Zhangjiajiesta Guiliniin

Aamulla nukuin oikeasti pitkään. Sitten söin kaikessa rauhassa aamupalaa ja pakkasin tavarani. Hankkiuduin viimein eroon mm. jo kymmeneen kertaan paikatuista housuista ja turhista papereista, joten rinkka keveni edes vähän. Puolenpäivän aikaan kävin respassa tekemässä check-outin. Sain jättää rinkkani onneksi sinne odottamaan, sillä lähdin vielä kylälle kiertämään. Yritin löytää jostain postikortteja, mutta ilmeisesti korttien lähettäminen on jo niin kuolevaa kansanperinnettä, että mistään en löytänyt kortin korttia. Eväitä onneksi oli ruokakaupassa tarjolla runsaasti. Menin takaisin hostellille ja leiriydyin kolmannen kerroksen käytävällä olevaan nojatuoliin, joka oli kätevästi pistorasian vieressä.

Kun oli noin kolme tuntia aikaa junan lähtöön, kävin hakemassa rinkkani ja respan tytön ohjeiden mukaan menin odottamaan minibussia hotellin edessä olevalle bussipysäkille. Näinkin heti muutaman bussin ajavan ohi pysähtymättä. Ajattelin, että minun pitää ehkä viittoa bussille, jotta se tietää pysähtyä. Seuraavan bussin lähestyessä ojensin käteni merkiksi, mutta bussi pyyhälsi ohi. Samoin seuraava, ja sitä seuraava ja sitä seuraava. Varmaan parikymmentä minibussia ajoi ohi pysähtymättä ja puolen tunnin kuluttua aloin jo olla epätoivoinen, sillä pelkäsin myöhästyväni junasta. Ajattelin, että pitää ehkä mennä pyytämään hotellin työntekijää tulemaan avuksi, mutta viimeinkin yksi minubussi pysähtyi ja pääsin kyytiin. Ja onneksi bussi meni oikeaan paikkaan.

Olin juna-asemalla kuitenkin hyvissä ajoin, joten ehdin vielä istahtaa alas. Tiibetin jälkeen ehdin jo iloita siitä, ettei tarvitsisi enää matkustaa hard sleeperissä. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista, sillä tähän suosittuun junaan ei myöskään ollut enää soft sleeperiä vapaana, joten luvassa oli jälleen yö hard sleeperissä. Menin junaan sisään ja kyselin taas vieruskavereilta neuvoa, että mikä on minun punkkani. Tällä kertaa olin onneksi alapunkassa, ja muutenkin tilaa tuntui olevan enemmän kuin Tiibetin junassa. Rinkankin sain hyvin mahtumaan tavarahyllylle. Vaunussa oli myös muita ulkomaalaisia, mutta heidän punkkansa oli eri kolossa kuin omani. Paikalliset lapset olivat meistä hyvin kiinnostuneita ja tulivat kyselemään englanniksi kaikkea mitä osasivat. Erityisen ihmeellisenä he pitivät iPadini irroitettavaa erillistä näppäimistöä. Yksi poika istui vieressäni varmaan puoli tuntia ja katsoi lumoutuneena, kuin kirjoitin blogitekstejä. 

Yö sujui oikeastaan ihan mukavasti, ja pärjäsin jopa ilman korvatulppia. Aamulla juna saapui Liujiangin rautatieasemalle. Sieltä piti jollain konstilla päästä 15 km päässä olevalle Liuzhoun päärautatieasemalle. Netistä olin löytänyt ohjeet, että halvimmalla pääsisi perille bussilla 10 yhdellä vaihdolla. Toinen vaihtoehto oli taksi. Olin ajatellut mennä bussilla, koska aikaa oli. Aseman ulkopuolella ei kuitenkaan näkynyt bussia 10 eikä edes sen pysäkkiä. Taksit hupenivat nopeasti sillä suurin osa jatkoi matkaa taksilla. Joku paikallinen mies tuli kyltin kanssa kyselemään, että haluanko kyydin Liuzhouhun. Sanoin, että sinne olen menossa. Hän ehdotti hintaa, minä ehdotin toista, ja lopulta mies suostui minun ehdotukseeni. Mies keräsi kyytiin vielä kaksi paikallista miestä. Siinä vaiheessa mietin, että oli taas fiksua lähteä pimeän taksikuskin kyytiin yksin kolmen vieraan miehen kanssa. Kuski kuitenkin lähti ajamaan oikeaan suuntaan ja ajoi minut ihan aseman eteen. Jäi siis ryöstö onneksi jälleen kokematta. Kiitin kolmen euron kyydistä ja kävelin asemalle.

Liuzhousta Guiliniin matka taittui nopeasti high speed trainilla, jonka nopeus oli n. 200 km/h. Tunnin matka oli niin lyhyt, että meinasin mennä oman pysäkin ohi, kun torkahdin matkan aikana. Onneksi kuitenkin havahduin asemalla ja ehdin napata tavaratkin mukaan. Ulkona satoi vettä, joten kaivoin kuoritakin esiin ja suojasin jälleen rinkan ja päivärepun sadesuojalla. Sitten piti löytää oikea bussibpysäkki kadun toiselta puolelta. Sinne piti mennä alikulkutunnelia pitkin. Bussilla 100 menin sitten eteenpäin muutaman pysäkinvälin ja sitten kävelin vesilammikkoista tietä pitkin Ming Palace International Youth Hosteliin. Olin sen verran ajoissa liikenteessä, ettei huoneeni ollut vielä valmis. Jäin siis aulaan odottelemaan, koska ei huvittanut lähteä sateeseen tarpomaan. Kun huone oli siivottu, raahauduin portaita ylös viidenteen kerrokseen (hissiä ei ollut) ja asettauduin aloilleni. 6 hengen naisten dormissa kämppiksinä oli kiinalaisia tyttöjä, jotka yllätyksekseni puhuivat jonkin verran englantia. Kävin iltapäivällä lähistöllä kiertelemässä kauppoja. Tulin kuitenkin illaksi sadetta pakoon takaisin hostellille. Söin siellä päivällistä ja käytin hyväkseni ilmaista pyykinpesumahdollisuutta. 

