18:30. Menimme vielä hotellille virkistäytymään ennen sitä. 

Koska vuoristotaudin oireet eivät olleet juuri helpottaneet, päätin käydä hotellin alakerrassa olevalla "vuoristotautiklinikalla" testauttamassa happisaturaatioarvoni. Yllätyksekseni mittari näytti 77 % (verrokkina seurassani olleille oireileville malesialaissisaruksille mittari näytti 82 ja 85 %. Eivät ne siellä klinikalla näyttäneet olevan kovin huolissaan, joten mittarissa varmaan oli joku kalibrointivirhe. Pystyin kuitenkin normaalisti kävelemään klinikalle ja jaksoin puhua, joten saturaatiotaso ei missään nimesssä voinut olla oikeasti noin matala. No, koska olo oli huono, ostin kuitenkin kalliiseen 18 € hintaan pullollisen (kuulemma) hyvää happea, jota sitten menin nauttimaan nenäletkulla huoneeseeni. Pullon happi riitti noin vartiksi, mutta sillä olo kyllä kohentui huomattavasti.

Virkistäytyneenä lähdin joukon mukana tervetuloillalliselle hotellin läheiseen ravintolaan. Meille oli tarjolla paikallista, nepalilaista ja intialaista ruokaa. Ruokaa oli riittävästi ja se oli erittäin hyvää. Istuskelimme ravintolassa vielä tovin ruokailun jälkeen, kunnes kämppikseni alkoi kiirehtiä, että pitäisi päästä kuvaamaan auringonlaskua. Meistä useampi päätti lähteä mukaan, joten kävimme hotellilla hakemassa lämpimämpää vaatetta ja kuvausvälineet mukaan. Kävelimme noin vartin Potala Palacen edessä olevaan puistoon, jossa alkoi juuri silloin suihkulähde-valoshow. Seurasimme sitä jonkin aikaa, mutta sitten epäilyttävän näköinen tumma pilvi lähestyi. Kämppikseni halusi jäädä vielä kuvaamaan, mutta me muut lähdimme kävelemään takaisin hotellille. Juuri kun pääsimme perille, taivas repesi ja Esteri ja Ahteri pistivät parastaan. Myös Ukko murisi komeasti. Menimme hetkeksi porukalla kattoterassille katsomaan ukonilmaa. Kun palasin huoneeseen, kämppiskin tuli pian takaisin sateen vuoksi. Ennen nukkumaanmenoa piti pakata tavarat, sillä seuraavana päivänä lähtisimme road tripille kohti Himalajaa.