Kiinan muurilla

Edellisellä Pekingin reissulla kävin muurin Mutianyu-osiolla. Se on restauroitu, ja siellä on gondolin lisäksi kelkkamäki, mutta se ei ole ihan niin turistinen kuin Badaling, jonne en missään nimessä halunnut nytkään mennä. Hostelli tarjosi näiden lisäksi retkeä Simatai-osiolle, joka on selvästi kauempana, restauroimaton ja suurien turistimassojen ulottumattomissa. Siellä on kuitenkin monien mielestä parhaat maisemat. Muurinoviisina S:lle ei ollut väliä, että minne mennään. Minua kiinnosti eniten Simatai, mutta olin vähän huolissani, että kuinka rankkaa siellä olisi kävellä ilmansaasteiden ja helteen vuoksi. Kysyin hostellin respan naiselta tarkemmin, ja hän sanoi, että siellä mentäisiin rengasreitti, eli voisin tarvittaessa kääntyä takaisin, jos en jaksaisi kiivetä. Paikan päällä käveltäisiin ilman opasta, eli voisimme edetä vapaaseen tahtiin. Tämä kuulosti hyvältä, joten päädyimme Simataihin.

Aamulla klo 7:15 meitän tultiin noutamaan bussilla hostellilta. Menimme bussilla jonkin matkaa ja sitten vaihdoimme toiseen bussiin. Sitten torkuimmekin lähes koko 3 tunnin matkan Watertowniin, josta käsin muurille pääsi. Ruuhkaa oli Pekingissä paljon. Mainittakoon myös, että bussikuski ajoi jossain vaiheessa harhaan ja senkin vuoksi ajomatka kesti aiottua pidempään. Watertownissa saimme käydä erittäin siistissä vessassa sillä aikaa kun oppaamme Chan kävi ostamassa pääsylippumme. Olimme odotelleen Chania jo jonkin aikaa ja S päätti käydä vielä varapissalla. Sillä aikaa Chan kuitenkin tuli takaisin ja käski meitä seuraamaan perässä. Yritin huudella, että kaverini on vielä vessassa, mutta Chan ampaisi matkaan eikä kuunnellut. Jäin odottamaan S:aa ja kun hän tuli, juoksimme porukan perään. He olivat kuitenkin kadonneet kulman taakse, emmekä löytäneet heitä. Mietimme, että mitäs sitten. Sanoin S:lle, että hän voisi soittaa Chanille (olimme saaneet numeron), mutta sitten Chan huutelikin meitä kulman takaa ja pääsimme muiden mukaan minibussin kyytiin. 

Minibussilla ajoimme cable carin alkupisteeseen. Chan sanoi, että kävelisimme ensin 40 min ensimmäiselle vahtitornille ja sitten muuria pitkin menisi noin 2 tuntia tornille 10 ja takaisin tornille 8, josta pääsisi cable cariin. Olin edellisenä iltana lukenut vinkkejä Simataille ja kaikkialla oli ehdotettu, että kannattaa mennä cable carilla ylös ja kävellä sitten alas tornille 1 ja sieltä takaisin alkupisteeseen. Yritin kysyä Chanilta, että miksi emme voi mennä cable carilla ylös. Hän ei kuitenkaan taaskaan kuunnellut vaan lähti määrätietoisesti kävelemään kohti 1. tornia. Ei siinä muu auttanut kuin seurata perässä. Alkumatka tuntui jo raskaalta, vaikka ylämäki oli vain loiva. Kun viimein pääsimme 1. tornille (tai oikeastaa heti sen vieressä olevalle 2. tornille), epäilin, että mahdankohan ikinä päästä 8. tornille asti. Seuraavat portaat olivat todella jyrkät ja minun piti koko ajan pysähdellä tasaamaan hengitystä. 3. tornilla piti ottaa buventolia. 

Sen jälkeen olo ja eteneminen oikeastaan vähän helpottivat. Oli onneksi pientä tuulenvirettä ja kun rauhassa taukoja pitäen eteni, ei ollut yhtään niin kurja olo kuin Mt Merulla tai edes Israelissa Ein Gedissä. Mainittakoon, että meitä vastaan tuli todella freesin näköisiä ihmisiä crocsit, fliplopit, farkut tai jopa hansikkaat päällä. Me emme olleet freesin näköisiä. 5. tornin jälkeen erkaantui polku, jota pitkin olisi päässyt cable carille. Päätin kuitenkin, että jaksan yrittää päästä 8. tornille asti. 7. tornilla pidimme oikein kunnon tauon ja valmistauduimme viimeiseen puristukseen. 8. torni olikin sitten melkein heti vieressä eikä juuri kiipeämistä tarvittu. Tornit 9 ja 10 olisivat olleet vielä korkeammalla, mutta päätimme, että olimme nähneet jo ihan tarpeeksi upeita maisemia ja ne tuskin oleellisesti muuttuisivat enää vielä vähän korkeammalla. Laskeuduimme siis jyrkähköä polkua pitkin cable carille ja kiidimme sen kyydissä takaisin alkupisteeseen. Siellä saimme ilmastoidussa tilassa odotella muita ryhmämme ihmisiä.

Kun kaikki olivat paikalla, menimme minibussilla takaisin Watertowniin. Siellä meille oli ravintolassa pöytä katettuna ja maukas paikallinen ruoka maistuikin erinomaisen hyvin. Sitten kiertelimme vielä vähän Watertownissa ja kävimme luksushotellin erittäin siistissä vessassa ennen uuteen bussiin nousemista (ilmastointi toimi). Kävelyn uuvuttamina torkuimme taas melkein koko matkan. Kun lähestyimme Pekingiä, meno meinasi tyssätä kokonaan, koska oli niin paljon ruuhkaa. Kuski ajoi välillä jo pientareen kautta yrittäessään ohittaa muita autoja. Chan sanoi meille että he vievät kyllä meidät kaikki perille asti hostelliin, mutta jos haluamme päästä nopeammin perille, pian tulee metroasema, jonka kohdalla voimme jäädä pois. Loppujen lopuksi me kaikki päätimme jatkaa matkaa metrolla. Chan ohjasi meidät asemalle ja jatkoimme kaikki matkaa omiin suuntiimme.  Saavuimme takaisin hostellille 12 tuntia sieltä lähtemisen jälkeen. Päivä oli rankka, mutta oli kyllä sen arvoista.