Jännittävää junailua suunnitteilla

Pyhätunturilla

Mainio kesä Lapissa on ohi ja paluu arkeen iski tällä viikolla. Lapin kesä oli lyhyt, kylmä ja vähälumien, mutta mukavat ihmiset ja lumoavat maisemat lämmittivät sydäntä sateisinakin päivinä. Kesän aikana tuli ajeltua vajaa 5000 km ja vaellettua n. 120 km (+ lyhyempiä pyöräily- ja kävelyretkiä Rovaniemen ympäristössä). Talviturkkia en kyllä tarjennut Lapissa heittää, mutta onneksi heinäkuussa käväisin mökillä Pohjois-Karjalassa ja siellä järvivesi oli uimalämpöistä (ainakin saunasta käsin). 

Maisema mökkilaiturilta

Minulta jo kyseltiin, että minne olen joululomalla lähdössä reissuun tänä vuonna. Eivät meinanneet uskoa, kun sanoin, ettei joulureissua ole nyt suunnitteilla. Tänä vuonna on kuitenkin jo 3 ulkomaanreissua takana, joten käytän joululoman tällä kertaa reissukassan kartutukseen. Eipä siihen helmikuun loppuunkaan, jolloin lähdemme kurssimatkalle Sri Lankaan, ole enää kuin puoli vuotta. Vaikka tätä reissua odotan innolla, en kuitenkaan osaa olla haaveilematta jo seuraavasta reissusta. Koska olen hurahtanut myös matkojen suunnitteluun, en kerta kaikkiaan kestä tilannetta, jossa minulla ei olisi matkasuunnitelmaa työn alla. Sri Lakna ei itseltäni vaadi niin paljon suunnittelua, koska muut hoitavat pääasiassa kaikki matkajärjestelyt. Enköhän minä kuitenkin vielä päädy suunnittelemaan mieleisiäni lisäekskursioita ja muuta päiväohjelmaa, mutta sen ehtii sitten lähempänä matkaa (Lonely Planetin matkaopasta olenkin jo lueskellut). 

Nyt tällä viikolla innostuinkin sitten taas selailemaan Interrail-oppaita. Joskus alkuvuodesta ajattelin, että olisin nyt joululomalla lähtenyt reilaamaan, mutta sitten päätinkin lähteä kurssimatkalle, eivätkä rahat riitä kaikkeen. Kesällä sitten kypsyi ajatus siitä, että mitä jos lähtisinkin reilaamaan ensi keväänä huhti-toukokuussa. Se tulee kyllä pian Sri Lankan jälkeen, mutta jos joululoman teen ahkerasti töitä, saan ehkä rahat riittämään molempiin reissuihin. Näitä asioita pohdiskellessani aloinkin jo suunnitella sopivaa reittiä ja kohdekaupunkeja, ja alustava suunnitelma muotoutuikin parissa illassa. Koska reililippua ei tarvitse ostaa kuukausia etukäteen, voinhan sitten vasta keväällä päättää, lähdenkö vai enkö. (Just joo, sen kun näkisi, että suunnittelisin itselleni kivan reissun enkä sitten lähtisi. Kyllä ne rahat saa jostain kaivettua, kun on riittävä motivaattori. :D)

Olen Euroopassa jo jonkin verran reissannut lapsena perheen kanssa, joten perinteiset Ranska, Italia, Kreikka ja Iso-Britannia eivät nyt vetäneet puoleensa. Sen sijaan Itä-Euroopassa on useita kiinnostavia kaupunkeja, joissa mieluusti vierailisin. Alusta asti oli selvää, että valitsen reililipuista 30 pv lipun, jolla saa rajattomasti kulkea kaikissa Interrail-maissa. Sitten vaan aloin kartasta katsella, missä olisi kivoja paikkoja, ja Interrail-nettisivuilta etsin juna-aikatauluja selvittääkseni, miten nämä paikat voisi kätevästi yhdistää toisiinsa. Kävipä sitten ilmi, että niitä kiinnostavia paikkoja onkin aika monta J. Onneksi en yleensä viihdy kauhean pitkään samassa paikassa (ainakaan tämän tyyppisillä reissuilla), ja junassa matkustaminen on kivaa. Päätin tällä reissulla keskittyä pääasiassa kaupunkinähtävyyksiin ja jättää vaellusretket seuraaville kerroille, koska haluan päästä matkaan mahdollisimman kevyen rinkan kanssa.

