Ajelua aavikolla

Automatka alkaa

Olin varannut etukäteen vuokra-auton loppuloman ajaksi (4 päivää, kolmekin olisi periaatteessa riittänyt, mutta sapattina autoa ei olisi pysytnyt palauttamaan muualle kuin lentokentälle ja siinä olisi ollut omat kommervenkkinsä). Aamupalan jälkeen suuntasinkin siis Hertzin toimistolle, hostellilta oli sinne noin vartin kävelymatka. Virkailijan kanssa laitettiin ensin paperihommat kuntoon: tarvittiin passi, ajokortti ja luottokortti. Kuulemma myös vuokra-auto oli upgradettu parempaan luokkaan (todennäköisesti ne halvimman luokan autot oli kaikki varattuina). Sitten minut ohjattiin parkkihalliin, jossa menopelini Nissan Almera jo odotti. Toinen työntekijä näytti minulle, miten auto käynnistetään (Israelissa on kuulemma kaikissa autoissa varkauksien estämiseksi nelinumeroinen pin-koodi, joka on näppäiltävä ennen kuin auton voi käynnistää avaimella). Tarkistimme yhdessä auton kunnon (olemassaolevat naarmut olikin jo merkattu luovutussopimukseen, sitten vain nimet alle paperiin ja kaasu pohjaan. 

Ihan niin helposti se ei todellisuudessa mennyt. Ensin piti säätää navigaattori ja pähkäillä, että mitenkäs ne automaattivaihteiston kirjaimet taas menivätkään (olen viimeksi ajanut automaattia 2012 Australiassa lyhyellä Tasmanian roadtripillämme). Kyllä ne siitä muistuivat mieleen, sitten vielä autossa olevan usb-liitännän kautta Bohemian Rhapsody soimaan ja ei kun menoksi. Tosin ilmeisesti muiden autoilijoiden mielestä ajoin liian hitaasti kaupunkialueella, tööttäyksiä kuului aika ajoin (vaikkakin Israelissa se on enemmänkin ilmoitus, että hei tulen täältä, huomaa minut, kuin suomalaisittain raivopäinen mielenilmaus). Pääsin kuitenkin kolhuitta ulos kaupunkialueelta ja motarille. Siellä sitten pääsin kunnolla ajamisen makuun, vakionopeudensäädin päällä ja ilmastoinnin viilentäessä olisin voinut ajella vaikka koko päivän. 

Aavikolla

Päivän määränpäänä oli Arad, joka ei itse asiassa edes ole kovin kaukana Jerusalemista, mutta koska vuokra-autolla ei saanut ajaa Palestiinassa, menin maisemareittiä pitkin. Koska majapaikan check-in oli vasta iltapäivällä, päätin jatkaa matkaa Aradista eteenpäin Kuolleellemerelle. Matkan varrella oli välillä hyvinkin kapeaa ja mutkittelevaa tietä aavikon läpi, enkä kyllä uskaltanut ajaa 90 km/h näillä tieosuuksilla. Jossain vaiheessa perässäni oli yli 10 auton jono, mutta eipä heilläkään tuntunut olevan kiire ohittaa minua (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Kuolleellemerelle saapuessa melkein heti tuli vastaan hotellialue, jonka reunamilta löytyi yleinen uimaranta (tai ainakaan minua ei ajettu sieltä pois). Siellä oli muutamia turisteja ja hirveästi vapaita aurinkotuoleja. Yritin mennä yhdelle aurinkotuolille makaamaan, mutta heti paikallinen työntekijä tuli kysymään, että olenko takana olvan hotellin asiakas. Vastasin etten ole, ja hän sanoi, etten saa käyttää tuolia. Eipä siinä mitään, luottohuivini toimi jälleen oivallisena auringonottoalustana. Vesi oli ihan yhtä lämmintä kuin Jordaniankin puolella, mutta täällä oli hiekkaranta ja vesi oli paljon matalammalla. Jossain vaiheessa hiekkapohjan päällä oli isoja suolapalloja, siis vähän kuin suolasta tehtyjä sokeripaloja.

Kuollutmeri jälleen

Uimisen ja rentoutumisen jälkeen ajoin takaisin Aradiin. Olin varannut majoituksen kahdeksi yöksi Desert Bird Guesthousesta. Varauksen yhteydessä oli suositeltu, että ilmoittaisi etukäteen saapumisajankohdan, jotta joku olisi vastassa. En kuitenkaan ollut tehnyt näin, koska en tiennyt tarkkaa saapumisaikaa. Menin koputtelemaan ulko-ovea ja perheen nuori poika tuli avaamaan. Hän sanoi, että hänen äitinsä tulisi paikalle ehkä puolen tunnin kuluttua, mutta huoneeni on yläkerrassa ja voin mennä sinne. Sanoin, että voin hyvin odottaa pihalla riippumatossa varsinkin kun sain wifin käyttöön. Kun äiti saapui paikalle, hän esitteli minulle paikkoja ja näytti huoneeni. Olin varannut sängyn 6 hlö:n dormista, mutta kuulemma kukaan muu ei ollut ainakaan ennakkoon varannut majoitusta samaan huoneeseen. Huoneita oli yhteensä neljä, ja yhdessä muussa huoneessa oli yksi asukas. Sain valita itse sänkyni, joten valitsin sen, jonka vieressä oli pistorasia. Koko huoneessa oli vain kaksi pistorasiaa ja yksi lamppu, joten jos huone olisi ollut täynnä, olisi tullut ahdasta ja ehkä akkujenlatausongelmia. Nyt oli kuitenkin tosi luksusta, että sain vallata huoneen yksinäni. Lähdin illalla vielä katsastamaan etukäteen ajoreittiä Masadaan seuraavaa päivää varten, ja siinä samalla tuli ihailtua auringonlaskuakin. Sitten kävin vielä ruokakaupassa ostamassa vettä, iltapalaa ja eväitä. Koska nukuin pitkästä aikaa yksin, en tarvinnut edes korvatulppia :)

Desert Bird Guesthouse

Illansuussa aavikolla

Seuraavana aamuna heräsin silmät ristissä klo 4:30, jotta pääsisin katsomaan auringonnousua Masada-linnoituksen raunioilta. Aamutoimien jälkeen haukkasin vähän aamupalaa ja lähdin sitten ajamaan. Olin ehtinyt olla autossa ehkä minuutin, kun poliisi ajoi vierelleni ja vilkutti pysähtymään. Avasin ikkunan ja tervehdin. He kysyivät, onko kaikki kunnossa ja mistä maasta tulen. Vastauksiin tyytyväisinä he toivottivat hyvät aamunjatkot ja pääsin jatkamaan matkaa. Ajomatka mutkaista tietä aavikon läpi pimeässä oli aika jännittävää. Minulta matkaan Masadan länsiportille meni puoli tuntia (ohjeaika 20 min), ja Masadaa lähestyessä alkoi jo pikku hiljaa olla valoisampaa, vaikkei aurinko ollutkaan vielä noussut. Perillä portilla piti maksaa sisäänpääsymaksu. Parkkipaikalla oli pari henkilöautoa ja ehkä kolme bussia. Muutama muukin oli siis jaksanut herätä aamulla aikaisin. Jonossa sitten kävelimme Roman Path -reittiä ylös raunioille, minulta siihen meni n. 15 min. Otsalamppu oli mukana, mutta sitä ei tarvinnut. Jos olisin ajanut Masadan itäpuolelle, siellä olevaa Snake Trailia pitkin nousuun olisi mennyt 60-90 min. Sillä puolella on myös gondoli, mutta se aukeaa vasta pari tuntia auringonnousun jälkeen. Tämän pienen aamureippailun jälkeen asemoiduin Masadan itälaidalle ihailemaan, kun aurinko nousi Jordanian kukkuloiden takaa Kuolleenmeren ylle. 

Roman Path

Sieltä se nousee

Hienon auringonnousun jälkeen lähdin kiertämään Masadan raunioita. Sieltä löytyi monta mielenkiintoista paikkaa, eivätkä ympäröivät maisematkaan pöllömpiä olleet. Kun olin kierrellyt tarpeeksi, kävelin alas autolle samaa polkua pitki ja ajoin takaisin Aradiin. Sitten piti ottaa pienet päikkäri riippumatossa ennen kuin jaksoin jatkaa matkaa. 

Masada

Masada

Loppupäivän ohjelmaksi olin suunnitellut kävelyä/vaellusta Ein Gedi -luonnonsuojelualueella. Sinne oli noin tunnin ajomatka Aradista. Kun saavuin perille, parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja. Lippuluukulla piti maksaa sisäänpääsymaksu ja sitten pääsin reitille. Alkoi olla jo aika kuuma (+33 C) ja hikeä pukkasi. Reitin alkupää oli täynnä kirkuvia ja huutavia koululaisryhmiä, ja vaikka kovasti lapsista pidänkin, odotin vain innolla pääseväni kauemmaksi noista riiviöistä. Lapset (ja aikuisetkin) vilvoittelivat reitin varrella olevissa lähteissä ja vesiputouksissa, ja siitä niitä (riemun)kiljahduksia seurasi koko alueen täydeltä. Helppo reitti päätyi "salaiselle" vesiputoukselle, joka oli isompi kuin muut putoukset matkan varrella. Siinä ei kuitenkaan saanut käydä suihkussa, se ei toki estänyt lapsia hyppimästä sen alla olevassa vesilammikossa.

Ein Gedi

Koska halusin päästä rauhallisempaan paikkaan ja nähdä vielä enemmän maisemia, päätin vielä jatkaa ylemmälle reitille. Teoriassa tämä oli hyvä ajatus, mutta käytännössä erittäin huono. Oli kauhean kuuma jo valmiiksi, ja sitten kun lähdin nousemaan jyrkähköä rinnettä ylös, olin ihan märkänä hiestä ja syke hakkasi 170:ssä (Fitbitin mukaan). Jossain vaiheessa alkoi hengitys mennä huonoksi ja piti ottaa loudaus avaavaa lääkettä obstruktion laukaisemiseksi. Kun siitä selvisin, sain vielä kummallisen allergisen (?) reaktion, joka onneksi meni myös ohi ilman adrenaliinia. Ohikulkijat pysähtyivät auttamaan ja seuraamaan tilannetta. Jouduin makoileman puolisen tuntia varjoisassa paikassa, sitten pystyin jatkamaan matkaa. Siitä ei ollut enää pitkä matka sellaiselle lähteelle, jossa pystyi kunnolla kastautumaan, eikä muita uimareita ollut. Virkistävässä vedessä lilluminen helpotti oloa entisestään, mutta ei kyllä tehnyt enää mieli jatkaa matkaa alaspäin Dodim Cavelle, koska olisin joutunut kiipeämään sen matkan uudelleen ylöspäin. Kävelin vielä jonkin matkaa toiseen suuntaan, mutta lähdin sitten samaa reittiä takaisin alas kiljuvien lasten luokse. Vaikka olin Ein Gedissä loppujen lopuksi vain pari tuntia ja olin laittanut kunnolla aurinkorasvaa, hartiat ja käsivarret kärähtivät silti kunnolla. Ei tämä nyt samanlaista kidutusta ollut kuin Merulla (koska siellä se kidutus kesti monta päivää), mutta Merusta viisastuneena ymmärsin kääntyä takaisin ennen kuin oma kroppa petti totaalisesti. Jos jotain positiivista retkestä mietin, niin maisemat olivat kyllä upeat, lähteessä uiminen oli kivaa ja vaelluskenkien tuki oli sen verran hyvä, ettei penikkatauti oireillut niin pahasti kuin olin pelännyt.

Ylös mentiin, onneksi sieltä löytyi lähde uimapaikaksi

EIn Gedin koettelemuksen jälkeen lähdin ajamaan takaisin Aradia kohti. Auton mittari näytti siinä vaiheessa + 37 C, joten kiitin taas Luojaa auton tehokkaasta ilmastoinnista. Koska Kuollutmeri oli jälleen matkan varrella, päätin taas pulahtaa sinne uimaan viimeisen kerran. Aradissa guesthouseen oli tullut uusia asukkaita (3 saksalaismiestä), mutta edelleenkään kukaan ei halunnut minun huoneeseeni. Auringon laskiessa alkoi pikku hiljaa olla nälkä. Katsoin TripAdvisorista ravintolasuosituksia ja Kaparuc'hkaa ja erityisesti sen pizzoja oli vuolaasti kehuttu. Suuntasin siis sinne päivälliselle. Ravintola ei ollut missään ydinkeskustassa vaan sivukadulla. Jos en olisi lukenut suosituksia, en olisi varmaan ikinä osunut sinne. Menin ovesta sisään ja englantia erinomaisesti puhuva tarjoilija ohajsi minut valitsemaani pöytään. Englanninkielistä ruokalistaa ei ollut, joten tarjoilija kertoi minulle ruokalaji kerrallaan, mitä heillä on tarjolla. Kysyin tarjoilijalta suosituksia ja hän kertoi itse tykkäävänsä kovasti mm. kolmen juuston pizzasta (ilman tomaattikastiketta), joten päätin tilata sellaisen. Ja olipa muute hyvää pizzaa, ehkä yksi parhaista pizzoista, jonka olen syönyt. Päivän koettelemuksien jälkeen mieleni teki vielä jälkiruokaa, joten tarjoilijan suosituksesta otin herukkajuustokakkua (erinomaista sekin). Aradiin matkustaisin mielelläni uudelleen ihan vain päästäkseni uudestaa tuohon ravintolaan. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla ottaa vaikka vain pienen pizzan ja sen lisäksi naapurippöydässä hyvältä näyttävän salaatin. Sitä odotellessa.

