Moskova

Äkkiä se olo sitten koheni. Kun S tuli iltapäivällä takaisin hostellille, oli jo sellainen olo, että voisin mennä käymään ulkona. Päätimmekin lähteä hakemaan junalippujamme RealRussia-makatoimistosta (liput olimme siis jo etukäteen tilanneet ja maksaneet netin kautta, tämä ihan ajan ja vaivan säästämiseksi). Nettisivuilta löytyi ohjeet, miten sinne pääsee metrolla, ja yhdellä vaihdolla pääsimme oikealle asemalle. Paikka vaikutti kerrostalolähiöltä kauppoineen ja katuineen, ja metroasemaltakin oli jonkin verran kävelymatkaa. Oikea osoite löytyi, ja sillä kohdalla ol tavallisen näköinen kerrostalo. Oven vieressä kuitenkin luki eri yritysten nimiä ja RealRussiakin sieltä löytyi. Menimme sisään ja siellä oleva vartija sanoi meille jotain. Emme ymmärtäneet, mutta sitten hän sanoi RealRussia, johon vastasimme yes yes. Vartija näytti meille suunnan, minne mennä. 

Siellä oli rappukäytävä ilman mitään opastekylttejä. Tähyilimme eksyneen näköisinä ympärillemme, mutta vartija osoitti että sinne vaan. Menimme rappusia ylös pari kerrosta ja sattumalta sitten osuimmekin oikeaan paikkaan. Kerroksissa oli ihan tavallisen näköisiä asuntojen ovia, mutta kun yhtä käytävää kävelimme pidemmälle, yhdessä ovessa luki RealRussia. Siellä sitten olikin ihan pätevän näköinen toimisto ja erinomaista englantia puhuva nainen. Hän selosti meille seikkaperäisesti jokaisen etappimme liput junan numeroineen, paikkoineen ja lähtöasemineen. Homma oli sillä selvä ja pääsimme lippujen kanssa matkaan. Olisimme tietysti voineet ilmoittaa toimistoon tulostamme, niin he olisivat varmasti vielä tarkemmin neuvoneet, miten löydämme perille. Hyvinhän tuo kuitenkin sujui.

Palasimme metrolla takaisin hostellille. Koska en ollut edellisillan jälkeen oksentanut ja päivän aikana syömäni eväät olivat pysyneet sisällä ilman suurempaa pahoinvoinnin tunnettakaan, päätin lähteä S:n mukaan syömään. Hostellin läheltä löytyi mukavannäköinen ravintola, jossa oli myös englanninkielinen menu. Tarkoituksena oli syödä ihan vaan jotain kevyttä, mutta kuvallisen ruokalistan ateriat näyttivät niin herkullisilta, että sorruin tilaamaan kurpitsakeiton lisäksi myös kanaa ja kasviksia. Olisi kyllä riittänyt pelkkä keittokin, mutta sainpahan kanatkin syötyä ilman suurempia ongelmia. Ehkäpä se oli ihan hyvä, kun edellisen kerran olin saanut jotain kunnon ruokaa syötyä noin 48 tuntia aiemmin. Kun palasimme hostellille, S vielä hieroi perusteellisesti sairastamisen ja rinkan kantamisen (entisestään) jäykistämää niska-hartiaseutua. Vaikutti kaikin tavoin siltä, että elämä alkaa voittaa. 

Seuraavalle päivälle meillä oli suunnitelma: herätys klo 8, sitten Market Placeen aamiaiselle, kävellään Punaiselletorille ja käydään Leninin mausoleumissa ja sitten loppupäivä Kremlinissä. No, heräsimme suunnitellusti ja Market Placessa maistui munakokkeliaamiainen. Ostimme sieltä myös voileivät mukaan lounaaksi, kun LonelyPlanet sanoi, ettei Kremlinissä saa ruokaa. Lähdimme kävelemään Punaiselle torille, mutta perille päästyämme totesimme, että eihän sinne pääse. Koko tori oli aidattu ja vartijat pitivät vahtia. Näimme, että torilla oli joku tapahtuma: hirveästi sotilaspukuisia miehiä seisoi muodostelmassa ja muita ihmisiä oli myös siellä heitä katsomassa. Kiersimme sivukadun kautta torin toiseen laitaan, siellä kuulimme sivukorvalla jonkun oppaan sanovan, että klo 11 tori aukeaisi yleiseen käyttöön. Päätimme jäädä kiertelemään viereisissä kaupoissa. Klo 10 avautui myös valtava hienostotavaratalo Gum, josta olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa jos lompakossa olisi ollut "hieman" enemmön rahaa. Jossain vaiheessa sieraimiimme kantautui todella huumaava suklaan tuoksu, mutta emme valitettavasti vielä pystyneet paikallistamaan sen lähdettä. Sen sijaan päädyimme isoon ruokakauppaan, joka valikoimaltaan ja ulkonäöltään muistutti kyllä enemmän Stockan Herkkua kuin Citumarketia. Siellä oli valikoimassa myös Fazerin liköörikarkeja, muita Fazerin suklaita emme valitettavasti löytäneet.

Noin klo 10:45 lähestyimme jälleen torin laitaa ja kappas vain, juuri silloin vartijat avasivat aidan ja alkoivat päästää ihmisiä torille. Lähestyimme mausoleumia, mutta sen edessä ei ollut yhtään jonoa eikä näyttänyt siltä, että se olisi auki. Jäimme myös miettimään, että miten Kremliniin sisälle pääsisi, kun kumpikaan torinpuoleisista sisäänkäynneistä ei ollut käytössä. Pällistelimme torilla jonkin aikaa epätietoisina. Mietimme jo, että onkohan koko Kremlinkin suljettu sinä päivänä. Päätimme sitten kuitenkin kiertää toiselle puolelle tarkastamaan tilannetta. Sattumalta näimme myös vahdinvaihdon tuntemattoman sotilaan haudalla, kun kuljimme siitä ohi. Huomasimme, että myös puisto oli yleisöltä suljettu. Sielläkin oli joku tilaisuus. Kuulemansa perusteella S arveli, että olisi kadettikoulun valmistujaispäivä. 

Kun kävelimme eteenpäin, löytyihän se Kremlinin sisäänkäyntikin sieltä toiselta puolelta. Lipunmyyntirakennukseen oli tietysti jonkin verran jonoa, mutta se tuntui liikkuvan yllättävän nopeasti. Homma hidastui siinä vaiheessa, kun vihdoin pääsimme rakennuksen sisään jonottamaan. Ilmeisesti juuri silloin toisella jonomme lipunmyyjillä oli alkanut tauko, joten yksi työhönsä kyllästynyt nainen joutui puolen tunnin ajan palvelemaan meitä kaikkia. Sisällä selvisi myös, että jonoja oli useampia. Onneksi satuimme olemaan siinä jonossa, josta sai liput Armouryyn, koska oikeastaan se oli se paikka, jonne halusimme mennä. Se ei siis sisältynyt peruslippuun, vaan sinne piti ostaa erikseen lippu tiettyyn kellonaikaan olevaan "lähtöön". Muissa jonoissa ei näitä Armoury-lippuja myytykään. Kun viimein pääsimme tiskille, myyjä ei ollut enää senkään vertaa palvelualttiilla tuulella. Eikä myöskään puhunut englantia kuin pari sanaa. Sanoimme armoury ja cathedrals. Hän näytti meille käsinkirjoitettua lappua, jossa luki jotain venäjäksi ja kellonaika 16:30. Olin jo lippuluukun yläpuolella olevasta elektronisesta taulusta ymmärtänyt, että vain tuohon viimeiseen "lähtöön" oli enää lippuja saatavilla. Kyselimme myös kellotornin lipuista, siihen nainen totesi vain että sold out. S yritti maksaa lippua kortilla, mutta se ei jostain syystä toiminut (myyjä yritti vain kerran). Minä sitten maksoin ensin kortilla oman lippuni ja S kaivoi käteistä yrittäen ensin maksaa isommalla rahalla, mutta naisen mukaan vaihtorahaa ei ollut. No, saimem vihdoin liput kouraan ja nainen vetikin sitten heti meidän jälkeemme lippuluukun verhon alas ja lähti tauolle.

Seuraavaksi siirryimme sitten jonottamaan Kremlinin sisäänkäynnille. Totesimme, että ehdimme kierrellä siellä ehkä pari tuntia, koska sinä päivänä muut paikat paitsi armoury sulkeutuisivat poikkeuksellisesti jo klo 15. Noin puolivälissä jonoa liput tarkastettiin. Ennen sisäänpääsyä laukut läpivalaistiin ja meidän piti kulkea metallinpaljastimien läpi. Ja viimeinkin, noin 1,5 tuntia lipunmyyntijonon hännille saapumisen jälkeen olimme päässeet muurien sisäpuolelle. Kävelimme katsomaan kanuunan ja kellon, sitten menimme Katedraaliaukiolle. Siellä oli monta kirkkoa, joista neljässä kävimme. Sisustus oli niissä kaikissa jokseenkin samanlainen: seinämaalauksia ja ikoneita, joista osa oli 1100-luvulta asti yllättävän hyvin säilyneitä. Kuvia näissä kirkoissa ei luonnollisesti saanut ottaa. Jossain vaiheessa alkoi huikoa, joten menimme puistoalueelle istumaan ja syömään eväsleipiämme. Vaikka koko aamupäivän oli paistanut aurinko ukkosta lupaavasta sääennusteesta huolimatta, juuri silloin erittäin tumma pilvi lähestyi ja alkoi tuulla taas niin paljon, että luulin lähteväni tuulen mukana lentoon. Päätimme, että Kremlin sai nyt riittää, koska emme halunneet siinä säässä odotella ulkosalla Armouryn kierroksen alkamista. Menimme uloskäynnille ja varmistimme vielä vartijalta, että saisimme palata muurien sisään kierrosta varten.

Seuraavaksi yritimme löytää mukavaa kahvilaa, jossa voisimme lämpimässä istuskella odottamassa. Ensin kuitenkin piti päästä pois Kremlinin kupeesta, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä joka paikassa tuntui olevan vartijoita ja aitoja estämässä kulkua. Hortoilimme jonkin aikaa, koska juuri siellä missä olimme, ei ollut yhden yhtä kahvilaa. Lopulta sellainen kuitenkin löytyi, ja vaikka tarjoilija ei ainakaan omasta mielestään englantia puhunut, saimme kuitenkin herkkuja ja juotavaa tilattua ja laskunkin maksettua. Vessakin tuli tarpeeseen. Ehdimme hyvin myös jo miettiä alustavasti tulevien päivien ohjelmaa. Klo 15:50 lähdimme kävelemään takaisin Kremliniin. Jouduimme kiertämään melko pitkän ylimääräisen lenkin, sillä niin Moskovassa kuin Pietarissakin jokaisen risteyksen kohdalla ei suinkaan ole suojatietä tai alikulkutunnelia, vaan voi joutua parikin korttelia kävelemään väärään suuntaan ennen kuin tien yli pääsee. Pääsimme kuitenkin taas jonottamaan turvatarkastukseen. Tällä kertaa oltiin tarkkoja: piti kulkea metallinpaljastimen läpi, avata laukku ja näyttää vartijalle sen sisältö. Vartija kyseli, että onko minulla veistä mukana, mihin vastasin ei. Minulla oli tietysti laukussani vesipullo, johon vartija totesi, ettei sitä saa viedä sisään. Sanoin vaan, että aijaa, voisinko tyhjentää sen. Vartija vaan totesi, että ei tarvitse, mene vaan. S:n vesipullosta vartija ei sitten enää edes sanonut mitään. 

Armoury oli onneksi ihan turvatarkastuspisteen lähellä. Sisällä saimme "ilmaiset" audio guidet, joita varten pti antaa 1500 ruplan pantti. Kävelimme portaat ylös ja ohjeen mukaan painoimme audio guiden numeronappuloita. Kuvia Armouryssa ei saanut ottaa, mikä oli sääli, sillä siellä oli todellakin uskomattomia aarteita. Näimme valtavasti hopea- ja kulta-astioita, massiivisia kulta- ja timanttikantisia raaamttuja, haarniskoita, jalokivikoristeltuja miekkoja, kruunuja, upeasti kirjailtuja mekkoja ja erittäin taidokkaasti tehtyjä hevosvaunuja. Audio guiden avulla kuulimme myös tarinoita näiden esineiden takaa. Armoury oli ehdottomasti Kremlinin paras anti sekä 700 ruplan pääsymaksun ja kaikein sen jonottamisen väärti. Nyt selvisi, että ne elokuvissa näytettävät asut ja esineet pohjautuvat ihan aitoihin juttuihin. Kyllä Indiana Joneskin olisi innostunut niistä hulppeista raamatuista.

Armouryn jälkeen menimme metrolla takaisin hostellille hetkeksi levähtämään. Sitten lähdimme etsimään illallispaikkaa. Minun teki mieli hampurilaista, joten halusimme ensisijaisesti sellaiseen ravintolaan, josta sellaisia saisi. Huomasimme StandarD-ravintolan ikkunassa hampurilaisen kuvan ja päätimme mennä sinne. Siellä ei ollut englanninkielistä menua, mutta S pystyi hampurilaislistan tulkkaamaan venäjästä suomeksi riittävällä tarkkuudella ja yksi englantia puhuva tarjoilijakin löytyi. Oli muuten hyvä hampurilainen, eli sellainen juhannusateria tänä vuonna. Jälkiruokaa emme enää jaksaneet, joten menimme ruokakaupan kautta takaisin hostellille dataamaan ja nukkumaan.