Tiibetistä Lanzhouhun

Koska junani lähti vasta iltapäivällä, nukuin yhdeksään asti kuitaten viikon univelkoja. Sitten piti välillä käydä aamiaisella ennen kuin lepäsin lisää. Tavarat piti myös laittaa kasaan, mikä oli oma operaationsa. Kävin sitten vielä ruokakaupassa (isossa sellaisessa) ostamassa eväitä junamatkalle. Phurbu oli sanonut, että klo 14 joku toinen opas tulisi hakemaan minut juna-asemalle. Varttia vaille menin respaan palauttamaan avaimen ja menin sitten istumaan aulan sohville. Huomasin, että siinä vieressä oli kaksi turistimiestä paikallisen oppaansa kanssa. Kun olin istunut siinä jonkin aikaa, tämä opas kysyi, että olenko menossa juna-asemalle. Vastastin myöntävästi, ja hän sanoi että Phurbu oli pyytänyt häntä ottamaan minut kyytiin. Rinkkani paino aiheutti taas ihmetystä, kun tämä opas ja toinen niistä turostimiehistä yhdessä vaivoin saivat rinkan kannettua auton etupenkille. Ahtauduimme miehien kanssa taakse, ja opas ajoi meidät asemalle.

Siellä katsottiin ensin liput. Sitten tavarat läpivalaistiin ja vartija kopeloi. Sitten katsottiin lippu ja passi vielä kertaalleen. Odotusaula oli yläkerrassa, ja suurin osa penkeistä oli varattu. Päätin istua lattialle lähelle sitä kohtaa, jonne arvelin jonon muodostuvan. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä pikku hiljaa siihen alkoi kerääntyä ihmisiä enemmänkin. Kun junan lähtöaika läheni, vartija kävi poistamassa "turvanauhat", mutta ihmisiä ei vielä päästetty laiturille, tasan puoli tuntia ennen junan lähtöä vartijat antoivat luvan mennä laiturille. Voi sitä rynnimisen määrää! Helsingin hullut päivät jäävät kirkkaasti kakkoseksi. Minäkin kyllä yritin päästä mahdollisimman pian junaan, sillä halusin saada rinkkani säilöön matkan ajaksi.

Nyt minulla oli paikka kakkosluokan vaunussa yläpunkassa. Olin onneksi hytistämme ensimmäisenä paikalla, joten sain laitettua rinkkani ylhäällä olevaan säilytystilaan. Tämä hytti oli hyvin modernin oloinen. Kaikilla oli omat tv-näytöt (kuvaa en sikhen kyllä missään vaiheessa laittanut) ja omat happipisteet. Myös vaunun vessat olivat erittäin siistit ja modernit (sekä pönttövessa että reikävessa). Hyttikaverina oli kiinalainen pariskunta ja vaimon sisar. Juna lähti liikkeelle ja konduktööri kävi vaihtamassa liput muoviläpyskään. Joku tyyppi kävi tuomassa kiinankielisiä lomakkeita täytettäväksi. Hetken päästä konduntööri tuli hakemaan niitä lappuja. Yritin selittää, etten osannut täyttää sitä. konduktööri ei osannut englantia, mutta viittoili, että joku lappu pitäisi antaa. Arvelin, että hän kaipasi jälleen Tibet Permitiä ja oikeassa olin.

Matka sujui paljon mukavammin kuin tulomatka Tiibetiin karjavaunussa. Olo oli koko ajan hyvä. Tunsin, kuinka happipisteestä virtasi ilmaa sisään. Ja yöllä sain nukuttua paremmin kuin koko Tiibetissä olon aikana. Junan piti olla perillä Lanzhoussa n. 24 tuntia lähdön jälkeen. 45 min ennen oletettua saapumisaikaa konduktööri tuli palauttamaan lippuani ja yritti selittää jotain kiinaksi. En ymmärtänyt, mutta näin jälkikäteen ajateltuna hän varmaan sanoi, että seuraava pysäkki olisi minun. Puhelimen sijaintipalvelut eivät toimineet, joten en oikeasti ollut varma, että missä olin. Kerrostaloja näkyi ilkunasta, mutta kaikki kyltit olivat pelkästään kiinalaisilla kirjaimilla. Onneksi sitten alkoi näkyä myös tutunnäköistä tekstiä ja asemalle saavuttaessa luki englanniksikin Lanzhou Railway Station.

Jäin pois junan kyydistä ja kävelin muiden perässä asemarakennuksen ulkopuolelle. Olin varannut majoituksen Lanzhou Ferry Hostelista yhdeksi yöksi. Kartasta näin, että sinne oli n. 1,5 km matkaa juna-asemalta, ja koska keli oli suotuisa, päätin kävellä perille. Rinkan kanssa kävellessä matka kyllä tuntui vähintään tuplasti pidemmältä. Kun saavuin kartan osoittamaan paikkaa, olin umpikujassa. Kiersin korttelin ympäri toiselle puolelle, mutta edelleenkään mitään hostellin näköistä ei näkynyt missään. Yritin ohikulkijalta kysyä puhelimesta vilauttamani kiinaksi kirjoitetun osoitteen kanssa, että missä kyseinen paikka on, mutta hän ei osannut auttaa. Palloilin eksyneen näköisenä ympäriinsä ja yritin katsoa, olisiko jossain sen näköistä paikkaa, että siellä olisi wifi. 

Noin tunnin kuluttua siitä kun olin lähtenyt juna-asemalta päätin sitten soittaa hostelliin ja kysyä neuvoa. Silloin kuitenkin vastaantuleva mies kysyi minulta englanniksi, että olenko menossa Ferry Hosteliin. Hän sanoi olevansa paikan omistaja, ja oli viemässä paria muuta vierasta hierontaan. Hän näytti minulle oikean suunnan ja sanoi, että pyytää isäänsä tulemaan minua vastaan. Kävelin takaisin sinne, missä olin jo pyörinyt, ja sieltä löytyikin sitten kulman takaa vielä yksi kuja, joka johti sisäpihalle. Siellä kulmassa omistajan isä odotti minua. Ovessa ei kyllä ollut minkäänlaisia englanninkielisiä (eikä ehkä kiinalaisiakaan) kylttejä hostellista. Oli ainoastaan pieni ovikello, jossa luki Ferry. Menimme sisään ja isä käski minut istumaan pöydän ääreen. Hän ei osannut englantia, mutta kyseli minulta kysymyksiä mm. kotimaastani ja matkasuunnitelmistani puhelimen käännössovelluksen avulla. Hän myös tarjosi minulle teetä ja vesimelonia. Kun omistaja tuli paikalle, sain hoidettua sisäänkirjautumisen ja pääsin 4 naisen dormiin lepäämään.

Omistaja kysyi, että oliko minulla illaksi suunnitelmia. Hän sanoi, että olisi lähdössä muutaman hostellivieraan kanssa KTV-paikkaan ja kysyi, että haluanko tulla mukaan. Minulla ei mitään ihmeellistä ollut suunnitteilla, joten  päätin lähteä mukaan. Lähdimme yhdessä hakemaan italialaista naista ja mahta taiwanilaista miestä hieronnasta. Matkan varrella törmäsimme kahteen saksalaiseen mieheen, jotka myös liittyivät seuraan. Yritimme saada taksia, mutta koska oli ruuhka-aika, kaikki olivat täynnä. Menimme siis bussilla muutaman pysäkinvälin eteenpäin ja pääsimme perille. Italialainen kertoi minulle, että olin valinnut hyvän illan tulla Lanzhouhun, koska pääsin vielä erityisen hienoon KTV-paikkaan.

Menimme sisään paikkaan, joka muistutti elokuvateatteria. Aulassa oli snakseja ja juomia myynnissä. Valitsimme kaikki itsellemme haluamamme juomat. Sitten meidät ohjattiin peremmälle pieneen huoneeseen, jossa oli ruokapöydät ja ennen kaikkea kaksi isoa TV-ruutua karaokea varten. Hostellin omistaja ei ollut tyytyväinen huoneeseen, vaan halusi meille isomman. Se järjestyi, ja siirryimme sinne. Aluksi tilattiin valtava määrä ruokaa (tai siis joku muu tilasi meille kaikille, minä vain sanoin, että kaikki käy). Sitten joku rohkeni aloittaa karaoken. Mikki kiersi kaikilla halukkailla, mutta oli vähän hankala laulaa mukana, kun biisit ja sanat olivat kiinaksi. Onneksi valikoimassa oli myös englanninkielisiä lauluja, ja porukka innostui kovasti kun tartuin mikkiin. Seuraamme liittyi myöhemmin vielä kaksi kiinalaista naista sekä kiinalainen pariskunta. Silloin tilasimme vielä kaikille hotpotit. 

Laulu raikasi ja Adelen nyyhkybiisit sopivat aivan hyvin kiinalaisten klassikoiden väliin. Muut kehuivat vuolaasti lauluääntäni, vaikkei se missään nimessä parhaimmillaan ollut. Kuulemma minun pitäisi mennä laulutunneille ja ruveta laulajaksi. Paljastin kyllä salaisuuden, että olen ehkä muutaman laulutunnin elämäni aikana ottanut ;). Maksimiaika 4 tuntia kului kuin siivillä, ja sitten meidät ajettiin paikasta ulos. Menimme takseilla takaisin hostellille ja siellä maksoimme omistajalle osuutemme illan kuluista (70 yuania eli 10 €). Pidin KTV:stä konseptina paljon enemmän kuin perinteisestä karaokesta: sai olla omalla porukalla, ruokaa oli paljon ja pääsi laulamaan aina silloin kuin halusi ilman että piti odottaa ikuisuus omaa vuoroaan. Toki KTV:kin vaatii kivan porukan.