Alustavaksi matkasuunnitelmaksi muodostui 36 päivän reissu. Ensin Helsingistä lautalla Tallinaan, sieltä bussilla Riikan ja Vilnan kautta Varsovaan, josta varsinainen 30 päivän Interrail-osuus alkaa. Sieltä suuntaan Krakovaan, josta käsin käyn Auschwitzissa. Krakovasta Prahaan, josta reissu Berliiniin ja takaisin. Sitten Wien, josta reissu Salzburgiin. Matka jatkuu Bratislavan kautta Budapestiin ja edelleen Zagrebiin. Sieltä Splitiin, josta sitten bussilla Dubrovnikiin ja edelleen Mostarin kautta Sarajevoon ja Belgradiin. Sitten taas junalla Sofiaan ja sieltä Istanbuliin. Interrail-osuus olisikin sitten siinä, ja voin jäädä pariksi päiväksi Istanbuliin. Sieltä sitten yöbussilla Göremeen, jossa pääsen (toivon mukaan) kuumailmapalloretkelle Cappadocian ylle (ystäväni suosituksesta). Lopuksi yöbussilla takaisin Istanbuliin ja sieltä sitten lentäen Helsinkiin. 

Tämä suunnitelma on tietenkin alustava, ja elää vielä sen mukaan, mikä tuntuu sitten paikan päällä kiinnostavalta. Näköjään kuitenkin aikataulullisesti on mahdollista käydä 14 maassa 36 päivässä, kun viettää jokaisessa kaupungissa 1-3 päivää. Aiempien kaupunkilomieni perusteella ajattelen, että se on itselleni ihan riittävän pitkä aika. Tarkoituksenani on kuitenkin nimenomaan nauttia siirtymisestä paikasta toiseen ja fiilistellä eri kaupunkien tunnelmia eikä yrittää ehtiä koluta kaikkia ”pakollisia” nähtävyyksiä. Eipä tässä nyt siis muuta voi kuin tehdä ahkerasti töitä, että pääsee tämän reissun toteuttamaan. Ei tämän blogin tunnuslause turhaan ole ”kukkaro ohenee, elonlaatu kohenee”. :D

Juhannusreissu kauas pohjoiseen - Osa 2

Aamiaismaisemat

Päivä 3: Kolmen valtakunnan rajapyykki, Kilpisjärvi - Tromssa

Juhannuspäivän aamuna aurinko paistoi vielä kirkkaampana kuin edellisenä päivänä. Tavarat pakattuani ajoin Kilpisjärven rannalle venelaiturin viereen. Aamupala maistui erityisen hyvältä, kun samalla sai katsella täysin peilityynen veden pinnalta heijastuvia tuntureita. Klo 10 lähdin Malla laivan kyydissä Mallan luonnonpuistoon ja Kolmen valtakunnan rajapyykille. Puoli tuntia seilattuamme Kilpisjärveä pitkin saavuimme Ruotsin puolella olevalle laiturille, josta oli rajapyykille 3 km kävelymatka helppokulkuista tietä pitkin. Itse rajapyykki oli iso keltainen pömpeli, jonka ympäri pääsi kävelemään. Muutamissa sekunneissa pääsi siis käymään Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Kuohkimajärven autiotuvalla ehti vielä hyvin käydä paistamassa lounasmakkaran ennen paluumatkaa.