Parasta pizzaa

Pyhä kaupunki

Jerusalem

Jerusalem on ollut aika erilainen ennakko-odotuksiini verrattuna. En osaa pukea sanoiksi sitä, mitä oikeastaan etukäteen odotin, mutta täällä ollessani tykästyin kaupunkiin kovasti. Jotenkin joka paikassa vallisee sellainen suvaitsevainen ja toiset huomioon ottaava asenne (vaikka tosiasiassa näin ei olisikaan).  Kaduilla kaikki kulkevat sulassa sovussa uskontoon ja ihonväriin katsomatta. Kaikki kohtaamani ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja avuliaita. Pimeän tultuakaan ei ollut yhtään turvaton olo kulkiessani yksin ulkona. Beetlehemissä käydessäni sanoin hätäpäissäni yhdelle kaupan (mies)myyjälle, että ystäväni odottavat muualla, kun hän kysyi, matkustanko yksin. Tuskin tähänkään oli tarvetta, myyjä oli hyvin ystävällinen ja osasi suomeakin ("ei oo rahaa" ja "on rahaa"). Myyjä vain ihmetteli, että miksi "kaverini" eivät tulleet mukaan, pelottiko heitä tulla Palestiinaan. Vakuutin, että "kaverit" olivat vain väsyneitä, joten päätin tulla yksin. Valeaviomiehelle tai edes valekihlasormukselle ei ole ollut tarvetta. Eniten kiinnostuneita ovat olleet paikalliset lapset, jotka tulevat usein tervehtimään iloisesti ja pyytävät leikkimään kanssaan (en tiedä, miten tyypillistä tämä on).

Hautakiviä ja kumpuja

Minulla oli siis Jerusalemissa aikaa 2,5 päivää. En ollut etukäteen suunnitellut mitään eritystä, vaan olin ajatellut sitten paikan päällä miettiä fiiliksen mukaan, mitä haluaisin tehdä. Minulla jäi Suomessa ennen matkaa asioita "vähän" kesken. Jordaniassa oli koko ajan seuraa, joten kotiasiat eivät siellä niin pyörineet mielessä, mutta nyt kun olin yksin, oli myös liikaakin aikaa märehtiä ja murehtia ja miettiä kotiinpaluuta. Osittain tätä pahensi vielä se, etten penikkataudin vuoksi pystynyt kävelemään kovin pitkiä matkoja yhteen putkeen, joten en voinut pitää itseäni kiireisenä koko ajan. Käytinkin Jerusalemissa paljon aikaa mietiskelyyn ja rukoiluun, mihin miljöö sopi täydellisesti. 

Itkumuuri, miesten ja naisten osiot

Kävin tietysti katsomassa myös tärkeimpiä nähtävyyksiä, kuten Itkumuurin, Via Dolorosan jne. En kuitenkaan pääsääntöisesti suunnistanut kartan kanssa, vaan sukelsin aina vanhankaupungin kapeille kujille ja menin sinne, mikä näytti kiinnostavalta tai kutsuvalta. Sain vinkin, että luterilaisen kirkon tornista olisi parhaat näköalat. Kirkko oli kuitenkin valitettavasti suljettu molempina kertoina kuin sinne yritin mennä. Sain siis "tyytyä" Mt. Of Olivesin näköalatasanteiden maisemiin. Kävin myös Oskar Schindlerin haudalla, joka lopulta löytyi pienen mutkan kautta. Machane Yehuda -marketin kujilta löytyi iltaisin jos jonkinlaista syötävää. Ruoka ei ole varsinaisesti halpaa missään, mutta oikeastaan hostellin hintaan kuuluvan täyttävän aamiaisen lisäksi en tarvinnut päivässä kuin yhden lämpimän aterian. Lähimarketista löytyi sopivia snackseja välipaloiksi. Sieltä löytyi yllättäen myös TimTameja, mutta 6 € hintaan en viitsinyt niitä ostaa (syyskuun Australianreissua odotellessa). 

Vanhankaupungin kujilla

Respect

Machane Yehuda

Mamilla Mall

Viimeisenä päivänä päätin käydä myös Beetlehemissä vierailemassa Jeesuksen synnyinpaikassa. Katsoin wikitravelista, että sinne pääsee kätevimmin ja halvimmin bussilla, joka lähtee Damascus Gaten viereiseltä bussiasemalta. Kävelin sinne ja yritin ensin mennä bussiin laiturilta, jossa luki Bethlehem. Kuski kuitenkin sanoi, ettei hän mene sinne, vaan bussi lähtee viereiselltä laiturilta. Parin minuutin päästä bussi 231 tulikin laiturille ja alle 2 € hintaan sain lipun Beetlehemiin. Bussimatka kesti reilun puoli tuntia maisemareittiä pitkin. Jäin pois siinä pysäkillä missä kaikki muutkin jäivät. Siitä oli vielä n. 15 min kävelymatka kapeita ostoskatuja pitkin Manger Squarelle. Siellä odotti Church of Nativity eli Jeesuksen syntymäkirkko, joka on rakennettu paikalle, jossa Jeesuksen uskotaan syntyneet. Siellä oli pari muutakin tyyppiä ja sain odotelle jonossa reilun puoli tuntia, että pääsin sisään kirkon alla olevaan luolaan, johon Jeesuksen täsmällinen synnyinpaikka on merkattu lattiaan hopeisella tähdellä. Kumarruin suutelemaan tähteä niin kuin tapoihin kuuluu, ja olihan se hieno ja pyhä kokemus. Ympärillä imiset rukoilivat ja lauloivat virsiä omilla äidinkielillään ja iloitsivat päästessään käymään pyhässä paikassa.

Church of Nativity

Kirkossa vieralun jälkeen shoppailin vähän (hinnat olivat halvempia kuin Jerusalemissa). Päätin kuitenkin melko pian lähteä takaisin Jerusalemiin, koska tuon päänähtävyyden lisäksi lähistöllä ei ollut enää oikein muuta nähtävää. Kävelin takaisin samalla bussipysäkille, jolla jäin tullessa pois kyydistä. Olin juuri liikennevaloissa kun näin bussini lähtevän pysäkiltä. Onneksi seuraava tuli jo 20 min päästä. Pysäkillä oli koppi, jonka penkillä nukkui poika. Kävelin suomalaiseen tapaan kauemmaksi kopista. Hetken päästä joku mies tuli herättämään pojan ja käski tämän istumaan. Hän tuli sitten minulle sanomaan, että voin mennä istumaan tuolille, bussia joutuu kuitenkin odottamaan pitkään. Tartuin tarjoukseen ja siinä sitten istuttiin vierekkäin sen pikkupojan kanssa. Pikku hiljaa pysäkille alkoi kerääntyä muitakin ihmisiä, lähinnä musliminaisia. Jokunen turistikin näkyi. Kun bussi tuli paikalle, ahtauduimme siihen ja lähdimme liikkeelle. Tällä kertaa matka kesti noin 40 min, koska Jerusalemin rajalle tullessa bussi pysäytettiin tarkastusta varten (Beetlehem on Palestiinan puolella). Kaikki palestiinalaiset nousivat pois bussista. Wikitravelissa sanottiin, että turistien kuuluu jäädä bussiin eikä kuski ajanut minua ja niitä paria muuta turistia pois, joten jäin sinne istumaan. Kuski otti maton mukaansa ja meni pihalle rukoilemaan. Aseistettu (nais)vartija tuli sisään bussiin ja vilkaisi pikaisesti passimme ja viisumime. Sitten hän meni ulos ja tarkasti yksitellen kaikkien palestiinalaisten henkilökortit/luvat. Kun kaikki olivat taas bussissa, matka jatkui bussiasemalle. 

Beetlehem

Jerusalemissa oleskelusta on tehnyt entistä jännittävämpää mielenkiintoiset kämppikseni. Yövyn siis 4 henkilön dormissa. Kun saavuin tänne, alasängyssä kuorsasi kovaan ääneen keski-ikäinen myöhemmin kiinalaiseksi paljastunut rouva. Kun illalla tulin takaisin huoneeseen, kylppäri kirjaimellisesti lainehti vedestä ja pesuallas oli täynnä saippuavaahtoa, nainen kuorsasi edelleen alapedissä. Kävin pesemässä hampaat ym. Nainen sitten yhtäkkiä heräsi ja selitti jotain kiinaksi. Hetken päästä hän tuli takaisn luutun kanssa ja kuivasi kylppärin lattian. Sitten hän meni takaisin sänkyyn ja 2 min kuluttua alkoi taas kuorsata. Seuraavana aamuna herätessäni hän oli poissa, eikä häntä ole sen jälkeen enää näkynyt. Sen sijaan kahteen muuhun sänkyyn oli tullut nukkujia: yläpedille keski-ikäinen kenialainen Max, joka ilmeisesti on patologi (tai ainkin tehnyt kanditutkinnon patologiasta (?), ei kuitenkaan lääkiksessä), ja alapedille rollattorin kanssa liikkuva 88-vuotias australialainen John, joka on tehnyt pitkän uran kauppakirjojen tarkastajana ja on nyt kolmannella pyhiinvaellusmatkallaan Jerusalemissa. Selvisi, että tuo kiinalainen nainen oli yrittänyt ajaa Johnin pois meidän huoneestamme, mutta Max oli puolustanut kyyneleet silmissä ollutta Johnia ja nainen oli sitten itse vaihtanut huonetta. Huonokuuloisella Johnilla oli mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana ja pidimme kolmisin myös yhteisiä rukosushetkiä. Enpä ole ennen ollut hostellissa, jossa olisi näin laaja ikähaitari, yleensä huonetovereina on ollut vain muita pari-kolmekymppsiä reppureissaajia. En kyllä voi käsittää sen kiinalaisnaisen käytöstä. Miten hän kuvitteli voivansa ajaa toisen ihmisen pois huoneesta, josta me kaikki olemme maksaneet. Onneksi asia kuitenkin kääntyi parhain päin, niin kuin yleensä tuppaakin käymään. Huomenna matka jatkuu eteenpäin ja mietiskely varmasti jatkuu, mutta pyhä kaupunki jätti sellaisen jäljen, että uskon kaiken järjetyvän parhain päin. Ainakin tähän mennessä elämässäni kaikki on mennyt juuri niin kuin pitikin, vaikkei aina niin kuin olin etukäteen toivonut. 

Herkkuja

Riskirajalla

Jordanian rajaterminaalilla

Päivän ohjelmana oli päästä Ammanista Jerusalemiin. Mitään muuta erityistä tekemistä en suunnitellut, koska tiesin rajamuodollisuuksien vievän aikaa. Lueskelin netistä etukäteen ohjeita siihen, miten Jordanian ja Israelin rajalla toimitaan, ja sain myös hyvi vinkkejä isännältämme, joka on tuota väliä kulkenut useita kertoja. Kuulemma ainakin välillä yksinmatkustavia naisia kuulustellaan tavallista tarkemmin, mutta olin hyvin varautunut etukäteen tulostamalla hostellivaraukset ja paluulentolipun virkalijalle näytettäväksi.

Isäntämme oli tilannut minulle kyydin tutulta taksikuskilta King Hussein Bridgelle / Allenby Bridgelle, joka on epävirallinen rajanylityspaikka Joradanian ja Israelin välillä. Kyyti sinne (noin tunnin matka) kustansi 28 JOD. Kun olimme ajaneet noin 45 min, kuski pysähtyi tien varteen ja käski minun siirtyä toiseen taksiin (ilmeisesti siinäkin tuttu kuski kuitenkin oli). Maksoin koko summan ensimmäiselle kuskille ja hän antoi osan rahoista tälle uudelle kuskille. Matka jatkui, mutta heti ensi alkuun pysähdyimme tankkaamaan. Perillä kuski ohejisti minut VIP-sisäänkäynnille, vaikka aikomuksena oli mennä ihan tavallisten turistien joukossa. Hortoilin jonkin aikaa eksyneen näköisenä, mutta sitten useampikin paikallinen osoitti minulle oikean suunnan. Oikea paikka löytyikin sitten lopulta. Annoin passini virkailijalle, hän tarkisti sen ja pyysi minua täyttämään maastalähtölomakkeen. Sitten minun piti siirtyö viereiselle luukulle, jossa virkailija kysyi nimeäni ja milloin tulin Jordaniaan. Maksoin 10 JOD maastalähtöveroa ja minut ohjattiin penkeille odottamaan. Passi jäi virkailijalle talteen. 

Ei kenenkään maa

En ehtinyt odottaa kuin muutaman minuutin, kun meitä jo pyydettiin siirtymään bussiin. Siellä sitten istuttiinkin puoli tuntia. Kuski ensin laski meidät, sitten virkailija kävi jakamassa kaikille passit takaisin ja sitten vielä odoteltiin, että bussi täyttyisi. Sitten pääsimme matkaan. Saapuessamme Israelin rajalle, israeliainen virkailija nousi bussiin ja tarkasti kaikkien passit. Matka jatkui, välillä bussin pohja tarkastettiin peilillä ja välillä piti muuten vaan odottaa. 40 min bussimatkan jälkeen saavuimme Israelin puoleiseen "terminaaliin". Siellä ensin tarkastettiin passit, sitten laukut läpivalaistiin ja piti mennä metallinpaljastimen läpi. Sipsuttelin siellä jonkin aikaan paljain varpain, kun kengätkin piti riisua läpivalaisua varten. Sitten jonotettiin immigration-luukulle, jossa passi katsottiin uudelleen ja kysyttiin tiukkoja kysymyksiä: mikä on nimesi, mistä tulet, matkustatko yksin, missä aiot käydä, kuinka kauan olet Israelissa, onko sinulla paluulippua. Lentolippua vilautin virkailijalle, hostellivaraukset eivät kiinnostaneet. Sain passin väliin irtolehtisenä Israelin viisumin ja pääsin ulos. Koko hommassa meni alle 5 min, en siis erityisen grillauksen alle onneksi joutunut. 

Israelissa

Ulkona sitten metsästin minibussia Jerusalemiin. Oikea jono löytyi ovista katsottuna oikealla kulman takaa. Liput piti ostaa etukäteen (42 NIS /hlö + 5 NIS /matkalaukku). Sitten menin jonottamaan. Satuin jonoon sopivaan aikaan, sillä mahduin viimeisenä ihmisenä ensimmäisenä tulevaan bussiin (jota sain odotella 20 min). Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen bussi saapui Jerusalemin rajalle.  Kuski käski meitä ottamaan passit esiin. Virkailija tuli sisään, katsoi meitä ja lähti ulos, ei ilmeisesti passit kiinnostaneet. Sitten olikin enää lyhyt matka Damascus Gatelle, josta kävelin 15 min The Post Hosteliin. Koko matka Ammanista hostelliin kesti 4 h 20 min, eli vielä jäi ilta aikaa aloittaa Jerusalemiin tututstuminen. Olin tehnyt hostelliin varauksen 3 yöksi, eli on oikein hyvin aikaa kokea tätä pyhää kaupunkia. 

The Post Hostel

Hemmottelua Ammanissa

Amman

Viimeinen päivä Jordaniassa alkoi rentoutumishetkellä isäntiemme luottokylpylässä. Meille oli edellisenä päivänä varattu sinne hoitoaika klo 10. Kylpylässä toimittiin niin, että päivällä sinne pääsivät naiset ja iltaisin miehet. Menimme sinne siis äidin ja siskon kanssa. Otimme ns. tavallisen hoidon (turkkilainen sauna, kuorinta, pesu ja hieronta, a 25 JOD) ja lisäksi erillisen jalkakuorinnan (a 3 JOD). Meidät ohjattiin pukuhuoneeseen riisuutumaan, bikinit jätettiin päälle. Sitten meidät käskettiin turkkilaiseen saunaan, saunajuomaksi tarjottiin hibiscusmehua. Juuri kun saunassa alkoi ahdistaa niin että teki mieli lähteä pois, meidät ohjattiin ulos saunasta lämminvesialtaaseen. Vesi oli todellakin lämmintä, en pystynyt kokonaan upottautumaan sinne ilman että alkoi ahdistaa. Altaasta oli kuitenkin kauniit näkymät värikkääseen kattokupoliin ja muutenkin kauniiseen rakennukseen.

Altaassa lillumisen jälkeen meidät haettiin kuuraukseen. Bikinien yläosa riisuttiin pois ja menin makamaan laatoitetulle hoitopöydälle selälleen. Ensin kuorittiin koko kroppa päästä varpaisiin erittäin perusteellisesti. Samalla hiottiin kaikki kovettumat jalkapohjista sileiksi. Kun kuorinta oli valmis, oli vuorossa saippuapesu pesusienellä. Lopuksi päälle heitettiin huuhteluvedet ja käskettiin siirtymään huoneen toisella seinustalla olevalle hierontapöydälle (samanlainen laatoitettu pöytä). Tämä hieronta oli paljon hellävaraisempaa kuin Petran kylpylässä. Vaikka koko vartalo käsiteltiin, hieroja löysi ne eniten jumissa oleta paikat (hartiat ja penikkataudin vaivaamat sääret). Rentouttavan hieronnan jälkeen menimme vielä perinteiseen saunaan (siellä oli ihan samannäköinen kiuas kuin suomalaisessa saunassa, mutta löylyä ei saanut heittää). Lopuksi kävimme suihkussa ja menimme rentoutumaan pukuhuoneen vieressä olevaan rentoutumishuoneeseen. Siellä meille tarjottiin myös teetä. 

Kylpylässä

Kylpyläreissusta rentoutuneena isäntämme tuli hakemaan meitä autolla ja kuskasi meidät outlet-ostoskeskukseen. Siellä villiinnyimme ihan totaalisesti: 1,5 tunnissa ehdimme käydä 4 kaupassa ja ostoksia tarttui mukaan kassikaupalla. Itse pitäydyin kohtuudessa (vain 4 vaatetta), äiti ja sisko innistuivat vähän enemmän. Sisko löysi mm. iltapuvun 40 JOD:lla. Shoppailusta uupuneina siirryimme tuhdille lounalle Wild Jordan -ravintolaan. Sitten kävimme vielä isäntiemme lähikaupassa ostamassa evästä ja tuliaisia Suomeen vietäviksi. Loppuilta menikin pakkaillessa ja iltapalaillessa, miehet myös kävivät vielä kylpyläreissulla.

Lähti lapasesta

Lounaalla

9 päivää Jordaniassa meni hujauksessa ja loma oli oikeastaan juuri sellainen kuin olin ajatellut. Jordaniassa on ystävällisiä ihmisiä, kaunista luontoa ja kiinnostavaa kulttuuria. Välillä ärsytti paikallisten suhtautuminen naisiin, mutta näin turistina varmaankin saimme paljon anteeksi. Missään vaiheessa ei tullut turvaton olo. En voisi kuvitella koskaan muuttavani Jordaniaan asumaan, mutta ehdottomasti tulisin tänne toistekin lomamatkalle. Itselleni matkan huippukohta oli retki Wadi Rumiin. Toisaalta myös rentoutuminen rantakohteissa oli tässä kohtaa tervetullutta. Seuraavaksi muut lähtevät kotiin ja minä jatkan matkaa Israeliin (jos pääsen rajan yli). Onneksi on yli viikko lomaa jäljellä, ei yhtään huvittaisi mennä vielä töihin.

Hei hei, Jordania

Luksusta Kuolleellamerellä

Illan hämärtyessä

Loman toinen rantalomaosio alkoi rennosti. Nukuimme aamulla pitkään ja rentouduimme isäntiemme luona puolillepäivin asti. Sitten lähdimme ajamaan kohti Kuolluttamerta. Hotellialueelle savuttuamme menimme ensiksi ostoskeskukseen Rovers Return -ravintolaan lounaalle. Lemonmint-juomat virkistivät lämpimässä säässä (yli + 30 C). Otimme siskon kanssa Rovers Platterin 2 hlölle: sihen kuului ranskalaiset ja friteerattuja mereneläviä, ja sanotaanko vaikka näin, että ruokaa oli erittäin riittävästi. Myös muiden lounasannokset olivat maittavia ja hyvän kokoisia.

Lounaalla

Lounaan jälkeen ajoimme Mövenpick Dead Sea Resortin pihaan. Ennen pihalle ajoa vartija tarkisti, että meillä oli varaus, auton alus tarkastettiin peilillä ja tehtiin 3 pyyhkäisytestiä. Kun saimme auton parkkiin ja tavarat ulos autosta, piti vielä kävellä metallinpaljastimen läpi ja tavarat läpivalaistiin. Sitten istuimme pitkän tovin hotellin aulassa, koska jostain syystä meidän hotellivarausta ei löytynyt hotellin varaussysteemistä (tai löytyi vain yksi huone, kun olimme varanneet kolme). Ikäväksi tilanteen teki se, että kuulemma kaikki huoneet olivat varattuja ja myös viereisissä hotelleissa huonetilanne näytti huonolta. No, isäntämme soitti pari puhelua ja keskusteli hotellin esimiesten kanssa, ja loppujen lopuksi meille järjestyi luksushuoneet merinäköalalla (luonnollisesti niiden alunperin varattujen huoneiden hintaan). Netistä katsoin, että ne meidän alunperin varaaman huoneet olisivat maksaneet a 179 JOD ja nämä uudet huoneet 379 JOD, eli ihan kiva. Isäntämme sanoi, että Jordaniassa on niin kova pelko kasvojen menettämisestä, että heidän oli pakko järjestää meille huoneet. Ei valittamista. Koska hotellialue oli niin iso, meidät kuskattiin huoneisiimme golfautolla. Minun ja siskon huoneessa oli myös valtavan kokoinen terassi (luonnollisesti merinäköalalla). Kylppärissä oli sekä amme että suihku. Molemmille oli leveä sänky ja tilaa oli varsin riittävästi. 

Mövenpick Dead Sea Resort

Meidän huone

Koska kello oli jo melko paljon, suuntasimme heti ensi alkuun rantaa kohti. Aluksi laitoimme mutanaamiot koko vartaloon ja annoimme mudan kuivua. Sitten menimme lillumaan erittäin suolaiseen veteen. Meitä oli etukäteen varoitettu, ettei kannata sheivata samana päivänä. Noudatimme tätä neuvoa, mutta emme olleet osanneet varautua siihen, että paikallinen vessapaperi olisi niin karheaa, että suolainen vesi aiheutti aikamoista kirvelyä. Onneksi siihenkin tottui. Vesijuoksu onnistui hyvin, uiminenkin yllättävän hyvin. Uimakengät tulivat tarpeeseen, sillä pohja oli kivinen. Jonkin aikaa lilluttuamme menimme suihkuun pesemään loputkin mudat pois ja lähdimme metsästämään pyyhkeitä (menomatkalla rannalle ne olivat loppu). Edelleenkään pyyhkeitä ei aluksi ollut, sitten löytyi yksi ja meille sanottiin, että hakevat meille toisen. Varasimme aurinkotuolit ja odottelimme, mutta pyyhettä ei kuulunut. Sisko lähti jo huoneesta hakemaan oma pyyhettä. Sillä aikaa näin allaspojan kantavan puhtaita pyyhkeitä, joten hyökkäsin hänen kimppuunsa ja sain pyyhkeen. Kun sisko tuli takaisin, menimme uudelleen mereen ja sitten kävimme vielä pikaisesti altaasta. Aurinko alkoi jo laskea ja ajattelimme, että parhaat näkymät olisivat meidän omalta terassilta. Menimme siis sinne ihailemaan jälleen uutta auringonlaskua.

Lillumassa

Auringonlaskua ihailemassa omalla parvekkeella

Illalla menimme kaikki yhdessä hotellin ravintola-alueelle syömään kevyttä arabialaista iltapalaa (ja tietysti lemonmint-juomia). Illallinen nautittiin paikallisen musiikin tahdissa ja jonkin ajan kuluttua siellä esiintyi myös vatsatanssija. Mahat täynnä palasimme takaisin huoneisiimme. Huomasimme siskon kanssa, ettei meidän huoneessa toiminut enää kuin yksi valo. Oli esimerkiksi erittäin kätevää, että vessassa ei ollut toimivaa valoa. Olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä asialle mitään ja ajattelin mennä nukkumaan. Äiti tuli kuitenkin muusta syystä käymään huoneessamme ja soitti sitten huoltomiehen paikalle. 10 min päästä kaksi miestä tuli koputtamaan ovelle. Sanoin, että valot eivät toimi. He kokeilivat katkaisijoita, avasivat sitten sulakekaapin vaatekaapin seinän takaa ja käänsivät automaattisulakkeen takaisin päälle. Valot menivät päälle, kiitin huoltomiehiä ja painuin pehkuihin.

Illallista

Aamulla heräsimme klo 8, jotta ehtisimme nauttia aamupalasta ja viettää aikaa myös altaalla. Kävelimme siskon kanssa aamiaisravintolalle ja siellä meitä odotti valtaisa buffetaamiainen. Ilmoitimme ravintolaan mennessä huoneemme numeron ja meidät ohjattiin ulkoterassilla olevan pöydän ääreen istumaan. Pöytiin tarjoiltiin teetä ja kahvia, muut einekset noudettiin itse. Sieltähän löytyi vaikka mitä herkkua sekä arabialaisesta että länsimaisesta keittiöstä. Olin ensimmäisellä santsikierroksella hakemassa munakasta (joka paistettiin pyynnöstä haluamillani lisukekilla) kun sisko tuli sanomaan menevänsä käymään vessassa. Meni ehkä 2 minuuttia kun kävelin takaisin pöytämme luo, paitsi että siinä istui jo joku vieras mies ja meidän astiat oli korjattu pois. Sanoin tarjoilijalle, että meidän pöytämme on viety ja samantien järjestyi uusi pöytä. Nopeaa toimintaa.

Ihan ok aamupala

Puutarhaa

Altaalla

Aamiaisen jälkeen menimme jälleen käymään meressä. Sitten siirryimme isolle uima-altaalle ja varasimme parhaat aurinkotuolit sieltä itsellemme. Äiti liittyi myöhemmin seuraamme. Saimme pitää yhden huonee klo 14 asti, vaikka varsinainen check out oli jo klo 12. Kävimme siis välillä siirtämässä omat tavaramme toisten huoneeseen ja grillaus altaalla jatkui. Lopuksi kävimme vielä viimeisen kerran suolaamassa itsemme meressä ja sitten suihkun kautta vaihtamaan vaatteita. Siirryimme golfautolla receptioniin ja uloskirjauksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Tosin aluksi vain takaisin sinen ostoskeskukseen vikistäytymään lemonmintien avulla. Iltapäivän ohjelmaan kuului Nebo-vuori, johon Mooses aikoinaan johdatti israelilaiset. Sieltä jatkoimme Madabaan ja isäntiemme suosikkiravintolaan, jossa nautimme arabialaisen lounaan/päivällisen. Kylläisinä ajelimme takaisin Ammaniin nauttimaan loppuajasta Jordaniassa.

Mt Nebo

Madaba

Ja taas syödään

Kiipeilyä kanjonissa

Siq Trail

Akabasta matka jatkui takaisin Ammaniin. Kassim tuli sovitusti hakemaan meitä hotellilta klo 9, ja 5 tunnin automatka pääsi alkamaan. Jossain vaiheessa saavuimme Mujib Biosphere Nature Reserveen, jonka visitor centerissä pysähdyimme sovitusti. Sieltä lähti monenlaisia reittejä puiston ympäri, mutta vain yhden reitin, Siq Trailin, pystyi menemään ilman opasta. Ajattelimme, että se olisi meille sopiva reitti. Puiston sisäänpääsymaksu oli 21 JOD (Jordan Pass ei kelvannut), opas olisi maksanut 35 JOD, mutta ajattelimme pärjäävämme omillamme. Meille sanottiin, että mitään tavaroita ei kannata ottaa mukaan, koska ne kastuisivat. Tavarat jäivät siis autoon odottamaan Kassimin kanssa, vain gopro ja vesipullot sujahtivat tissivakoihin.

Tässä vaiheessa vielä käveltiin

Reitti alkoi kanjonin alusta. Ensin piti kävellä portaat ja tikapuut alas ja sitten päästiin kävelemään virtaavaa puroa pitkin syvemmälle kanjoniin. Alkupää reitistä oli melko helppokulkuista. Käytännössä käveltiin purossa kahlaten. Oli muuten yllättävän raskasta kävellä vastavirtaan. Onneksi vesi ei ollut kauhean kylmää, vaan se viilensi mukavasti. Jossain vaiheessa meno muuttui raskaammaksi. Kivet muuttuivat isommiksi ja välillä kanjonin seinämillä oli köysiä, joiden avulla pääsi paremmin eteenpäin joutumatta virran viemäksi. Sitten tuli ensimmäinen pieni "vesiputous". Siihen meinasi meikäläisen matka tyssätä. Olisi pitänyt jaksaa nousta putouksen läpi ylös tarttumalla köydestä kiinni, asettamalla jalat kiveä vasten ja vetämällä itsensä ylös omilla käsivoimilla. Sisko pääsi ylös ketterästi, mutta omat käsivoimani eivät riittäneet. Äiti ja iskä yrittivät myös työntää minua ylös takapuolesta, mutta siitäkään ei ollut mitään apua. Olin jo luovuttamassa, mutta sitten paikalle tulipaikallinen nuori poika, joka ilmeisesti työskenteli siellä oppaana. Hän tarttui käteeni ja veti minut ylös. En tiedä, miten niin pienen näköisellä pojalla saattoi olla niin paljon voimaa, mutta onneksi oli. Tässä vaiheessa iskä päätti jättää leikin kesken ja palata takaisin.

Haastetta elämään

Matka jatkui tämän nuoren oppaan opastuksella eteenpäin. Vastaan tuli entistä korkeampia putouksia ja haastavampia nousuja, mutta opas näytti meille, mistä kannattaa mennä ja mihin asettaa jalat kiivetessä ym. Lopulta päädyimme yli 20 m korkean vesiputouksen juureen eli reitin päätepisteeseen. Takaisintulomatka samaa reittiä sujui hieman helpommin, kun muutamat putoukset sai laskea liukumäkenä alas. Kun putoukset oli selvitetty, opas jäi sinne odottamaan seuraavia surkeannäköisiä matkaajia autettavakseen. Kiitimme kovasti avusta ja lähdimme lillumaan eteenpäin tällä kertaa myötävirtaan. Aivan koko matkaa ei pystynyt kellumaan virran mukana, koska paikoittain vesi oli hyvin matalaa. Hengissä kuitenkin selvittiin takaisin lähtöpisteeseen. Vaihdoimme kuivat vaatteet päälle ja jatkoimme ajomatkaa virkistyneinä. 

Pääsin putoukselle asti

Koska alkoi jo olla kova nälkä ja Ammaniin oli vielä tunnin matka, pyysimme Kassimia pysähtymään jossakin ruokapaikassa. Hetken päästä hän pysähtyikin paikallisen tienvarsiravintolan kohdalla. Menimme sisään ja yritimme katsoa menua. Kuulemma ei kuitenkaan listalta ollut ruokia saatavilla, mutta he voisivat valmistaa meille kanaa ja riisiä. Saimme maisteltavaksi kahta eri risilaatua ja tilasimme niitä ja 1,5 kanaa meille yhteiseksi ruuaksi. Meni varmaan alle 5 min kun valtava lautanen täynnä riisiö ja kananpaloja kannettiin pöytään, lisäksi tietenkin tuli salaattia ja pitaleipää. Meni 17 minuuttia ja kaikki ruoka oli syöty, ilmeisesti meillä kaikilla oli sitten kuitenkin todella kova nälkä. Sitten pysähdyimme vielä läheiseen turistikauppaan vessaan ja matka jatkui Ammaniin autonkuljettajatoimiston kautta. Illalla nautimme maittavaa intialaista ruokaa isäntiemme luona. Päivän canyoning-retki oli kyllä haastavampi kuin odotin, mutta ehdottomasti kannatti pysähtyä matkan varrella sitä varten. Pari mustelmaa jäi myös matkamuistoksi, mutta ennen kaikkea mieleen jäi taas se, ettei ikinä kannata luovuttaa. Apua voi löytyä yllättävistäkin paikoista.

Kevyt lounas

Akaban aalloilla

Hotellilla

Matkan ensimmäinen rantalomaosion vietimme Akabassa. Kassim tuli hakemaan meidät Wadi Rum Villagesta ja ajoi meidät Akabaan. Tosi hän ei kuulemma ollut koskaan aiemmin käynyt Akabassa, a pysähtyi useita kertoja matkalla kysymään ajo-ohjeita meidän hotellillemme. Äidillä oli mukana kartta ja hän olisi osannut neuvoa, miten hotellille ajetaan, mutta ilmeisesti Kassim ei voinut kuunnella naisen antamia ajo-ohjeita. Akaba löytyi, mutta meidän Arab Divers -hotellimme oli South Beachilla, Akabasta 12 km etelään. Löytyihän se hotellikin viimein, tosin Kassimin mielestä tämä ei selvästikään ollut tarpeeksi hieno hotelli meille. Vaikka saavuimme aamupäivällä, meille järjestettiin jo huoneet valmiiksi, jotta pääsimme heti asettumaan taloksi. Meillä oli vierekäiset huoneet, joiden välissä oli ovi. Äidin ja iskän huoneessa oli parisänky, minun ja siskon huoneessa kerrossängyt (meille yläsängyt nukkumiseen ja alasängyt tavaroiden säilyttämiseen). Molemmissa huoneissa oli oma vessa.

Heti ensimmäisenä menimme uima-altaalle, jonka raikas vesi viilensi mukavasti 28 asteen lämmössä. Iltapäivällä söimme lounasta hotellin ravintolassa ja lähdimme sitten rannalle. Vuokrasimme snorkkelit hotellilta (a 7 JOD) ja kävelimme 800 m matkan alamäkeä rannalle. Siellä oli jonkin verran ihmisiä, mutta ei missään nimessä ruuhkaa. Ei myöskään tuntunut mitenkään epämukavalta kävellä siellä bikineissä. Menimme ensin mereen tutkimaan, olisiko siellä merielämää nähtävillä. Olihan siellä, ihan kunnon kokoinen koralliriutta löytyi. Se oli tosin hieman hiekan peitossa, koska oli ollut tuulinen päivä, mutta kaloja ja koralleja näkyi joka suunnassa. Hankalaa riutan tutkimisesta teki se, että vesi oli matalaa, joten emme kauheasti uskaltaneet mennä riutan päälle uimaan. Kävimme välillä ottamassa aurinkoa ja kävimme sitten vielä uudella snorklauskierroksella. Lopuksi otimme vielä lisää arskaa, kunnes piti lähteä takaisin hotellille peseytymään ja ihailemaan auringonlaskua. Kävimme illalla vielä uudelleen hotellin ravintolassa syömässä. Illalla uni maittoi.

Ruokaa

Taas se aurinko laskee

Seuraavana aamuna piti herätä jo puoli yhdeksältä, että ehti nauttimaan hotellin aamupalaa. Sitten siirryimmekin taas jo altaalle. Siellä vierähtikin useampi tunti auringossa kärventyen ja altaalla rentoutuen. Iltapäivällä hotellin ravintolasta sai taas täyttävää lounasta. Sitten vuokrasimme taas snorkkelit ja saimme hotellin työntekijältä kyydin rannalle. Tavoitteena oli snorklailla tällä kertaa Japanese Garden -riutalla. Hotellilta meille oli ohjeistettu, että kannattaa uida sinne suoraan rannalta tien kohdalta. Päätimme kuitenkin kävellä rantaa pitkin parisataa metriä oikealle, jotta pääsisimme suoraan riutalle. Helpommin sanottu kuin tehty, koska vesi oli matalalla ja rantaviiva oli miinoitettu merisiileillä. Näimme jonkun turistimiehen snorklaavan takaisin rantaan ja hän sanoi, että siitä kohtaa kyllä pääsee kun vaan snorklaa. Kokeilimme onneamme ja pääsimme eteenpäin ilman piikkivammoja. Aluksi snorklailimme matalassa vedessä ja sielläkin korallit olivat kirkkaampia kuin edellisenäpäivänä, kalojakin oli enemmän. Syvemmälle jatkettaessa päädyimme riutan reunalle. Siellä olikin jo paljon miellyttävämpi uiskennella, kun ei tarvinnut pelätä osuvansa koralleihin. Muutamassa muussakin paikassa olen snorklannut, mutta täällä oli kyllä ehdottomasti paras yhdistelmä erivärisiä koralleja ja erilaisia kalalajeja (sen lisäksi, että niitä oli paljon). Seurasin riuttaa kohti pohjoista, ja sieltä sitten löytyikin sopiva väylä, jota pitkin pääsi takaisin rantaan ilman merisiilirintamaa. Auringonottosession jälkeen kävin vielä uudemman kerran snorklaamassa, edelleenkin näytti hienolta. Sitten palasimme hotellille katsomaan auringonlaskua. Yllättäen oli taas myös nälkä, hotellin ravintolan ruoka maittoi hyvin. Sitten pitikin jo alkaa pakkaamaan tavaroita seuraavaa päivää varten. Parin päivän rentoutumisen jälkeen jaksaa taas vaikka mitä.

Snorklailemassa