Perm

Saavuimme Perm 2 -juna-asemalle puolenpäivän jälkeen. Jälleen kerran hostellille oli useamman kilometrin matka, mutta koska nyt oli valoisaa ja meillä oli hyvin aikaa, ajattelimme ensin pysähtyä johonkin selvittämään, pääsisikö hostellille jollain julkisella kulkuneuvolla. Seurasimme ihmislaumaa pois asemalaiturilta ja kävelimme portaat alas. Paitsi että viimeisellä portaalla kenkäni tarttui johonkin kiinni, jonka seurauksena nilkka vääntyi ja menetin tasapainon. Ja kun oli n. 30 kg ylimääräistä painoa kantamusten muodossa, en pystynyt mitenkään estämään kaatumista. Polvet ottivat vastaan ja paljas iho raapiutui asfalttiin. Teki höpöä. Pääsin kuitekin omin avuin nousemaan ylös ja pystyin varaamaan painoa molemmille jaloille. Lähinnä nuo molemmissa polvissa ja oikeassa nilkassa olevat ihorikot kirvelivät. Kävelimme heti vieressä olevalle toiselle portaikolle istumaan ja arvioimaan tilannetta. Verta tuli jonkin verran, muttei mitenkään valtoimenaan. Vaikutti siltä, että selvisin suuremmitta vammoitta. 

Ei kuitenkaan tehnyt mieli jäädä seikkailemaan busseilla, joten taas oli edessä taksin metsästys. Tällä kertaa asemarakennuksen edessä oli useampikin taksi valmiina kuljettamaan reissussa rähjääntyneitö matkaajia. Menimme yhden taksisedän luokse ja sanoimme osoitteen. Hän tiesi osoitteen ja sanoi vievänsä meidät sinne. Hän myös katsoi polviani ja sanoi auts. Istuttuamme taksin takapenkille kuski näytti kännykästään vastaavanlaista sovellusta kuin se Nizhniy Novgorodin taksikuski. Hän näytti meille, kun laittoi mittarin pyörimään nollasta eteenpäin. Matkan aikana kaivelin laukusta nenäliinaa ja pyyhin sillä suurimmat verivanat pois jalasta. Ajattelin, että hostellilla sitten paremmin putsaisin haavat, kun olisi suihku ja omat haavanhoitotarvikkeet paremmin saatavilla.

Kuski löysi oikean osoitteen, mutta siellä oli vain tavallinen kerrostalo eikä mitään kylttiä hostellista. Tiesin, että Venäjällä hostellit saattoivat usein olla "naamioituina" (ilmeisesti ehkä verojen välttämiseksi), joten en huolestunut asiasta. Ajattelin, että jos emmen löydä perille, niin voimme aina soittaa hostellin numeroon ja kysyä neuvoa. Kuski kävi vielä katsomassa talon takaa ja sanoi, ettei siellä ole mitään ja että ollaanko varmasti oikeassa paikassa. Sanoimme että jäämme sinne. Kuski näytti puhelimen sovelluksesta taksaksi 1000 ruplaa ja risat. Aikamoinen kiskurihinta taas, mutta minkäs sille mahtoi. Mittaria kuski oli kuitenkin mukamas käyttänyt.

Kun kuski lähti, jäimme palloilemaan talon edustalle. Kaivelin kännykästä sähköpostivahvistusta, mutta sielläkään ei ollut tarkempia ohjeita. Puhelimen asetuksissa kuitenkin näkyi hostellin wifi, joten olimme lähellä. Meinasimme jo soittaa sinne, mutta S painoi ovisummerin 0-painiketta, kun siinä yläpuolella oli ohje, joka käski tekemään niin. Yllätykseksemme ovi avautui ja kävelimme sisään. Siellä oli joku rouva, jolta kyselimme Hostel Kashemiria. Hän selitti venäjäksi, että se on toinen rappu talon toisella puolella. Kiersimme siis talon taakse ja siellähän se oikea sisäänkäynti sitten olikin (ihan kyltteineen).

Soitimme ovikelloa ja Natali-niminen nainen päästi meidät sisään. Hän ei juuri puhunut englantia, mutta saimme check-in -muodollisuudet hoidettua ongelmitta. Sitten Natali esitteli meille hostellin tilat (yhteiset suihkut ja vessat, yhteinen keittiö ja parveke) sekä meidän huoneemme, jossa oli 2 erillistä sänkyä ja kerrossänky. Hintaa tälle majoitukselle tuli yhteensä n. 20 € /yö. Sitten olikin ihana käydä suihkussa huuhtelemassa karjavaunun aromit pois ja puhdistamassa haavat. Minulla oli onneksi desifiointiainetta ja haavalappuja mukana, niin sain haavat puhdistettua ja suojattua. Jonkin verran turvotusta oli noussut asfalttiruven alle, mutta edelleen tilanne oli odotettua parempi. 

Virkistäytyneinä lähdimme tutkimaan kaupunkia ja etsimään ruokapaikkaa. Hostelli oli vähhän sivummalla, mutta ihan siinä vieressä oli onneksi apteekki, josta sain lisää haavalappuja. Apteekin myyjä ei puhunut englantia, mutta näytin hänelle polvessa olevaa haavalappuviritelmää, niin hän heti ymmärsi, mistä oli kyse. Ensin hän kaivoi esiin pieniä haavalappuja, mutta sitten näytin, että isompaa tarvitaan, niin sellaisiakin löytyi. Kävmme vieä viereisessä ruokakaupassa hakemassa juotavaa, ja sitten matka jatkui. Ruokapaikkojen suhteen ei näyttänyt lupaavalta, joten katsoimme kartasta, mikä olisi mahdollinen pääkatu ja suuntasimme sinne. Siellä olikin vähän enemmän tarjontaa, ja silmiimme osui siistinnäköinen italialaisravintola. Kävelimme sisään ja hämmästyin suuresti, kun siellä oleva tarjoilija puhu todella hyvää englatia (tässä vaiheessa reissua olemme oppineet jo turvautumaan osoitteluun ja yksittäisiin sanoihin). Kyseessä tosi olikin vähän fiinimpi paikka ja hintatasokin oli sen mukainen. Ruoka oli kyllä erinomaista ja nälkäkin lähti.

