Sauvakävelyä Mt. Merulla - Osa 5

Tanzania Host Experience/Viva Africa Tours: 4 päivän vaellus Mt. Merulle (4566m)

2 valkonaamaa, 1 opas, 1 kokki, 1 tarjoilija, 4 kantajaa, 1 kuski
700 USD + tipit  50 USD ja 45 000 Tsh /hlö

Nyt näkyy Kilimanjarosta muutakin kuin huippu

Päivä 4

Seikkailumme Mt. Merulla alkoi olla mukavassa vaiheessa, kun jäljellä oli enää yksi aamupäivä (pääasiassa) alamäkeä eikä vuoristotaudinkaan enää pitäisi vaivata senhetkisillä korkeuksilla. Olimme edellisenä iltana sopineet, että lähdemme aikaisin liikkeelle, koska osan toisen ryhmän jäsenistä piti päästä kaupunkiin metsästämään lennolla kadonneita matkalaukkuja. Aloitimmekin päivän klo 6, jolloin heräsimme ainakin edellistä päivää pirteämpinä Simonin herätykseen. Hetken päästä saimme lämmintä pesuvettä. Aamutoimissamme meni naisille tyypilliseen tapaan jonkin aikaa, ja Simon kävi useampaan otteeseen sanomassa meille, että aamupala on valmiina. Klo 6:45 menimme ruokasaliin, jossa odotti valtava aamupala, josta saimme jälleen syötyä vain pienen osan. 

Leppoisaa alamäkeä

Upea Kilimanjaro

Klo 7:30 lähdimme liikenteeseen koko ryhmän voimin kohti Momella Gatea. Nyt valitsimme lyhyemmän reitin, joka kulki vuorotellen metsässä ja avoimilla heinikkoalueilla. Päivän etappi oli suosikkini, sillä meno oli yllättävän mukavaa ja kivutonta. Maasto vietti melko loivasti alaspäin, joten polviin ja nilkkoihin ei sattunut läheskään niin paljon kuin edellisen päivän alamäkiosuudella. Hengityskin kulki ja Buranan avulla päänsärky pysyi hallinnassa. Nyt jaksoin jopa pysähtyä ottamaan valokuviakin. Ilmeisesti edellisien päivien etenemiseni oli ollut sen verran hankalan näköistä, että nyt aina kun pysähdyin, joku paikallisista tuli kysymään, onko kaikki kunnossa, vaikka yritin vain saada ikuistettua maisemia kameralle.

Vesiputouksella virkistäytymässä

Aikamoinen juurakko

Kun olimme jo melko lähellä määränpäätä, kulkusuuntaamme nähden vasemmalla näkyi puhvelilauma. Rangerimme sanoi, että meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko menemme vasemmalle katsomaan puhveleita tai oikealle katsomaan vesiputousta. Meidän piti äänestää asiasta, ja moni äänesti puhveleita. Me halusimme mieluummin vesiputoukselle, koska safarilla olimme jo nähneet reilusti puhveleita. Koska emme kaikki halunneet lähteä samaan suuntaan, ranger sanoi, että käymme ensin vesiputouksella ja sitten katsomme puhveleita. Vesiputouksella oli mukava virkistäytyä, vaikkemme rangerin toiveista huolimatta käyneet siinä kunnolla suihkussa. Puhvelilauma möllötti avoimella heinikkoalueella eikä piitanut pätkääkään siitä, että tulimme kameroinemme hyvin lähelle.

