Hoi Anista Hanoihin

Hotellin kautta tilaamani kuljetus takaisin Da Nangiin saapui täsmällisesti klo 16. Päätin mennä tällä kalliimmalla kyydillä, koska halusin nautti Hoi Anista mahdollisimman pitkään, mutta paikallisbussin pysäkille oli kävelymatkaa ja matkakin kestäisi pidempään. Hotellista sanottiin, että kyyti ei veisi rautatieasemalle asti vaan firman toimistolle, josta olisi sitten 5 minuutin taksimatka juna-asemalle. Noukimme matkustajia kyytiin Hoi Anin eri hotelleista ja minibussi ajoi sitten Da Nangin keskustaan. Pysähdyimme johonkin kadunvarteen ja kuski sanoi, että minä jäisin siinä pois. Kello oli vaille viisi ja junan piti lähteä vasta klo 18:40, joten päätin kävellä tuon huiman 1,5 km matkan asemalle. Kun pääsin perille, en löytänyt mistään infotaulua, jossa olisi lukenut junan lähtölaituri. Päättelin, ettei kovin montaa junaa voinut samoihin aikoihin lähteä, joten etsin istumapaikan ja jäin odottelemaan. Kävin kioskista ostamassa vähän keksejä ja vettä matkaevääksi. 

Kuuden jälkeen menin kuikuilemaan laiturialueelle ja ensimmäisellä raiteella oli joku juna. Kysyin konduktööriltä, että meneekö juna Hanoihin, ja hän vastasi möntävästi. Etsin oikean vaunun ja puhelimesta boarding passia vilauttamalla pääsin sisään. Minulla oli nyt alasänky vaunun ensimmäisestä hytistä. Kokonaisvaikutelma junasta oli huomattavasti parempi kuin edellisessä kerralla: oli paljon siistimpää, lakanat olivat puhtaat eikä torakoita (vielä ainakaan) näkynyt. Laitoin rinkan sängyn alle ja odotelin junan lähtöä. Hyttikaverikseni tuli vanhempi vietnamilaisnainen, joka ei puhunut englantia. Yläpunkat jäivät tyhjiksi. Juna lähti liikkeelle klo 18:55, mikä ilmeisesti olikin oikea lähtöaika, vaikka omassa lipussani luki klo 18:40. Konduktööri tuli jakamaan meille pienet vesipullot ja joku nainen tuli kyselemään, haluammeko ostaa ruokaa. Minä kaivoin pädin esiin ja rupesin kirjoittamaan blogitekstejä. Torakoita ei edelleenkään näkynyt. Illalla menin siis nukkumaan paljon paremmalla fiiliksellä kuin etukäteen luulin. 

Aamulla heräsin lähes virkeänä, vaikka junan hytkymisen ja pomppimisen takia olin heräillyt pitkin yötä. Kävin hammaspesulla ja istuskelin sitten sängylläni odotellen saapumista perille. Hytin ohi käveli paikallinen pikkutyttö, joka minut huomatessaan tuli hyttiimme sisään. Hän esitteli itsensä Anaksi erinomaisella englannilla. Ana kertoi olevansa 6-vuotias ja opiskelleensa englantia suunnilleen siitä asti kuin oppi puhumaan. Kuulemma parhaat tavat oppia ja harjoitella ovat englanninkielisten piirrettyjen katsominen (hän ei katso vietnaminkielisiä ollenkaan) ja kaikkien vastaantulevien turistien kanssa puhuminen. Ana kertoi, että hänen isänsä on insinööri, joka tietää ratkaisun kaikkiin ongelmiin. Äiti on kotiäiti, joka hoitaa Anan pikkusiskoa. Ana kyseli, että olenko naimisissa ja onko minulla lapsia. Kun vastasin kieltävästi, hän innostui ja kertoi, ettei itse aio mennä isona ollenkaan naimisiin vaan haluaa insinööriksi niin kuin isänsä. Ana haluaisi myös matkustaa kaikissa maailman maissa sitten vähän isompana. Jossain vaiheessa Anan äiti, joka myös osasi englantia, tuli paikalle. Hän kysyi minulta, että millaista Anan englanti on. Sanoin, että se on erinomaista, sillä tyttö puhui yhtä sujuvasti kuin minä 20 vuoden kokemuksen jälkeen. Äiti oli selvästi hyvin ylpeä tyttärestään ja kannusti häntä hänen unelmiensa toteuttamisessa. Uskon, että Ana pääsee elämässään vielä pitkälle rakastavien vanhempiensa tukemana. Anan muutama maitohammas oli lähtenyt irti. Hän kysyi minulta, että tiedänkö missä hänen hampaansa ovat. Ehdotin hammaskeijua, mutta Ana sanoi, että olen höpsö, eihän hamamskeijua ole olemassa. Äiti ja isä kuulemma keräsivät hampaat ja heittivät ne pois, jotta uudet, vahvemmat hampaat pääsisivät kasvamaan tilalle. 

Kun juna alkoi lähestyä Hanoita, hyvästelin Anan ja hänen äitinsä. Konduktöörikin tuli vielä erikseen sanomaan, että saavumme Hanoihin, vaikka se oli päätepysäkki. Saavuimme perille aikataulun mukaisesti klo 12:50. Aseman edustalla odotteli innokkaita taksikuskeja, mutta päätin jaloitella pitkän junamatkan jälkeen. Pujottelinkin sitten jättirinkkani kanssa vanhankaupungin kapeilla kujilla parin kilometrin matkan Old Quarter View Hanoi Hosteliin. Siellä sain sängyn 3. kerroksesta 4 naisen dormista, joka oli oikein passeli yöpaikka. Levähdin siellä hetkisen ja vaihdoin vaatteet. Klo 15 meni takaisin aulaan, josta lähti hostellin työntekijöiden pitämä ilmainen kävelykierros vanhassasaupungissa.  Kävimme isossa markettirakennuksessa, näimme parhaat katuravintolat, kuulimme vietnamilaisesta kulttuurista ja saimme vinkkejä kaupungin tutkimiseen. Tunnin kierroksen jälkeen palasimme takaisin hostellille. Minä menin sitten vielä syömään patonkiravintolaan ja kävelemään järven ympäri. Illalla en jaksanut lähteä enää mihinkään, joten rentouduin huoneessani kaikessa rauhassa.