Pemissä on merkittyjä kävelyreittejä, joiden varrella on paikallisia nähtävyyksiä. Näistä merkittävin on ns. Vihreä linja, eli maahan on oikeasti pirretty vihreä viiva, jota voi seurata. Sen varrella olevien "kohteiden" edessä oli kytit, joissa selitettiin kohteen taustoja sekä englanniksi että venjäksi. Aina välillä ossuimme vihreän lijnan varrelle, vaikkemme varsinaisesti seuranneetkaan sitä. Sen sijaan kävelimme kohti Kama-jokea. Löysimme reitin sen rannalle, ja kävelimme sen varrella. Olimme ajatelleet mennä jokiristeilylle, ja jonkin ajan kuluttua näimmekin jonkinnäköisiä paatteja. Yksi niistä oli sen näköinen, että sillä olisi päässyt sopivanlaiselle risteilylle. Menimme lippuluukulle ja näimme, että parin minuutin päästä olisi juuri yksi 1,5 tunnin risteily lähdössä. Laiva oli kuitenkin täyden näköinen emmekä jaksaneet jäädä odottamaan 2 tuntia myöhemmin lähtevää laivaa, joten päätimme tulla takaisin seuraavana aamuna. Katsoimme, että ensimmäinen risteily lähtisi klo 11, joten tähtäisimme siihen. 

Lähdimme kävelmään takaisin keskustaa kohti ja kävimme paikallisessa kauppakeskuksessa tutustumassa tarjontaan. Pian kuitenkin olimme levon tarpeessa ja raahauduimme takaisin hostellille. Emme jaksaneet illalla enää lähteä etsimään mitään isompaa syötävää, koska ei ollut kauhea nälkäkään. Sen sijaan nautimme hostellin keittiössä keksejä ja Nutellaa. Vaikutti siltä, että hostellissa yöpyi joku muukin (mitä aluksi epäilimme), mutta heistä ei ollut minkäänlaista häiriötä. Natali istuskeli edelleen respassa yksinään. Hän oli jättänyt meidän oveemme englanniksi kirjoitetun lapun, jossa hän pahoitteli, ettei osannut englantia, mutta on hauska tutustua. Hän myös katsoi minua säälivästi, kun könkkösin ympäri hostellia kipeine polvineni, jotka muuten olivat kivasti turvonneet. Ihan kuin minulla olisi ollut kaksi polvilumpiota allekkain. Haavat sinänsä näyttivät jo siistimmiltä.

Seuraavana aamuna heräsimme taas lähes aikaisin, jotta ehdimme käydä suihkussa ja saada kaikki tavarat kasaan ennen jokiristeilyä. Rinkat saimme jättää säilöön lukolliseen siivouskomeroon, josta tyhjennettiin muuta tavaraa pois niiden tieltä. Lähdimme kävelemään kohti rantaa ja pysähdyimme matkan varrella kahvilaan, jossa myytiin kaikennäköisiä sekä makeita että suolaisia piiraita. Englantia ei puhuttu, mutta S osasi tilata meille teetä, kahvia ja haluamamme piirakkapalat. Oma satsini, jossa oli peruna-kanapiirakkaa ja kuppi teetä, kustansi n. 1,5 €. Isompaa piiraspalaa en olisikaan jaksanut edes syödä. 

Jatkoimme matkaa Kaman rannalle ja saavuimme risteilyn lippuluukulle noin puoli yhdeltätoista. Nyt aikataulu olikin muuttunut, seuraava risteily lähtisikin klo 12 ja ensimmäinen oli lähtenyt jo klo 10. Päätimme, että menemme klo 12, sillä ehtsimme siihenkin juuri ja juuri, lounastamisen kanssa tulisi sitten vain tiukka aikataulu. Odotellessamme kävelimme taas joenvartta pitkin ja yritimme metsästää jätskipaikkaa, mutta kaikki myyntikojut olivat vielä kiinni. Kun lähestyimme laivan lähtöpaikkaa. Reilu puoli tuntia ennen risteilyn lähtöä, siinä parveili iso lauma lapsia. Mietin, että eivätkai he kaikki ole tulossa risteilylle, mutta onneksi he kävelivät ohi. Kuitenkin kun laiva lähestyi satamaa, kaikki nuo yli 100 lasta opettajineen rynnistivät rykelmäksi portin taakse eikä meillä muilla ollut mitään mahdollisuuksia päästä laivaan ennen heitä.

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka lapsista pidänkin, oli tuossa huumori kaukana. En muista milloin viimeksi olisin törmännyt niin huonokäytöksisiin lapsiin ja isossa laumassa tyhmyys tunnetusti tiivistyy. Laivaan pääsyä odotellessa lapset tappelivat, löivät toisiaan (ja minuakin), astuivat varpailleni, tönivät ja runnoivat. Opettajilla ei ollut mitään auktoriteettia eikä heitä tuntunut oikein kiinnostavankaan, mitä lapset puuhaavat. Kun he olivat rynnistäneet laivaan, me muut pääsimme viimein kyytiin ja onneksi saimme vielä istumapaikat yläkannelta, joka oli ulkona. Tai en tietä, oliko se onni, koska suurin osa lapsistakin oli siellä. Ilmeisesti Venäjällä on tapana ruokkia lokkeja, sillä niin lapsilla kuin aikuisillakin oli mukana isoja leivänkannikoita, joista he mursivat palasia ja heittivät niitä veteen. Sen seurauksena laivaa ympäröi koko matkan ajan iso lokkiparvi, ja osa lokeista lensi muuten todella läheltä ihmisiä. Leivänmurusia päätyi myös muualle kuin veteen, mm. S:n päähän, kun yksi rouva tyhjensi pussiaa niin, että tuuli kuljetti muruset laivat sisälle eikä sieltä ulos. Ja juuri kuin ajattelimme, että kaikki leivät ovat loppuneet, niitä löytyi jostain lisää ja koko rumba alkoi uudelleen. 

Eikä tässä vielä kaikki. Koko 1,5 tunnin ajan kirkuvien lapsien lisäksi laivassa jytäsi venäläinen poppi, jonka tahdissa jossain vaiheessa niin lapset kuin aikuisetkin tanssivat kannen keskellä. Siellä oli tanssirinkikin. Risteilyn alussa vitsailin, että tuleekohan tänne tankotanssijoita, kun keskelllä yläkantta oli kaksi tankoa. No, lapsethan sitten keksivät, että niissä tangoissa on hyvä temppuilla. Aika taitavia osa olikin liikkeissään, vaikka välillä kenkä kopsahti jonkun toisen päähän. Totesimme S:n kanssa, että ei ihan tullut sitä rauhallista jokiristeilyä, jota ajateltiin, mutta ainakin saimme kokea taas venäläistä (luokkaretki)kulttuuria. Maisemat olivat hienot, ja loppuvaiheessa alkoi jo vähän naurattaa koko diskotouhu, kun kaikki lauloivat mukana jonkin paikaillisen pop-laulun kertosäettä.

