Luolaretkellä Sloveniassa

Koska reililipussani oli vielä päiviä reilusti käyttämättä enkä kokenut tarvitsevani enempää aikaa Zagrebissa kiertelyyn, päätin lähteä päiväretkelle Sloveniaan. Ljubljana olisi ollut helppo kohde, sillä sinne pääse Zagrebista junalla reilussa kahdessa tunnissa. Kaupunkeja on reissun aikana tullut kuitenkin sen verran jo kierrettyä, että päätin mennä askelta pidemmälle ja käydä Skocjan Caves -luolastossa. Sitä mm. Lonely Planet ja Tripadvisor suositelivat, joten vaikka erinäisissä luolissa on tullut aiemminkin käytyä, ajattelin tämän kuitenkin olevan näkemisen arvoinen paikka. 

Jouduin taas heräämään aamulla aikaisin, jotta ehdin klo 7 lähtevään junaan. Menin ensin yhdellä junalla Ljubljanaan, ja maiden rajalla oli taas mittavat passin- ja lipuntarkastukset. Ljubljanassa vaihdoin taajamajunaan, jolla pääsin Divacaan klo 11 aikaan. Asemalla odotti bussi, jonka kyydissä pääsin Skocjan Cavesin infokeskukseen. Interrail-nettisivulla sanottiin, että reililipulla bussikuljetus olisi ilmainen. Kuitenkaan bussissa kukaan ei kysynyt mitään lippua tai pyytänyt maksua, eli ilmeisesti kyyti oli joka tapauksessa ilmainen. Samalla bussilla tuli muitakin ihmisiä, eikä heiltäkään maksua pyydetty.

Kun bussi saapui perille, menin infokeskukseen kysymään tietoa luolaretkistä. Ystävällinen opas kertoi, että seuraava kierros alkaisi vasta klo 13. Tai itse asiassa kierroksia on kaksi, joista toinen menee pidemmän aikaa luolastossa ja toinen pidemmän aikaa ulkosalla. Olisi mahdollista yhdistää nämä kaksi kierrosta, mutta omiin aikatauluihini se ei sopinut. Muuten en olisi enää päässyt bussilla juna-asemalle ja päivä olisi pitkittynyt huomattavasti. Päätin siis, että menen 1,5-2 tunnin kierrokselle, joka on pidemmän pätkän luolastossa. Koska kierroksen alkuun oli vielä n. 1,5 tuntia aikaa, päätin kävellä muutaman kilometrin mittaisen Educational Trail -lenkin. Reitin varrella oli infotauluja luontopolkutyyliin kertoen alueen luonnosta. Osa reitistä kulki kylän asutuksen keskellä, osa taas ihan metsässä. Muutama hyvä näköalapaikkakin oli tarjolla. 

Kun palasin takaisin infokeskukseen, paikka kuhisi muita turisteja. Lipunmyyntikin oli auennut, joten sain ostettua lipun kierrokselle. Sain myös ihan ilmaiseksi avaimen omaan lokeroon, jonne sain laitettua ylimääräiset tavarani säilöön kierroksen ajaksi. Kun kello löi yksi, kaksi opasta kokosi meidät yhteen ja lähdimme isona laumana valumaan kohti luolaston sisäänkäyntiä. Siellä meidät jaettiin kahteen n. 40 hengen porukkaan, joista minä pääsin ensimmäiseen. Oppailla oli muutama tärkeä sääntö: älä ota kuvia, älä eksy porukasta äläkä koske kivimuodostelmiin. Näillä eväillä pääsimme viimein sisään.

Luolastossa oli kaksi turisteille valmistettua osuutta. Ensimmäinen osuus oli ns. hiljainen luolasto, jonka korkeissa kammioissa oli toinen toistaan upeampia tippukivimuodostelmia. Aika monessa tippukiviluolassa olen ehtinyt elämäni aikana käydä ja ajattelin, että niissä ei mitään uutta ja ihmeellistä minulle olisi. Kyllä kuitenkin leuka loksahti alas, kun astuimme sisään. Kymmeniä metrejä korkeissa kammioissa katosta roikkuvat ja lattiasta kohoavat kivimuodostelmat olivat kertakaikkisen hienoja. Opas kertoi meille niiden synnystä ja luolien historiasta sujuvalla englannilla, mikä oli oiva lisä elämykseen.

Olin jo ihan myyty hiljaisessa luolastossa, mutta paras oli kuitenkin vielä edessä. Jossain vaiheessa aloimme nimittäin kuulla veden solinaa, ja pian laskeuduimmekin  yli 100 m korkeaan kammioon, jonka pohjalla virtasi Recka-joki. Ylitimme joen n. 40 metriä joen yläpuolella kulkevaa siltaa pitkin, ja sitten kuljimmekin portaita ylös-alas luolan reunalla. Lopulta päädyimme luolan suuaukolla, josta aikoinaan jokikin on virrannut sisään. Siellä viimein opas antoi luvan ottaa valokuvia. Sitten kävelimme ulkona vielä vähän matkaa hissille, joka vei meidät lähelle infokeskusta. Vähän harmitti, ettei kuvia saanut ottaa, kun netistäkään ei oikein edustavia otoksia löydy. Luolissa oli kuitenkin sen verran hämärää, ettei hyviä kuvia kuitenkaan olisi saanut mukana olevilla välineillä otettua. Täytyy siis vain mennä paikan päälle, jos haluaa ihailla luolastoa.

Infokeskuksella odottelin vähän aikaa bussia ja pääsin sitten takaisin juna-asemalle ja junalla Ljubljanaan. Siellä minulla oli 1,5 tuntia vaihtoaikaan seuraavaan junaan, joten päätin lähteä erittäin pikaiselle kaupunkikierrokselle. Ajattelin että ylhäältä linnasta näkee parhaiten kaupungin maisemat, joten päätin mennä ensimmäisenä sinne. Ajanpuutteen vuoksi investoin 1,5 € ylös menevään hissiin. Siellä tehokkaasti ihailin ja valokuvasin maisemat, jonka jälkeen kävelin alas. Sitten ehdin hieman kierrellä kaupungissa sekä käydä ostamassa evästä ja postikortin ennen kuin palasin takaisin juna-asemalle. Matka Zagrebiin sujui unisissa merkeissä, ja taas piti passia ja lippua vilauttaa moneen kertaan. Vaikka retki Sloveniaan oli pikainen, oli se mielestäni ehdottomasti matkan arvoinen ja mielelläni menisin uudelleenkin paremmalla ajalla. Ensi kertaan siis :)

Zagreb

Budapestista halusin päästä jatkamaan matkaa jo klo 6:07 lähtevällä junalla, mikä tarkoitti sitä, että lähdin hostellilta varmuuden vuoksi jo varttia yli viisi. Silmät ristissä tallustelin metroasemalle ja nopean metromatkan jälkeen olinkin Deli-asemalla. Ehdin hyvin vielä ostaa matkaevästä viimeisillä florinteillani. Sitten pääsinkin nukkumaan junan mukavalle penkille vajaan 7 tunnin matkan ajaksi. Tai niinhän minä luulin. Jonkin aikaa matkattuamme havahduin siihen, että konduktööri käskee kaikkia poistumaan junasta ja siirtymään bussiin (taas) radan korjaustöiden vuoksi. Näin oli tehtävä, ja sitten köröttelimme kolme varttia bussissa kylästä toiseen Balatonjärven lähettyvillä. Sitten pääsimme taas junaan ja matka jatkui joutuisammin. Seuraavan kerran havahduin siihen, että poliisit tulivat tarkastamaan passeja Unkarin ja Kroatin rajalla. Se olikin ensimmäinen kerta tällä reissulla. Ja luonnollisesti ensin unkarilainen poliisi katsoi kaikkien passit ja sitten heti perään kroatialainen poliisi teki samoin. Sitten tuli vielä uusi konduktööri tarkastamaan matkaliput. Näiden ruljanssien jälkeen matka pääsi jatkumaan, ja loppujen lopuksi saavuimme kuin saavuimmekin Zagrebiin.

Kun saavuin Zagrebiin pitkän junamatkan jälkee, piti taas etsiä pankkiautomaatti ja nostaa paikallista rahaa. Oli aurinkoista ja lämmintä, joten päätin kävellä hostellille n. 20 minuutin matkan. Hyvien ohjeiden avulla löysin helposti perille Svanky Mint -hostellille, josta olin varannut sängyn 8 hengen dormista kolmeksi yöksi (15 € /yö). Aamupalaa olisi ollut tarjolla pieneen lisähintaan, mutta lähdin joka aamu niin aikaisin liikenteeseen, etten ehtinyt sitä nauttia. Henkilökunta oli oikein avuliasta ja omistaja ehdottomasti vaati, että hän kantaisi rinkkani toisessa kerroksessa olevaan huoneeseen. Aluksi minut oli laitettu yläsänkyyn, mutta omistaja vaihtoi paikkaani ja pääsin alasänkyyn. Huoneessa oli kaikille omat kaapit, mutta niihin tarvitsi erillisen riippulukon. Minulla onneksi oli oma mukana, tosin hostellilta olisi ilmeisesti panttia vastaan saanut lukon lainaksi. Omaa kylpyhuonetta ei ollut, vaan käytin parille dorm-huoneelle tarkoitettua vessaa (yksi miehille ja yksi naisille) ja suihkuja (kaksi miehille ja kaksi naisille). Huone ja kylpyhuone olivat erittäin siistejä. Alakerrassa oli lisäksi yhteinen keittiö ja useampia oleskelutiloja sekä tietenkin baari. Keittiöstä sai ilmaiseksi kahvia ja kaakaota, joten voi olla että kaakaon kanssa meni vähän överiksi. Kirjavaihtohyllyyn sain laitettua jakoon omat luetut kirjani ja otettua tilalle uutta luettavaa. Tosi kiva hostelli, tänne tulisin ehdottomasti uudelleen seuraavalla Zagrebin reissulla. 

