Kaloja ja koralleja Cozumelissa

San Miguel de Cozumel

Vaikka kovasti tykkäsinkin Chichén Itzásta, snorklaus oli itselleni se juttu, jota eniten odotin Playa del Carmenissa ollessamme. Jukatanin niemimaalla on paljon hienoja paikkoja, joissa snorklaaminen ja sukeltaminen on mahdollista. Parhaat paikat kuitenkin löytyvät (ainakin monien mielestä) Cozumel-saaren rannikoilta, ja sinne minäkin halusin mennä. Cozumel sijaitsee 19 km Jukatanin niemimaan itäpuolella 45 minuutin lauttamatkan päässä Playa del Carmenista. Saaren asutus on keskittynyt sen länsirannikolla sijaitsevaan San Miguel de Cozumel -kaupunkiin, missä tuntui liikkuvan myös aika paljon (jenkki)turisteja, koska monet isot risteilyalukset pysähtyvät siellä.

Veneitä Cozumelin edustalla

Snorklausmahdollisuuksia selvitellessäni vastaan tuli loputtoman paljon firmoja, jotka tarjosivat vaikka minkälaisia snorklausretkiä. Hinnoissa oli huimia eroja, ja arvosteluja löytyi suuntaan ja toiseen, joten valinnan vaikeus oli melkoinen. Lopulta päädyin siihen, että haluan mieluummin vaikka maksaa vähän enemmän, jos sillä saan oikeasti hyvin järjestetyn retken, ja äitikin oli samaa mieltä asiasta. TripAdvisorin arvioiden perusteella laitoin sähköpostikyselyn muutamalle parhaiten arvioidulle firmalle, ja asiallisimman vastauksen perusteella päädyin Cozumel H2O-firman järjestämään puolen päivän retkeen, jonka hinta oli 65 USD /hlö (ilman kuljetuksia). Etumaksun (15 USD /hlö) maksoin etukäteen, ja loppusumma pti maksaa käteisellä paikan päällä. Sisko halusi ehdottomasti myös snorklaamaan, ja äitikin pienen mietinnän jälkeen päätti tulla mukaan. Isi jäi hotellille, koska ei olisi huonon näkönsä vuoksi nähnyt mitään veden alla.

La Caleta

Lähdimme aamulla seitsemän jälkeen kävelemään hotellilta Playa del Carmenin lauttaterminaalille, josta ostimme liput (á n. 130 pesoa) klo 8 lauttaan. 45 minuuttia kestävä matka kului leppoisasti ulkokannella (tuuli tosin nappasi siskon hatun mukaansa). Cozumelin lauttaterminaalilta otimme taksin (9 USD) 10 minuutin matkan päässä olevaan pieneen La Caleta -satamaan, jossa meitä oltiin vastassa. Täytimme ja allekirjoitimme vastuunvapautuslomakkeita, minkä jälkeen pääsimme nousemaan veneeseen, jossa oli lisäksemme nelihenkinen (jenkki)perhe, toisen (jenkki)perheen äiti ja tytär, veneen ”kapteeni” ja kaksi opasta.

Kirkasta Karibianmeren vettä

Seilatessamme ensimmäiseen snorklauskohteeseemme toinen oppaista kertoi meille retken kulusta ja paikoista, jonne olimme menossa. Hän myös näytti kuvia erilaisista kaloista, joita todennäköisesti näkisimme, ja opasti, miten maski ja snorkkeli laitetaan oikeaoppisesti päälle ja miten toimitaan, jos jompaankumpaan tulee vettä. Enpä ole aiemmin saanut niin hyvää perehdytystä snorklaukseen.

Merenpohja El Cielossa

Kun saavuimme ensimmäiseen kohteeseen, El Cieloon, jakaannuimme kahteen ryhmään: nelihenkinen perhe meni toisen oppaan mukaan ja me loput viisi toisen. Tässä kohteessa vietimme vain 10 minuuttia, sillä tarkoituksena oli testata välineiden ja oman snorklaustekniikan toimivuus. Koralleja tai kaloja ei näkynyt, mutta aurinko valaisi upeasti valkoisen hiekkapohjan matalan ja kirkkaan veden läpi, ja pohjalla oli runsaasti erikokoisia meritähtiä. Äiti oli ollut etukäteen vähän huolissaan, pystyykö hän snorklaamaan, mutta siellä hän sujuvasti vapaasukelsi (mihin minä ja sisko emme pystyneet).

Colombia Shallows

Seuraavaksi siirryimme Colombia Shallows -riutalle, jossa vietimme n. 45 minuuttia. Pudottauduimme veteen ja lähdimme tutkimaan riuttaan omien oppaidemme perässä (edelleen kahtena ryhmänä). Näkyvyys oli erittäin hyvä, ja näimme todella paljon erilaisia kaloja. Virtaus oli kohtalainen ja aallokko vaikeutti hieman etenemistä, mutta asiantunteva oppaamme onnistui johdattamaan meitä eteenpäin sekä virtauksen että riutan suuntaisesti välttäen myös suurimman osan muista snorklaajista. GoPro oli taas ahkerasti käytössä, mutta sadat kuvat eivät kyllä onnistuneet vangitsemaan upeaa väriloistoa, joka riutalla meille näyttäytyi. 

Iso kala

Palancar Gardens

Riutan laitaan tultuamme nousimme takaisin veneeseen ja saimme välipalaksi tuoreita hedelmiä siirtyessämme kolmanteen kohteeseemme Palancar Gardensiin. Viivyimme siellä n. puoli tuntia, koska riutta oli edellstä pienempi. Kalojakaan ei ollut ihan niin paljon, mutta sen sijaan korallit olivat vieläkin värikkäämpiä. Yritimme kovasti tiirailla rauskujen ja kilpikonnien perään, mutta ne eivät halunneet meille tällä kertaa näyttäytyä. Onneksi katsottavaa riitti ilmankin. 

Kaloja Dzul-Ha:ssa

Kalaparven keskellä

"Mitäs tuijotat?"

Viimeisenä saimme päättää, haluammeko kohteeseen, jossa on paljon riuttoja mutta vähemmän kaloja ja voimakas virtaus vai kohteeseen, jossa on paljon kaloja mutta vähemmän korallia ja mahdollisesti vähän vähemmän virtausta. Yhteispäätöksellä päädyimme kalaisampaan kohteeseen, joten suuntasimme Dzul-Hahan. Kaloja siellä tosiaan riitti, ja yksi iso kalaparvi ui aivan kasvojemme edestä. Vaikka virtausta piti olla vähemmän kuin siinä toisessa mahdollisessa kohteessa, oli sitä mielestäni tuollakin aika melkoisesti, koska räpylääkään ei tarvinnut liikuttaa lipuakseen eteenpäin. Itse asiassa tuli sellainen olo kuin olisi ollut Serenan villissä virrassa, mutta väenpaljouden sijasta virta olikin täynnä kaloja. Ei yhtään hullumpaa siis.

Räpylöitä ei tarvinnut liikuttaa

Virrassa viiletettyämme nousimme takaisin veneeseen ja seilasimme takaisin satamaan. Maksoimme siellä loput maksusta ja annoimme vielä tippiä, koska olimme olleet erittäin tyytyväisiä neljän tunnin reissuumme. Oppaat olivat osaavia ja todella huolehtivat siitä, että kaikki pääsivät nauttimaan kokemuksesta auttaen parhaansa mukaan, mikäli ongelmia ilmeni. Nähtyämme joissain kohteissa todella isoja ryhmiä yhden oppaan kanssa olimme myös erittäin tyytyväisiä siihen, että me olimme liikkuneet pienessä porukassa. Vaikka retken hinta oli reilusti kalliimpi kuin jotkin muut vaihtoehdot, meille ei jäänyt yhtään sellainen olo, että olimme maksaneet liikaa, vaan päinvastoin mielestämme retki oli jokaisen dollarin väärti. Itse asiassa snorklausretki ylitti kaikki odotukseni ja kruunasi jo muutenkin hienon loman. 

Heippa, Cozumel!

P.S. Blogi jää nyt joksikin aikaa lomailemaan, koska seuraava reissuni on todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella (silloin suuntaan kurssimatkalle Sri Lankaan, jee). Tai no, eihän sitä koskaan tiedä, mihin eksyn ennen sitä.

Ihmettä ihmettelemässä

El Castillo, Chichén Itzán tunnetuin maamerkki

Yksi Jukatanin niemimaan suosituimmista ja kuuluisimmista nähtävyyksistä on Chichén Itzá, mayojen historiallinen temppelikaupunki. Arkeologinen alue on Unescon maailmanperintökohde, ja vuonna 2007 se valittiin yleisöäänestyksellä yhdeksi maailman uusista seitsemästä ihmeestä. Sen keskellä oleva El Castillo eli Kukulcánin pyramidi oli viimeisin ja joidenkin mielestä luultavasti mahtavin Maya-temppeli. Ymmärrettävästi valitsimme siis Chichén Itzán ensisijaiseksi retkikohteeksemme Jukatanilla.

Halusimme päästä helpolla, joten olimme jo etukäteen varanneet retken hotellin kautta. Ajattelin, ettei eri firmojen retkien välillä voi nyt niin suuria eroja olla. Lähdimme matkaan aamulla klo 7:10, kun kuski tuli hakemaan meitä hotellin receptionin edestä tila-autolla. Kävimme noukkimassa kyytiin toisista hotelleista pari muuta seuruetta, ja ajoimme sitten isomman bussin luo. Menimme bussiin, ja odottelimme vielä loppuja retkelle osallistuvia. Chichén Itzáan on Playa del Carmenista 3 tunnin matka, ja matkan varrella pysähdyimme vielä yhden hotellin kohdalla noutamassa lisää ihmisiä ja sitten Tulumissa iTour-firman toimistolla vessatauolla. 

Chichén Itzán observatorio

Kukulcánin pyramidi

Matkan aikana opas kertoi kaikenlaista Chichén Itzásta, mayoista ja muustakin. Loppumatkasta kyytiin nousi myös paikallinen mayasukujuurinen herra, joka opetti meille muutamia sanoja mayakielellä ja kertoi mayakalenterista. Häneltä sai (sopivaan hintaan) ostaa kalenterin, joka oli siis paperi, johon oli maya-hieroglyfein kirjoitettu joku erityinen päivä. Äiti ja isi tilasivat herralta hääpäivänsä koristeellisilla merkeillä ikuistettuna. 

Kun viimein saavuimme Chichén Itzáan, alkoi ulkona olla jo todella kuuma. Menimme kaikki yhtenä ryhmänä porteille, ja oppaamme kävi hakemassa meille pääsyliput. Menimme sisään alueelle ja suunnistimme El Castillon luo. Espanjankieliset jäivät mukanamme matkustaneen oppaan luo, ja meille englanninkielistä opastusta haluaville tuli toinen opas. Hän kertoi todella paljon Chichén Itzán historiasta, rakennuksista ja mayoista. Lopuksi meillä oli vielä jonkin verran vapaata aikaa kierrellä alueella, ja oppaamme kertoi meille, mitkä paikat kannattaisi käydä katsomassa. Alue on niin valtava, ettemme millään ehtineet annetussa ajassa kiertää sitä läpi, mutta ehdimme hyvin nähdä (uskoakseni) parhaat palat, ja kuumuuden takia ei tehnyt kauheasti mieli kävellä. Lähes kaikkien polkujen varrella oli valtavasti myyntikojuja, ja matkamuistoja taisi tarttua mukaan meille kaikille. Tinkimistäkin pääsi taas menestyksekkäästi harjoittelemaan.

Vaikuttavien raunioiden ihailun jälkeen menimme takaisin bussiin ja ajoimme 10 min johonkin hotelliin, jossa meille oli tarjolla buffet-lounas. Ruokalajeja oli runsaasti ja ehdin jo pelätä, tuleeko taas ähky, mutta ylimääräistä aikaa ei kauheasti ollut, joten tuli syötyä juuri sopivasti. Ruokailun aikana meille esitettiin perinteisiä tansseja Jukatanin niemimaalta.

Koristeellinen buffetpöytä

Tanssia Jukatanin niemimaalta

Ruuan jälkeen kiirehdimme takaisin bussiin ja ajoimme vähän matkan päässä olevan Cenote Ik Kilin luo. Hikikarpalot jo valuivat pitkin kasvoja ja selkää, joten odotimme innolla uimista maanalaisessa joessa. Opas sanoi, että meillä on 50 min aikaa palata takaisin bussille, mikä oli mielestämme aivan liian vähän, mutta kuulemma ”kaikki muutkin firmat ovat siellä yhtä kauan”. No, ei siinä muu auttanut kuin hippulat vinkuen rynnätä pukuhuoneeseen vaihtamaan uikkarit päälle, hakemaan avain lokeroon, hakemaan pelastusliivit (minulle ja siskolle, ettei tarvinnut turhaan käyttää energiaa pinnalla pysymiseen), laittamaan tavarat lokeroon, käymään pikasuihkussa ja laskeutua alas portaita cenoten äärelle. Paikka oli ihan uskomattoman näköinen, ja vaikka meille oli sanottu, että vesi on kylmää, se tuntui (ainakin minusta) juuri sopivalta siihen olotilaan. Vedessä oli todella paljon ihmisiä, mutta suurin osa heistä oli lähellä reunoja, joten keskellä meillä oli hyvin tilaa polskutella. Ihmisten lisäksi vedessä ui melko pieniä mustia kaloja. Olimme yllättyneitä cenoten koosta, sillä ajattelimme sen olevan pienempi. Altaan halkaisija on n. 60 metriä ja veden syvyys n. 40 metriä. 

Cenote Ik Kil ylhäältä

Cenote Ik Kil alhaalta

Ehdimme olla vedessä noin vartin, mutta sitten piti kiirehtiä takaisin suihkuun ja pukuhuoneeseen. Vielä ennen bussiin menemistä ehdin pysähtyä ottamaan kuvia cenotesta ylhäältä käsin. Itse asiassa 50 min oli juuri sopiva aika olla alueella, koska kauhean paljon pidempään ei vedessä olisi jaksanutkaan lillua. Kuitenkin jos vaikka olisi annettu 10 min lisäaikaa, ei olisi ehkä koko ajan ollut sellainen tunne, että on kauhea kiire. Joka tapauksessa Cenote Ik Kilissä uiminen oli ainutlaatuinen ja ikimuistoinen kokemus.

Näkymä taivaalle vedessä lilluessa

Päivän viimeisenä kohteena oli Valladolid, yksi alueen siirtomaakaupungeista. Bussi pysähtyi siellä keskuspuiston eteen ja meille annettiin ruhtinaalliset 30 minuuttia aikaa käydä katsomassa tärkeimmät nähtävyydet. Ainakin siellä oli joku kirkko (jossa sisko kävi) ja kaupungintalo, jonka yläkerrassa oli joku taidenäyttely. Itselläni aika meni postikortteja ostaessa ja vessassa käydessä. Aikaa olisi riittänyt vielä muuhunkin, mutta väsymys alkoi jo painaa, joten en jaksanut lähteä käymään enää missään. Kolmen tunnin paluumatka bussilla kului pääosin torkkuessa, ja saavuimme takaisin Playa del Carmeniin kahdeksan aikoihin. Bussi pysähtyi isomman kadun varrelle, ja sieltä meidät vietiin takaisin hotellille pienemmällä autolla. Ohjelmantäyteisen päivän jälkeen uni kyllä maittoi.

San Gervacion katedraali, Valladolid

Katukuvaa Valladolidista

Valladolidin "keskuspuisto"

Retkeltä itselleni jäi päällimmäisenä mieleen Chichén Itzán vaikuttava El Castillo ja upea Cenote Ik Kil. Päivä oli pitkä, ja ehdimme nähdä paljon kaikenlaista, vaikka toisaalta myös iso osa päivästä kului matkustamiseen. Jos meillä olisi ollut enemmän lomapäiviä, olisi ollut kiva tehdä päiväretki pelkästään Chichén Itzáan ja kierrellä siellä vähän pidempään ja vielä perusteellisemmin. Rajallisen aikamme vuoksi päädyimme kuitenkin yhdistämään useamman eri kohteen samalle päivälle, mikä toisaalta antoi meille vain pikaisen pintaraapaisun paikkoihin mutta mahdollisti edes jonkinlaisen käsityksen Jukatanin parhaista paloista. Itse olisin ehkä toivonut, että retkellä ei olisi ollenkaan menty Valladolidiin, koska emme kuitenkaan ehtineet siellä tehdä paljon mitään, vaan sen sijaan olisimme voineet olla vähän pidemmän aikaan Cenote Ik’kilissä. Oppaamme kyllä sanoi, että yleensä Valladolidissa ollaa pidempi aika, mutta aamulla aikataulumme viivästyi sen verran, ettei meillä ollut illalla enää enempää aikaa, koska kotimatkakin oli sen verran pitkä. Ehkä siis hyvä näin, retki kuitenkin pääpiirteissään tarjosi meille juuri sitä mitä halusimmekin, ja rentouttavampia lomapäiviä ehti sitten olla vielä loppumatkasta. Äitikin sai toteutettua unelmansa Chichén Itzássa, eli eiköhän meille jäänyt päivästä varsin positiivinen (vaikkakin väsynyt) fiilis.

Tunnelmia turistirysästä

Playa del Carmen

Kun aloimme suunnitella Meksikon reissua, äiti esitti toiveen, että halaisi pystyä toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa maya-raunioilla vierailemisesta Jukatanin niemimaalla. Vaikka matkapäiviä ei ollut ihan kauheasti, halusimme kuitenkin yhdistää rauniot ja vesiaktiviteetit lomaan, joten päätimme viettää Méxicossa 4 päivää ja lentää sitten Cancúniin Jukatanin niemimaalle loppulomaksi. Esitietojen perusteella Cancún on varsinainen turistirysä ja bilekaupunki, joten halusimme etsiä jonkin rauhallisemman tukikohdan itsellemme alueella kiertelyä varten. Päädyimme tunnin ajomatkan päässä Cancúnista sijaitsevaan Playa del Carmeniin, joka niin ikään on hyvin suosittu turistien keskuudessa, mutta kuulemma ei kumminkaan niin paha kuin Cancún. 

Rantahotelleja Playa del Carmenissa

Kuten ehkä aiemmista kirjoituksistakin on jo tullut ilmi, meidän perheemme ei ole mitään rantalomailijatyyppiä. Jos ulkona on kuuma, uimassa on kiva käydä, mutta ehdottomasti en haluaisi viettää koko päivää rannalla makoillen (puhumattakaan useammasta päivästä). Vesiaktiviteetit on asia erikseen, niistä (ainakin monista) tykkään kovasti. Emme myöskään erityisemmin viihdy kauhean pitkään pahimmissa turistirysissä, vaikka toki isojen kaupunkien turistikohteissa käymme väenpaljoudesta huolimatta. Etukäteen mietin, että onkohan Playa del Carmenkin meille vähän liikaa, mutta sitten ajattelin, että olemme siellä vain muutaman päivän ja teemme sieltä retkiä muualle, joten ehkä se olisi pitkästä aikaa juuri sopivasti erilainen lomapaikka.

Katukuvaa Playasta

Méxicosta lähdimme pari tuntia kestävällä aamulennolla ja saavuimme Cancúnin lentokentälle puolenpäivän aikaan. Kuumuus iski kasvoille heti kun astuimme ulos ilmastoidulta kentältä. Olimme tilanneet etukäteen kuljetuksen hotellillemme ja meitä oltiinkin pihalla vastassa, mutta jouduimme jonkin aikaa odottelemaan, että oma kuskimme saapui paikalle. 

Matka Playa del Carmeniin kesti vajaan tunnin, ja pienen kiertelyn jälkeen kuski löysi oikean osoitteen Hotel Casaejidoon. Pysähdyimme ensin receptionissa, mutta jatkoimme pian parin korttelin päässä sijaitseville huoneistoille. Virallinen sisäänkirjausaika oli vasta vähän myöhemmin, joten meille alun perin tarkoitettua huoneistoa ei ollut vielä siivottu, mutta sen sijaan saimme avaimet jo valmiina olevaan huoneistoon, joka sijaitsi pohjakerroksessa aivan uima-altaan vieressä. Huoneistossamme oli 2 makuuhuonetta (joista toisessa kaksi leveää parisänkyä ja toisessa yksi), kaksi kylpyhuonetta sekä hyvin varusteltu keittiö/oleskelutila. Wifi toimi hyvin yleisissä tiloissa ja välillä myös makuuhuoneissa. Toisessa makuuhuoneessa oli myös kassakaappi, jonne saimme arvotavarat säilöön päivän ajaksi. 

Hotel Casaejidon huoneistorakennus

Tarpeeksi leveät sängyt

Playa del Carmenin mukavin paikka

Huoneistomme sijaitsi n. 2 km rannalta, mikä oli oikein hyvä juttu, sillä alueella oli hyvin rauhallista. Itse asiassa uima-altaalla en nähnyt kenenkään muun käyvän koko sinä aikana, kun olimme paikalla, eikä rannalla ja keskustassa yötä-päivää kuuluva melu kantautunut meille asti. Kun halusimme mennä rannalle tai keskustaan, usein kävelimme, mutta välillä menimme osan matkasta bussilla, joka lähti parin korttelin päästä ja sillä pääsi lähemmäksi menomestoja. Busseja oli erilaisia: yhtenä päivänä menimme minibussilla, mutta seuraavana päivänä pysäkille pysähtyikin amerikkalaisen koulubussin kokoinen ja mallinen auto. Bussimatka maksoi huimat 5 pesoa (30 snt), joten ei turhaan kannattanut miettiä, viitsiikö maksaa bussista vai kävellä. 

Ranalla oli tilaa

Valkoista hiekkaa

Oikeastaan kävimme rannalla uimassa vain ensimmäisenä päivänä, ja silloinkin vietimme siellä vain pari tuntia. Menimme kaupungin päärannalle Avenida Benito Juarezin päähän. Siellä ei ollut ihan älytöntä tungosta, vaikka ihmisiä riittikin, joten saimme levitettyä tavaramme melko lähelle vettä. Kävimme uimassa vuorotellen, sillä jonkun piti aina jäädä vahtimaan tavaroita. Veteen oli rajattu alue uimista varten, ja vesi syveni hyvin nopeasti, mikä vielä korostui voimakkaahkossa aallokossa. Vesi oli sopivan lämpöistä ja viilensi mukavasti, vaikka tosin rannalla tulikin sen verran paljon, ettei ollut niin tukahduttavan kuuma kuin rannalle kävellessä. Jaksoin myös jonkin aikaa makoilla auringossa. Pari tuntia rannalla oli kuitenkin meille ihan riittävästi, ja jatkoimme matkaamme muualle. Seuraavina päivinä saatoimme käydä rannalla kahlaamassa, mutta emme enää varsinaisesti uimassa, koska hotellin uima-allas oli siihen paljon mukavampi vaihtoehto.

