Isäntämme oli tilannut minulle kyydin tutulta taksikuskilta King Hussein Bridgelle / Allenby Bridgelle, joka on epävirallinen rajanylityspaikka Joradanian ja Israelin välillä. Kyyti sinne (noin tunnin matka) kustansi 28 JOD. Kun olimme ajaneet noin 45 min, kuski pysähtyi tien varteen ja käski minun siirtyä toiseen taksiin (ilmeisesti siinäkin tuttu kuski kuitenkin oli). Maksoin koko summan ensimmäiselle kuskille ja hän antoi osan rahoista tälle uudelle kuskille. Matka jatkui, mutta heti ensi alkuun pysähdyimme tankkaamaan. Perillä kuski ohejisti minut VIP-sisäänkäynnille, vaikka aikomuksena oli mennä ihan tavallisten turistien joukossa. Hortoilin jonkin aikaa eksyneen näköisenä, mutta sitten useampikin paikallinen osoitti minulle oikean suunnan. Oikea paikka löytyikin sitten lopulta. Annoin passini virkailijalle, hän tarkisti sen ja pyysi minua täyttämään maastalähtölomakkeen. Sitten minun piti siirtyö viereiselle luukulle, jossa virkailija kysyi nimeäni ja milloin tulin Jordaniaan. Maksoin 10 JOD maastalähtöveroa ja minut ohjattiin penkeille odottamaan. Passi jäi virkailijalle talteen.
En ehtinyt odottaa kuin muutaman minuutin, kun meitä jo pyydettiin siirtymään bussiin. Siellä sitten istuttiinkin puoli tuntia. Kuski ensin laski meidät, sitten virkailija kävi jakamassa kaikille passit takaisin ja sitten vielä odoteltiin, että bussi täyttyisi. Sitten pääsimme matkaan. Saapuessamme Israelin rajalle, israeliainen virkailija nousi bussiin ja tarkasti kaikkien passit. Matka jatkui, välillä bussin pohja tarkastettiin peilillä ja välillä piti muuten vaan odottaa. 40 min bussimatkan jälkeen saavuimme Israelin puoleiseen "terminaaliin". Siellä ensin tarkastettiin passit, sitten laukut läpivalaistiin ja piti mennä metallinpaljastimen läpi. Sipsuttelin siellä jonkin aikaan paljain varpain, kun kengätkin piti riisua läpivalaisua varten. Sitten jonotettiin immigration-luukulle, jossa passi katsottiin uudelleen ja kysyttiin tiukkoja kysymyksiä: mikä on nimesi, mistä tulet, matkustatko yksin, missä aiot käydä, kuinka kauan olet Israelissa, onko sinulla paluulippua. Lentolippua vilautin virkailijalle, hostellivaraukset eivät kiinnostaneet. Sain passin väliin irtolehtisenä Israelin viisumin ja pääsin ulos. Koko hommassa meni alle 5 min, en siis erityisen grillauksen alle onneksi joutunut.
Ulkona sitten metsästin minibussia Jerusalemiin. Oikea jono löytyi ovista katsottuna oikealla kulman takaa. Liput piti ostaa etukäteen (42 NIS /hlö + 5 NIS /matkalaukku). Sitten menin jonottamaan. Satuin jonoon sopivaan aikaan, sillä mahduin viimeisenä ihmisenä ensimmäisenä tulevaan bussiin (jota sain odotella 20 min). Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen bussi saapui Jerusalemin rajalle. Kuski käski meitä ottamaan passit esiin. Virkailija tuli sisään, katsoi meitä ja lähti ulos, ei ilmeisesti passit kiinnostaneet. Sitten olikin enää lyhyt matka Damascus Gatelle, josta kävelin 15 min The Post Hosteliin. Koko matka Ammanista hostelliin kesti 4 h 20 min, eli vielä jäi ilta aikaa aloittaa Jerusalemiin tututstuminen. Olin tehnyt hostelliin varauksen 3 yöksi, eli on oikein hyvin aikaa kokea tätä pyhää kaupunkia.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti