Kävi ilmi, että klo 7 aamulla Ulan Batorissa kaikki ruokapaikat ja kaupat ovat vielä kiinni. Löysimme onneksi kuitenkin pankkiautomaatin, josta saimme rahaa. Peace Avenueta eteenpäin kuljettuamme näimme myös Tom N Toms -kahvilan, joka oli auki ja jossa oli wifi. Voi sitä onnentunnetta. Menimme sisään ja tilasimme itsellemme jääteet ja pretselit. Sitten puhelimet hyrräsivät kuumina, kun pääsimme viimein nettiin. Olin laittanut Ulan Batorin hostellillemme kyselyä, että voisimmeko jättää osan tavaroistamme sinne talteen siksi aikaa kun menemme Tereljiin, vaikka varsinaisesti tulisimme hostelliin yöpymään vasta 2 päivää myöhemmin. Hostellin täti oli vastannut, että ilman muuta tämä onnistuu. Olin myös laittanut nettisivujen kautta varauspyynnön sekä erillisen sähköpostin Terelj Lodge Campiin jurttamajoituksen mahdollisuudesta, mutta mitään vastausta en ollut vieläkään saanut. Yritin netin kautta katsoa muita jurttaleirejä, mutta niiden varaussivusto oli vähän epämääräinen eikä siellä pystynyt valitsemaan päiviä, jolloin siellä haluaisi yöpyä, mutta maksu piti kuitenkin laittaa luottokortilla etukäteen. Päätimme, ettemme tee etukäteisvarausta vaan menenne paikan päälle kyselemään yösijaa.
Istuimme kahvilassa varmaan 1,5 tuntia ja latasimme samalla kännykän akkuja. Oli kuitenkin aika jatkaa matkaa eteenpäin. Yritimme löytää Lonely Planetiin merkityn virallisen turisti-infon. Kartan osoittamassa paikassa oli iso pytinki, jossa oli ovi ja sen vieressä luki Tourist Information. Ovi oli kuitenkin kiinni. Menimme siis sisään toisella sivulla olevasta ovesta ja yritimme katsoa, pääsisikö sieltä jotenkin läpi. Aulassa oli info, mutta kukaan ei puhunut englantia. Yritimme kysyä, että missä turisti-info on. He sanoivat, että hissillä ylös. Menimme hissillä ylös asti, mutta siellä ei ollut mitään. Tulimme takaisin alas ja kysyimme uudelleen. Joku osasi sanoa, että 6. kerros. Hississä ei kuitenkaa saanut painettua nappia 6. Päätimme luovuttaa ja mennä sinne hostellille viemään tavaroita. Ajattelimme, että siellä ehkä joku osaaa kertoa bussiaikatauluista.
Matkan varrella postitalossa näimme ison Tourist Information -kyltin. Menimme sisään, ja siellä oli tiskillä nuori mies, joka puhui erittäin hyvää englantia. Hän vahvisti meille tiedon, että bussi lähtee klo 16 Narantuul-hotellia vastapäätä. Kysyin, että voiko puistoon vaan mennä ja varata sieltä majoituksen. Hän sanoi, että voi, mutta hän voisi varata meille jurtan. Hän soitti jollekulle (ilmeisesti kaverilleen), jolla oli jurttaleiri puistossa. Mies antoi meille lapun, johon hän kirjoitti leirin nimen, yhteyshenkilön nimen ja puhelinnumeron sekä piirretyn kartan siitä, missä meidän pitäisi jäädä pois. Meidän siis tulisi pitää silmällä puiston ainoaa huolto-asemaa (MT) ja jäädä sillä kohdalla pois. Sitten pitäisi soittaa tuolle yhteyshenkilölle, niin hän tulisi meitä vastaan. Mies antoi myös oman numeronsa, johon voisimme soittaa, mikäli tulisi ongelmia. Kiitimme avusta ja lähdimme tyytyväisinä etsimään hostellia.