Quinta Avenida

Turisteja riitti myös päiväsaikaan, iltaisin väkimäärä tuplaantui

Rannalla olemisen lisäksi Playassa ei oikeastaan ollut muuta tekemistä kuin shoppailu. Kai siellä jotain nähtävyyksiäkin olisi ollut, mutta me emme sellaisin törmänneet. Playassa oli myös vilkas yöelämä, mutta itselleni siitä ei ollut mitään iloa. Playa del Carmenin pääkatuna voi pitää rannan suuntaisesti kullevaa Quinta Avenidaa, jonka varrella on suurin osa kaupoista, ravintoloista ja yökerhoista. Siellä on myös paljon matkamuistomyymälöitä ja turistiretkien järjestäjien kojuja, koska valtaosa turisteista liikkuu pääosin vain tällä kadulla. Toinen isompi ostoskatu on Avenida Benito Juarez, jonka varrella nähdäkseni on enemmän paikallisten käyttämiä vaateliikkeitä. Molempien isompien katujen varrelta löytyi monenlaisia ruokapaikkoja paikallisesta snägäristä fiinimpään ravintolaan. Playassa on myös useampi supermarketti, joista yhdessä mekin kävimme ostamassa melko edulliseen hintaan ruokatarpeita aamupaloja ja muitakin aterioita varten. 

Minä ja sisko kiersimme ahkerasti kahden pääkadun putiikkeja ja mukaan tarttui monenlaista. Quinta Avenidan varrella oli paljon jenkkikauppoja, mutta myös (uskoakseni) paikallisia tuotteita oli saatavilla. Kauheasti sellaisia kauppoja ei näkynyt, mitä meillä Suomessakin olisi (ainakaan tietääkseni). Kaupoissa sai maksaa pesoilla (halvinta), US-dollareilla (koska jenkkituristeja oli niin paljon) ja joissain paikoissa jopa euroja otettiin vastaan. Ennen matkaa olin ajatellut, etten ostaisi kauheasti mitään, kun ei ollut erityistä tarvetta etenkään vaatteille, mutta enhän minä loppujen lopuksi itselleni mitään mahtanut, kun löytyi niin kivoja juttuja. Tykästyin kovasti (uskoakseni paikalliseen) merkkiin WAYAN, jonka kolmesta eri myymälästä taisin ostaa yhteensä neljä vaatetta. Shoppailun ohella kävimme siskon kanssa rentouttavassa (ja vähän kutittavasssa) jalkahoidossa, jossa laitoimme jalkamme altaisiin ja pienet kalat söivät kuollutta ihoa niistä. Ei muuten ollut kantapäissä enää niin pahoja kovettumia 15 minuutin jälkeen. Viimeisenä iltana kävimme myös ottamassa lomamanikyyrit pienessä kynsisalongissa. Enpä ole aiemmin oikeassa manikyyrissä käynyt, mutta nyt kun olen onnistunut (ainakin toistaiseksi) pääsemään eroon vuosikausia kestäneestä pahasta tavasta ja olemaan 4 kk pureskelematta kynsiäni, ajattelin sen olevan enemmän kuin sallittua. 

Jalkahoidossa

Lomakynnet

Yksi jännittävä kokemus Playa del Carmenissa oli korttien postitus. Kaikki varmaan tietävät, että tykkään lähettää postikortteja erityisesti reissuilta, eikä tämäkään matka ollut poikkeus. Erilaisia postikortteja löytyikin runsaasti lähes jokaisesta turistikaupasta ja muualtakin, mutta postimerkkejä ei saanut mistään eikä postilaatikoitakaan näkynyt. Méxicossa en edes ehtinyt selvitellä asiaa, mutta Playassa alkoi tulla jo vähän kiire, kun kortit piti saada vietyä jonnekin, etten joutuisi postittamaan niitä sitten Suomesta. Kiitos hotellin wifin, löysin netistä Playa del Carmenin postin osoitteen, joten lähdimme käymään siellä. 

Ulkoapäin rakennus ei näyttänyt yhtään postilta (lukuun ottamatta sen edessä olevaa punaista postilaatikkoa), joten olisimme hyvinkin saattaneet kävellä ohi, jollei löytämässäni nettiartikkelissa olisi varoiteltu, millainen rakennus on kyseessä. Sisällä oli onneksi viileää, ja meitä ennen jonossa taisi olla vain 4 ihmistä. Asiointi sujui kuitenkin hitaasti, koska kaikki piti näemmä tehdä käsin (vaikka tietokone oli käytössä). Kun viimein oli minun vuoroni, pyysin sanakirjan avulla espanjaksi postimerkkejä Suomeen. Virkailija laski kädessä olevat korttini ja alkoi sitten yksi kerrallaan näpytellä tietoja koneelle. Meksikossa postimerkiksi siis tulostetaan tarra, jossa lukee merkin hinta ja kohdemaa (vähän kuin Suomessa maksikirjeisiin), ja virkailija joutui siis jokaisen ostamani merkin tiedot klikkaamaan koneelle erikseen, vaikka ostin 24 samanlaista postimerkkiä. Onneksi ei ollut mihinkään kiire, ja homma saatiin hoidettua. Sitten vain liimailimme merkit kortteihin ja pistimme ne ulkopuolella olevan postilaatikon International-luukusta sisään. Saa kyllä nähdä, että millä aikataululla kortit tulevat perille (vai tulevatko ollenkaan), koska laatikko näytti niin täydeltä, ettei sitä ole voitu kovin äskettäin tyhjentää. Seuraavana päivänä kävimme ostamassa vielä lisää postimerkkejä, ja laatikko oli edelleen aivan täysi (ja meidän korttimme siinä päällimmäisenä). Toivon mukaan kortit kuitenkin jossain vaiheessa päätyvät Suomeen ja muualle oikeille omistajilleen. Tähän mennessä korttiviive-ennätys on 3 kk Uudesta-Seelannista Suomeen, toivottavasti Meksiko ei riko tätä ennätystä. 

Playa del Carmenin posti

Melko täysi postilaatikko

Lopputulemana Playa del Carmenista voin vain sanoa, että turistirysä mikä turistirysä, mutta siitä huolimatta siihen hetkeen juuri sopiva lomanviettopaikka. Hotellin sijainti ja muualle tehdyt retket mahdollistivat irtioton (jenkki)turisteista ja muusta ihmispaljoudesta, mutta ehdimme myös juuri sopivasti nauttia Playan parhaista paloista shoppailun ja rannan osalta. Usein tulee loman loppuessa sellainen olo, että vielä haluaisi nähdä lisää, ja alan suunnitella, mitä kaikkea tekisin sitten seuraavalla kerralla, jos tulisin samaan kohteeseen uudelleen. Nyt Playasta lähdettyä tuli itselle vain sellainen olo, että se on nyt kokonaisuudessaan nähty. Neljässä ja puolessa päivässä ehdin nauttia kaupungista ihan tarpeeksi, enkä keksi mitään syytä, miksi haluaisin palata joskus takaisin juuri sinne. Sen sijaan voisin mennä lyhyeksi aikaa johonkin toiseen Jukatanin niemimaan pienempään kaupunkiin ja katsoa, mitä kaikkea tarjottavaa sillä voisi minulle olla. Meksikoon jäi muutenkin vielä todella paljon mielenkiintoisia paikkoja, joissa toivon mukaan voisin tulevaisuudessa vierailla. Sinänsä ihan lohdullista, että nyt maailmassa on ainakin yksi paikka, jossa olen jo käynyt ja johon en erityisemmin halua enää uudelleen mennä. Ei tästä matkustamisesta tule koskaan loppua, jos uusien kohteiden lisäksi haluan aina käydä vielä uudelleen myös niissä paikoissa, joissa olen jo kertaalleen (tai pariinkin otteeseen) käynyt.

P. S. Rinkkakin kotiutui reissultaan 4 päivän odottelun jälkeen ehjin nahoin. Sai kuljetuksen  ihan kotiovelle asti.

P. P. S. Kortitkin tulivat perille, eikä niillä kestänyt kuin 7 viikkoa!