Irkutskista Ulan Batoriin

Junamme saapui Irkutskiin yli puoli tuntia ennen lähtöä. Menimme heti laiturille ja provodnitsan tarkastettua lippumme nousimme vaunuun. Tällä kertaa meillä oli 2 lk hytissä toisen puolen ylä- ja alapeti (S otti yläpunkan). Hyttikavereiksi saimme hollantilaisen pariskunnan. Muutenkin vaunussa tuntui olevan lähinnä muita turisteja, Siperian turistimassoilta piilossa olevat helmet olivat siis jääneet taakse. Hollantilaispariskunnan nainen kävi junan ulkopuolella pyyhkimässä meidän ikkunaa kosteuspyyhkeellä, jotta sen läpi näkisi paremmin ja saisi parempia kuvia. Hyvä idea, vaikkakin pinttyneet tahrat eivät noin pienellä jynssäyksellä kadonneet mihinkään. 

Juna lähti liikkeelle, ja pian sen jälkeen provodnista tuli hakemaan passimme ja lippumme. Passit saimme jossain vaiheessa takaisin. Alkumatkasta oli metsämaisemaa, mutta sitten pääsimme Baikalin ääreen. Minun ja hollantilaisnaisen kamerat räpsyivät kilpaa aina kun Baikal pilkahti puiden takaa. Pääsimme kuitenkin pitkän tovin kulkemaan myös ihan rannan vieressä. On se Baikal kyllä vaan niin iso, ettei millään voi käsittää sen olevan järvi eikä meri. Tällä etapilla olivat ehdottomasti senastisen matkan parhaat junamaisemat.

Juna pysähtyi Ulan Udessa ja nousimme kävelemään laiturille ja asemalle. Mitään ihmeellistä siellä ei ollut, myyntikojujenkaan tarjonta ei inspiroinut. S testasi juna-aseman yleisen vessan, koska provodnitsa oli sulkenut junan vessan pysähdyksen ajaksi ja olimme Ulan Udessa kolme varttia. Nousimme takaisin junaan ja matka jatkui. Iltapäivä kului vuorotellen neuloen, blogia kirjoitellen ja torkkuen. Päivälliseksi nautimme herkullisen pikanuudeliaterian kuivatulla kananlihalla höystettynä. Myös  hyttikavereilla oli nuudelit mukana.

Iltayhdeksän aikaan saavuimme viimeiselle Venäjän puoleiselle asemalle. Vähän ennen sitä provodnitsa tuli sanomaan, että vessa suljetaan 10 minuutin kuluttua.  Ensin joku virkailija tuli tarkastamaan passimme. Sitten seuraava virkailija tuli tarkastamaan matkatavaramme (hän vain vilkaisi tavaroita nopeasti ja jatkoi eteenpäin). Sitten meidän piti poistua hytistä siksi aikaa kun joku tarkasti, ettei siellä ollut mitään salakuljetettavaa. Sitten tuli vielä toinen passivirkailija, joka varsinaisesti tarkisti kaiken olevan kunnossa ja leimasi meidät maasta postuneeksi. Minä istuin hytissä otsalamppu päässä neulomassa, ja passivirkailija vain naureskeli minulle, kun katsoi passikuvaani ja minua. Koko rulianssi Venäjän puolella kesti noin tunnin, ja sitten matka jatkui.

Kun saavuimme ensimmäiselle Mongolian puoleiselle asemalle, alkoi rajamuodollisuusruljanssi uudelleen. Meille annettiin täytettäväksi Arrival Card ja tullilomake. Sitten joku tuli hakemaan passimme mukaansa. Ja taas piti poistua hytistä tarkastuksen ajaksi. Tullivirkailija tuli hakemaan tullilomakkeet takaisin ja kysyi hollantilaismieheltä, onko meillä mitään tullattavaa. Hän vastasi ei, joten virkailija jatkoi matkaa tyytyväisenä. Alkoi jo väsyttää, koska kello läheni jo puoltayötä ja aamulla pitäisi herätä todella aikaisin. Ei auttanut kuitenkaan kuin pysytellä hereillä siihen asti, että saimme passimme leimattuina takaisin ja juna lähti liikkeelle. Provodnitsa tuli tuomaan meille lippumme takaisin.

Sitten oli tietysti vessaan jonoa, kun kaikki halusivat päästä sinne pitkän odottelun jälkeen. Pääsimme kuitenkin sinne lopulta ja vielä nukkumaankin, vaikka tiesimme jo yöunien jäävän aivan liian lyhyiksi. S laittoi herätyksen klo 6:15. Minä heräsin aamulla klo 5:45. Vilkaisin ulos ikkunasta ja siellä oli niin mongolialaisen oloinen maisema kuin pystyin kuvittelemaan: aavaa niittyä ja takana siintävä vuoristo, hevosia laukkaa junan vierellä ja aurinko paistaa. Koska ihan vielä ei tarvinnut nousta ylös, päätin vielä torkkua vähän. Klo 6:10 provodnitsa tuli herättämään meitä. Vessaan ei onneksi ollut vielä kamala jono. Laitoimme tavarat kasaan ja aikataulun mukaisesti klo 6:50 saavuimme Ulan Batorin asemalle. Astuimme ulos junasta ja otimme ensiaskeleemme Mongoliassa.