Sekin oli yksi operaatio. Annetussa osoitteessa oli kyllä toisen kerroksen parvekkeella kyltti MS Central -hostellista ja nuoli, että pitäisi kiertää talon taakse. Siellä ei kuitenkaan ollut enää mitään opasteita, vain tavallisia rappukäytäviä. Menimme takaisin etupuolelle ja kävelimme parvekkeen alla olevaan toimistoon. Väärä paikka, osasi siellä oleva mies sanoa. Kysyimme hostellia, hän viittoili meitä viereiseen kahvilaan. Sitten kaivoin sähköpostin syövereistä varausvahvistuksen ja siellähän oli ohjeet, että miten löydämme perille. Piti tosiaan mennä sinne talon taakse ja ensimmäiselle ovelle. Ovikoodi oli annettu, mutta sitä ei tarvittu, koska alaovi oli auki. Nousimme portaat ylös toiseen kerrokseen ja soitimme ovikelloa. Soitimme ovikelloa uudelleen. Painoimme vielä toisesta ovikellon näköisestä napista. Ei mitään vastakaikua. Kuulin, että sisällä liikkui joku. Päätimme koputtaa oveen ja heti mukana hostellin täti tuli avaamaan. Saimme lajiteltua tavaramme sinne säilöön jätettäviin ja mukana otettaviin. Täti vei jemmatavarat jemmaan ja rinkat jäivät keittiön sohvalle odottelemaan.
Koska vielä oli useampi tunti aikaa bussin lähtöön, lähdimme vielä kaupungille kiertelemään. Olipa muuten keveä olo, kun sai kävellä ilman painavaa rinkkaa. Kävimme ensin Shukbaatar Squarella katsomassa Tšingis-kaanin patsasta. Sitten menimme Peace Avenuelle ja etenimme sitä pitkin. Kävimme matkamuistomyymälässä katsomassa tarjontaa, ja siellä olikin kaikkea kivaa nahka- ja cashmeretuotetta tarjolla. Shoppailu jatkui State Department Storessa, jonka ylimmässä kerroksessa oli valtava matkamuistomyymälä. Ihailimme pitkään kauniita nahkalaukkuja. Vielä ei ostettu mitään, mutta mitä suuremmalla todennäköisyydellä palaamme sinne vielä laukkuostoksille pienen harkinta-ajan jälkeen. Shoppailun kuluttaman energiamäärän vuoksi tarvitsimme syötävää. Jatkoimme Peace Avenueta pitkin ja huomasimme paikallista ruokaa tarjoavan ravintolan. Sieltä saimme maukkaan lounaan. Sitten palasimme takaisin State Department Storeen alakerran ruokakauppaan eväsostoksille.
Palasimme takaisin hostellille hakemaan rinkkojamme. Hostellin täti vielä varmisti, että tiedämme oikean bussipysäkin. Kysyin häneltä bussilipun hintaa, ja hän varmisti sen olevan 2500 tögrögiä (eli reilu 1 €). Hän kysyi, että missä aiomme yöpyä. Vastauksemme oli vähän epämääräinen, joten hän piirsi meille kartan, jonka avulla löytäisimme kivan ja rauhallisen jurttaleirin Turtle Rockin ja temppelin välistä. Hän myös kirjoitti lapulle ylös, että miten Terelj kirjoitetaan paikallisilla aakkosilla. Kiitimme avusta ja sanoimme palaavamme torstaina. Kävelimme Peace Avenuen toiseen päähän bussipysäkille. Varmistin vielä pysäkillä seisovalta virkapukuiselta mieheltä, että olemme oikealla pysäkillä.
Bussi tuli pysäkille täsmällisesti, ja siinä luki Terelj. Hyppäsimme sisään rinkkoinemme, eikä kukaan rahastanut meitä. Bussi eteni pikku hiljaa ruuhkaista Peace Avenueta pitkin pysähdelleen pysäkeille matkan varrella (myös meidäm hostellin viereiselle pysäkille). Torkahdin. Kun havahduin, olimme päässeet pois ruuhkasta ja ohitimme juuri jurttalähiötä. Maisemat hivelivät silmiä. Bussi pysähtyi pikku kylissä ja välillä ihan vaan johonkin tienvarteen. Saavuimme Tereljiin ja aloimme silmäillä huoltoasemaa. Sellaista ei kuitenkaan näkynyt. Ohitimme Turtle Rockin, jonka luona suurin osa jurttaleireistä on. Matka jatkui kohti Tereljin kylää, ja vasta vähän ennen sitä näimme MT-huoltoaseman. Jäimme pois kyydistä ja kuikuilimme vähän, että olisiko jompikumpi näkösällä olevista jurttaleireistä se meidän. Ei ollut. Kaivin puhelimen esiin ja soitin siihen numeroon, jonka olimme turisti-infon mieheltä saaneet. Joku vastasi, sanoin hello, sieltä vastattiin hello. Esittelin itseni ja sanoin, että olemme tulossa heidän jurttaleiriinsä ja olimme nyt huoltoasemalla emmekä tienneet, mihin pitäisi mennä. Minulle lyötiin luuri korvaan.
Siinäpä sitten mietimme, että mitäs nyt. Ajattelimme odotella hetken, että jos vaikka sieltä soitettaisiin takaisin, tai jos joku tulisi meitä etsimään huoltoasemalta. Aikataulun mukaan bussin piti lähteä Tereljin kylästä takaisin Ulan Batoriin klo 19, eikä siihen ollut enää kauaa, joten ajattelimme sitten hypätä takaisin bussiin ja mennä sinne hostellin tädin ehdottamaan paikkaan. Bussia ei kuitenkaan näkynyt. Kello oli jo 19:10, eikä vieläkään. Huoltoasemalle kaarsi tila-auto, jonka mieskuski kysyi meiltä jotain. Ilmeisesti hän tarjosi kyytiä Ulan Batoriin. Sanoin Turtle Rock, hän sanoi ok. Hyppäsimme siis auton kyytiin 3 miehen joukkoon. Mainittakoon, että Tereljissä liftaus on yleisesti ottaen turvallista ja yleistä. Jotkut saattavat pyytää maksua, mutta monet kuskaavat ilmaiseksi.
No joo, siinä autossa istuessamme pelkääjänpaikalla istuva nuorempi mies sanoi meille, että 50 000 tögrög (euroissa parikymppiä). Aika kova hinta meidän mielestämme ja mietimme, että mitenköhän tästä selvitään. Tulimme Tortle Rockin kohdalle ja sanoin, että pysähtykää, jäämme tässä pois. Kukaan ei avannut meille ovea, etupenkillä vaan jankutettiin siitä 50 000 tögrögin maksusta. Sanoimme että 15 000? Ei, he tarkoittivat 50 000. Sanoimme, että se on liikaa, mutta he eivät yhtään tinkineet. Sitten heittäydyimme tyhmiksi ja sanoimme, ettemme ymmärrä. Kaivoin taskusta muutaman tonnin setelin, iskin ne päättäväisesti yhden miehen kouraan, avasin auton sivuoven ja lähdimme aika vikkelästi ulos autosta. Onneksi miehet eivät lähteneet peräämme tai alkaneet vaatia isompaa maksua. Ja onneksi pääsimme ulos autosta.
Siinä sitten olimme tien laidassa. Lähdimme kävelemään Turtle Rockia kohti. S kysyi minulta, että missäs se hostelli tädin suosittelema leiri olikaan. Sanoin että odota, katsotaan karttaa. Siinä tädin piirtämässä kartassa oli siis Turtle Rock ja temppeli ja jossain niiden välissä leiri. Aloimme nauraa hysteerisesti koko tilanteella. Jokin yöpaikka oli kuitenkin saatava, eikä Turtle Rockin vieressä oleva leiri houkutellut ja toisella puolella laaksoa oli jo siinä vaiheessa kauhea möykkä. Ajattelimme, että yritämme kuitenkin etsiä sen tädin suosittelema leirin. Jatkoimme matkaa eteenpäin rinkkojen painosta uupuneina. Sitten tuli vielä vastatuulikin. Näimme jonkun jurttaleirin ja sanoin S:lle, että ihan sama onko se se paikka, mutta kysytään nyt kuitenkin sieltä yösijaa, koska en jaksa kävellä enää pidemmälle. S oli samoilla linjoilla.