Zhangjiajie - retki Pandoraan

Heräsin aamulla seitsemän jälkeen ja huomasin yön aikana saaneeni aika monta viestiä. Jiuzhaigoussa, eli siellä paikassa jonne minun piti mennä mutten mennytkään, oli ollut maanjäristys, jossa useampi ihminen oli kuollut. Onneksi olin jo kaukana sieltä. Sen sijaan päivän sääennuste näytti lupaavalta Zhangjiajien osalta: ei sadetta. Söin aamupalaa, pakkasin päivärepun ja lähdin liikenteeseen. Hotellilta oli noin 15 min kävelymatka kansallispuiston portille. Ihmisiä käveli samaan suuntaan tasaista tahtia. Lippuluukulla ei kuitenkaan ollut kamala jono, meni ehkä 10 minuuttia. Purttien sisäpuolella piti sitten jonottaa bussia, mutta pahalta näyttävä jono purkautui nopeasti, koska busseja tuli tasaista tahtia toisensa perään. Infrastruktuuri oli mielestäni hyvin toimiva: sisäänpääsymaksuun kuuluvilla busseilla pääsi kätevästi paikasta toiseen, joten halutessaan ei tarvinnut kävellä pitkiä matkoja. Puisto on sen verran iso, että päivässä tai kahdessakaan olisi mahdoton nähdä paljoa, jos koko matka pitäisi kävellä. Tosin huono puoli on se, että turisteja riittää. 

Menin ensimmäisenä bussilla Bailong Elevatorin juurelle. Tämä maailman pisin ulkoilmahissi veisi nopeasti ylös vuorelle, tosin jossain varoitettiin jopa 4 tunnin jonotusajoista. Minulla meni onneksi vain 10 min lippuluukulla ja 15 min jonossa. Huipulla sitten siirryin taas bussilla eteenpäin Avatar-maisemia kohti. Bussi jätti kyydistä ja menin polulle, joka kuhisi kiinalaisia. Polun varrella oli useita näköalatasanteita, joista oli mahtavat näkymät. Fiilistä kuitenkin latisti turistien määrä, sillä välillä oli vaikea päästä kävelemään eteenpäin. Maisemien takia noita muita turistejakin kyllä kesti. Kun olin kiertänyt tämän reitin, jatkoin matkaa bussilla eteenpäin. Jäin pois kyydistä Grand Sightseeing Platformin lähellä olevalla pysäkillä, jossa turisteista ei näkynyt jälkeäkään. Kävelin jonkin matkaa eteenpäin, ja siellä se näköalatasanne olikin. Ei kyllä mitenkään valtava tai iso, mutta maisema oli sitäkin hienompi. Siitä eteenpäin lähti reitti, jota Lonely Planet suositteli. Päätin jatkaa sitä eteenpäin. Näin pari muuta turistia ja jonkun myyntikojun, mutta turistimassat olivat onneksi jossain ihan muualla.

Reitiltä poikkesi pari näköalatasannetta, joilla oli pari muuta ihmistä. Kun jatkoin varsinaista reittiä pitkin, tuli aluksi vastaan kolme ulkomaalaista turistia ja sitten eti ketään. Reitti oli pääasiassa tasainen, kallion viertä kulkien. Siellä oli pieniä vesiputouksia ja melko iso luolakin. Reitti päättyi pienelle asutusalueelle, josta hieman eteenpäin oli bussipysäkki. Pysäkin kohdalta poikkesi kuitenkin lyhyt reitti jälleen yhdelle näköalatasanteelle. Bussilla jatkoin matkaa perille asti, eli yhden cable carin yläpäähän. Kello oli vasta vaille viisi, joten ajattelin, että ehdin vielä hyvin kävellä alas vuorelta cable carin sijaan. Se oli ihan hyvä ajatus aluksi, mutta portaita oli paljon ja ne vaan jatkuivat ja jatkuivat. Polvet ja nilkat napsuivat, ja loppumatkasta reidet olivat spagettia. Ajoittain portaat olivat vielä erittäin liukkaat, eli en olisi uskaltanut edetä nopeammin vaikka olisin pystynyt. 

Minulta meni matkaan 1,5 tuntia, vaikka ohjeaika oli tunti. Alhaalla onneksi oli bussipysäkki, johon tuli pian bussi. Pääsin takaisin portille ja oli pakko pysähtyä hetkeksi istumaan. Vaikka matka hotellille oli lyhyt, olin sitä mieltä, että menen bussilla. Pysäkillä odotti sopiva bussi, ja siinä oli vielä istumapaikkojakin vapaana. Bussi kuitenkin odotteli pysäkillä vielä vartin. Sainpahan istua. Hotellilla kävin ensin pikasuihkussa, sitten lilluin pitkän tovin uima-altaassa ja sitten kävin vielä uudelleen kunnon suihkussa. Sen jälkeen olo alkoi olla jo sellainen, että päivän hienot kokemukset voittivat porraskävelyn kurjuuden. Pitkä päivä se olikin, 11 tuntia liikenteessä. Sain kuitenkin nähtyä ne paikat, jotka halusinkin. Alunperin olin miettinyt myös toisella puolella puistoa olevaa Grand Canyonia ja siellä olevaa maailman pisintä lasisiltaa, mutta arvasin sen olevan täpötäynnä turisteja. Kaiken lisäksi lippu pitäisi ostaa etukäteen kiinankielisen nettisivuston kautta (eli käytännössä hotelli hoitaisi) ja lippu tosiaan maksaisi vielä lisää. Päätin siis jättää Grand Canyonin suosiolla seuraavaan Kiinan reissuun. Sinne onkin tiedossa jo paljon kivoja kohteita. 

Chengdusta Zhangjiajieen

Viimeisenä aamunani Chengdussa nukuin ansaitusti pitkään. Check-outin ja aamiaisen jälkeen kävin kaupungilla shoppailemassa isossa ostoskeskuksessa (vaikkei tosin mitään tarttunut mukaan). Walmartista sain eväitä junamatkaa varten. Hostellista sain viimein ostettua postimerkkejä. Kyselin samalla myös mahdollisuutta lähettää tavaraa Suomeen. Kuulemma hostellin kautta ulkomaan lähetykset eivät onnistuneet, mutta minulle suositeltiin EMS-palvelua. Postin sijaintia ei osattu kertoa. Minulla ei ollut aikaa lähteä selvittämään EMS-systeemiä, joten tyydyin siis raahaamaan kengänpohjallisia ja teetä mukanani vielä jonkin aikaa. 

Menin bussilla juna-asemalle, jossa olin kerrankin juuri sopivasti. En joutunut odottamaan kuin 5 minuuttia ennen kuin pääsin jo junaan. Matka sujui mukavasti reissuhuivia neuloessa. Muuta en ehtinytkääntehdä, sillä piti myös nukkua ja juna oli perillä Huaihuassa jo klo 6:50. Siellä oli vuorossa 3 tunnin junanvaihto. Menin aluksi aseman eteen ulos istumaan, koska vielä ei ollut liian kuuma ja kaipasin raitista ilmaa. Herätin hilpeyttä siellä neuloessani. Jossain vaiheessa joku tuli kuitenkin pesemään katukiveystä painepesurilla. Laitteesta lähti niin kova ääni, että päätin siirtyä sisälle. Olin sen verran hyvissä ajoin liikenteessä, että siellä mahtui jopa istumaan penkille. Junamatkan seuraava nelituntinen etappi sujui niin ikään neuloessa. Sitten olinkin jo perillä Zhangjiajie Cityssä.

Seuraavaksi piti etsiä minibussi, jolla pääsisin Wulinyuan-kylään. Ohjeena oli, että juna-asemalta katsottuna vasemmalla McDonals'in vieressä. Menin sinne, eikä siellä mitään minibusseja näkynyt. Pohdin, että pitäisiköhän mennä bussiaseman sisään. Oikeassa olin. Turvatarkastuksen ja odotusaulan läpi kuljettuani pääsin laiturialueelle, ja siellä vasemmalla niitä minibusseja oli riittämiin. Katsoin kartasta kylän kiinankielisen kirjoitusasun ja löysin laiturin, jossa luki oikeat merkit. Varmistin kuitenkin vieä laiturilta seisovalta naiselta, että olen oikeassa paikassa. Pian bussi saapuikin paikalle ja lähti liikenteeseen. Matkan varrella nappasimme kyytiin naisen, joka keräsi maksut ja jäi sitten pois kyydistä. Matkan aikana myös satoi ajoittain runsaastikin vettä, mutta onneksi sade tuli maksimissaan 10 minuutin kuuroina.

75 min myöhemmin olimme perillä. Olin unohtanut sanoa kuskille, missä kohtaa halusin jäädä pois kyydistä. Pysähdyimme siis noin kilometrin päässä hotellistani. Ei siinä muuten mitään, mutta kävellessäni alkoi ripotella vettä ja pian Esteri ja Ahteri ilottelivat keskenään. Jäin erään hotellin edustalle katoksen alle odottamaan, että sade laantuisi. 10 minuuttia myöhemmin vettä tuli kuitenkin edelleen taivan täydeltä. Päätin lähteä liikkeelle. Itseni kastumisesta en ollut huolissani, sade vaan mukavasti viilensi. En kuitenkaan halunnut kastella tavaroitani. Laitoin siis pikkureppuni muovipussiin ja sen vielärinkan sadesuojan alle. Sateessa kävelin vielä epähuomiossa hotellin ohi liian pitkälle ja jouduin palaamaan takaisin. Siellä se Maosao Inn kuitenkin oli. Respassa yksi työntekijä puhui jopa englantia. Sain huoneen 3. kerroksesta. Näkymä ei ollut paras mahdollinen, mutta se näkyi myös hinnassa. Vaihdoin läpimärät vaatteet kuiviin ja kävin ruokakaupassa ostamassa eväitä seuraavalle päivälle. Sitten pulahdin hotellin raikkaaseen uima-altaaseen, jossa sain nauttia viilentävästä vedestä ihan yksin. Myös hotellin superleveä sänky tarjosi mukavan yösijan väsyneelle matkaajalle. 

Seikkailu Bambumerellä

Olin alun perin suunnitellut tekeväni Chengdusta päiväretken Jiuzhaigou National Parkiin, jossa on kirkkaita järviä, vesiputouksia ja vuoria. Chengdussa kuitenkin alkoi tuntua siltä, ettei nyt ole hyvä aika mennä sinne. Retki tulisi kalliiksi ja sää oli huono, joten päätin jättää Jiuzhaigoun seuraavaan kertaan ja tehdä jotain muuta. Lonely Planetista luin Bamboo Sea -kansallispuistosta, ja se vaikutti erilaiselta kuin jo näkemäni paikat, joten päätin mennä sinne. Etsin netistä tietoa, että miten sinne pääsee ja mitä siellä kannattaa tehdä. Päätin mennä ensimmäisenä lähellä olevaan isompaan kaupunkiin Yibiniin ja yöpyä siellä. 

