Klo 12 menimme pihalle, ja siellä Natsagaa olikin kuskimme kanssa. Kuski ei puhunut englantia muutamaa sanaa enempää, mutta oikeastaan se ei haitannut, koska maksu ja muu info hoitui Natsagaan kautta. Lähdimme ajamaan ruuhkassa itää kohti. Juuri kun olimme päässeet isoimmasta ruuhkasta pois, kuski kääntyi pienelle hiekkatielle jurttalähiössä. Ajattelimme aluksi, että hän käy tankkaamassa, mutta hän ajoikin yhö syvemmälle alueen uumeniin. Sitten hän pysähtyi jonkin portin eteen ja pyysi meitä odottamaan hetken. Parin minuutin päästä hän palasi mukanaan puhdas paita. Ilmeisesti siis olimme hänen kotinsa edessä. Siitä matka sitten jatkui ja noin 1,5 tunnin autossa istumisen jälkeen olimme perillä.
Ja olimme siis perillä keskellä ei mitään, jossa oli jurttaleirejä ja 40 m korkea patsas hevosella ratsastavasta Tsingis-kaanista. Menimme sisään ja maksoimme á 8 500 tögrögiä sisäänpääsymaksua. Työntekijä tuli kertomaan meille tilasta ja hän sanoi, että Tsingis-kaani löysi siltä paikalta ruoskan, mitä pidetään onnen symbolina. Siksi patsas rakennettiin sille paikalle Mongolian 800-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Menimme ensin alas pieneen museoon, jossa oli näytteillä vanhoja esineitä. Siellä katsoime myös lyhyen videon mahtipontisine musiikkeineen patsaan valmistusprosessista. Sitten olikin aika sille varsinaiselle ohjelmalle. Nousimme hissillä ylös hevosen takapuoleen ja kävelimme sitten portaat ylös hevosen pään päälle kaanin jalkovälissä olevan oven kautta. Sieltä näimme ympärivät maisemat vielä paremmin. Ylhäällä oli lisäksemme muutama turisti, mutta ei mitään järkyttävää turistimassaa ollut koko kompleksin alueella missään.
Palasimme takaisin alas portaita pitkin koko matkan. Tiesimme, että alakerrassa oli mahdollisuus kokeilla paikallisia asuja ja ottaa itsestään valokuvia ne päällä. Menimme tiskille, jossa näitä vaatteita oli tarjolla, mutta kukaan ei ottanut meihin minkäänlaista kontaktia. Ilmeisesti kukaan ei puhunut englantia. Siinä myös norkoileva turistinainen sanoi meille, että valokuvaaja on alakerrassa. Odottelimme siis vielä. Valokuvaajanainen tuli takaisin, mutta edelleenkään kukaan ei ottanut meihin minkäänlaista kontaktia. Valokuvaaja hääräsi siinä jotain ja häipyi sitten uudelleen. Olimme odotellee jo 20 min. Siinä vaiheessa totesin, että antaa olla. En halua antaa rahojani sellaisille ihmisille, jotka eivät millään tavalla ottaneet meitä huomioon tai yrittäneet tehdä mitään sen eteen, että olisimme käyttäneet heidän palveluitaan. Menimme ulos ja takaisin autolla (kuski oli vaihtanut päälleen sen puhtaan paidan). Paluumatka Ulan Batoriin kesti nyt vain tunnin, tosin kuski teki välillä aika mielenkiintoisia ja vähän vaarallisiakin ohituksia (myös penkereen kautta) ja loppumatka mentiin vähemmän ruuhkaista maisemareittiä.
Sitten olikin aika palata Mongolia Leather Companyn kauppaan. Kun pääsimme sinne, toinen himoitsemistani laukuista oli edelleen siellä. Toinen oli myyty, mutta vastaavanlainen erivärinen oli tarjolla. Päädyin kuitenkin siihen, etten halua ostaa kahta vihreää laukkua (se toinen oli alunperin liila). Sen sijaan nyt oli esillä ihana ruskean pieni olkalaukku, johon ihastuin heti. Päätin ostaa sen ja sitten sen vihreän laukun. Pyysin myyjää pitämään ne minulle sivussa sillä aikaa kun kävin automaatilta nostamassa lisää käteistä. Sitten pääsinkin kävelemään takaisin hostellille kahden ihanan uuden nahkalaukun kanssa. S jäi vielä shoppailemaan cashmere-vaatteita sillä aikaa kun minä skypettelin perheen kanssa.
Illalla meidän piti käydä ruokakaupassa ostamassa junaeväitä. S kertoi, että oli yrittänyt ostaa State Deparment Storen ruokakaupasta Tsingis-kaani vodkaa tuliaisiksi, mutta kaupassa oli sanottu, että on no alcohol day. Etsimme siis toisen ruokakaupan, jos siellä vaikka olisi viinaa myyty, mutta ei. Kaikki alkoholijuomat olivat verhojen takana piilossa samoin kuin Suomessa klo 21 jälkeen. Saimme kuitenkin runsaat junaeväät ostettua. Kärräsimme ne takaisin hostellille ja menimme sitten samassa korttelissa olevaan Street61-ravintolaan. Siellä tarjoilija otti meidät hymyssä suin vastaan ja ohjasi meidät pöytään. Tilasimme juotavat (alkoholia ei tarjottu täälläkään), alkuruuat ja pääruuat. Tarjoilija ilmeisesti selitti, etteivät he saa tänään tarjota alkoholijuomia presidentin vuoksi, tämän enempää en ymmärtänyt. Ruokaa kuitenkin saimme enemmän kuin riittävästi ja se oli myös erittäin hyvää.
Ruuan jälkeen matka jatkui Sky17Bariin eli 17. kerroksessa olevaan yökerhoon juhliaksemme viimeistä iltaamme Mongoliassa ja ihaillaksemme maisemia. Nousimme hissillä ylös ja saavuimme typötyhjään yökerhoon. Tai no, oli siellä tarjoilijoita "töissä". Istuimme pöydän ääreen ja tilasimme limonadit sekä kyytipojaksi ranskalaiset. Nautimme kaupungin pimeässä tuikkivista valoista kaikessa rauhassa. Sitten oli aika mennä hostellille pakkaamaan rinkat valmiiksi aamua varten. Olikin vähän pohtimista, että mihin ne kaikki uudet laukut mahtuvat. Natsagaa oli hostellilla hyvästelläkseen meidät. Hän pyysi myös kirjoittamaan vieraskirjaan terveiset. Natsagaa myös vaihtoi viimeiset tögrögini dollareiksi hyvällä kurssilla ilman mitään komissioita. Aamulla jouduimme heräämään aikaisin, sillä Natsagaan kautta tilaamamme kyyti juna-asemalle lähti klo 6:40. Oli ihana, ettei tarvinnut tällä kertaa kävellä painavien rinkkojen kanssa kovin pitkää matkaa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti