torstai 15. tammikuuta 2015

Matkakohteen valinta


Auringonnousu Serengetissä


Uuden matkan suunnittelu alkaa itselläni usein siitä, että päätän ajankohdan, jolloin pystyn lähtemään reissuun. Käytännössä matkan on sijoituttava koulun loma-ajalle, ja olen tykästynyt joululoman aikaan matkustamiseen. Kesällä ehtii tehdä pidemmän työpätkän, joten kuukauden joululoman voi hyvin käyttää reissaamiseen.

Kun matkan pituus ja suuntaa antava budjetti on päätetty, alan miettiä sopivaa matkakohdetta. Usein itselläni on jo jokin ajatus tietystä kohteesta tai ainakin maanosasta, jonne haluaisin lähteä. Sitten alan etsiä tietoa mahdollisista kohteista. Yleensä suuntaan ensimmäisenä Kilroyn sivuille, josta löytyy hyvää perustietoa todella monista matkakohteista. Sitten googlailen lisää, ja selvittelen lentojen hintoja potentiaalisiin kohteisiin usein jokin tietty kohdemaa vain alkaa tuntua parhaimmalta vaihtoehdolta.

Palasin juuri viimeisimmältä reissultani Tansaniasta. Ajatus Afrikkaan matkustamisesta on kytenyt mielessä jo pidemmän aikaa. Noin vuosi sitten, kun aloin taas miettiä uutta reissua, tuntui siltä, että voisi olla oikea aika toteuttaa tämä pidempiaikainen haave. Pikkusiskoni on jo useampaan otteeseen ollut reissukaverinani, ja kun ehdotin reissua Afrikkaan, hän oli heti innostunut ajatuksesta. Yhdessä etsimme tietoa eri matkakohdevaihtoehdoista, ja päädyimme melko nopeasti Tansaniaan. Maassa yhdistyvät safarimahdollisuudet, luontokohteet, kaupunki ja ranta. Myös sää on suotuisa joulu-tammikuussa, eli pahin sadekausi ei ole juuri meneillään.  Kun matkakohde oli lyöty lukkoon, varsinainen suunnitteluvaihe pääsi alkamaan.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti