Ensivaikutelmia tacojen ja sombrerojen maasta

Paris by night

Upea 10 päivän loma kului Meksikossa kuin siivillä, enkä ehtinyt missään vaiheessa bloggailla, kun koko ajan oli uutta nähtävää ja koettavaa. Matka alkoi Suomessa bussimatkalla lentokentälle räntäsateessa. Helsinki-Vantaalle saavuin hyvissä ajoin, mutta pientä jännitystä oli ilmassa, kun Pariisiin lentävä kone lähti myöhässä liikkeelle ja vaihtoaikaa suurehkolla Charles de Gaullen kentällä oli jo alun alkaenkin vain 1,5 tuntia eikä chek-iniä jatkolennolle pystynyt tekemään netissä tai Helsinki-Vantaalla. No, onneksi samasta koneesta löytyi kohtalotoveriksi toinen Meksikoon matkustava nuori nainen, jonka kanssa kiidimme bussilla ja jalkaisin toiseen terminaaliin, löysimme palvelupisteen chek-iniä varten ja ehdimme vielä käydä vessassakin ennen ilmoitettua boarding-aikaa. Loppujen lopuksi laskeutumisvaiheessa ilmenneen sähkövian vuoksi koneeseen tehtiin vielä uusi tekninen tarkastus, joten lento lähti tunnin myöhässä eikä meillä olisikaan ollut niin kiire. 12 tunnin lentomatka sujui kuitenkin mukavasti puolityhjässä Boeing 787 Dreamlinerissa. Leffojen katselu onnistui omalta screeniltä, ja sain omaan käyttööni 3 vierekkäistä penkkiä, joilla pystyin nukkumaan kunnon 8 tunnin yöunet.

Tilaa on vaikka muille jakaa

Kone saapui Méxicon Benito Juares -lentokentälle neljän aikaan aamulla. Jo koneessa olin täyttänyt immigration- ja tullilomakkeet, eikä kyseiseen vuorokauden aikaan ollut kauheasti jonoa, joten homma eteni yllättävän nopeasti. Mitään kyselemättä (ja oikeastaan sanaakaan sanomatta) virkailija iski leiman passiini, minkä jälkeen kävin hakemassa rinkkani matkatavarahihnalta. Huumekoira haisteli osaa laukuista, mutta omat tavarani eivät sitä millään tavalla kiinnostaneet. Sen jälkeen toiselle virkailijalle annettiin tullilomake ja painettiin nappia: jos tuli vihreä valo, sai jatkaa suoraan tuloaulaan, mutta jos tuli punainen valo, matkalaukut läpivalastiin ja tavarat tutkittiin tarkemmin. Itselleni nappi antoi vihreän valon, joten vältyin lisäsyyniltä (toisin kuin edessäni oleva pariskunta).

Stereotyyppistä Meksikoa

Lentokentällä minua oli kyltin kanssa vastassa isäntäperheeni isä ja 20-vuotias laulajatytär. Isä ei juurikaan osannut englantia, mutta sanakirjaa en kuitenkaan tarvinnut, sillä tyttö puhui englantia todella hyvin ja käänsi kaikki isänsä esittämät kysymykset minulle englanniksi ja vastaukseni isälleen espanjaksi. Kävelimme autolle ja ajoimme toiseen terminaaliin hakemaan siskoni, jonka kone oli niin ikään myöhässä. Sitten ajoimme vajaan tunnin Álvaro Obergón -alueelle, jossa isäntäperheemme koti on aidatulla rivitaloalueella. Portinvartija oli mahdollisesti nukkumassa, mutta hetken päästä hän tuli avaamaan meille massiivisen portin, ja pääsimme ajamaan oikean talon eteen. Kävimme sisään kolmikerroksisen rivitalon päätyasuntoon, jonka toisessa kerroksessa meille oli valmiina oma huone ja kylpyhuone. Noin viidessä minuutissa saimme huoneessa aikaan kauhean kaaoksen, kun avasimme matkalaukut ja etsimme tarvittavia varusteita tulevaa päivää varten. Tunnin hengähtämisen jälkeen menimme aamupalalle alakerran ruokailuhuoneeseen. Perheen äiti ja täti olivat laittaneet pöydän koreaksi ja ähky meinasi tulla nopeasti. Keskustelukin sujui luontevasti tyttären toimiessa tulkkina. Ajattelin, että täällä meistä kyllä pidetään hyvää huolta.

Näkymät huoneestamme päivällä

Näkymät huoneestamme yöllä. Kuulemma 15 vuotta sitten valojen tilalla oli metsää. 

Vaikka ei pitäisi yleistää, olen silti melko varma, että aika monella suomalaisella on Meksikosta sellainen kuva, että siellä on vaarallista, ihmiset ovat köyhiä eikä kehenkään voi luottaa. Itsellänikin oli samankaltaisia ennakkokäsityksiä erityisesti Méxicosta, mikä oli yksi iso osatekijä siinä, että halusin lähteä Meksikoon perheen kanssa enkä yksin. Jotenkin mielessäni oli erittäin karrikoidusti sellainen (luultavasti jenkkileffoista saamani) kuva, että kaikkialla on ränsistynyttä ja suunnilleen heti jos kaivaa lompakon esiin, joku tulee sen ryöstämään. 

Paseo de la Reforma, yksi Méxicon pääkaduista

Kuinka voikaan ihminen olla väärässä. Kun ajelimme autolla ympäri kaupunkia, näimme paljon korkeita, moderneja pilvenpiirtäjiä ja siistejä katuja, jotka muistuttivat mitä tahansa suurkaupunkia. Suunnilleen joka kadunkulmassa oli useampi poliisi partioimassa. Kodittomia tai kerjäläisiä ei juurikaan kaduilla ollut. Iltaisin joku yksittäinen spurgu saattoi kadunkulmassa olla, mutta lukumäärässä ei päästy läheskään Suomen tasolle, vaikka ihmisiä oli arviolta 20 miljoonaa. Kaupungissa oli myös yllättävän paljon laajoja viheralueita (eli puistoja), tosin vielä 15 vuotta sitten niitä on ollut vieläkin enemmän. Myös ihmiset olivat erittäin avuliaita, mukavia ja (pääosin) rehellisiä. Esimerkiksi kun äitini osti katukauppiaalta tuotteen ja hinnassa tuli pieni pilkkuvirhe, myyjä sanoi saaneensa äidiltä liikaa rahaa, vaikka olisi hyvin voinut kävellä pois 10-kertaisen rahamäärän kanssa. Katukaupustelijoita näkyikin paljon (varsinkin turistikohteissa), mutta kun heille sanoi ei kiitos, he jatkoivat matkaansa jämättä sen kummemmin tyrkyttämään tuotteitaan. Tietysti täytyy pitää mielessä se, että liikuimme oikeastaan koko ajan paikallisten seurassa ja niillä vähän paremmilla ja turvallisilla alueilla, mutta äiti ja isi liikkuivat keskenään julkisilla kulkuneuvoilla ja heidän käsityksensä kaupungista oli hyvin samanlainen kuin meillä. México oli siis kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen yllätys.

México Castillo de Chapultepecista käsin

Muutama talo

Sen sijaan Playa del Carmen oli juuri niin (jenkki)turistirysä kuin olin etukäteen ajatellutkin, mutta siitä kerron lisää myöhemmin. Nyt yritän taas orientoitua takaisin Suomeen ja koulumaailmaan, mikä on taas ihan yhtä vaikeaa kuin aika kivan reissun jälkeen. Tätä ei myöskään helpota se, ettei paluumatkalla(kaan) kaikki mennyt ihan putkeen. Lähdimme lauantaiaamuna Cancúnsta lentäen takaisin Méxicoon (lento vain vähän myöhässä), minkä jälkeen meillä oli n. 7 tuntia laatuaikaa Benito Juarez -lentokentällä ennen paluulentojen lähtemistä. Luonnollisesti oman lentoni lähdön ilmoitettiin myöhästyvän noin tunnilla, mutta virkailija sanoi, että minulle pitäisi silti jäädä Pariisissa ruhtinaallinen tunti vaihtoaikaa (alkuperäisen 1h 15 min sijaan). 

Jäähyväiset Karibianmerelle

No lentomatka sinänsä sujui mukavasti Boeing 747 ”Jumbo Jetin” yläkerrassa elokuvia katsellessa, mutta Pariisiin saavuimme n. 20 minuuttia ennen jatkolennon lähtemistä. Kävelin suoraan palvelutiskille, jossa puolen tunnin ajan ainakin 4 virkailijaa yritti etsiä minulle jatkoyhteyttä Helsinkiin, koska kaikki illan Finnairin suorat lennot olivat täynnä. Lopulta minulle saatiin paikat jatkolennoille Amsterdamin kautta Helsinkiin. Sain Priority Boarding -liput, joilla pääsin turvatarkastuksissa jonojen ohi ja koneeseenkin sisään ennen turistiluokkaa, koska Pariisissa lento lähti 40 minuutin kuluttua ja Amsterdamissakin oli alle tunti vaihtoaikaa. Onneksi alle tunnin pituisella Pariisi-Amsterdam -lennolla tarjottiin voileipä ja juotavaa (toisin kuin yli 2 tunnin Finnairin Amsterdam-Helsinki -lennolla), koska en olisi missään välissä ehtinyt käydä syömässä ja kotiin oli vielä pitkä matka. 

Yllättäen kaksi viimeitä lentoa pääsivät lähtemään ajallaan ja Helsinki-Vantaalle saavuimme jopa hieman etuajassa. Rinkkani sen sijaan ei myöskään ollut vielä valmis palaamaan Suomeen, vaan jäi seikkailemaan jonnekin matkan varrelle (minkä jo arvasin siinä vaiheessa kun myöhästyin jatkolennolta). Virkailijan kanssa tehtiin paperityöt ja sitten kun rinkka joskus saapuu Suomeen, Matkahuolto toimittaa sen minulle. Eilen virkailija arveli, että rinkka saattaisi tulla jo Finnairin iltakoneella, mutta vieläkään ei ole mitään kuulunut. Netistä löytyvällä matkatavarajäljityssivulla lukee, että sitä yhä jäljitetään ja se mahdollisesti saapuu Suomeen huomenna. Kukaan ei siis välttämättä edes tiedä, missä rinkkani nyt matkustaa, mutta toivottavasti sillä on edes kivaa. Ainakin matkaevästä on runsaasti, koska se oli lastattu täyteen tuliaiskarkkeja, nachoja, kahvia ym. Onneksi sentään kaivoin viime hetkellä kotiavaimet sieltä käsimatkatavaroihin. Jotenkin menomatkalla pienet vastoinkäymiset vielä kestää, kun tietää pääsevänsä uuteen kivaan paikkaan. Paluumatka on kuitenkin aina ankea jo itsessään, ja sitten vielä kun homma ei mene ihan putkeen, huono fiilis vain moninkertaistuu. Mutta ehkä se tästä, pian voi alkaa suunnittelemaan jo seuraavaa matkaa ja blogitekstejä kirjoittaessa voi elää uudelleen Meksikon reissun tähtihetkiä.

Popocatépetl ja Iztaccihuatl