Malla-laiva ja Pikku-Malla -tunturi

Kävelyreitti 3 valtakunnan rajapyykille

3 valtakunnan rajapyykki

Kirkasta vettä

Kuohkimajoki

Seilaamassa Kilpisjärvellä

Iltapäivällä oli viimein aika jatkaa matkaa eteenpäin Norjan puolelle. Heti rajan ylityksen jälkeen maisema muuttui selvästi ”vuorisemmaksi” ja tuntui siltä, että mihin tahansa katsookin (tietysti lähinnä tiehen) olisi voinut saman tien ottaa upean valokuvan. Pysähtelinkin useasti matkan varrella tien varrella oleville pysähdyspaikoille. Parin tunnin ajelun jälkeen saavuin Tromssaan, jossa ajoin ensimmäisenä leirintäalueelle. Sielläkin oli vilinää ja vilskettä, mutta teltalle löytyi sopiva paikka. Vessa, suihku ja keittiö olivat myös tervetulleita. Hintaa yhdelle telttayölle (1 hlö + auto) tuli 185 NOK eli n. 22 €. Mielestäni ihan kunnioitettava hinta teltan pystytykselle, mutta toisaalta Norjassa on kallista, ja hintaan kuuluivat myös nuo edellä mainitsemani fasiliteetit + (mikä tärkeintä) wifi.

Ensimmäisiä maisemia Norjan puolella

Skibotn

Maisemia matkan varrelta

Kolmannen yön telttapaikka

Illalla lähdin vielä ajelemaan kaupungille. Kävin katsastamassa vaikuttavan Jäämerenkatedraalin ulkoa päin. Sisälle en mennyt, koska sinne olisi ollut pääsymaksu, eikä minulla ollut käteistä rahaa mukana (en viitsinyt yhtä yötä varten vaihtaa rahaa). Sitten ajoin Tromssan vaikuttavaa siltaa pitkin keskustan puolelle. Pitkää maanalaista tunnelia pitkin pääsin yliopistolle, joka oli ainakin ulkoa päin erittäin viihtyisän näköinen paikka. Yliopistokierroksen jälkeen yritin päästä ajamaan ydinkeskustaan, mutta ilmeisesti siellä oli joku tapahtuma (tai tietyö) meneillään, koska kaikki tiet sinne oli suljettu. Illan päätteeksi nousin Fjellheisen-gondolilla 421 m korkeuteen ihailemaan kaupunkia ja sitä ympäröivää maisemaa. 

Tromssa

Jäämerenkaatedraali ja Tromssan silta

Tromssan yliopiston Maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan rakennus

Tromssa

Jäämerenkatedraali

Jossain on vielä puhelinkoppeja

Fjellheisen-gondoli

Tromssa from above

Päivä 4: Tromssa - Rovaniemi

Heräsin reissun viimeiseen päivään haikein mielin, sillä tiesin, että seuraavana päivänä pitäisi palata takaisin arkeen. Onneksi luvassa olevan ajomatkan aikana ehtisi vielä ladata akkuja tulevaa työviikkoa varten. Aamupuuron jälkeen ilmoitin henkilökunnalle lähteväni (kyllä, telttapaikoillakin oli uloskirjausaika), ja reilun 8 tunnin automatka pääsi alkamaan. Ajaessa tuntui, että maisematkin olivat uusia, kun niitä katseli toisesta suunnasta. Kilpisjärvellä piti pysähtyä tankkaamaan (kallista bensaa) sen verran, että pääsi jatkamaan matkaa halvemman bensan ääreen. Siinäpä se päivä sitten sujuikin tasaiseen tahtiin eteenpäin körötellessä. Reissusta jäi hyvä mieli ja nyt naamaa koristaa iloisen hymyn lisäksi otsalla tyylikäs rusketusraja. Onhan se toisaalta ihan kiva, että voin pärställäni ilahduttaa muita ihmisiä :).

Matkan varrelta 

Pian taas Suomessa

Nähdän taas, Norja!

