Tanzania Host Experience/Viva Africa Tours: 4 päivän vaellus Mt. Merulle (4566m)
2 valkonaamaa, 1 opas, 1 kokki, 1 tarjoilija, 4 kantajaa, 1 kuski
700 USD + tipit 50 USD ja 45 000 Tsh /hlö
 |
| Päivän tavoitenäkymä: Mt. Kilimanjaro ja auringonnousu |
Päivä 3
Vuoden 2015 ensimmäinen päivä oli yksi elämäni rankimmista päivistä. Edellinen päivä oli jo ollut niin tuskainen, etten osannut edes kuvitella, että vieläkin pahempaa olisi luvassa. Olimme ehtineet muutaman tunnin ummistaa silmiämme, kun Simon tuli herättämään klo 00:30. Vaihdoimme vaellusvaatteet päälle ja nautimme yöpalaksi teetä ja keksejä. Jotain pientä evästä meille annettiin mukaan otettavaksi. Yhden aikaan lähdimme matkaan tähtien ja otsalamppujemme valossa. Tällä kertaa liikuimme omana ryhmänämme, ja meidän ja Chuan lisäksi Simon tuli mukaan. Luulen sen johtuvan siitä, että miehet epäilivät, etten selviä huipulle asti, joten Simon lähtisi tarvittaessa kanssani takaisin, jolloin Chua jatkaisi siskon kanssa huipulle. Miehet myös kantoivat reppujamme, jotta pystyimme käyttämään kaikki voimamme eteenpäin kulkemiseen.
Alussa kaikki meni itse asiassa aika mukavasti. Ensimmäisen tunnin ajan liikuimme toisen, isomman ryhmän perässä mutkittelevaa tietä. Meno sujui yllättävän hyvin eikä hengitysongelmia ollut, kun Chuan ohjeiden mukaan keskityin hengittämään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Mutkitteleva polku päättyi Rhino Pointille (3814 m), joka on korkeudeltaan suunnilleen edellisenä päivänä saavuttamamme Little Merun luokkaa. Siellä erkanimme toisesta ryhmästä ja jatkoimme matkaa omalla porukallamme. Nyt reitti eteni osittain kraatterin reunaa pitkin ja muutamassa kohdassa piti ihan köyden varassa laskeutua alaspäin kalliota pitkin. Onneksi oli pimeää, niin ei nähnyt, kuinka pitkälle alas olisi voinut pudota.
 |
| Kiipeilyä otsalamppujen valossa |
 |
| Chualla riittää energiaa |
Kiipeilyosuuden jälkeen reitti oli enemmän tai vähemmän ylöspäin viettävää polkua pääosin kraatterin reunalla. Kolmannen tunnin aikana ongelmat alkoivat: hengittäminen kävi erittäin raskaaksi, oli pahoinvoiva olo ja päätä särki. Chua piti meidät liikkeessä, mutta aina kun halusin (eli usein), pysähdyimme lyhyille juoma- ja lepotauoille, jolloin Chua antoi meille hartia- ja päähierontaa. Vaikka olo vain paheni sitä mukaa, mitä pidemmälle etenimme, suomalainen sisu ajoi jatkamaan eteenpäin. Järki kyllä sanoi, että ei kannata jatkaa, mutta tällainen jääräpäinen ihminen ei vain voi luovuttaa vaikka pää olisi kainalossa. Rukoilin intensiivisesti voimaa jatkaa eteenpäin.
 |
| Monta jo ohitettua huippua |
Todella monta kertaa luulimme, huippu jo siintää edessämme, mutta aina takaa paljastui vielä korkeampi huippu. Toisaalta se oli ihan hyvä juttu, sillä jaksoin aina tsempata itseni jatkamaan, kun huippu jo näkyi, mutta toisaalta sitten aina lannistui, kun matkaa olikin vielä pitkälti. Tavoitteenamme oli päästä huipulle ihailemaan auringonnousua Kilimanjaron takaa. Etenimme kuitenkin sen verran verkkaisesti, että auringon noustessa emme olleet vielä (ihan lähelläkään) huippua. Pysähdyimme kuitenkin sellaiseen kohtaan, josta saimme erittäin hyvän näkyvyyden Kiliin ja sen takaa nousevaan aurinkoon. Sisko hoiti valokuvauksen, koska itse olin jo niin poikki, etten kyennyt muuta kuin pitämään silmät auki ja ihailemaan näkyä.