Oli kyllä mukava myös päästä pois laivasta, kun saattoi viimein kuulla omat ajatuksensa. Lapset kyllä meinasivat jyrätä meidät alleen, kun olimme poistumassa laivasta. Meillä alkoi jo olla kiire, joten päätimme mennä lounaalle sinne samaan kahvilaan, josta olimme ostaneet aamupalaa. Siellä oli jonkin verran jonoa, eli ilmeisesti paikallisetkin käyttävät kahvilaa lounaspaikkana. Tilasimme perunamuusia ja lihapullan (sieltä siis tuli kummallekin yksi iso lihapulla), annokset lämmitettiin mikrossa ja koko helahoito kustansi n. 1,5 €. Hotkimme ruuat ja jatkoimme heti matkaa. Kävin apteekissa hakemassa lisää haavalappuja. Myyjä muisti minut edelliseltä päivältä ja kun osoitin polveani, hän kaivoi oikeankokoiset haavalaput esiin. Ruokakaupasta hamstrasimme evästä seuraavaa 38 tunnin junaetappia varten. 

Hostellilla pyysimme respan tyttöä (Natali ei ollut enää paikalla) tilaamaan meille taksin. Pian paikalle saapui joku mies tuomaan sinne tavaroita, ja tyttö sanoi, että siinä on taksi. Hän kirjoitti lapulle, että kyyti kustantaa 165 ruplaa.  Menimme miehen mukana ulos, ja hänellä tosiaan oli taksi siellä. Takakontissa oli jonkin verran tavaraa, joten rinkat laitettiin takapenkille. Juna-aseman edessä oli ruuhkaa, joten kuski jätti meidät vähän kauemmaksi, jotta ehtisimme junaan. S iski kuskille rahat kouraan ja kiitimme kyydistä. Perm jäi meille ehkä vähän vaisuksi kokemukseksi. Alunperin olimme ajattelleet, että olisimme menneet Perm 36 -leirille. Emme kuitenkaan tämän aikaikkunan puitteissa ehtineet siellä käydä omin neuvoin julkisia kulkuneivoja käyttäen ja ohjattu retki sinne olisi kustantanut vähintään 100 €, emmekä ihan niin palavasti siine halunneet. Olisihan Permissä ollut mielenkiintoisia museoitakin, mutta maanantaina ne olivat kiinni eikä tiistaina sitten jaksanut. Perm toimi kuitenkin hyvälä levähdyspaikkana matkan varrella, ja ainakin siellä oli halpaa.

Karjavaunussa Nizhniy Novgorodista Permiin

Nizhniy Novgorodin juna-asemalla meillä ei ollut aavistustakaan, että mistä juna lähtisi. Löysimme jonkun sisäänkäynnin ja siinä oli lupaavasti turvatarkastuskin. Siitä päädyimme kuitenkin vain odotusaulaan. S yritti kysyä käytävällä istuvalta virkapukuiselta naiselta, että mistä lähtee juna Permiin. Nainen osoitti, että tuonne suuntaan. Siellä olikin laituri ja siinä oli juna, mutta se oli väärä juna. Kuikuilimme asemarakennuksen sisään ja siellä näimme infotaulun, jossa luki lähtevät junat. Meidän junamme laituria ei ollut siinä vielä mainittu, joten päätimme jäädä siihen odottelemaan, että tieto päiivittyisi. Hetken päästä siinä näkyikin, että juna lähtisi laiturilta 2 ja raiteelta 8. Päättelimme, että olimme laiturilla 1 ja laituri 2 olisi sen takana. Emme nähneet missään alikulkua, mutta sen sijaan näytti siltä, että radan yli pitäisi vaan kävellä. Jäimme edelleen odottamaan. Junan lähtö alkoi kuitenkin lähentyä ja edelleen näytti huonolta. Huomasimme, ettei radan yli pääsekään kävelemään. Päätimme mennä takaisin asemarkennuksen sisään tutkimaan tilannetta ja sieltähän se alikulkutunneli sitten löytyikin. Onneksi olimme olleet hyvissä ajoin paikalla. Pääsimme viimein oikealle laiturille ja raiteelle. Pian juna köröttikin paikalle. Näytimme passeja ja lippuja provodnitsalle ja pääsimme sisään. 

Meillä oli paikat 3 lk vaunussa eli ns. karjavaunussa. Siellä ei ole varsinaisia hyttejä, vaan koko vaunu koostuu vierekkäisistä 6 sängyn osioista: toisella puolella käytävää oli poikittain 4 sänkyä (2 alla ja 2 päällä) ja toisella puolella käytävää pitkittäin 2 sänkyä päällekäin. Pitkittäisten sänyjen alapedin sai muunnettua 2 tuoliksi ja pöydäksi. 4 sängyn puolella ikkunan edessä oli pöytä. Myös yläpetien ihmiset istuvat alapedillä silloin kun eivät nuku, sillä yläpedeillä ei mahdu istumaan. Säilytystilana oli molempien alasänkyjen alla olevat laatikot sekä yläsänkyjen yläpuolella olevat hyllyt. 

Kun astuimme sisään vaunuun, nenään tulvi heti sellainen jännä tuoksu, ei mitenkään voimakas tai paha, mutta tuli heti sellainen olo, että nyt sitten ollaan karjavaunussa. Siellä oli myös erittäin lämmin, ilmastointia ei selvästi ollut. Onneksi oli shortsit jalassa. Puikkelehdimme kapeaa käytävää pitkin vaunun toiseen päähän, ja yritin parhaani mukaan olla kolkkaamatta ketään rinkallani. Me saimme itsellemme alasängyt 4 punkan setistä. Rinkat sujahtivat kätevästi säilöön sänkyjen alla oleviin laatikoihin, joista kukaan ei pystyisi niitä varastamaan nukkuessamme. Yläpunkille tuli 2 venäläistä naista (ehkä äiti ja tytär) ja käytävän toisella puolella oli selvästi tyttö mumminsa kanssa. Muutenkin vaunussa vaikutti olevan lähinnä tavallisia venäläisiä perheitä. 