Juhannusreissu kauas pohjoiseen - Osa 1

Saanatunturin rinteessä

Perinteisesti juhannus on tullut vietettyä jonkun mökillä jollain porukalla, ja yleensä aina perheen kanssa. Tänä vuonna halusin kuitenkin käyttää hyväksi kolmen päivän viikonlopun ja tehdä jotain ihan muuta. Meidän mökki on kyllä yksi lempipaikoistani ja vähän harmittaa, että tänä kesänä en pääse siellä kauheasti aikaa viettämään (onneksi viime kesänä olin siellä lähes joka viikonloppu, ja heinäkuussa ehdin ehkä siellä piipahtaa tänäkin vuonna). Mökkeilyn sijaan päätinkin siis lähteä yksinäni seikkailemaan Kilpisjärvelle ja sieltä vielä eteenpäin Norjan puolelle. Reissuun olisi kannattanut käyttää huomattavasti enemmän aikaa, mutta se ei nyt tällä kertaa ollut mahdollista, joten kolmen ja puolen päivän oli riitettävä. Ajomatkoihin itsessään kului paljon aikaa (Rovaniemeltä on Tromssaan yli 8 tunnin matka), mutta onneksi tykkään ajella, ja maisemia katsellessa matkakin sujui yllättävän joutuisasti.

Pikkuporoja evästauolla

"Auringonlasku" matkalla Kilpisjärvelle

Päivä 1: Rovaniemi - (melkein) Kilpisjärvi

Torstaina pääsin lähtemään töistä kolmen aikaan. Tavaroiden pakkaus oli edellisenä iltana jäänyt vielä vähän vaiheeseen, joten meni muutama tovi, että sain auton lähtövalmiiksi. Sitten piti vielä käydä tankkaamassa, ja muutama muukin ihminen halusi juuri silloin tankata siellä halvimmalla bensa-asemalla (kumma juttu). Sitten vain auton stereoissa nupit kaakkoon ja menoksi. Alkumatka sujui rutiinilla tuttua tietä pitkin, ruuhkaakaan ei ollut pahemmin kuin ihan alussa. Sirkassa pysähdyin ensimmäisen kerran jätskitauolle. Alun perin olin ajatellut, että jäisin yöksi jonnekin matkan varrelle, mutta ajaminen sujui rattoisasti eikä vielä väsyttänyt, joten ajoinkin lähes Kilpisjärvelle saakka. Tien varrella oli useita parkkipaikkoja ja sivuteitä, jotka eivät vieneet mihinkään. N. 30 km ennen Kilpisjärveä huomasin lupaavan näköisen sivutien, joka johti isolle aukealle, jota muutama muukin oli joskus nuotiopaikkana käyttänyt. Aukion laidalle laitoin teltan pystyyn, siinä sai rauhallisesti nukkua aamuun asti.

Ensimmäisen yön telttapaikka

Suomen maanteiden korkein kohta

Päivä 2: Saanan valloitus Kilpisjärvellä

Juhannusaaton aamu ei erityisemmin valjennut, koska aurinko oli paistanut koko yön. Joka tapauksessa heräsin hyvin virkeänä ja tavarat pakattuani lähdin jatkamaan matkaa Kilpisjärvelle. Pysähdyin ensiksi luontotalolla hyödyntääkseni heidän fasiliteettejaan ja ilmoittamaan reittisuunnitelmani. Sitten ajoin auton n. 5 km päässä olevan retkeilykeskuksen parkkipaikalle, josta vaellusreittini alkoi. 

Saanan juurella

Ensin kävelin jonkin aikaa koivumetsässä pitkospuita pitkin. Sitten tulin Suomen pisimmän portaikon juurelle, josta oli 4 km matkaa Saanan huipulle. Siinä vaiheessa meinasin melkein jättää koko homman väliin (koska inhoan portaita), mutta onneksi lähdin kuitenkin rauhalliseen tahtiin kapuamaan. Ja kas kummaa, ei se ollutkaan läheskään niin kauheaa kuin Merulla :). Aina sopivin väliajoin oli hyvä pysähtyä tasaamaan hengitystä ja ottamaan kuvia upeista maisemista. Puolivälissä portaikkoa rappusten vieressä oli useamman metrin pituinen lumikaistale, jossa nelilapsinen perhe oli laskemassa pyllymäkeä. Suosittelivat sitä minullekin, mutta ajattelin säästää sen alastulomatkalle. Jossain vaiheessa portaat loppuivat, ja matka jatkui tunturin rinnettä pitkin. Alussa oli vähän jyrkempää, mutta loppua kohti mäki vain loiveni. Viimein huiippu oikeasti jo näkyi, ja pääsin sinne ollessani vielä ihan hyvissä voimissa. Tuuli oli aika navakka ja huipulla oleva lämpömittari näytti +2C, joten pidempää levähdystaukoa en huipulla viitsinyt pitää. Kuvia kyllä ehdin ottaa ihan riittävästi joka suuntaan, oli vaan sen verran komeat näkymät. 

Suomen pisimmän portaikon juurella

Ne ei lopu koskaan

Melkein huipulla

Kilpisjärvi ja Ruotsin tuntureita

Saana 1029 m

Saana 1029 m

Alastulo samaa reittiä pitkin oli yllättäen yhtä pitkä kuin ylös meno, mutta se kävi paljon helpommin. Ja portaiden puolimatkassa pääsin kuin pääsinkin laskemaan pyllymäkeä (hyvin liukui ilman pulkkaa tai liukuriakin). Portaiden alapäässä lähdin vastakkaiseen suuntaan kuin mistä olin tullut, koska päivää oli vielä jäljellä ja halusin käyttää sen kiertämällä koko Saana-tunturin. Portaiden juurelta Saanajärven päivätuvalle oli matkaa 4 km. Toisin kuin Saanan huipulle kavutessa, tällä reitillä ei tullut vastaan edes yhden yhtä ihmistä. Tie oli paikoitellen luminen ja märkä, mutta aurinko paistoi ja linnut lauloivat, joten ei ollut valittamista. Lähestyessäni tupaa sen pihalla oleva koirakaksikko toivotti minut tervetulleeksi erittäin kovaäänisesti. Tuvassa oli istumassa koirien omistajapariskunta, joka oli onneksi laittanut kamiinaan tulen. Pian koira- ja ihmisparit lähtivät jatkamaan matkaa, joten jäin tupaan yksin paistamaan makkaraa.

Pyllymäkeä alaspäin

Saanan ympäri

Saanan ympäri

Saana ja Saanajärvi. Juhannusuinti jäi tällä kertaa väliin.

Saanajärven päivätupa

Saanajärven tuvalta matka jatkui eteenpäin virkistävän lepo- ja ruokatauon jälkeen. Tällä etapilla sukset tai lumikengät olisivat olleet tarpeen: suunnilleen puolet matkasta polku oli lumen peitossa, ja kun oli pariin otteeseen uponnut lumeen reittä myöten, päätin kiertää virallisen reitin ja siirryin kävelemään vähän ylemmäs vuorenrinnettä. Tämä oli ihan toimiva ratkaisu, tosin sielläkin maa oli pääsääntöisesti märkä sulamisvesistä. Kummpparit <3. Jossain vaiheessa polku haarautui: toinen haara johti luontokeskukselle ja toinen retkeilykeskukselle. Loppumatka olikin sitten samanlaista koivumetsäpolkua kuin ihan alkumatka, ja pian olinkin jo takaisin auton luona. Luontokeskuksen fasiliteetit tulivat tarpeeseen. 

Luminen reitti

Saana

Määränpää lähestyy

Seuraavana ohjelmassa oli sopivan yöpymispaikan metsästäminen. Retkeilykeskuksen vessat ja suihkut houkuttelivat, mutta paikka oli tupaten täynnä, eikä mukavannäköisiä telttapaikkoja ollut enää jäljellä. Lähdin siis ajamaan tietä vielä vähän eteenpäin, ja n. 5 km päässä retkeilykeskukselta löytyi tien läheisyydestä taas sopivan rauhallinen telttapaikka. Kun teltta oli pystyssä, kelpasi nauttia maittava juhannusateria (eli nuudelikeittoa, näkkileipää ja suklaakeksi).

