 |
Aamiaismaisemat |
Päivä 3: Kolmen valtakunnan rajapyykki, Kilpisjärvi - Tromssa
Juhannuspäivän aamuna aurinko paistoi vielä kirkkaampana kuin edellisenä päivänä. Tavarat pakattuani ajoin Kilpisjärven rannalle venelaiturin viereen. Aamupala maistui erityisen hyvältä, kun samalla sai katsella täysin peilityynen veden pinnalta heijastuvia tuntureita. Klo 10 lähdin Malla laivan kyydissä Mallan luonnonpuistoon ja Kolmen valtakunnan rajapyykille. Puoli tuntia seilattuamme Kilpisjärveä pitkin saavuimme Ruotsin puolella olevalle laiturille, josta oli rajapyykille 3 km kävelymatka helppokulkuista tietä pitkin. Itse rajapyykki oli iso keltainen pömpeli, jonka ympäri pääsi kävelemään. Muutamissa sekunneissa pääsi siis käymään Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Kuohkimajärven autiotuvalla ehti vielä hyvin käydä paistamassa lounasmakkaran ennen paluumatkaa.
 |
Malla-laiva ja Pikku-Malla -tunturi |
 |
Kävelyreitti 3 valtakunnan rajapyykille |
 |
3 valtakunnan rajapyykki |
 |
Kirkasta vettä |
 |
Kuohkimajoki |
 |
Seilaamassa Kilpisjärvellä |
Iltapäivällä oli viimein aika jatkaa matkaa eteenpäin Norjan puolelle. Heti rajan ylityksen jälkeen maisema muuttui selvästi ”vuorisemmaksi” ja tuntui siltä, että mihin tahansa katsookin (tietysti lähinnä tiehen) olisi voinut saman tien ottaa upean valokuvan. Pysähtelinkin useasti matkan varrella tien varrella oleville pysähdyspaikoille. Parin tunnin ajelun jälkeen saavuin Tromssaan, jossa ajoin ensimmäisenä leirintäalueelle. Sielläkin oli vilinää ja vilskettä, mutta teltalle löytyi sopiva paikka. Vessa, suihku ja keittiö olivat myös tervetulleita. Hintaa yhdelle telttayölle (1 hlö + auto) tuli 185 NOK eli n. 22 €. Mielestäni ihan kunnioitettava hinta teltan pystytykselle, mutta toisaalta Norjassa on kallista, ja hintaan kuuluivat myös nuo edellä mainitsemani fasiliteetit + (mikä tärkeintä) wifi.
 |
Ensimmäisiä maisemia Norjan puolella |
 |
Skibotn |
 |
Maisemia matkan varrelta |
 |
Kolmannen yön telttapaikka |
Illalla lähdin vielä ajelemaan kaupungille. Kävin katsastamassa vaikuttavan Jäämerenkatedraalin ulkoa päin. Sisälle en mennyt, koska sinne olisi ollut pääsymaksu, eikä minulla ollut käteistä rahaa mukana (en viitsinyt yhtä yötä varten vaihtaa rahaa). Sitten ajoin Tromssan vaikuttavaa siltaa pitkin keskustan puolelle. Pitkää maanalaista tunnelia pitkin pääsin yliopistolle, joka oli ainakin ulkoa päin erittäin viihtyisän näköinen paikka. Yliopistokierroksen jälkeen yritin päästä ajamaan ydinkeskustaan, mutta ilmeisesti siellä oli joku tapahtuma (tai tietyö) meneillään, koska kaikki tiet sinne oli suljettu. Illan päätteeksi nousin Fjellheisen-gondolilla 421 m korkeuteen ihailemaan kaupunkia ja sitä ympäröivää maisemaa.
 |
Tromssa |
 |
Jäämerenkaatedraali ja Tromssan silta |
 |
Tromssan yliopiston Maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan rakennus |
 |
Tromssa |
 |
Jäämerenkatedraali |
 |
Jossain on vielä puhelinkoppeja |
 |
Fjellheisen-gondoli |
 |
Tromssa from above |
Päivä 4: Tromssa - Rovaniemi
Heräsin reissun viimeiseen päivään haikein mielin, sillä tiesin, että seuraavana päivänä pitäisi palata takaisin arkeen. Onneksi luvassa olevan ajomatkan aikana ehtisi vielä ladata akkuja tulevaa työviikkoa varten. Aamupuuron jälkeen ilmoitin henkilökunnalle lähteväni (kyllä, telttapaikoillakin oli uloskirjausaika), ja reilun 8 tunnin automatka pääsi alkamaan. Ajaessa tuntui, että maisematkin olivat uusia, kun niitä katseli toisesta suunnasta. Kilpisjärvellä piti pysähtyä tankkaamaan (kallista bensaa) sen verran, että pääsi jatkamaan matkaa halvemman bensan ääreen. Siinäpä se päivä sitten sujuikin tasaiseen tahtiin eteenpäin körötellessä. Reissusta jäi hyvä mieli ja nyt naamaa koristaa iloisen hymyn lisäksi otsalla tyylikäs rusketusraja. Onhan se toisaalta ihan kiva, että voin pärställäni ilahduttaa muita ihmisiä :).
 |
Matkan varrelta |
 |
Pian taas Suomessa |
Tosi upeita kuvia!! Ihan kuin olis ollut reissussa mukana itekin, tai ainakin nyt haluais lähteä... :D
VastaaPoista