Kun juna lähti liikkeelle, provodnitsa tuli uudelleen katsomaan lippumme ja otti ne itselleen jemmaan. Häin selitti venäjäksi ilmeisesti antavansa liput takaisin sitten ennen kuin jäämme pois. Yritimme sanoa, että emme ymmärrä, english? Hän vain kuitenkin naurahti ja jatkoi nopeaa puhetta venäjäksi. Hetken päästä meille tuotiin lakanat. Yläpunkkien naiset istuivat aluksi jonkin aikaa meidän sänkyjemme jalkatilassa, mutta siirtyivät melko nopeasti yläpunkkiin makoilemaan ja juomaan (ilmeisest) olutta. Me kaivoimme neuletyöt esiin ja nautimme maisemista niin kauan kuin ulkona oli vielä valoisaa. Jossain vaiheessa oli myös pakko käydä vessassa, mikä oli kokemus sisänsä. Eihän se mikään luksushuussi ollut, mutta ihan siistiä kuitenkin. Ainut ongelma oli se, ettemme millään saaneet lavuaarin hanasta vettä tulemaan. Yritimme molemmat vääntää kaikkia mahdollisia vipuja ja etsiä polkimia tuloksetta. Päädyimme siihen, että ehkä sieltä nyt ei vaan tule vettä. Onneksi oli kuitenkin kosteuspyyhkeitä ja käsidesiä mukana (joita olisi kuitenkin halunnut siellä vessassa käymisen jälkeen käyttää. 

Ennen kymmentä vaunusta sammutettiin suurin osa kattovaloista. Kaivoin otsalampun esiin, jotta pystyin jatkamaan kutomista. Söimme myös pientä iltapalaa, iltateetä varten S haki kuumaa vettä vaunun toisessa päässä olevasta samovaarista. Vaunu alkoi pikku hiljaa hiljetä, kun ihmiset kävivät nukkumaan. Laitoimme itsellemme pedit valmiiksi, eli tyynyihin tyynyliinat ja patjojen päälle lakanat. Lisäksi oli ylimääräinen lakana peitoksi. Tarjolla olisi ollut myös täkkejä, mutta edelleen oli sen verran kuuma, ettei tehnyt mieli vetää päälleen mitään ylimääräistä. S meni jo nukkumaan, mutta minä jatkoin vielä tovin neuomista otsalampun valossa. Siinä vaiheessa pääsin oikeastaan ensimmäistä kertaa nauttimaan siitä, että saa vaan rauhassa olla eikä ole kiire mihinkään. Kuunnellessani junan puksutusta ja nukkuvien ihmisten tuhinaa tuntui kuin kaikki kiire ja stressi olisi kadonnut maailmasta ja olisi vain tämä hetki, joka kestäisi juuri niin pitkään kuin itse haluaisin.

Lopulta oli kuitenkin aika mennä nukkumaan. Yllättävän hyvin sain nukuttua. Jossain vaiheessa heräsin siihen, että provodnitsa tuli siivoamaan lattiaa. Aamuyöllä lämmin aamuaurinko paistoi kirkkaana suoraan kasvoilleni lämmittäen ihanasti. Olimme siirtyneet 2 aikavyöhykettä eteenpäin, joten aamulla "aikaisin" herätessämme kello olikin jo paljon. Aamupalaksi maistuivat edellispäivänä ostamamme lihapiiraat ja hedelmät. Provodnnitsa tuli palauttamaan meille junalippumme. Sitten juna kurvasikin jo pian kohti Perm 2 -asemaa. Puikkelehdimme taas käytävää pitkin vaunun toiseen päähän uloskäynnille ja henkäisimme raitista ilmaa. Yö karjavaunussa oli ehdottomasti positiivinen kokemus, ja se antoi meille esimakua tuleviin junaöihin. Karjavaunuun emme tosin enää tällä reissulla mene, sillä loput junaetapit matkustamme 2 lk hyteissä. Nähtäväksi jää, millaista tunnelmaa ne meille tarjoavat. 

 

Nizhniy Novgorod

Heräsimme aamulla vähän ennen yhdeksää lähteäksemme aamiaiselle. Joku kuitenkin koputti huoneemme oveen ja kappas vaan, sieltä tulikin aamiainen huoneeseen tarjoiltuna. Minulle oli paistetut kananmunat ja S:lle lettu, kuten olimme edellisenä iltana listasta valinneet. Lisäksi oli leipää, leikkelettä, juustoa, hilloa, jugurttia, banaania ja teetä. Nautimme aamiaisen rauhassa hyvällä ruokahalulla. Halusimme viettää mukavassa hotellihuoneessa mahdollisimman paljon aikaa, joten meillä ei ollut mikään kiire lähteä kiertelemään kaupungille. Kun viimein oli aika luovuttaa huone, pakkasimme jälleen rinkkamme ja jätimme ne säilöön hostellin komeroon. 

Hostelli oli aivan kävelykadun vieressä, joten lähdimme kävelemään sitä pitkin kohti Kremliniä. Matkan varrelta löytyi Spar, josta saimme juotavaa ja suklaata. Kremlinin muurien sisällä kiertelimme jonkin aikaa, mutta lähdimme melko pian kohti Volgaa. Rinnettä alas meni tie, mutta oikaisimme jokseenkin huonossa kunnossa olevan portaikon kautta. Pian pääsimmekin Volgan äärelle ja kävelimme sen varrella olevaa kävelykatua pitkin kohti edessä siintävää gondolia, yhtä Nizhniy Novgorodin nähtävyyttä. Tai siis alunperinhän sitä ei oltu tarkoitettu turistikohteeksi. Reilun 3 km pituinen gondolireitti on tarkoitettu paikallisille ihmisille lähiliikenteeksi Nizhniy Novgorodin ja Volgan toisella puolella olevan Borin välille, koska maata pitkin matka kestäisi 40 min kun gondolilla se tatttuu 13 minuutissa. Luonnollisesti gondoli kuitenkin houkuttelee myös kaupungissa vierailevia turisteja. 

Päästäksemme gondolin alkupisteeseen meidän oli käveltävä ylös todella pitkä ylämäki, joka ei onneksi ollut jyrkkä, mutta se ei meinannut loppua ollenkaan. Onneksi kuitenkin pääsimme mäen huipulle ja gondoli löytyi. Matka Boriin kustansi huimat 90 ruplaa, mikä oli pilkkahinta niistä upeista maisemista, joita Volgan yli kulkiessamme näimme. Noustuamme pois gondolista Borin puolella ostimme jätskit paikallisen muorin kioskista. Irtojäätelön ostokin oli Venäjällä erilaista kuin Suomessa: hinnoittelu tapahtui painon mukaan eikä pallojen määrän mukaan. Muorilla oli isoja vohvelitötteröitä, joihin hän kauhoi osoittamiani jäätelömakuja, sitten tötterö punnittiin ja sen perusteella määräytyi hinta noin 160 ruplaa). Menimme läheiseen puistoon nautiskelemaan jäätelömme. Sitten palasimme gondolilla takaisin toiselle puolelle.

Lähdimme kävelemään takaisin kohti keskustaa ja lopulta päädyimmekin takaisin sille kävelykadulle. Siellä tuli vastaan pari naista, jolla oli oikeita pöllöjä mukana. 150 ruplan maksua vastaan saimme pitää pöllöjä kädessäme ja ottaa muutamia kuvia. Eipä tällaista tilaisuutta ihan joka päivä tarjoudu vastaan. Pöllöistä hurmioituneina menimme läheiseen kahvilaan nauttimaan alkoholittomista mojitoista ja fasiliteeteista. Sitten kiertelimme vielä kävelykadulla katsomassa kauppoja ja kojuja. Lopulta kävimme vielä syömässä ranskalaista sipulikeittoa ja venäläistä lihalajitelmaa, jotta saimme vatsamme täyteen ennen yön junamatkaa. Sparista haimme vielä vähän lisää matkaevästä ja vettä. Oli jo vähän kiire taas vaihteeksi.

Palasimme takaisin hostellille ja pyysimme respan tyttöä tilaamaan meille taksin juna-asemalle. Hän käytti siihen jotain nettisovellusta, ja pian taksi ajoikin pihaan. Kävelimme rinkkoinemme ulos, mutta taksin toinen takarengas oli ihan tyhjä. Piti siis tilata uusi taksi. Onneksi silläkää ei kestänyt kauaa saapua paikalle. Lastasimme rinkat takakonttiin ja menimme istumaan. Respan tyttö yritti selittää jotain huonolla englannilla. Ymmärsimme sen verra, että han halusi, että maksamme hänelle 150 ruplaa. Ajattelin, että se on varmaan joku komissiomaksu, joten annoimme hänelle rahat. Pääsimme matkaan. Tämän kuskin auto oli paljon uudempi kuin se edellisen illan rotisko. Kuski käytti myös puhelimen navigaattoria ja puhelimessa oli myös ns. taksimittari, joka näytti koko ajan kulunutta aikaa ja taksaa. Kun pääsimme perille asemalle, mittari näytti 160 ruplaa. Yritimme maksaa kuskille, mutta hän sanoi, että maksu on jo hoidettu. Ilmeisesti siis respen tyttö oli itse hoitanut maksun sen nettisovelluksen kautta ja me sitten vain maksoimme hänelle tarvittavan summan käteisellä. Eipä tuo taksimatka siis maksanut paljon mitään, yhteensä alle 3 €. Kuittia emme saaneet taaskaan saaneet, mutta se tuntuu olevan venäläinen tapa. Pääasia oli, että ehdimme turvallisesti ajoissa perille.

Moskovasta Nizhniy Novgorodiin

Viimeisenä aamuna Moskovassa piti taas herätä aikaisin jo klo 8, että ehtisimme rauhassa pakata ja käydä sitten Leninin mausoleumissa ja Pyhän Vasilin katedraalissa. Rinkan uudelleenpakkaaminen oli aina vain haastavampaa, mutta kyllä ne tavarat loppujen lopuksi sinne edelleen mahtuivat. Jätimme rinkat hostellin lukolliseen matkatavarasäilytyshuoneeseen ja lähdimme Market Placen terassille aamupalalle. Sitten kävelimme taas Punaista toria kohti ihan hyvissä ajoin. Mutta kas kummaa, taas tori oli yleisöltä suljettu ja kadetit siellä seisoivat komeassa rivissä aivan kuten edellisenäkin päivänä. Päätimme siis taas käydä Gumissa metsästämässä sitä huumaavaa suklaan tuoksua, joka edellisenä päivänä oli hajureseptoreihimme kantautunut. Saimme vainun ja seurasimme tuoksua ympäri kauppakeskusta. Lopulta sen lähteeksi paljastui se sama ruokakauppa, jossa olimme jo eilen käyneet kiertelemässä. Vielä ei ollut nälkä, joten jätimme suklaaleivokset sillä kertaa väliin. Löysimme rakennuksen toisesta päästä Historical Toiletin, jonne oli kunnioitettava 150 ruplan käytimaksu. S käytti fasiliteettia hyväkseen ja totesi, että ihan siisti vessa oli kultaisine roskakoreineen. 

Koska tori oli edelleen suljettu, päätimme mennä kävelemään joen rantaan. Lopulta kuitenkin päädyimme kiertämään koko Kremlinin, sillä tänään sen edustalla oleva puistokin oli yleisölle auki. Kun kaarroimme kierroksen jälkeen takaisin torille, olivat aidat poissa ja se tulvi turistimassoja. Mausoleumin edessä ei ollut minkäänlaista jonoa ja siellä seissyt vartija vahvisti sen, mitä jo epäilimmekin: mausoleumi oli sinäkin päivänä poikkeuksellisesti suljettu. Tällä reissulla jäi siis valitettavasti balsamoitu Lenin näkemättä. Päätimme kuitenkin nyt edes käydä siinä Pyhän Vasilin katedraalissa torin laidalla. Jonoon siis taas, tosin tällä kertaa se oli harvinaisen lyhyt. 500 ruplan sisäänpääsmaksun pystyi maksamaan vain käteisellä, ja siihen sisältyi valokuvaamisoikeus ilman salamaa. Kirkko oli ennemminkin museo useine pikkuhuoneineen. Kierros alkoi alakerran kryptasta ja päättyi yläkerran pikkukappeleihin. Ikoneita riitti, ja niitähän ei tällä reissulla oltukaan vielä nähty.

Kirkkokierroksen jälkeen aloimme kaivata välipalaa ja istumapaikkaa. Kävelimme takaisin Gumiin ja sen Souvenir Shopista sain postimerkkejä korttien lähetystä varten. Mainittakoon, että siellä yksi jenkkipariskunta kyseli jonkun tuotteen hintaa ja avstaus oli 500 000 ruplaa eli 8 000 USD, eikä pariskunna mielestä tämä ollut mikään mahdoton hinta. Se jäi kuulematta, että mistä tuotteesta oli kyse. Näköjään matkamuistobudjetteja on ihan laidasta laitaan. Joka tapauksessa meillä oli siis nälkä. Päätimme mennä Gumin yläkerrassa olevaan Belgian Waffle Bar -kahvilaan. Olin ajatellut tilata nutellaletun, mutta työntekijä sanoi, että letut ovat loppu. Tarjolla oli siis frozen yogurthia vapaavalintaisella täytteellä, kelpasi toki sekin. Hengähdimme kahvilassa hetken aikaa. Päätimme sitten kävellä vielä kaupungilla jonkin aikaa, koska ei ollut vielä kiire palata hostellille. Päädyimme jossain vaiheessa myös melkein rakennustyömaalle, mutta kyllä löysimme sittan ihan kauppojakin, joissa kävimme silmäilemässä tarjontaa. 