Pääsimme rautaportille, joka oli suljettu. Yritimme avata sitä, mutta se oli niin tiukasti kiinni, ettemme onnistuneet. Joku setä lähestyi meitä ja puhui mongolia. Englantia hän ei osannut. Yritimme selittää, että halausimme yösijan. Hän näytti meille sormilla 8. S kaivoi puhelimen laskimen esiin ja mies näpytti siihen 80 000. Oletimme sen tarkoittavan jurtan hintaa. Mietimme, että miten selittäisimme, että haluaisimme olla 2 yötä ja onko hinta 1 vai 2 hengelle ja kuuluuko siihen ruoka. Onneksi paikalle saapui paikallinen nuori nainen, joka puhui erittäin hyvää englantia. Hän tulkkasi meille, että 80 000 oli per yö 2 hengeltä, ruokaa heillä ei ollut tarjota, mutta he voisivat tilata sitä meille jostain. Hyväksyimme hinnan ja portti avattiin meille. Meidät ohjattiin jurttaan, jonka seinien vieressä oli yhteensä 6 sänkyä ja keskellä jurttaa oli pieni kamiina. Oli myös pari jakkaraa ja 2 lipastoa pöydiksi. Paikka oli vähän nuhjuinen ja seinillä tepasteli lukkeja, mutta toisaalta oli ihan siistiä. Maksoimme sovitun maksun ja pääsimme asettautumaan aloillemme. Yllätyksekseni leirissä oli myös siisti länkkärivessa, vaikka se olikin hieman epämääräisen näköisessä kopissa. Vessapaperia ei ollut, mutta onneksi sitä oli omasta takaa. Kädet pestiin ulkona elämien juottolaarin näköisen metallikaukalon yllä. Suihkuja ei ollut.
Päätimme lähteä myöhäiselle illalliselle toiseen jurttaleiriin Turtle Rockin viereen, koska siellä näytti olevan ihan ravintola. Kävimme kuitenkin sitä ennen kysymässä siltä englantia puhuvalta naiselta, että olisiko meidän mahdollista saada aamupalaa seuraavana päivänä. Hän kysyi asiaa omistajilta, ja rouva lupasi meille teetä ja leipää. Tästä tyytyväisinä kävelimme takaisin Turtle Rockille. Oli muuten huomattavasti keveämpi askel kuin rinkkojen kanssa. Astuimme isohkoon jurttaan sisään ja siellä oli pari tyyppiä syömässä. Kävelimme tiskille ja sanoimme siellä olevalle teinitytölle, että haluaisimme syödä jotain. Hän antoi meille menut ja menimme istumaan pöytään. Jonkin ajan kuluttua tyttö tuli ottamaan tilaukset. S yritti tilata jotain annosta listalta, mutta sitä ei ollut saatavilla. Päädyimme siis molemmat tilata nuudeliannoksen (vaihteeksi). Ei mennytkään kovin kauaa, että saimme valtavat annokset eteemme. Tarjoilijatytön kavereita kävi kääntymässä ravintolassa ja tyttö näytti ilmiselvän tympääntyneeltä siihen, että joutui olemaan töissä.
Syötyämme pyysimme laskun ja kävelimme takaisin jurttaamme. Emäntämme viittoili meitä heidän keittiöjurttaansa ja he näyttivät meille vedenkeitintä. Isäntämme tuli jurttaamme ja viritti sen jakkaralle sängyn päälle, koska johto ei riittänyt lipastolle asti. Saimme siis vielä nautittua iltateet nutellakeksien kera. Pesimme hampaat ulkona tähtitaivaan alla ja kävimme yöpuulle. Päivän viimeiset naurut saimme vielä siitä, että olin onnistunut valitsemaan niistä kuudesta sängystä juuri sen, joka nitisi ihan kauheasti. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten jaksanut enää siirtyä toiseen sänkyyn. Eipä tuo nitinä nukkumista haitannut, nukuimme niin sikeästi, ettemme varmaan olisi heränneet edes palohälytykseen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti