Meitä tämä ei haitannut, sillä hyttiin ei tullut siinä vaiheessa muitakaan. Saimme siis levittäytyä rauhassa, syödä aamupalaa ja ottaa sitten aamutorkut. Kiinalainen junavaunu oli melko samanlainen kuin venäläinenkin. Tällä kertaa emme kuitenkaan saaneet ollenkaan pyyhkeitä, ainoastaan lakanat. Onneksi oli myös oma käsipyyhe mukana. Aika kului taas vuroin neuloen, vuoroin blogia kirjoitellen ja sivusilmällä maisemia katsellen. Vaunussa oli jälleen paljon muitakin länsimaalaisia. Ja oli muuten muissakin hyteissä punkkia vapaana. Netissä siis suunnilleen joka paikassa luki, että Trans-Mongolian radan paikoista on huomattavasti enemmän kysyntää kuin tarjontaa, joten käytännössä näihin suoriin juniin ainoa vaihtoehto on tilata lippu matkatoimiston kautta ainakin näin kesäsesonkiaikaan. Meidän kokemuksemme perusteella tämä haiskahtaa matkatoimistojen propagandalta, ja lippujen osto onnistuisi ihan hyvin paikan päälläkin, jos ei päivien kanssa ole ehdottoman tarkkaa.
Iltaseitsemän jälkeen alkoivat pitkät rajamuodollisuudet. Konduktööri kävi vielä junan liikkeellä ollessa tuomassa meille kasan lomakkeita täytettäväksi: oli Mongolian tullilomake ja Arrival Card (tämän pointtia emme näin maasta poistuessa ihan ymmärtäneet, mutta konduktööri käski täyttää senkin) sekä kiinan tullilomake, Arrival Card ja Departure Card. Kun saavuimme Mongolian raja-asemalle, käytiin ensin hakemassa passit jonnekin syyniin. Tullilomakkeet haettiin ja matkatavaroitamme vilkaistiin. Jossain vaiheessa passimme palautettiin ja noin tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkui Kiinan puolelle. Siellä olikin sitten luvassa pidempi kakku. Ensin tultiin katsomaan passeja (S:n passikuvaa syynäsi useampi virkailija ja S:n piti nousta seisomaan ja ottaa silmälasit pois päästä ennen kuin he uskoivat, että se todella on hän siinä kuvassa). Arrival Cardit otettiin talteen ja passit leimattiin. Tullilomake haettiin pois. Joku tuli katsomaan hyttimme ja vilkaisi matkatavaroitamme päällisin puolin. Konduktööri kävi tuomassa meille ilmaiset ruokakupongit seuraavalle päivälle omituisille kellonajoille: aamupala klo 6:30 - 7:00 ja lounas klo 9:30 - 10:00.
Sitten odoteltiin, ja odoteltiin vähän lisää. Yllättäen juna lähti kulkemaan hidasta vauhtia väärään suuntaan ja palasi sitten hetken päästä takaisin asemalle, mutta menikin toiselle laiturille. Sitten taas odoteltiin. Ja taas juna lähti väärään suuntaan. Nyt juna kuitenkin palasi sitten takaisin oikeaan suuntaan mennessään isoon halliin, jossa vaihdettiin junan pyörät sen vuoksi, että Kiinassa ja Mongoliassa junaradan kiskojen leveys on eri. Pyörien vaihto oli hidasta hommaa. Katselin jonkin aikaa ikkunasta, kuinka vaunua nostettiin ylös, alta hivutettiin vanhat pyörät pois ja uudet liu'utettiin tilalle. Koko prosessi oli vielä kesken, kun päätimme jo mennä nukkumaan. Vessaan ei päässyt koko rajamuodollisuuksien ja pyörienvahdon aikana, mutta olimme sen verran väsyneitä, ettemme jaksaneet odottaa vessaan pääsyä, kun emme yhtään tienneet, kauanko touhussa kesti.
Yöllä havahduin siihen, että hyttiimme tuli porukkaa. Ilmeisesti olimme saaneet pyörät vaihdettua ja asemalta nousi matkustajia kyytiin. Käänsin kylkeä ja jatkoin uniani. Aamulla heräsin puheensorinaan ja huomasin, että hyttikavereiksemme oli tullut nelihenkinen kiinalainen perhe. He olivat ahtautuneet kahteen sänkyyn, vaikkakin ihan hyvin tuntui tilaa riittävän. S sanoi, että olimme loppujen lopuksi lähtenee yöllä liikkeelle klo 1, jonka jälkeen oli viimein päässyt vessaan lähes 6 tunnin tauon jälkeen. Päätimme mennä ravintolavaunuun "lounaalle" klo 9:30. Siellä oli paljon porukkaa ja kaikilla muillakin oli noita ilmaiskuponkeja. Meille tuotiin pöytään riisikulhot ja vähän surullinen annos, joka kyllä täytti vatsan ja anti vaihtelua nuudeleihin. Syödessämme saimme ihailla upeita vehreitä maisemia aina tunneleiden välissä. Pian juna kaarsikin jo Pekingin päärautatieasemalle, olimme siis saapuneet matkani ensimmäisen vaiheen päätepisteeseen vajaan 9000 km junamatkan päähän kotoa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti