Vapaaehtoisena Tansaniassa

Terveyskeskus Arushassa

Tansaniassa olin vapaaehtoisena Arushan keskustassa sijaitsevassa terveyskeskuksessa. Siellä työskenteli 4 paikallista lääkäriä (joista 3 oli naisia), hammaslääkäri, useita sairaanhoitajia ja kätilöitä sekä lääkäriharjoittelijoita. Päivittäin järjestettiin yleislääkärin ja hammaslääkärin vastaanottoja. HIV- ja tuberkuloosipoliklinikka toimivat 2 kertaa viikossa. Lisäksi terveyskeskukseen kuului äitiys- ja synnytysosasto, jossa oli myös yksi leikkaussali sektioita varten. 

Ehdin olla vapaaehtoisena vain lyhyen aikaa (yhteensä 7 päivää varsinaisesti työnteossa). Sain kuitenkin jonkinlaisen käsityksen terveyskeskuksen toiminnasta ja paikallisesta terveydenhuollosta, ja uskoakseni työpanostuksestani oli myös hyötyä potilaille ja muulle henkilökunnalle. Käytännössä vietin päivät synnytysosastolla, koska se kiinnosti itseäni eniten ja siellä koin myös olevani eniten hyödyksi. 

9 pisteen vauva

Äitiys- ja synnytysosastolla oli kolme 5-15 henkilön potilashuonetta, jossa oli sekä raskaana olevia että jo synnyttäneitä naisia. Varsinaisessa synnytyssalissa oli 3 vuodepaikkaa. Kätilöt arvioivat paikalle tulevien naisten synnytyksen vaiheen ja päättivät sen perusteella, menevätkö he odottamaan potilashuoneeseen vai suoraan synnytyssaliin. Synnytykset hoituivat ilman kivunlievitystä, eikä synnytyssaliin päästetty mukaan tukihenkilöä. Mikäli odotettavissa oli normaali alatiesynnytys, kätilö hoiti homman alusta loppuun. Jos odotettavissa oli jotain poikkeavaa (esim. perätila, ahdas lantio, pre-eklampsia), lääkäri kutsuttiin paikalle arvioimaan tilanne. 

Vauvat kapaloitiin kangoihin, Tansaniassa käytettäviin värikkäisiin kietaisuvaatteisiin.

Itse ponnistusvaihe sujui hyvin samaan tapaan kuin Suomessa. Kun vauva syntyi, hänet vietiin nopeasti synnytyssalissa olevalle tutkimuspöydälle. Jos kaikki tuntui olevan kunnossa, vauva jätettiin siihen kapaloituna ja kätilö palasi hoitamaan äitiä. Mikäli vauva hengitti huonosti, lisähappea annettiin happiviiksillä ja limaa imettiin nielusta imukärjellä. Kun äiti oli saatu paikattua, hän siirtyi omin jaloin viereiseen potilashuoneeseen antaakseen paikkansa seuraavalle synnyttäjälle. Jos vauvalla oli kaikki hyvin, hän sai siirtyä äidin mukana. Jos synnytyksessä oli jotain komplikaatioita (esim. napanuora kaulan ympärillä), hän jäi synnytyssaliin tutkimuspöydälle seurantaan. Tämä tarkoitti sitä, että aina välillä joku kävi vilkaisemassa, hengittääkö ja liikkuuko vauva edelleen. 

Vauvoja seurannassa tutkimuspöydällä

Vietin osastolla ollessani paljon aikaa vauvojen kanssa: tarkkailin, tutkin, kanyloin, syötin ym. Synnytyksissä autoin vauvan ulosautossa ja ompelin repeämiä. Sektioiden jälkeen valvoin äitien vitaalitoimintoja puolen tunnin välein. Muutamana päivänä osastolla annettiin myös rokotteita pikkuvauvoille. Tällöin sarjatyönä kätilön kanssa rokotimme yli 50 vauvaa iltapäivässä. 

Sektiosali

Terveyskeskuksessa ei tehty ollenkaan elektiivisiä sektioita, vaan siihen päädyttiin, jos esimerkiksi äidin lantio oli liian kapea tai synnytys ei edennyt kunnolla. Sektion suoritti lääkäri, ja spinaalipuudutuksen anestesiahoitaja. Leikkaussalissa käytettiin kankaisia kaapuja, myssyjä ja maskeja. Perusasuna oli eräänlainen mekkomainen kaapu, jonka päälle sitten laitettiin toinen, peittävämpi pitkähihainen kaapu. Kenkinä käyettiin crocseja tai pitkävartisia kumisaappaita. Ensimmäisenä päivänä erehdyin laittamaan housut kaavun alle, mikä aiheutti erityistä hilpeyttä paikallisissa. Seuraavana päivänä menin saliin pelkällä kaavulla, jolloin sain kuulla, että näytän paljon fiksummalta. Vaatteet pestiin erillisessä huoneessa mutta kuivatettiin pyykkinarulla terveyskeskuksen pihalla. Ei siis ihan steriiliä, mutta muuhun hygieniatasoon nähden puhtaampaa. Steriilejä hanskoja sentään oli saatavilla, tosin vain yhtä kokoa. Instrumentit oli desinfioitu, ja kädet pestiin saippualla ennen leikkausta. 

Leikkaussaliasu 

Itselleni mieleenpainuvin kokemus vapaaehtoistyönaikana oli jouluaattona tapahtunut sektio. Ensisynnyttäjä tuli synnytyssaliin, mutta synnytys ei tuntunut etenevän. Kätilö arvioi, että lantio on liian ahdas, jotta vauva mahtuisi alateitse ulos. Lääkäri tuli arvioimaan tilanteen, ja päädyttiin sektioon. Suomessa sektio päästään aloittamaan tarvittaessa heti, mutta Arushassa sektiopäätöksen tekemisestä kestää pari tuntia ennen kuin sektio päästään aloittamaan. Kun pääsimme viimein aloittamaan, vauvan pää oli jo kiinnittynyt lantioon niin tiukasti, ettei ulossaanti meinannut millään onnistua. Noin 15 minuuttia lääkärit yrittivät saada vauvaa ulos, ja kun se viimein onnistui, vauvan sydän sykki heikosti mutta hengitysliikkeitä ei ollut. Aloitimme anestesiahoitajan ja kätilön kanssa virvoittelutoimet, ja 1,5 tunnin ajan rukoilimme ventiloidessamme ja paineluelvyttäessämme pientä poikaa. Lopulta lapsi alkoi hengittää itse, ja saimme hetkeksi huokaista helpotuksesta. Pojan vointi ei edelleenkään ollut hyvä, mutta tilanne oli sen verran vakaa, että hänet päästiin siirtämään ambulanssilla sairaalaan. En tiedä, kuinka pojan kävi, koska tämä tapahtui viimeisenä vapaaehtoistyöpäivänäni. Hartaasti toivon, että hänellä on nyt kaikki hyvin. Harmittaa, että Suomessa vastaavassa tilanteessa pojan mahdollisuudet olisivat olleet välineistön ja osaamisen vuoksi aivan eri luokkaa.

Joulun ihme

Vapaaehtoistyö herätti monenlaisia ajatuksia. Ensinnäkin olin positiivisesti yllättynyt terveyskeskukse työntekijöiden ammatitaidosta, välineistöstä ja asenteesta. Monet asiat hoidettiin hyvinkin tehokkaasti ja osaavasti, hankalista tilanteista selvittiin. Tuntui siltä, että työpanostani ja osaamistani arvostettiin. Toisaalta oli asioita, jotka olisin halunnut tehdä toisella tavalla, mutta näin lyhyessä ajassa en kokenut asiakseni astua vuosia töitä tehneiden ammattilaisten varpaille. Yritin mahdollisimman paljon kysellä työntekijöiltä, miksi he toimivat tietyin tavoin tietyissä tilanteissa, ja kertoa sitten, miten Suomessa toimitaan ja minkä vuoksi. Jos olisin ollut vapaaehtoisena pidemmän aikaa, olisin varmaankin yrittänyt toimia enemmän Suomessa oppimillani tavoilla ja siten näyttää, että jollain toisella tavalla asia saattaisi sujua paremmin. Vaikka vapaaehtoistyön perusteella arvostan tansanialaista terveydenhuoltoa ja osaamista, olen silti iloinen, että olen suomalaisen sairaanhoidon ulottuvilla. Taitavia työntekijöitä Arushassa riitti, mutta välineistö oli Suomen tasoon nähden puutteellista ja osa toimintamalleista ei ollut (nykykäsityksen mukaan) ajan tasalla. Terveyskeskukseen tarvittaisiin lisää välineitä ja joku opettamaan niiden käyttöä. Tarvittavia rahoja ei kuitenkaan ole. Työntekijöiden on siis pärjättävä sillä, mitä on saatavilla, ja siihen nähden he mielestäni tekevät erittäin hyvää työtä.

Perhonen synnytyssalissa