Aamulla nukuin kuitenkin pitkään ja pakkasin rauhassa tavarani. Jätin suurimman osan tavaroista hostellille talteen. Kävin kaupassa ostamassa evästä ja pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Paitsi että se ei sujunutkaan niin helposti. Vasta neljänneltä kokeilemaltani automaatilta sain käteistä, muissa laite valitti, ettei korttini magneettijuova toimi. Liekö tuo viimeinen sitten käyttänyt sirua vai miten, mutta onneksi sain lopulta rahaa. Iltapäivällä menin bussiasemalle ja kysyin lippuluukulla lippua Yibiniin. Se sujui helposti, ja klo 14:40 bussi lähti liikkeelle. Reilu 4 tuntia myöhemmin bussi saapui Yibiniin, ja bussiasemalta menin paikallisbussilla keskustaan.

En ollut varannut majoitusta etukäteen, koska ajattelin, että kyllä isosta kaupungista aina majapaikan löytää. Menin ensimmäisenä Lonely Planetin suosittelemaan hotelliin, mutta siellä heti sanoivat, että eivät voi ottaa ulkomaalaisia vieraita. Tai siis google translate sanoi, koska kukaan ei puhunut englantia. Seuraavaksi menin Wikitravelin suosittelemiin paikkoihin, ja sama juttu. "Emme pysty ottamaan ulkomaalaisia vieraita". Viidennessä hotellissa alkoi jo melkein itkettää, kun ajattelin, että joudun nukkumaan yön ulkona. Ajattelin, että menen juna-asemalle ja ostan junalipun johonkin yöjunaan, jos ei muu auta. Hotellin setä kuitenkin Hotel Victoriaa. Kysyin, että missä se on. Hän tuli kadulle kanssani ja viittoi taksin, jonka pyysi viemään minut sinne. 

Hotelli vaikutti hienolta (ja kalliilta). Seinällä oli luullakseni hinnasto, ja halvin huone oli sadan euron luokkaa. Ajattelin, että kokeilen kuitenkin, ja maksoi mitä maksoi, yöpaikka on saatava. Kysyin tiskillä taas google translaten välityksellä, että olisiko huonetta. Tällä kertaa vastaus oli, että voisinko antaa passini. Huojentuneena annoin passin ja hoidin maksun (600 yuania eli n. 86 €). Huoneeni oli 8. kerroksessa ja näköalan lisäksi oikein siisti. Sänky oli mukava ja wifi toimi erinomaisesti. Menin suihkuun ja olin siellä varmaan 20 min. Nautin ilmastoinnista ja siitä, että sain olla omassa rauhassani ja hillua nakuna ihan vaan koska siltä tuntui. Nukuin myös erinomaisen hyvin. Aamulla nautin aamiaisbuffetista ja menin sitten respaan kirjautumaan ulos. Sainkin siellä puolet maksamistani rahoista takaisin, eli olin maksanut huoneen hinnan lisäksi panttimaksun. Ei siis edes ollut kallis tämä yö "Luksushotellissa".

Klo 8:15 lähdin kävelemään bussipysäkille ja oikea bussi saapuikin heti. Sen piti viedä minut eteläiselle bussiasemalle muutaman kilometrin päähän. Bussi kuitenkin ajoi mahdotonta kiertoreittiä kaikkia mahdollisia pikkukatuja pitkin, joten vasta puoli tuntia myöhemmin pääsin asemalle. Ostin lipun Channingiin klo 9:19 lähtevään bussiin. Se oli perillä klo 10:25. Ostin sitten lipun klo 11:10 lähtevään bussiin, jolla pääsisin yhteen Bambumeren pienistä kylistä, Wanliniin. Koska ulkona oli kuuma, odottelin sisällä odotusaluassa. Klo 10:50 menin ulos laiturialueelle tiirailemaan, että mistä bussini lähtisi. Katsoin kaikki laiturit läpi, mutta kylteissä ei lukenut Wanlinia ollenkaan. Seisoskelin siinä eksyneen näköisenä, kun yhdesgä bussista tuli ulos nuori nainen, joka kysyi englanniksi, tarvitsenko apua. Hänkin katsoi laiturit läpi ja totesi, ettei Wanlinia näy. Hän kävi kysymässä virkalijalta, joka sanoi, että bussi lähti juuri äsken, siis yli 20 min etuajassa. Seuraava bussi lähtisi klo 12. Kiitin naista avusta, otimme selfien ja hän meni takaisin omaan bussiinsa.

Minä menin takaisin sisälle. Viereen tuli istumaan pari poikaa, jotka katsoivat lippuani ja totesivat, että he ovat tulossa samaan bussiin. Oikea bussi tuli laiturille klo 11:15. Pojat näyttivät, että tuossa on oikea bussi. Menin bussiin istumaan heti, vaikka kuski ilmeisesti yritti selittää, ettei se lähde vielä. En kuitenkaan halunnut jäädä taas kyydistä. Klo 12 bussi sitten lähti liikenteeseen, mutta jäi kalastelemaankadun varresta kyytiläisiä, eli oikeastaan lähdettiin matkaan klo 12:30. Klo 13:30 saavuimme puiston porteille, ja jäin siinä pois kyydistä. Menin ostamaan lipun ja kävin erittäin siistissä vessassa. Sitten lähdin kävelemään. Ensin reilu kilometri sinne Wanliniin ja toinen mokoma gondolin juurelle. Ostin gondoliin lipun ja sitten jonottelin 50 min, että pääsin kyytiin. Gondoliin mahtui vain kaksi ihmistä kerrallaan, joten sain gondolikopin kokonaan itselleni. Se liisi 25 min ajan vehreän bambumetsän yllä.

Ylhäällä ihailin maisemia ja lähdin kävelemään kohti toista gondolia ennen kuin se suljettaisiin. Ensimmäisen gondolin huipulla oli porukkaa, mutta kävellessäni kauemmaksi en enää nähnyt ketään. Aloin jo miettiä, että kävelenkö ihan väärään suuntaan, mutta sitten olinkin yllättäen perillä seuraavan gondolin alkupisteessä. Täällä ei ollut jonoa. Gondoli kulki kauniin solan yli ja maisemat olivat mielestäni vieläkin kauniimmat kuin ensimmäisessä gondolissa, joka on kuitenkin selkeästi suositumpi. Gondoli saapui solan toiselle puolelle ja sieltä lähti kävelyreitti kallion rinnettä pitkin eteenpäin. Siellä oli temppeleitä, luolamaalauksia ja -kaiverruksia ja ennen kaikkea huikeat maisemat. Ihmisiä oli paljon, mutta mahduin kuitenkin liikkumaan. 

Sitten jatkoin taas kävelyä eteenpäin. Tavoitteena oli päästä yöksi Wanli-kylään, josta pääsisin sitten seuraavana päivänä kätevästi bussilla takaisin Channingiin. Onneksi suurin osa matkasta oli alamäkeä. Tapasin matkalla ulkomaalaispariskunnan, joka kysyi, että missä yövyn. Sanoin, etten tiedä vielä. He sanoivat varanneensa majoituksen etukäteen Booking.comin kautta, mutta majapaikassa ei oltu tätä varausta noteerattu ja he yöpyivät siellä nyt "pimeästi". He ajattelivat seuraavana päivänä vaihtaa majapaikkaa, mikäli mahdollista. Jossain vaiheessa käännyin risteyksestä väärään suuntaan, mutta vastaantuleva mies osoitti minulle, että pitäisi mennö toiseen suuntaan. Siellä se Wanli sitten olikin. Ja taas alkoi majoitusrumba. Ulkomaalaista ei hyväksytty. Uskoakseni se johtuu siitä, että koska kaikki yöpyjät pitää rekisteröidä ja siitä tulee hotellin pitäjille enemmän työtä, ei heidän ole pakko ottaa ulkomaalaisia vastaan kun kiinalaisiakin turisteja riittää. Hassua sinänsä, koska muualla olen tottunut siihen, että turisti (ja turistin rahat) otetaan aina mielellään vastaan. 

Kun taas ännännessä paikassa oli kieltäydytty majoittamasta minua, hotellin omistaja kuitenkin sanoi tuntevansa kaverin, joka voisi minut majoittaa. Hän soitti tälle kaverille, joka tuli hakemaan minua autolla. Ajoimme vähän matkan päähän Wanlista ja saavuimme ihan siistinnäköiseen majataloon, jossa oli minulle vapaa huone (oikein siisti sellainen). Hintaa tuli 200 yuania. Tästä hinnasta olimme sopineet ennen kuin nousin auton kyytiin. Olen melko varma, että mies yritti nyt pyytää minulta enemmän rahaa, mutta heittäydyin tyhmäksi ja hän totesi, että antaa olla. Hän kysyi, että haluaisinko ruokaa. Vastasin myöntävästi, joten pitkän suihkun jälkeen menin alakertaan ruokailutilaan, jossa oli paljon paikallisia ja turisteja syömässä ja pelaamassa. Omistaja oli värvännyt useita lapsia/nuoria juttelemaan kanssani englanniksi, ja he tulivatkin kyselemään kaikenlaista kollektiivisella englannintaidollaan ja google translatella. Sain ruuaksi possua ja sienikeittoa, joita tuotiinkin sitten ihan kunnollinen määrä. En millään jaksanut syödä kaikkea, keitosta en edes puolia, sillä siitä määrästä olisi varmaan riittänyt kymmenelle ihmiselle. Maksoin ruuan ja menin huoneeseeni nukkumaan.

Aamulla heräsin puoli yhdeksän aikaan. Lähdin ulos huoneestani eväsaamiaisen jälkeen. "Aulassa" ei ollut ketään, joten jätin avaimen pöydälle ja poistuin paikalta vähin äänin (maksu oli kuitenkin hoidettu). Kävelin 15 min takaisin Wanliin ja menin sen keskellä olevan aukion viereen. Siinä oli sellainen bussipysäkin näköinen juttu, joten päätin odottaa siinä. Netin ja Lonely Planetin mukaan Wanlista piti lähteä minibusseja Changningiin 15-20 min välein. No eipä lähtenyt ainakaan siitä keskustassa olevalta "bussipysäkiltä". Odottelin siinä tunnin, kun ensimmäinen bussi tuli paikalle. Ihmisiä nousi pois kyydistä ja ryntäsin heti kysymään kuskilta, että meneekä bussi Changningiin. Hän vastasi myöntävästi, ja nousin kyytiin. Kuski kuitenkin näytti ikkunassa olevasta aikataulusta, että bussi lähtisi liikkeelle vasta puolen tunnin päästä eli 11:30. Odottelin siis vielä bussissa. Sitten meni reilu tunti, että oltiin Changningissa. 

Katsoin lippuluukun yläpuolella olevasta aikataulusta, että seuraava bussi Chengduun lähtisi klo 14:40 ja sitä seuraava klo 17:40. Ostin lipun tuohon ensimmäiseen, ja kävin sitten vähän kävelemässä kaupungilla. Oli kuitenkin niin kuuma, että palasin bussiaseman odotusaluaan odottamaan. Päätin, että tällä kertaa menen jo vähintään puoli tuntia aiemmin laiturille odottamaan, ettei käy niin kuin edellisenä päivänä. Menin siis sinne, ja oikea laituri löytyi. Bussi saapui hetken päästä ja menin heti sisään. Matka kesti onneksi vain reilu 5 tuntia (arvio oli 5-7 tuntia). Chengdussa piti sitten vielä kävellä sopivalle bussipysäkille ja mennä muutama pysäkinväli paikallisbussilla. Klo 20:45 olin viimein perillä. Oli kyllä aikamoinen seikkailu, eikä kyllä varmaan tullut yhtään halvemmaksi kuin Jiuzhaigou. Tästä viisastuneena en kyllä enää ikinä mene mihinkään varaamatta jotain majapaikkaa etukäteen. Ja vaikka busseissa onneksi on ilmastointi, on junalla matkustaminen miljoona kertaa mukavampaa, vaikka matka kestäisikin kauemmin. 

Chengdu

Chengdussa ei ollut ihan niin kuuma kuin Xi'anissa, joten päätin taas kävellä juna-asemalta hostellille. Chengdu Lazybones Templeside Poshpacker Hostel ei ehkä ollut kaikista keskeisimmällä paikalla, mutta muuten aivan loistava hostelli (paras tähän mennessä). Kaikki respan työntekijät puhuivat erittäin sujuvaa englantia, aulan ravintola ja oleskelutilat olivat viihtyisiä ja 6 hengen dormissa oli leveät ja mukavat sängyt. Ainoa miinus oli, että huoneessa ilmastointi ei ollut ihan niin tehokas kuin Xi'anissa, mutta sen kanssa tuli toimeen. Kun olin asettautunut aloilleni, lähdin pienelle kävelylle lähistölle. Ylläyksekseni löysin ison Walmartin, josta sain ostettua kaikenlaista naposteltavaa. 

En jaksanut lähteä sen kummemmalle kierrokselle, joten palasin hostellille. Siellä oli ilmaisena iltaohjelmana tarjolla paperileikkuun opetusta, johon päätin osallistua. Opena toimi 8-vuotias paikallinen tyttö. Ensin harjoiteltiin helppoja kuvioita. Sitten jäljennöspaperin avulla piirrettiin panda-kuvio paperille ja leikattiin. Tovi siinä meni, mutta onnistui. Leikkelytuokion jälkeen istuin aulassa syömässä hostellin herkullista ruokaa. Pari naista tuli kysymään, että haluaisinko tulla heidän kanssaan taksilla katsomaan pandoja seuraavana aamuna. Olin suunnitellut meneväni sinne joka tapauksessa, joten lupasin tulla taksilla. Sovimme tapavamme aamulla aulassa klo 7. 

Seuraavana aamuna piti siis herätä tosi aikaisin. Silmät ristissä menin aulaan, ja kun porukka oli kasassa, lähdimme metsästämään taksia. Ajomatka kesti noin 20 min. Porteilla oli jo jonoa, vaikka Chengdu Giant Panda Breeding Research Base avautui vasta klo 7:30. Ostimme liput ja menimme jonoon. Rynnistimme sisään kiinalaisturistien joukossa ja lähdimme ensin panda-pentujen alueelle. Näimme ensin pandoja lasin takaa, mutta sitten löytyi myös useampi alue, jossa pandat olivat ulkona. Aamut ovat pandojen aktiivisinta aikaa, ja aktiivisilta ne vaikuttivatkin. Olisimme voineet jäädä seuraamaan niitä tuntikausiksi, jos ei turisteja olisi alkanut valua paikalle enenevässä määrin. Ohikulkiessa näimme myös punapandoja. Lopuksi kävimme museossa, jossa kerrottiin keskuksen työstä ja pandoista. Päätimme mennä takaisin hostellille bussilla, koska meitä epäilytti, että taksikuskit huijaavat. Olin saanut hostellilta ohjeet, että miten pandakeskukseen pääsee bussilla, joten noudatimme ohjeita takaperin. Yhdellä vaihdolla selvisimme, ja noin tunnin päästä olimme takaisin hostellilla.

Iltapäivälle olin ilmoittautunut kokkikurssille. Klo 14 kaksi englannintaitoista opasta haki minut ja kanadalaisen pariskunnan hostellilta. Menimme läheiselle torikujille maistelemaan herkkuja ja ostamaan ruoka-aineksia. Saimme kaikki "salaisen tehtävän", joka piti suorittaa torilla. Tehtävät jaettiin paperilapuilla kirjakuorissa sopivan rahamäärän kera. Minun tehtävänäni oli ostaa sichuanin pippuria, joka onnistui hyvin haluttua tuotetta osoittamalla ja rahaa vilauttamalla. Saimme myös maistaa tuota pippuria, ja se onkin aikamoista. Se vie muutamaksi minuutiksi tunnon koko suusta ja kielestä. Toisen naisen tehtävänä oli ostaa kevätkääryleitä, jotka olivat aivan muuta kuin niitä friteerattuja pakastekääryleitä, joita Suomessa aina saa. Näihin valittiin itse ainekset, myyjä sekoitti ne kulhossa kastikkeen kanssa ja pyöräytti ne pienen letun sisään. Ai että oli hyvää. Kolmannen naisen tehtävänä oli ostaa tietynlaisia säilöttyjä munia, jotka olivat kovan kuoren sisällä. Näitä maistoimme sitten myöhemmin.

Shoppailukierroksen jälkeen menimme keittiöön, jossa itse kokkaus tapahtui. Saimme ensin teetä ja vesimelonia. Kokki saapui paikalle ja pääsimme aloittamaan. Valmistimme 3 eri ruokalajia ja jokaista 3 annosta: kokki teki yhden, minä yhden ja pariskunta yhden. Ensimmäisenä valmistimme possua ja kevätsipulia sisältävän annoksen. Sitten tuli tofua ja viimeisenä vihannesannos. Kokki valmisti aina ensin yhden annoksen malliksi, sitten me teimme perässä (kokin avustuksella tietenkin). Aina kun annos valmistui, maistelimme niitä. Oma possuannokseni onnistui kuulemma ihan hyvin, mutta tofussa kastike ei jostain syystä suurustunut kunnolla. Vihannesannoksesta kokki kehui, että siinä on erinomainen balanssi makujen kesken (ihan joo taitoa oli tämä, eikä missään nimessä vahinko). Kun kaikki annokset olivat valmiina, veimme ne pöytään ja nautimme niitä päivälliseksi. Emme millään jaksaneet syödä kaikkea, vaikka hyvää olikin. Juomaksi sain greippijääteetä jääpaloineen, ja join sen ripuliriskistä huolimatta (ei tullut ripulia onneksi). Saimme oppailtamme todistukset kurssin suorittamisestä, käytetyt reseptit ja pienen paketin sitä ostamaani sichuanin pippuria. Olin oikein tyytyväinen kurssiin ja hyvilläni siitä, että menin. Joudun kyllä aika pitkään odottamaan, että pääsen taas kotiin kokeilemaan noita reseptejä uudelleen. 

Xi'an

Kun astuin ulos bussista Xi'anissa, kuumuuden tunsi heti. Mittari näytti 41 C eikä tuullut yhtään. Yritin pähkäillä, että miten pääsisin kätevimmin hostellille. Hetken pohdin jo taksia, mutta päätin kuitenkin kävellä. Kuumuudessa piti edetä hyvin hitaasti, mutta mikäs kiire minulla oli. Kun oikea katu viimein löytyi, olin jo ihan valmis heittäytymään pitkäkseni sänkyyn. Xi'an See Tang Youth Hostel oli mukavalla kävelykadulla, jolla oli paljon kalligrafiatervikkeita myyviä liikkeitä sekä taiteilijoita. Itse hostelli oli myös hyvin viihtyisä, ja respassa puhttiin englantia. Minulla oli 5 yöksi sänky kolmannessa kerroksessa olevassa 4 hengen naisten dormissa. Huonekaverina oli mm. kiinalainen tyttö, joka ei juuri poistunut huoneesta, tilasi sinne noutoruokaa ja katsoi videoita puhelimelta, sekä jenkkitäti, joka kommentoi kaikkea kovaäänisesti. Hän mm. nauroi minulle, kun minulla oli t-paita päällä (lääkäri t-paidassa oli kuulemma tosi hauska juttu). Vielä hauskempaa oli kun käytin illalla otsalamppua (kuulemma kaivostyöläisen lamppu).

Ensimmäinen ilta meni ihan levätessä ilmastoidun huoneen rauhassa. Seuraavana päivänä nukuin pitkään ja lähdin vasta iltapäiällä kylille. Päätin mennä katsomaan kaupungin muureja. Sisäänkäynti oli aivan hostellin lähellä. Muurille pääsi kävelemään, ja muuria pitkin pääsi tekemään n. 14 km lenkin. Minulle oltiin suositeltu pyörän vuokraamista, joten nappasin muurille ylös päästyäni pyörän alle ja lähdin kierrokselle. Pyörän satula oli liian matalalla, vaikka nostin sen maksimiinsa. Pyörässä ei myöskään ollut vaihteita, mutta koska reitti oli tasaista eikä ollut mäkiä, pääsi eteenpäin hyvin vähän huonommallakin pyörällä. Muurilla näkyi paljon muitakin pyöräilijöitä. Yksi paikallinen mies poikansa kanssa pyöräili viereeni ja tervehti. Ihmettelin aluksi, että mitä hän oikein haluaa. Ilmeisesti kuitenkin hän vain halusi treenata englantiaan, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Oli kuulemma lomalla perheensä kanssa, ja nuorin lapsi oli vasta 11 kk. Kun muuri oli kierretty, palasin takaisin hostellille laiskottelemaan. 

Seuraavana päivänä päätin jatkaa turistikierrosta ja käydä katsastamassa kaksi tornia (heh), eli kello- ja rumputornit kaupungin keskustassa. Ensin kellotorni, koska se oli lähempänä. Torni ei sinänsä ollut mitenkään ihmeellinen: sisällä oli esillä kalligrafiaa. Näköala oli kuitenkin hyvä. Sitten kävelin lyhyen matkan rumputornille, joka oli melko samanlainen kuin kellotorni, mutta siellä oli oikeasti rumpuja. Satuin olemaan siellä oikeaan aikaan, sillä pienellä lavalla esitettiin muutama kappale paikallisilla soittimilla, rummuilla ja kelloilla. Kun tornit oli nähty, menin kävelemään muslimikorttelin ihmisvilinään. Siellä oli kaikenlaisia kauppoja, myyntikojuja, ja toinen toistaan herkullisemman näköisiä ruokia katukojuissa. Kiertelin ympäriinsä ja katselin paikkoja. Huomasin, että yhden ruokakojun edessä oli tosi pitkä jono. Päättelin, että siellä täytyi olla tarjolla jotain erityisen hyvää. Kävi ilmi, että sieltä sai paistettuja mausteisia mustekaloja. Ostin yhden ja oli muuten hyvää. Pian päätin lähteä kävelemään takaisin hostellille. Matkalla pysähtelin kuitenkin vielä katsastamassa kauppoja. Hostellilla minulle oli tullut uusi kämppis, ranskalainen nuori nainen. Menimme yhdessä istuskelemaan hostellin viihtyisälle kattoterassille ja vietimmekin illan siellä.

Olin ajatellut, että ryhdistäytyisin ja menisin viimein katsomaan Terrakotta-armeijaa. Aamulla ei kuitenkaan huvittanut herätä herätyskellon soidessa aikaisin, ja uskottelin itselleni, että koska on sunnuntai, siellä on varmaan ihan hirveä turistipaljous (ja niin varmasti olikin). Päätin siis jatkaa uniani ja lähdin vasta iltapäivällä liikenteeseen. Päätin mennä vatsomaan Big Wild Goose Pagodaa. Sinne oli n. 4 km matka, jonka päätin kävellä, koska ei ollut enää ihan niin kuuma (vain joku 33 C) eikä tarvinnut ottaa rinkkaa mukaan. Perille päästyäni pagodin edessä olevassa valtavassa suihkulähteessä oli meneillään vesishow, ja samalla pauhasi kovaääninen musiikki. Jäin vartiksi katsomaan showta, mutta se vain jatkui ja jatkui, joten päätin jatkaa matkaa. Kiersin puistossa pagodin lähistöllä ja nautin maisemista. 

Sitten menin lounaalle Tripadvisorin suosittelemaan First Noodle in the Sun -ravintolaan. Suositusten mukaan kannatti kokeilla Biang Biang -nuudelia, joten valitsin listasta sen. Tarjolla olisi ollut myös muita hyvännäköisiä herkkuja (ja mm. smell of urine -niminen annos). Biang Biangista oli tarjolla tavallinen ja deluxe-versio. Otin deluxen, koska sekään ei ollut kallis. Tarjoilijalle maksettiin heti ja ehk' vartin päästä ruoka tuotiin pöytään. Annoksessa oli jotain lihaa, kastiketta, kasviksia ja yksi iso pitkä ja leveä nuudeli. Metsästin nuudelin pään syömäpuikoilla ja laitoin sen suuhun. Puraisin siitä aina pätkän kerrallaan. En tiedä, miten annos olisi oikeasti pitänyt syödä, mutta kukaan ei tullut korjaamaan, joten jatkoin tällä omalla tavallani (tarjoilijat kyllä katselivat vieressä kun söin). Se oli ehkä elämäni paras nuudeli. Palasin takaisin hostellille ja illalla skypetin kotiin. 

Seuraavana päivänä oikeasti ryhdistäydyin (sitten kuin olin katsonut Game of Thronesin uusimman jakson). Menin metrolla rautatieasemalle ja sen vieressä olevalle bussiasemalle. Olin lukenut netistä ohjeita, että millä bussilla Terrakotta-armeijalle pääsee. Bussiasemalla oli kuitenkin erittäin selkeästi merkitty, että mikä bussi sinne menee, ja työntekijät vielä ohjasivat oikeaan bussiin, jos ei vaikka kissankokoisilla kirjaimilla olevaa opastekylttiä huomannut. Menin istumaan bussiin, ja hetken päästä se lähti liikkeelle. Matkan aikana kerättiin maksu. Noin 70 min kuluttua olimme perillä parkkipaikan laidalla. Siitä piti vielä kävellä kymmenen minuuttia lukuisten myyntikojujen ohi lippuluukulle. Sitten liput tarkastettiin ja mentiin turvatarkastukseen. Sen jälkeen piti joko kävellä 15 min tai maksaa pieni summa pikkubussista (valitsin kävelyn). Lopulta oli vielä viimeinen lipuntarkastus ja olin viimein museoalueella. 

Menin ensin museoon, jossa oli näyttely Terrakotta-armeijan löytymisestä ym. Yläkerrassa oli myös valokuvanäyttely Unescon maailmanperintökohteista. Museon jälkeen menin varsinaisille patsaiden löytöpaikoille. Niitä oli 3, ja aloitin niistä pienimmästä eli hallista 3. Siellä oli muutamia sotilaita eikä ihan hirveästi ihmisiä. Hallissa 2 oli jo vähän enemmän sotilaita ja ihmisiä. Halli 1 kuitenkin räjäytti potin: ensin piti taistella itsensä ihmismassan läpi, että pääsi ihan turvakaiteen viereen. Sitten vasta pääsi kunnolla näkemään tuon valtavan alueen ja todella tarkasti ja yksityiskohtaisesti tehdyt sotilaspatsaat seisomassa siisteissä riveissä. Alueella oli myös näytillä vielä restauroimattomia patsaita, eli vieläkään ei kaikkea olla löydetty. Meni tovi, että pääsin kiertämään koko alueen. Turisteja oli paljon, mutta ei niin paljon kuin olin pelännyt. Palasin lopulta takaisin bussipysäkille ja 75 min bussimatka kului torkkuessa. Metrolla pääsin takaisin hostellille. Nyt olin viimein nähnyt sen, minkä takia olin Xi'aniin tullut.

Viimeinen aamu meni pakkaillessa. Check-outin jälkeen lähdin vielä keskustaan shoppailemaan. Sitten palasin hostellille dataamaan. Pari tuntia ennen junan lähtöä nappasin tavarat mukaan ja menin metrolla takaisin juna-asemalle. Siellä jouduin vielä turva- ja lipuntarkastusten jälkeen odottelemaan, ja juna oli myöhässä, mutta pääsin viimein kyytiin siistiin 2 lk hyttiin. Matka sujui kommelluksitta kahden nuoren ja yhden vanhemman naisen seurassa. Seuraavana päivänä juna saapui seuraavaan kohteeseeni Chengduun.