Itse Zagreb on ihan mukava kaupunki. Hostelli oli pääostoskaadun varrella, joten ostosmahdollisuuksia olisi ollut tarjolla. Jätin kuitenkin shoppailun suosiolla seuraavaan kertaan. Sen sijaan menin näköalatasanteelle katselemaan kaupunkia. Sen lähellä oli Museum of Broken Relatioships, johon oli tietysti pakko mennä. Näyttely oli mielenkiintoinen, ja vaikka esineitä ei ollut huonetolkulla, meni niiden takana olevien tarinoiden lukemiseen mukavasti vajaa pari tuntia. Sitten olikin hyvä jatkaa kaupungilla kiertelyä. Illalla päädyin puistoon, jossa sattui juuri sillä viikolla olemaan paikallisten leipomoiden festivaali. Puisto oli siis täynnä leipomoiden kojuja, joissa oli toinen toistaan herkullisemman näköisiä kakkuja ja muita herkkuja. Pakkohan sieltä oli kakkupala sitten iltapalaksi ostaa. 

Vaikka yövyin Zagrebissa kolme yötä, en varsinaisesti ehtinyt kaupungissa viettää ensimmäisen iltapäivän ja illan lisäksi juurikaan aikaa, koska muut päivät menivät retkeillessä. Mielestäni aikaa oli kuitenkin ihan sopivasti, ja ehdin nähdä kaiken sen minkä tällä kertaa halusinkin. 

Piknikpäivä Bratislavassa

Aurinkoinen Bratislava

Wienistä oli lyhyt junamatka Bratislavaan, jonne saavuin iltamyöhään. Olin hostellivarauksen kanssa vähän myöhään liikenteessä, joten siinä vaiheessa kuin olin varausta tekemässä, ei Bratislavassa ollut tarjolla dorm-majoitusta kuin Hostel Possoniumissa. Sinne siis täytyi varaus tehdä, vaikka nettiarvostelut eivät olleet erityisen mairittelevat. Ainakin hostelli oli 5 min kävelymatkan päässä juna-asemasta, mikä sopi minulle erittäin hyvin. Paljon muuta hyvää en sitten hostellista keksikään. No, keittiö oli siisti ja hyvin varusteltu ja takapihalla oli mukava oleskelutila/"rantabaari" (jossa tosin joutui kärsimään tupakansavussa). Kaikki muu oli vähän kulahtanutta ja parhaat päivänsä nähnyttä, onneksi ei nyt sentään varsinaisesti saastaista. 8 hengen dormi oli ahdas, tunkkainen eikä oma yölamppuni toiminut. Lisäksi kadulle päin olevien ikkunoiden vuoksi liikenteen melua kuului paljon, samoin kuin ölinää alakerran baarista. Lakanat olivat nuhjuiset ja niissä oli reikiä. Onneksi ötököitä ei näkynyt (eikä puremajälkiä ole tullut). Kylpyhuoneita oli vain kaksi koko kerroksen väelle, joten välillä joutui odottamaan pitkään, että pääsisi vessaan, jos joku oli pitkään suihkussa. Sitten kuin sinne viimein pääsi, oli ilmasto suorastaan trooppinen. Kaiken tämän sai hintaan 17 € /yö, eli ei edes ollut erityisen halpaa. No, ei se nyt oikeasti niin kamala hostelli ollut kuin aluksi vaikutti, mutta kontrasti Wienin tasokkaaseen hostelliin oli vaan niin iso. Kyllä siellä nyt 2 yötä ihan hyvin sai nukuttua, mutta toiste en menisi.

Hostel Possonium: Brasilia-huone ja keittiö

Itse Bratislavasta ei ole mitään valitettavaa. Siellä oli lämmintä ja aurinkoista, maisemat olivat kivat ja kaupoissa oli edullista. Hostellilta oli n. 20 min kävelymatka vanhaankaupunkiin eli merkittävimpien nähtävyyksien luokse. Kävin aluksi kaupasta vähän evästä ja menin ensimmäiseen vastaantulevaan puistoon aamiaispiknikille. Sitten lähdin kapuamaan linnan kukkulalle, josta olikin hyvä näköala kaupunkiin. Sieltä olikin sitten hyvä lähestyä joen rantaa. Pian alkoi taas jo olla vähän nälkä, joten kävin taas kaupasta vähän evästä. Sieltä sai jo tuoreita kotimaisia mansikoitakin, joista nautiskelin kirjoittaessani postikortteja.

Aamupalapiknikillä puistossa

Bratislavan katuja ja Grassalkovich palace

Kirkkojakin näkyi

Ratikkatunneli

Linna

Näköalaa linnalta

Tuulivoimaloita kaukaisuudessa

Katutaidetta

Ihan ufo silta

Joen varrella

Paikallinen kaupan paistopiste ja halpoja sämpylöitä. Mansikat maistuivat Korzo-kahvilan edessä.

Kaupungilla kävellessäni näin kyltin, joka mielestäni näytti postin kyltiltä. Rakennuksessa luki Postova Banka, joten ajattelin, että sieltä varmaan saisi postimerkkejä. Menin sisään, mutta siellä kävi ilmi, että kyseessä olikin pankki. Ystävällinen virkailija antoi minulle mukaan kartan, johon oli valmiiksi piirretty reitti postiin. Karttoja oli pöydällä useampia, joten ilmeisestikään en ollut ainoa turisti joka oli tehnyt saman virheen. Kartan avulla posti sitten löytyikin helposti, ja samalla tuli käveltyä vanhankaupungin läpi. Iltapäivän käytin shoppailuun, sillä reissun aikana olen onnistunut hajottamaan sekä lenkkarini että farkkuni. Onneksi nyt tavaratalosta löysin tilalle uudet. Lisäksi ostin vielä hatun, jollaista minulla ei edes ollut mukana, koska kotona ei ollut tähän reissuun sopivaa ja tarkoitus olikin ostaa uusi lätsä reissun aikana. Näiden hankintojen jälkeen piti äkkiä lähteä takaisin hostellille, ettei tulisi ostettua enempää. Illalla kyhäsin päivällisen hostellin keittiössä ja istuin takapihan oleskelutilassa lukemassa. Menin ajoissa nukkumaan, sillä aikaisin seuraavana aamuna sain heittää hyvästit hostellille ja hypätä junaan.

Tavaratalo ja posti, joka ei ollutkaan posti

Vanhakaupunki

Hostellin rantabaari

Slovakian pikajuna

Söin kakkuja Wienissä

Vilskettä Wienissä

Saavuin Wieniin myöhään illalla. Juna-asemalta oli parin kilometrin matka hostellille, mutta koska oli pimeää ja satoi vettä, päätin törsätä metrolippuun (2,20 €). Lyhyen metromatkan jälkeen olinkin jo Wombat's The Place -hostellilla, josta olin varannut sängyn 4 hengen dormista kahdeksi yöksi (20 € /yö). Hostelli oli oikein mukava. Kaikkialla oli siistiä, huoneessa oli rauhallista (ja puhelimen latais onnistui), aulassa oli runsaasti oleskelutilaa, keittiö oli hyvin varusteltu ja sijainti oli kätevä. Aamiaisbuffetin sai ostaa erikseen 4,5 eurolla, ja se todellakin oli kannattavaa, koska sen jälkeen ei ollut kauhea nälkä vielä klo 17 aikaankaan. 

Hostellissa

Ensimmäisenä päivänä edellisen päivän alppireissusta uupuneena nukuin niin pitkään, etten ehtinyt aamupalalle. Keli ei oikein houkutellut ulos lähtemiseen, mutta päätin kuitenkin mennä kävelemän keskustaan. Pienen sateen lisäksi viima oli hyytävä, joten kaduilla näkyi lähinnä muita hulluja turisteja kameroineen. Löysin Sparin, josta sain ostettua aamupalaa ja vähän evästäkin. Muutaman tunnin virkistävän kävelyn jälkeen alkoi jo olla sen verran kylmä, että päätin palata hostellille suunnittelemaan reissua ja varailemaan tulevien kohteiden majoituksia. Aulasta löytyi siihen juuri sopiva rauhallinen paikka.

Wienin Oopperatalo

Katutaidetta

Nähtävyyksiä

Liikennevaloissa

Puoli viiden aikaan lähdin taas liikkeelle, koska oli sopinut tapaavani Wienissä asuvan ystäväni hänen kotonaan. Kävin ostamassa 24 tunnin matkalipun ja lähdin seikkailemaan metrolla. Jälkikäteen selvisi, että ratikalla olisin päässyt paljon kätevämmin, mutta mikäpäs kiire lomailijalla olisi ollut ja perille löyisin metrollakin. Ilta menikin sitten nopeasti mukavassa seurassa. Saimme vaihdettua kuulumisia teeekupposten ääressä, käytyä kaupassa hakemassa ruokaa seuraavalle päivälle (koska helatorstaina kaupat olisivat kiinni), syötyä Wienin parhaita nuudeleita ja käytyä Cafe Centralissa nauttimassa herkullisista kakuista ja suklaajuomista. Eipä tarvinnut mennä nukkumaan nälkäisenä. Sovimme ystäväni kanssa, että tapaisimme seuraavana päivänä uudelleen, jotta voisimme käydä hänen suosikkikahvilassaan, joka oli nyt mennyt jo kiinni.

Cafe Centralin antimia

Seuraavana aamuna laitoin oikein herätyksen sitä varten, että ehtisin aamiaiselle. Istuinkin siellä sitten pitkän tovin nauttimassa muroista, leivistä makeine ja suolaisine päällisineen, hedelmistä, teestä ja kaakaosta. Täydellä mahalla lähdin sitten suuntaamaan kohti Schönbrunnin palatsia ja puutarhaa. Vaikka sää ei edelleenkään ollut niin lämmin kuin esim. Tsekissä, nyt ulkona tarkeni välillä jo ilman takkia (tai siis minä tarkenin, ainakin kaikilla kiinalaisilla oli edelleen toppatakit). Oli mukava kävellä puistossa varsinkin niissä osissa, jotka eivät olleet täynnä muita turisteja.

Schönbrunnin palatsi

Schönbrunnin puutarhassa

Puutarhakierroksen jälkeen suuntasin Praeter -huvipuistoon, joka oli pullollaan hyväntuulisia ihmisiä. Itse en laitteissa käynyt, vaan kiertelin aistimassa tunnelmaa. Sitten lähdin jälleen keskustaan, jossa meininki oli aivan erilainen kuin edellisenä päivänä. Vaikka kaikki tavalliset kaupat olivat kiinni, kadut olivat täynnä ihmisiä. Erityisesti jätskikojuilla kävi kova kuhina. Turistikaupasta sain ostettua postikortteja ja kirjoittelin niitä sitten penkillä istuessani. Kävin myös ystäväni suosituksesta kansalliskirjastossa (opiskelijahinta 4,5 €), joka oli aivan ihastuttava paikka korkeine tikapuisine kirjahyllyineen ja upeine kattomaalauksineen. 

Riesenrad

Hofburg palace

Kansalliskirjasto

Lopulta löysin itseni taas oopperatalon kulmilta ja istuin lepuuttamaan jalkojani "ulkokatsomoon". Sitten ystäväni soittikin minulle ja sovimme, että odottelen häntä siinä. Jalat saivat levätä juuri sopivasti, joten ystäväni saavuttua lähdimme otitis kävelemään kohti Demeliä. Se osoittautui hurmaavaksi vanhaksi kahvilaksi, jossa oli näytillä upeita kakkuluomuksia. Kauniita ja herkullisia jakkuja oli tarjolla joka lähtöön, ja kyytipoikana nautin kaardemumma-suklaajuoman. Kyllä oli hyvää! Herkuttelun jälkeen kävelimme vielä kaupungilla katsomassa tärkeitä ja hienoja rakennuksia. Aika kului kuin siivillä, ja jossain vaiheessa oli sitten pakko sanoa näkemiin, kipaista hostellille hakemaan rinkka, mennä juna-asemalle ja jatkaa matkaa. Oopperaan en tällä reissulla päässyt, koska näille päiville ei sattunut näytöstä. Siinä on siis myös hyvä syy tulla käymään uudelleen :)

Demelin kakkutarjontaa

Patsaita ja Mozartin koti

Musikverein ja Karlskirche

Belveder

Auringonlasku

Budapest

Junamatka Bratislavasta Budapestiin meni mukavasti torkkuessa. Saavuin Keleti-asemalle puoli yhdentoista aikaan. Pitkästä aikaa piti taas käydä nostamassa rahaa automaatilta. Sitten ostin kertalipun metroon ja matkustin muutaman pysäkinvälin päämetroasemalle. Siitä oli enää lyhyt kävelymatka Szent Istvan Squarelle, jossa möllöttää hulppea St. Stephen Basilica. Aukion vieressä oli myös Pal's Hostel & Apartments, josta olin varannut jaetun huoneiston kahdeksi yöksi (19 € /yö). Huoneisto oli asunto, jonka alakerrassa oli sohva, kylpyhuone, jääkaappi sekä ruokapöytä ja tuoleja. Yläkerrassa/parvella oli neljä yhden hengen sänkyä ja kaikille omat lukittavat kaapit. Lisäksi käytössä oli rakennuksen alemmassa kerroksessa yhteiset tilat keittiöineen, sohvineen, ruokapöytineen ja telkkareineen. Ikkunasta oli näkymä Basilicaan, mikä oli ihan jees. Muutenkin hostelli oli oikein hyvä. Ensimmäisenä iltana asuntoon tuli yksi jenkkipoika. Aamulla herätessäni myös kolmannella sängyllä nukkui joku. Seuraavana iltana poikia oli jo kolme, ja aamulla aikaisin lähtiessäni myös alakerran sohvalla nukkui joku. Mutta mikäs siinä, yhteiselo sujui oikein mukavasti.

Kun oli asettunut aloilleni, totuttuun tapaani lähdin tutkimaan kaupunkia kävellen. Hostellin työntekijä oli suositellut, että Kauppahallille kannattaisi mennä ensimmäisenä, koska seuraavana päivänä se ei olisi auki. Etsiydyinkin sitten joen varteen ja kävelin kauppahallille ostamaan lounasta. Kauppahallissa oli tarjolla kaikenlaista syötävää makkarasta kakkuihin, ja yläkerrassa näytti olevan myynnissä myös tavaroita. Sopivat eväät löytyivät, ja menin nauttimaan niistä viereiselle aukiolle. Sitten kävelin sillan yli Budan puolelle, ja kiipesin ylös näköalapaikalle. Levättyäni hetken laskeuduin takaisin joen varteen. Olin ajatellut mennä katsomaan parlamenttitaloa, mutta siinä vaiheessa jalat olivat jo niin poikki, että päätin suunnata takaisin hostellille. Tuntui siltä, että on pakko nostaa jalat ylös.

Parin tunnin levähdystauko hostellilla teki ihmeitä, ja sitten riittikin vielä energiaa lähteä uudelle kaupunkikierrokselle. Ystävä suositteli Hospital in the Rock -museota, joten päätin suunnata sinne. Kyseessä on siis luolastoon tehdystä maanalaisesta sotasairaalasta. Museoon pääsee vaan n. tunnin mittaiselle opastetulle kierrokselle (opiskelijahinta 6,6 €) eikä valokuvia saa ottaa. Paikka oli kuitenkin todella mielenkiintoinen ja opas kertoi sairaalan historiasta hyvin elävästi. Museokierroksen jälkeen jaksoin vielä kävellä katsomaan parlamenttitaloa joen yli, ja kyllähän se ilta-auringossa komealta näytti. Hostellilla uni maittoi.

Toisena päivänä kävin ihan ensimmäisenä ostamassa 24 tunnin julkisen liikenteen lipun, jotta sain säästeltyä rasittuneita jalkojani. Menin metrolla katsomaan oopperataloa ja jatkoin sieltä puistoon, jossa olikin hyvä makoilla lukemassa ja nauttimassa auringosta. Sitten siirryin taas vähän synkempiin tunnelmiin ja menin House of Terror -museoon (myöskin ystävän suosituksesta). Entiseen Stasin päämajaan luotu näyttely kertoo Unkarin miehityksen ajoista. Täälläkään kuvia ei saanut ottaa. Eriyisesti kellarin vankityrmät olivat puistattavia, ja heti mieli palasi takaisin Auschwitziin.

Melankolisen museoelämyksen jälkeen kaipasin piristystä. Päätin mennä ratikalla Margaret Islandille nauttimaan lisää aurinkoa. Enkä muuten ollut ainoa: siellä oli väkeä kuin Suomenlinnassa aurinkoisena kesäviikonloppuna. Onneksi sieltä löytyi myös vähän rauhallisempia paikkoja rentouttavaan makoiluun ja korttien kirjoittamiseen. Kun olin lojunut tarpeeksi, hyppäsin taas ratikkaan ja aloitin ratikkakierroksen joen rantaa pitkin. Edelleenkin tämä oli hyvin toimiva tapa katsella maisemia jalkoja säästäen. Sitten piti käydä vähän ostoksilla. Illalla innostuin vielä menemään ratikalla parlamenttitalolle katsomaan sitä lähempää. Oli kuitenkin pakko mennä ajoissa nukkumaan, sillä seuraavalle aamulle oli tiedossa erittäin aikainen herätys. 

Salzburgin alppimaisemissa

Sateinen Salzburg

Saapuessani Salzburgiin ilma oli suoraan sanottuna ankea. Vettä ripotteli tasaiseen tahtiin ja oli kylmää ja harmaata. Onneksi International Youth Hosteliin oli vain 10 minuutin kävelymatka juna-asemalta. Löysinkin helposti perille ja pääsin lepäämään pitkähkön junamatkan jälkeen. Hostellin sijainti olikin oikeastaan yksi sen harvoja hyviä asioita. Nukuin yhden yön 6 hengen dormissa kalliiseen 21,60 €:n hintaan (aamiainen erikseen 3,5 €). Huone oli melko ahdas eikä sängyssäni ollut omaa lamppua tai pistorasiaa. En siis saanut puhelinta ja tablettia ladattua yön aikana (huonekaverit olivat omineet kaikki pistokkeet). Onneksi yleisissä tiloissa pystyin sen verran lataamaan puhelinta, että pärjäsin pari päivää. Oma lukollinen kaappi sentään oli sen verran iso, että sain rinkan sinne helposti mahtumaan. Hostelli oli iso ja meluisa (onneksi oli ne korvatulpat), ja erehdyin ostamaan alakerran "ravintolasta" 6 eurolla pizzan, joka osoittautui uunissa lämmitetty kaupan pakastepizza. Kyllä tuolla nyt yhden yön nukkui, kun oli sentään siistiä ja tosiaan sijainti keskustan ja juna-aseman välissä oli erittäin hyvä, mutta seuraavalla kerralla todennäköisesti valitsen toisen majapaikan.

Hostellilla

Kun olin saanut levättyä hostellilla sadekin oli jo lakannut. Katsoin säätiedotteesta, että sinä päivänä pitäisi olla kuitenkin vähän parempi keli kuin seuraavana päivänä, joten päätin lähteä kävelylle näköalareitille. Olikin ihana kävellä kapeita teitä pitkin puiden lomassa, kun ilma oli sateen jälkeen niin raikas. Kaikkia kaupunkia ympäröiviä vuoria ei pilvien takaa näkynyt, mutta lintujen laulu raikui keväisen kauniisti. Jossain vaiheessa päädyin linnoitukselle asti. Olisin mielelläni kiivennyt sinne katsomaan maisemia, mutta sinne oli sisäänpääsymaksu. Koska näkyvyys oli sen verran huono (ja maksu iso), päätin jättää sen tällä kertaa väliin. Päästyäni alas kukkulalta kiertelin jonkin aikaa keskustassa ja ikkunashoppailin ihanan näköisillä kauppakaduilla. Aurinkokin hieman pilkisti pilvien lomasta. Kun palasin hostellille, linnoittauduin oleskeluhuoneeseen lataamaan puhelinta ja varaamaan tulevien kohteiden majoituksia. Klo 20 tv-ruudulla alkoi pyöriä Sound of Music -elokuva, joka näytetään hostellissa joka ilta. Ja pakkohan se oli katsoa ennen nukkumaanmenoa.

Puistossa

Sound of Musicistakin tutut portaat

Kävelyreitillä

Festung Hohensalzburg

Lisää kuvateksti

Mozartin syntmäkoti

Ostoskatu

Illalla oleskeluhuoneessa kuulin, kuinka viereisessä pöydässä joku kehui käyneensä jääluolassa. Googletin asiaa ja selvisi, että maailman isoimpaan 42 km pitkään jääluolaan Eisriesenweltiin voisi todellakin tehdä päiväretken Salzburgista. Päätinkin, että toisena päivänäni lähtisin alppimaisemiin Werfenin kylään. Aamulla herättyäni kävin vielä nopeasti keskustassa kaupoilla. Vaikka sadetta oli luvattu koko päiväksi, aurikon paistoi pilvien lomasta. Yhdentoista aikaan lähdin juna-asemalle, ja sieltä meni taajamajunalla n. 50 min Werfeniin. Matkalla taivas synkkeni ja alkoi sataa vettä. Siinä vaiheessa kun pääsin perille, vettä tuli jo reippaammin. Onneksi satuin juna-asemalle juuri sellaiseen aikaan, että sieltä lähti lähes saman tien minibussi 20 min ajomatkan päässä olevaan Eisriesenweltiin (meno-paluu 7 €). Matkan olisi voinut myös kävellä, mutta siihen olisi mutkittelevaa vuoristotietä pitkin ylämäkeen mennyt 1,5-2 tuntia, eikä minulla ollut aikaa siihen (eikä kyllä huvittanutkaan lähteä kävelemään vesisateessa. 

Junamatka Alpeille

Minibussilla pääsi 1000 m korkeuteen Besucherzentrumiin, josta sai ostettua lipun gondoliin ja opastettuun retkeen jääluolassa (opiskelija 22 €). Opastus luolaan on pakollinen, mutta gondolin olisi voinut välttää kiipeämällä itse ylös. Tähän kuitenkin edelleen olisi tarvinnut aikaa, tiettyjä varusteita ja kokemusta vuorikiipelystä, eikä minulla ole niistä mitään, joten gondoli sai kelvata. Lippujen oston jälkeen gondolille 1080 m korkeuteen oli n. 20 min kävelymatka. Edelleen satoi, joten kun reitti jakaantui tunneliin ja maisemareittiin, valitsin tunnelin. Se ei ollut kovin pitkä, mutta sen päähän päästyäni sade olikin yhtäkkiä loppunut ja aurinko näyttäytyi. Taustalla siintävät alpitkin alkoivat kummasti näyttää komeammilta.

Kiivetään ylös

Gondolille päästyäni ei tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia, että päästiin matkaan. Oli muuten ihan hirveät 3 minuuttia, kun heiluva gondoli nousi jyrkkää vuorenrinnettä mukaillen 1575 metriin. En uskaltanut katsoa muualle kuin suoraan eteenpäin vuoren rinteeseen. Hengissä kuitenkin selvisin, ja ylhäällä odottikin upea maisema. Matka ei kuitenkaan vielä päättyt siihen, vaan vielä piti kavuta n. 20 min 1641 metriin jääluolan sisäänkäynnille. Minulla tosin natka kesti kauemmin, koska vähän väliä piti pysähtyä ottamaan valokuvia. Reippailun aikana olin hyvin tarjennut ilman takkia, mutta ylös päästyäni lisäsäin vaatetusta, koska luolaan oli suositeltu pukeuduttavan lämpimästi. Laitoinkin siis vielä toiset housut päälle, villasukat jalkaan, takin, kaulahuivin, pipon ja sormikkaat. Tämä osoitautui riittäväksi vaatetukseksi: ei tullut liian kylmä muttei myöskään liian kuuma. 

Pelottava gondoli

Luolan suuaukko

Alpit

Korkealla ollaan

1600 metrissä

Vaatteiden lisäyksen jälkeen piti vielä odottaaa noin vartti, että seuraava kierros luolassa alkaisi. Samassa ryhmässä oli sekä saksankielisiä että englanninkielisiä henkilöitä, joten oppaamme selosti kaiken molemmilla kielillä. Luolassa ei ole valaistusta, joten puolet meistä sai käteensä öljylampun, jonka avotulen valossa suunnistimme eteenpäin valtavassa pimeässä luolassa. Näimme luolasta vain kilometrin pätkän, mutta siihenkin meni 70 minuuttia ja piti kävellä 1400 porrasta (700 ylös ja 700 alas). Luolassa on upeita luonnon "jääveistoksia", jotka elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Lopuksi kuljimme myös jäisen tunnelin läpi. Kaikenlainen kuvaaminen luolassa on kielletty, joten tätä ihmeellistä luolaa on mentävä ihailemaan paikan päälle. Luolan nettisivuilta toki löytyi hienoja kuvia (parempia kuin itse olisin pystynyt siellä ottamaan), joten niistä saa vähän esimakua. Toki näin monen luolassa kännykällä kuvia ottavan, mutta itse keskityin salakuvauksen sijasta jään ihailemiseen. 

Luolan sisäänkäynnillä

Upea jääluola (lähde: www.eisriesenwelt.at)

Nopeasti kuluneen kierroksen jälkeen piti vähentää vaatteita paluumatkaa varten. Pilvet olivat taas lisääntyneet, mutta ei satanut. Jouduin tietysti vielä toistamiseen siihen kamalaan gondoliin, mutta sen jälkeen valitsin tunnelin sijasta maisemareitin. Kun pääsin takaisin lipunmyyntirakennukseen, jouduin odottelemaan siellä reilun puoli tuntia minibussia juna-asemalle. Odotellessa alkoi taas sataa, mutta onneksi sain odotella sisätiloissa. Minibussi vei juna-asemalle, josta lähtikin parin minuutin päästä juna Salzburgiin. Matka sujui joutuisasti ja kävin sitten hakemassa rinkan hostellilta. Lyhyen puhelimenlataustauon jälkeen palasin asemalle ja illan hämärtyessä juna lähti puksuttamaan kohti Wieniä. 

Werfen linnoituksineen