 |
| Kilimanjaro lähes Merun huipulta käsin |
Klo 7:30 eli 6,5 tunnin puurtamisen jälkeen edessämme siinsi (jo varmaan kymmenes) huippu, jonka päällä näkyi Tansanian lippu. Sehän tarkoitti sitä, että olimme viimein lähes perillä. Viimeisillä voimillani raahauduin ylös ja lysähdin kivien päälle lepäämään. Aluksi en pystynyt edes nauttimaan näkymistä, koska olin niin uupunut, mutta jonkin ajan kuluttua pystyin taas nousemaan ylös ja ihailemaan niitä maisemia, joiden takia olimme yrittäneet huipulle kiivetä. Sisko otti kuvia maisemista ja ikuistimme itsemmekin huipulla olevan lipun ja kytin kanssa todistusaineistoksi siitä, että ihmeen kaupalla olimme selviytyneet 4566 metriin.
 |
| Viimeinkin 'The Huippu' näkyy |
 |
| Kilimanjaro aamuauringossa |
Paluumatka sujui huomattavasti menomatkaa paremmin. Hyvä ja huono puoli oli se, että valoisaan aikaan maisemat näkyivät erittäin selvästi: näkymä oli joka suuntaan todella hieno, mutta nyt myös näimme, kuinka suuri pudotus alas on. Polku oli paikoittain erittäin liukas, vaikkei ollutkaan satanut, ja horjahtelin useasti kävelysauvojen tuesta huolimatta. Takanani kulkeva Simon tarrasi minuun kiinni aina kun jalkani lipesi, enkä kertaakaan kaatunut kunnolla maahan asti.
 |
| Kilimanjaro ja Ash Cone |
 |
| Polku kraatterin reunaa pitkin |
Vaikka pääasiassa etenimme alaspäin, jouduimme välillä kapuamaan takaisin ylöspäin, ja silloin hengenahdistus alkoi aina uudelleen. Erityisesti nousu takaisin Rhino Pointille tuntui raskaammalta kuin yöllä (tosin yöllä ei ollut vielä takana usean tunnin vaellusta). Rhino Pointilla aloimme molemmat olla helikopterikyydin tarpeessa, ja vaikka yöllä nousu sinne oli kestänyt vain tunnin, laskeutuminen takaisin Saddle Hutille kesti mielestämme paljon kauemmin ja matkakin (samaa reittiä pitkin) oli varmasti paljon pidempi.
 |
| Taas ylämäkeä |
Uudenvuodenpäivän sauvakävelylenkkimme Mt. Merun huipulle kesti 10 tuntia, ja saavuttuamme taksisin Saddle Hutille klo 11 olin täysin vakuuttunut siitä, etten ollut ikinä aiemmin elämässäni kokenut mitään niin kauheaa. Chua onnitteli meitä onnistumisestamme ja antoi meille tunnin aikaa levätä. Menimme molemmat sänkyihimme ja yritimme parhaamme mukaan kerätä voimia loppupäivää varten. Tunnin kuluttua oli todella tuskaista nousta sängystä ylös, kun jalat (ja koko kroppa) olivat ihan jumissa. Ruokailutilaan oli katettu erittäin runsas ja maukas lounas, mutta vaikken ollut vielä oikein mitään päivän aikana pystynyt syömään, ei ruoka edelleenkään maittanut. Simon kyllä yritti urhoollisesti saada meidät syömään enemmän.
 |
| Little Meru ja Saddle Hut |
 |
| Matka jatkuu |
Klo 13:30 lähdimme taas matkaan alkuperäisen ryhmämme ja rangerimme kanssa kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme Miriakamba Hutia. Matka sujui paremmin kuin huipulle nousu, koska vuoristotauti alkoi helpottaa sitä mukaa kun laskeuduimme alaspäin. Hankaluuksia aiheuttivat jyrkät betonipäällysteiset osiot, joista nilkat ja polvet eivät yhtään tykänneet. Saavuimme Miriakamba Hutille klo 16, ja jaoimme sillä taas huoneen yhden toisen ryhmän jäsenen kanssa. Simon lämmitti meille peseytymisvettä, ja ruokailutilassa oli tarjolla teetä ja popcornia ennen päivällistä. Kun olimme näykkineet ruokamme, Chua piti jälleen briefingin seuraavan päivän ohjelmasta. Yritimme kysellä tippiasioista, mutta hän vain sanoi, että huolehditaan niistä sitten kun on päästy alas asti. Huoneessamme laitoimme kuitenkin Lonely Planetin suosittelemat tippimäärät valmiiksi kirjekuoriin ja menimme ansaituille yöunille pitkän ja raskaan päivän jälkeen jo klo 20. Onneksi seuraavana päivänä olisi luvassa vain alamäkeä.
 |
| Taas Mgongo Wa Tembossa |
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti