Luang Prabang - osa 2

Seuraavana aamuna oli vuorossa sama rutiini kuin edellisenäkin: aikaisin ylös, aamupalalle ja kävely White Elephant Adventuresin toimistolle (tällä kertaa suoraan sinne kauemmalle). Päivän jengiin liittyi oppaan lisäksi mukaan keski-ikäinen brittimies, perulainen nainen sekä jenkkiläinen Myanmarissa asuva pariskunta. Aloitimme epämukavan reilun tunnin mittaisen matkan lava-autolla, ja oli todella ihanaa päästä perille. Kiertelimme kahdessa kylässä katsomassa taloja ja ihmisiä (Khmer ja Hmong -kylät) ja lähdimme sitten kävelemään. Opas sanoi, että kävely kestäisi vajaa kolme tuntia. Aluksi oli oikein miellyttävää, kun maasto oli tasaista ja polku hyvä. Sitten aloimme lähestyä metsää ja haasteet alkoivat. Edellisenä iltana oli satanut aika rankasti, joten polku oli suurimmaksi osaksi mutavelliä, jonka seassa oli vaarallisen teräviä kiviä ja puunjuuria. Liukastelimme siellä vuoron perään ja kilpailimme siitä, kenellä on housuissa parhaat vauhtiraidat (en muuten edes voittanut). Kaikkein haastavinta oli yksi erittäin pitkä, liukas ja kivikkoinen alamäki, joka ei meinannut ikinä loppua. Metsän siimeksessä ollessamme alkoi myös vähän ripsiä lisää, mutta en edes viitsinyt kaivaa sadetakkia esiin, kun sade oli niin mitätöntä.

Pysähdyimme pitämään pienen tauon kauniin lähteen luo. Siellä olisi ollut myös luola, jonne kyläläiset olivat tuoneet satoja buddha-patsaita suojaan temppelin hajottua. Kukaan meistä ei kuitenkaan halunnut/jaksanut käydä luolassa pientä pääsymaksua vastaan. Halusimme vain jatkaa matkaa vesiputoukselle. Pian alkoikin jo kuulua veden kohinaa ja saavuimme Kungsi-vesiputouksen alkulähteelle. Istahdimme sinne lounaalle, joka oli samanlainen kuin edellisenäkin päivänä. Oppaamme sanoi, että meillä on kaksi tuntia aikaa viettää vesiputouksella. Kysyin, voinko jäädä sinne ylös uimaan, koska siellä vaikutti rauhallisemmalta. Muut halusivat mennä jo alas, koska ylhäällä ei ollut pukukoppia eikä kellään muulla ollut uimavaatteita jo päällään. Minä siis jäin sinne yksinäni pulikoimaan (tai no oli siellä muutama muukin tyyppi). Lilluin altaassa, kun kauempaa lähesty toinen turisti. Hän vinkkasi, että kannattaa uida vielä vähän eteenpäin putouksen oikealle alkulähteelle. Kiitin vinkistä ja otin siitä vaarin. Päädyin ihanan rauhalliseen paikkaan, jossa ei ollut ketään muuta. Vesi solisi, vehreät puut ympäröivät ja perhosial liihotteli ympäriinsä. Todellinen paratiisi siis. 

En valitettavasti voinut jäädä paratiisiin ikuisuudeksi, koska minun piti vielä kävellä alas muiden luo enkä ollut varma, kuinka kauan kävelymatka kestäisi. Onneksi tämä polku ei ollut ihan niin mutainen kuin aiemmat ja jyrkimmissä kohdissa oli myös kaide josta ottaa tukea. Alhaalla oli silta, joka oli täynnä selfieitä ottavia turisteja. Minäkin pääsin lopulta kuvaamaan, kun kiinalaiset turistit pelästyivät sillalla juoksevaa rottaa ja siirtyivät sivummalle. Opas huomasi minut sillalla ja pyysi seuraamaan. Laskeuduimme vielä vähän alemmas ja muut olivat siellä yhden altaan reunalla. Siirryimme yhdessä alimmalle altaalle, mutta kukaan muu ei enää halunnut uida. En halunnut, että kaikki joutuvat odottelemaan minua, mutta he vakuuttivat, että totta kai voin vielä mennä uimaan. Kävin sitten vielä pikapulahduksella. Lopuksi kävimme katsomassa alueella olevaa karhujen pelastuskeskusta, jonne huonoissa oloissa olevia karhuja tuodaan "eläkkeelle" vähän isompiin aitauksiin. Matka takaisin Luang Prabangiin lava-autolla ei onneksi ollut ihan niin epämukava kuin menomatka. Päätin, että tämänpäiväinen vaellus riittää kyllä minulle Laosissa ihan mainiosti. Kuivaan aikaan useamman päivän vaellus olisi hyvä juttu, mutta nyt ei tehnyt mieli liukastella mudassa enää yhtään enempää.

Illalla järjestettiin valofestivaalin pääjuhla eli iso paraati, jossa ympäröivät kylät kävelivät valmistamiensa isojen valaistuiden veneidensä kanssa Luang Prabangin läpi. Menin pääkadun varrella olevana ravintolaan päivälliselle ja katselin samalla paikallisten valmistautumista juhlaan. Pimeän tultua etsin paikan kadunvarresta muiden tavoin ja odottelin kulkueen alkua. Puoli kahdeksan aikaan alkoi viimein tapahtua. Toinen toistaan koreampi laiva lipui tietä pitkin ohitseni satojen kynttilöitä kantavien tai tanssivien ihmisten saattamana. Lopulta kulkue päätyi joen rantaan, jossa veneet laskettiin vesille. Myös paikalliset (ja moni turistikin) ostivat katukojusta pieniä "veneitä", joihin he sytyttivt kynttilän ja suitsukkeen ja laskivat sitten jokea pitkin lipumaan. Kaikkialla oli tavattoman kaunista, mutta vähän ärsytti se, että turistit rynnivät kulkueen keskellä ottamassa valokuvia selvästi häiriten kulkueen etenemistä. Onneksi kuitenkin paikalliset näyttivät hyvin onnellisilta ja juhla oli selvästi onnistunut. 

Seuraavana päivänä vietin laiskan päivän. Nukuin pitkään, nautin hitaasti aamupalasta ja lepäsin vähän lisää. Huomasin jossain vaiheessa, että puhelimen laturi ei toimi. Kokeilin pitää piuhaa eri asennoissa, mutta puhelin ei reagoinut mitenkään. Katsoin, että johdot näyttivät olevan mutkalla. Ajattelin, että kuorin johtojen ympäriltä vähän päällistä pois ja katson, saisiko johtoja nipistettyä uudelleen yhteen. Satuinkin sitten vahingossa katkaisemaan koko latauspiuhan. Sitten piti äkkiä googlettaa, että mistäköhän löytyisi latauspiuhoja myyvä kauppa. Onneksi sellainen oli ihan nurkan takana, ja sain sopivan piuhan. Testattiin vielä kaupassa, että toimiiko, ja toimihan se. Menin takaisin hostellille, mutta siellä puhelin ei taaskaan latautunut. Rupesin sitten katsomaan puhelimen latausporttia, ja sehän oli aivan täynnä nukkaa. Kun tongin nukat pois niin johan alkoi kännykkä latautua. Tunsin itseni todella tyhmäksi, mutta sattuuhan näitä paremmissakin piireissä. Ja ongelma kuitenkin ratkesi, eikös se ole tärkeintä. Iltapäivällä kävin vähän kävelemässä kaupungilla ja tein ostoksia. Sen kummempaa en kuitenkaan jaksanut, vaan viihdyin hyvin hostellilla Netflixin parissa. Sama meininki jatkui seuraavana päivänä. Kävin kuitenkin sentään kaupassa ostamassa eväitä ja postikortteja, kirjoitin kortit ja vein ne postiin sekä kävin syömässä. Ei sitä lomalla tarvitse aina olla niin aktiivinen. Ja varsinkin jos on kivassa paikassa, siellä ei tarvitse koko ajan olla tekemässä jotain, kun voi vaan olla ja nauttia.