Päädyimme lopulta takaisin hostellille ja levähdimme siellä tovin. Sitten oli aika taas etsiä ruokaa. Teki mieli pizzaa, ja ruokaa piti saada kohtuullisen nomeasti, joten päädyimme menemään uudelleen StandarDiin. Siellä saimme jälleen englantia puhuvan tarjoilijan, joka auttoi menun kääntämisessä. Saimme haluammamme pizzat tilattua ja melko nopeasti ne tulivatkin (ja tosi nopeasti katosivat parempiin suihin). Kylläisinä kävimme hostellilta hakemassa rinkat matkaan ja lähdimme metrolla juna-asemalle. Oikea asema löytyi helposti ja lähtevien junien listasta löytyi junamme numero, lähtöaika ja laituri. Meillä ei vain ollut aavistustakaan, että missä se laituri olisi. Asemarakennuksen sisään piti luonnollisesti mennä taas turvatarkastuksen läpi. Näimme sisällä viitan long distance trains, joten suunnistimme sen mukaan. Menimme liukuportaat alas. Siellä eräs mies kysyi meiltä jotain venäjäksi. Osasi hän englantiakin ja kysyi, että mihin olemme menossa. Hän sanoi, että olemme väärässä paikassa, juna lähtisi ykköslaiturilta yläkerrasta. Menimme siis takaisin yläkertaan, mutta löysimme sieltä vain paikallisjunien laiturit asemarakennuksen päästä. Haahuilimme ympäriinsä ja sitten sattumalta näimme aseman keskiosilla kyltin raiteelle yksi Moscow - Nizhniy Novgorod. 

Siellä oli odotusaula, mutta päätimme mennä ulos raittiiseen ilmaan. Junan lähtöön oli vielä reilusti aikaa. Laiturin alkupäässä näkyi juna, mutta laiturin tyhjässä osassa oli kylttejä siitä, mihin Nizhniy Novgorodiin menevien junien vaunut pysähtyisivät. Meillä oli paikat vaunissa yksi, joten kävelimme aivan. Laiturin etupäähän siihen kohdalle, mihin kyltti osoitti vaunun yksi pysähtyvän. Istuttuamme siinä jo puolisen tuntia ei edelleenkään muita ihmisiä näkynyt tulevan sinne päin laituria. Sen sijaan näimme ihmisiä menevän siihen laiturin alkupäässä olevaan junaan. Lopulta päätimme itsekin lähteä kävelemään siihen suuntaan ja se juna paljastuikin oikeaksi. 

Konduktööri tarkasti liput ja passit junaan mennessä ja ohajsi meidän oikeaan suuntaan. Juna olikin sisustukseltaan sellainen kuin pääkaupunkiseudun lähijunat: toisella puolella vaunua 2 penkkiä vierekkäin ja vastakkain, toisella puolella vaunua 3 penkkiä vierekkäin ja vastakkain. Meillä oli paikat 3 vierekkäisen penkin puolella. Kuulutuksen tulivat myös englanniksi ja yhdessä niistä sanottiin, että junassa on vain 2 vessaa. Vaikka tämäkin juna oli erittäin siisti, olin silti iloinen, että vatsatauti osui sille edelliselle junapätkälle 1 lk vaunussa. Tämä matka kuitenkin sujui mukavammin, kun ei tarvinnut koko aikaa pelätä, että laatta lentää. Vieressäni istuva venäläismies oli tosi kuuma, siis kirjaimellisesti, mikä vielä lisäsi hikoilun määrää entisestään ilmastoimattomassa junassa. Meidän edessä olevilla penkeillä istui nainen noin puolet matkasta. Kun hän jäi pois kyydistä eikä ketään tullut tilalle, saimme otettua mallia siitä vieressäni istuvasta miehestä ja nostimme jalat vastapäisille penkeille. 

Saavuimme Nizhniy Novgorodiin ajallaan klo 22:20. Hostellille oli matkaa eikä meitä todellakaan huvittanut lähteä kävelemään pimeässä vieraassa kaupungissa painavien rinkkojemme kanssa. Yritimme siis löytää taksia, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Oletin, että asemarakennuksen edusta olisi ollut täynnä palveluitaan tarjoavia taksikuskeja (niin kuin yleensä juna-asemien edessä), mutta näin ei suinkaan ollut. Näimme yhden taksinnäköisen auton, mutta se oli tyhjä eikä kuskia näkynyt lähettyvillä. Kävelimme jonkin matkaa eteenpäin ja näimme sitten kadun toisella puolella pari taksia, mutta kadun yli ei päässyt mistään ja se oli sen verran iso tie, ettei sitä uskaltanut lähteä ylittämään noin vain. Päätimme palata takaisin rautatieasemalle ja katsoa, olisiko siellä alikulkutunneli. 

Siinä vaiheessa sen aiemmin näkemämme taksin kuski oli saapunut paikalle ja kysyimme häneltä kyytiä hostellille. Minulla oli osoite ylhäällä kyrillisillä aakkosilla kirjoitettuna, kuski tiiraili sitä hetken ja totesi sitten että 500 ruplalla saamme kyydin. Arvasin heti, että se on kiskurihinta, mutta olimme väsyneitä eikä muitakaan kyytivaihtoehtoja ollut tarjolla, joten myönnyimme tähän (eipä tuokaan iso summa ollut). Menimme autoon istumaan, ja kuski rupesi soittelemaan jonnekin kyselläkseen, että missäköhän se antamani osoite on. Autossa ei saanut turvavöitä kiinni ja se oli muutenkin jo parhaat päivänsä nähnyt. Kuitenkin kun kuski oli saanut kaveriltaan ohjeet, hän vei meidät turvallisesti perille oikeaan osoitteeseen Joy Hoteliin. Rekisteröinnin ja check-inin yhteydessä varasimme seuraavalle aamulle aamiaisen klo 9 (á 200 ruplaa). Saimme kahden hengen huoneen ihan respan vierestä ja sen leveät sängyt tuntuivat luksukselta juna-matkan jälkeen. Kyllä kelpasi nukkua.

Moskova

Äkkiä se olo sitten koheni. Kun S tuli iltapäivällä takaisin hostellille, oli jo sellainen olo, että voisin mennä käymään ulkona. Päätimmekin lähteä hakemaan junalippujamme RealRussia-makatoimistosta (liput olimme siis jo etukäteen tilanneet ja maksaneet netin kautta, tämä ihan ajan ja vaivan säästämiseksi). Nettisivuilta löytyi ohjeet, miten sinne pääsee metrolla, ja yhdellä vaihdolla pääsimme oikealle asemalle. Paikka vaikutti kerrostalolähiöltä kauppoineen ja katuineen, ja metroasemaltakin oli jonkin verran kävelymatkaa. Oikea osoite löytyi, ja sillä kohdalla ol tavallisen näköinen kerrostalo. Oven vieressä kuitenkin luki eri yritysten nimiä ja RealRussiakin sieltä löytyi. Menimme sisään ja siellä oleva vartija sanoi meille jotain. Emme ymmärtäneet, mutta sitten hän sanoi RealRussia, johon vastasimme yes yes. Vartija näytti meille suunnan, minne mennä. 

Siellä oli rappukäytävä ilman mitään opastekylttejä. Tähyilimme eksyneen näköisinä ympärillemme, mutta vartija osoitti että sinne vaan. Menimme rappusia ylös pari kerrosta ja sattumalta sitten osuimmekin oikeaan paikkaan. Kerroksissa oli ihan tavallisen näköisiä asuntojen ovia, mutta kun yhtä käytävää kävelimme pidemmälle, yhdessä ovessa luki RealRussia. Siellä sitten olikin ihan pätevän näköinen toimisto ja erinomaista englantia puhuva nainen. Hän selosti meille seikkaperäisesti jokaisen etappimme liput junan numeroineen, paikkoineen ja lähtöasemineen. Homma oli sillä selvä ja pääsimme lippujen kanssa matkaan. Olisimme tietysti voineet ilmoittaa toimistoon tulostamme, niin he olisivat varmasti vielä tarkemmin neuvoneet, miten löydämme perille. Hyvinhän tuo kuitenkin sujui.

Palasimme metrolla takaisin hostellille. Koska en ollut edellisillan jälkeen oksentanut ja päivän aikana syömäni eväät olivat pysyneet sisällä ilman suurempaa pahoinvoinnin tunnettakaan, päätin lähteä S:n mukaan syömään. Hostellin läheltä löytyi mukavannäköinen ravintola, jossa oli myös englanninkielinen menu. Tarkoituksena oli syödä ihan vaan jotain kevyttä, mutta kuvallisen ruokalistan ateriat näyttivät niin herkullisilta, että sorruin tilaamaan kurpitsakeiton lisäksi myös kanaa ja kasviksia. Olisi kyllä riittänyt pelkkä keittokin, mutta sainpahan kanatkin syötyä ilman suurempia ongelmia. Ehkäpä se oli ihan hyvä, kun edellisen kerran olin saanut jotain kunnon ruokaa syötyä noin 48 tuntia aiemmin. Kun palasimme hostellille, S vielä hieroi perusteellisesti sairastamisen ja rinkan kantamisen (entisestään) jäykistämää niska-hartiaseutua. Vaikutti kaikin tavoin siltä, että elämä alkaa voittaa. 

Seuraavalle päivälle meillä oli suunnitelma: herätys klo 8, sitten Market Placeen aamiaiselle, kävellään Punaiselletorille ja käydään Leninin mausoleumissa ja sitten loppupäivä Kremlinissä. No, heräsimme suunnitellusti ja Market Placessa maistui munakokkeliaamiainen. Ostimme sieltä myös voileivät mukaan lounaaksi, kun LonelyPlanet sanoi, ettei Kremlinissä saa ruokaa. Lähdimme kävelemään Punaiselle torille, mutta perille päästyämme totesimme, että eihän sinne pääse. Koko tori oli aidattu ja vartijat pitivät vahtia. Näimme, että torilla oli joku tapahtuma: hirveästi sotilaspukuisia miehiä seisoi muodostelmassa ja muita ihmisiä oli myös siellä heitä katsomassa. Kiersimme sivukadun kautta torin toiseen laitaan, siellä kuulimme sivukorvalla jonkun oppaan sanovan, että klo 11 tori aukeaisi yleiseen käyttöön. Päätimme jäädä kiertelemään viereisissä kaupoissa. Klo 10 avautui myös valtava hienostotavaratalo Gum, josta olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa jos lompakossa olisi ollut "hieman" enemmön rahaa. Jossain vaiheessa sieraimiimme kantautui todella huumaava suklaan tuoksu, mutta emme valitettavasti vielä pystyneet paikallistamaan sen lähdettä. Sen sijaan päädyimme isoon ruokakauppaan, joka valikoimaltaan ja ulkonäöltään muistutti kyllä enemmän Stockan Herkkua kuin Citumarketia. Siellä oli valikoimassa myös Fazerin liköörikarkeja, muita Fazerin suklaita emme valitettavasti löytäneet.

Noin klo 10:45 lähestyimme jälleen torin laitaa ja kappas vain, juuri silloin vartijat avasivat aidan ja alkoivat päästää ihmisiä torille. Lähestyimme mausoleumia, mutta sen edessä ei ollut yhtään jonoa eikä näyttänyt siltä, että se olisi auki. Jäimme myös miettimään, että miten Kremliniin sisälle pääsisi, kun kumpikaan torinpuoleisista sisäänkäynneistä ei ollut käytössä. Pällistelimme torilla jonkin aikaa epätietoisina. Mietimme jo, että onkohan koko Kremlinkin suljettu sinä päivänä. Päätimme sitten kuitenkin kiertää toiselle puolelle tarkastamaan tilannetta. Sattumalta näimme myös vahdinvaihdon tuntemattoman sotilaan haudalla, kun kuljimme siitä ohi. Huomasimme, että myös puisto oli yleisöltä suljettu. Sielläkin oli joku tilaisuus. Kuulemansa perusteella S arveli, että olisi kadettikoulun valmistujaispäivä. 