Puhveleita heinikossa

Tuijotuskilpailu

Klo 10:30 saavuimme Momella Gatelle. Ranger johdatti meidät pihalla olevien pöytien ääreen ja lähti hakemaan todistuksia huipun saavuttamisesta. Chua pyysi meitä tulemaan autolle ”hoitamaan asioita”. Siellä oliko iso kööri miehiä pienenä vihjeenä odottamassa. Chua esitteli kaikki 7 miestä ja sanoi, että nyt meillä olisi hyvä tilaisuus kiittää heitä onnistuneen kokemuksemme mahdollistamisesta. Hän siirtyi vähän sivummalle ja hetken siinä pällistelimme, kun emme tienneet mitä olisi pitänyt tehdä. Sitten kävimme vuoron perään sanomassa kiitoksemme jokaiselle miehelle ja annoimme edellisenä iltana kirjekuorittamamme tippirahat. Tippien summaa olimme useaan otteeseen pohtineet. Chua ei meille antanut siitä minkäänlaista vastausta (sanoi vain kierrellen, että se tulee tarpeeseen), ja kanssamme liikkuneen toisen ryhmän jäsenten välillä oli hyvin erilaiset mielikuvat sopivista summista. Me siis päätimme mennä Lonely Planetin tippiohjeiden mukaan ja ottaa huomioon myös oma rahallinen tilanteemme. Chua sai 50 USD, kokki 30 USD, tarjoilija Simon 20 USD ja 4 kantajaa 30 000 Ts jokainen. Kuskille emme erillistä tippiä antaneet. Emme edelleenkään tiedä, olivatko summat lähelläkään sitä, mitä he odottivat, mutta enempään meillä ei joka tapauksessa opiskelijoina olisi ollut varaa.

Tippiseremonian jälkeen menimme takaisin toisen ryhmän luo, ja ranger jakoi meille todistukset, jossa lukee meidän kiivenneen menestyksekkäästi Mt. Merun huipulle (4566 m). Olimme keränneet yhteiseen kuoreen rangerille tarkoitetun tipin (á 10 000 Ts/hlö), ja yksi toisen ryhmän jäsenistä antoi sen erittäin hyvin meitä opastaneelle herralle juhlallisesti kiitosten kera. Sitten menimme autoon istumaan ja purimme odotellessa rinkoistamme lainatavarat pois. Lähdimme ajamaan kohti Arushaa ja puolenpäivän aikoihin saavuimme takaisin majapaikkaamme. Oli kyllä ihanaa mennä suihkuun pesemään neljän päivän hiet pois iholta.

"Tuolla me oltiin"

Mt. Meru -seikkailun jälkeen sanoin siskolle, että jos joskus jostain syystä vielä ehdotan jotain näin hullua, niin hänen pitää napakasti sanoa EI ja muistuttaa, kuinka kamalaa kärsimystä tämäkin retki oli. Vaikka viimeisen päivän etappi olikin ollut ihan mukava, heti retken jälkeen mieli oli kuitenkin enemmän negatiivinen kuin positiivinen. Vaikka maisemat olivat upeita, niin oli niiden saavuttaminen sen verran ikävää puuhaa, että olisi voinut etukäteen kahdesti (tai vaikka kolmesti) miettiä, ovatko ne sen tuskan arvoisia. Vastaus retken jälkeen: EIVÄT. Toisaalta, nyt kun tässä pari kuukautta myöhemmin katselee kuvia, aika alkaa taas jo kullata muistoja eivätkä ne kauheudet tule enää niin vahvoina mieleen kuin niitä kokiessa tai heti jälkikäteen. Ja olihan tämä aivan ainutlaatuinen tapa aloittaa uusi vuosi: näytin itselleni, että pystyn voittamaan vaikeudet ja jatkamaan eteenpäin toivottomalta tuntuvassa tilanteessa, joten arjen vastoinkäymiset koulussa tuntuvat vain pieniltä hidasteilta. Ehkä sitä voisi joskus tulevaisuudessa taas kokeille jonkin vuoren valloittamista. Jos vaikka treenaisi sitä varten etukäteen, niin ei välttämättä tuntuisi niin kauhealta. (Sisko: nyt sitä napakkaa EItä tarvitaan!!!)

Alhaalla on helppo hymyillä ja muistella kauhunhetkiä