Kun kävelimme eteenpäin, löytyihän se Kremlinin sisäänkäyntikin sieltä toiselta puolelta. Lipunmyyntirakennukseen oli tietysti jonkin verran jonoa, mutta se tuntui liikkuvan yllättävän nopeasti. Homma hidastui siinä vaiheessa, kun vihdoin pääsimme rakennuksen sisään jonottamaan. Ilmeisesti juuri silloin toisella jonomme lipunmyyjillä oli alkanut tauko, joten yksi työhönsä kyllästynyt nainen joutui puolen tunnin ajan palvelemaan meitä kaikkia. Sisällä selvisi myös, että jonoja oli useampia. Onneksi satuimme olemaan siinä jonossa, josta sai liput Armouryyn, koska oikeastaan se oli se paikka, jonne halusimme mennä. Se ei siis sisältynyt peruslippuun, vaan sinne piti ostaa erikseen lippu tiettyyn kellonaikaan olevaan "lähtöön". Muissa jonoissa ei näitä Armoury-lippuja myytykään. Kun viimein pääsimme tiskille, myyjä ei ollut enää senkään vertaa palvelualttiilla tuulella. Eikä myöskään puhunut englantia kuin pari sanaa. Sanoimme armoury ja cathedrals. Hän näytti meille käsinkirjoitettua lappua, jossa luki jotain venäjäksi ja kellonaika 16:30. Olin jo lippuluukun yläpuolella olevasta elektronisesta taulusta ymmärtänyt, että vain tuohon viimeiseen "lähtöön" oli enää lippuja saatavilla. Kyselimme myös kellotornin lipuista, siihen nainen totesi vain että sold out. S yritti maksaa lippua kortilla, mutta se ei jostain syystä toiminut (myyjä yritti vain kerran). Minä sitten maksoin ensin kortilla oman lippuni ja S kaivoi käteistä yrittäen ensin maksaa isommalla rahalla, mutta naisen mukaan vaihtorahaa ei ollut. No, saimem vihdoin liput kouraan ja nainen vetikin sitten heti meidän jälkeemme lippuluukun verhon alas ja lähti tauolle.

Seuraavaksi siirryimme sitten jonottamaan Kremlinin sisäänkäynnille. Totesimme, että ehdimme kierrellä siellä ehkä pari tuntia, koska sinä päivänä muut paikat paitsi armoury sulkeutuisivat poikkeuksellisesti jo klo 15. Noin puolivälissä jonoa liput tarkastettiin. Ennen sisäänpääsyä laukut läpivalaistiin ja meidän piti kulkea metallinpaljastimien läpi. Ja viimeinkin, noin 1,5 tuntia lipunmyyntijonon hännille saapumisen jälkeen olimme päässeet muurien sisäpuolelle. Kävelimme katsomaan kanuunan ja kellon, sitten menimme Katedraaliaukiolle. Siellä oli monta kirkkoa, joista neljässä kävimme. Sisustus oli niissä kaikissa jokseenkin samanlainen: seinämaalauksia ja ikoneita, joista osa oli 1100-luvulta asti yllättävän hyvin säilyneitä. Kuvia näissä kirkoissa ei luonnollisesti saanut ottaa. Jossain vaiheessa alkoi huikoa, joten menimme puistoalueelle istumaan ja syömään eväsleipiämme. Vaikka koko aamupäivän oli paistanut aurinko ukkosta lupaavasta sääennusteesta huolimatta, juuri silloin erittäin tumma pilvi lähestyi ja alkoi tuulla taas niin paljon, että luulin lähteväni tuulen mukana lentoon. Päätimme, että Kremlin sai nyt riittää, koska emme halunneet siinä säässä odotella ulkosalla Armouryn kierroksen alkamista. Menimme uloskäynnille ja varmistimme vielä vartijalta, että saisimme palata muurien sisään kierrosta varten.

Seuraavaksi yritimme löytää mukavaa kahvilaa, jossa voisimme lämpimässä istuskella odottamassa. Ensin kuitenkin piti päästä pois Kremlinin kupeesta, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä joka paikassa tuntui olevan vartijoita ja aitoja estämässä kulkua. Hortoilimme jonkin aikaa, koska juuri siellä missä olimme, ei ollut yhden yhtä kahvilaa. Lopulta sellainen kuitenkin löytyi, ja vaikka tarjoilija ei ainakaan omasta mielestään englantia puhunut, saimme kuitenkin herkkuja ja juotavaa tilattua ja laskunkin maksettua. Vessakin tuli tarpeeseen. Ehdimme hyvin myös jo miettiä alustavasti tulevien päivien ohjelmaa. Klo 15:50 lähdimme kävelemään takaisin Kremliniin. Jouduimme kiertämään melko pitkän ylimääräisen lenkin, sillä niin Moskovassa kuin Pietarissakin jokaisen risteyksen kohdalla ei suinkaan ole suojatietä tai alikulkutunnelia, vaan voi joutua parikin korttelia kävelemään väärään suuntaan ennen kuin tien yli pääsee. Pääsimme kuitenkin taas jonottamaan turvatarkastukseen. Tällä kertaa oltiin tarkkoja: piti kulkea metallinpaljastimen läpi, avata laukku ja näyttää vartijalle sen sisältö. Vartija kyseli, että onko minulla veistä mukana, mihin vastasin ei. Minulla oli tietysti laukussani vesipullo, johon vartija totesi, ettei sitä saa viedä sisään. Sanoin vaan, että aijaa, voisinko tyhjentää sen. Vartija vaan totesi, että ei tarvitse, mene vaan. S:n vesipullosta vartija ei sitten enää edes sanonut mitään. 

Armoury oli onneksi ihan turvatarkastuspisteen lähellä. Sisällä saimme "ilmaiset" audio guidet, joita varten pti antaa 1500 ruplan pantti. Kävelimme portaat ylös ja ohjeen mukaan painoimme audio guiden numeronappuloita. Kuvia Armouryssa ei saanut ottaa, mikä oli sääli, sillä siellä oli todellakin uskomattomia aarteita. Näimme valtavasti hopea- ja kulta-astioita, massiivisia kulta- ja timanttikantisia raaamttuja, haarniskoita, jalokivikoristeltuja miekkoja, kruunuja, upeasti kirjailtuja mekkoja ja erittäin taidokkaasti tehtyjä hevosvaunuja. Audio guiden avulla kuulimme myös tarinoita näiden esineiden takaa. Armoury oli ehdottomasti Kremlinin paras anti sekä 700 ruplan pääsymaksun ja kaikein sen jonottamisen väärti. Nyt selvisi, että ne elokuvissa näytettävät asut ja esineet pohjautuvat ihan aitoihin juttuihin. Kyllä Indiana Joneskin olisi innostunut niistä hulppeista raamatuista.

Armouryn jälkeen menimme metrolla takaisin hostellille hetkeksi levähtämään. Sitten lähdimme etsimään illallispaikkaa. Minun teki mieli hampurilaista, joten halusimme ensisijaisesti sellaiseen ravintolaan, josta sellaisia saisi. Huomasimme StandarD-ravintolan ikkunassa hampurilaisen kuvan ja päätimme mennä sinne. Siellä ei ollut englanninkielistä menua, mutta S pystyi hampurilaislistan tulkkaamaan venäjästä suomeksi riittävällä tarkkuudella ja yksi englantia puhuva tarjoilijakin löytyi. Oli muuten hyvä hampurilainen, eli sellainen juhannusateria tänä vuonna. Jälkiruokaa emme enää jaksaneet, joten menimme ruokakaupan kautta takaisin hostellille dataamaan ja nukkumaan.