Toisen yön telttapaikka

Maittava juhannusateria

Virkistävä viikonloppuvaellus

Raskaan työviikon jälkeen oli ihanaa lähteä viikonlopuksi luonnon helmaan. Sääennustekin näytti lupaavalta, vaikka viikon aikana oli ollut vesisadetta joka päivä, joten edellytykset mieluisalle vaellusretkelle olivat suorastaan erinomaiset. Viikonlopun kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Keväällä haaveissani oli Hetta-Pallas -vaellusreitti, mutta se ei vielä toukokuussa ollut optimaalisessa vaelluskunnossa eikä sitä ehdi kävellä viikonlopun aikana kokonaisuudessaan. Kahdessa päivässä ehtii kuitenkin varsin hyvin nauttia kansallispuiston maisemista ja koska kesän vaellussesonki ei vieläkään ole alkanut, omaa rauhaa oli myös riittämiin.

Ruuhkaa tienvarressa

Pallastunturi

Perjantaina töiden jälkeen hyppäsin autoon ja lähdin ajelemaan kohti Pallasjärveä. Tiellä oli ruuhkaa lähinnä porojen muodossa, kolareilta onneksi vältyttiin. Illansuussa saavuin Pallasjärven äärelle. Alun perin olin ajatellut, että menen yöksi jompaankumpaan järven rannalla mutta tien läheisyydessä olevaan autiotupaan, mutta niissä oli sen verran ruuhkaa, että päätinkin laittaa teltan pystyyn Pallaslompolon kodan viereen. Kodalla laitoin nuotion pystyyn ja paistoin iltapalaksi makkaraa ennen kuin kävin yöpuulle teltan suojaan. Välillä ihmettelen itsekin, että miten tällaisesta (kohtalaisen) klaustrofobisesta ihmisestä voi tuntua niin mukavalta pujahtaa makuupussiin, sulkea se ylös asti ja kiristää vielä nyörit niin, että vain osa naamasta jää näkyviin. Jotenkin sitä ”toukkana” saa aina nukuttua erinomaisesti.

Ilta Pallasjärvellä

Telttapaikka Pallaslompolossa

Lauantaiaamuna pakkasin taas tavarat autoon ja lähdin ajamaan n. puolen tunnin automatkan päässä olevaan Ketomellaan, josta lähtee 7 km yhdysreitti Hetta-Pallas -reitille. Auto jäi yksinäisenä parkkipaikalle, kun lähdin rinkan kanssa matkaan. Ensimmäiset 2,5 km reitti oli hyvinkin helppokulkuinen, koska polku oli varsin hyvässä kunnossa. Sitten polku alkoikin olla paikoin hyvin vetinen. Jossain vaiheessa merkatulta polulta lähti haara, joka oli paljon houkuttelevamman näköinen kuin edessä oleva pitkospuuton suo, joten päätin kääntyä sinne. Polku olikin huomattavasti paremmassa kunnossa kuin varsinainen reitti. Kelloa minulla ei ollut mukana, joten en tiedä kuinka kauan kävelin ”oikoreittiäni”, mutta siinä vaiheessa kun aloin miettiä, että pitäisikö kaivaa kartta esiin, polkuni yhdistyi takaisin varsinaiseen reittiin. Sitten ei ollutkaan enää pitkä matka Tappurin autiotuvalle, jossa oli hyvä pitää lyhyt eväs- ja vessatauko.

Ketomella - Tappuri, virallinen polku

Kaarremarasto

Pyhäkero taustalla

Tunturin valtatie

Tappurissa sai jo esimakua tulevista maisemista, kun Ounastunturin huiput siinsivät ympärillä. Matka jatkui Siosvaaran yli karua polkua pitkin. Kylmä tuuli puhalsi, mutta maisemat lämmittivät. Edessä häämötti uljas Pyhäkero, joka oli päivän määränpäänä. Sitä ennen piti kuitenkin vielä laskeutua Sioskuruun, jossa pääsi autiotupaan lämmittelemään. Tuvalla oli samaan aikaan taukoa pitämässä 75-vuotias äiti viisikymppisen tyttärensä kanssa. Siinä olisi itsellekin hyvä tavoite, että vielä 50 vuoden päästä jaksaisi Lapissa vaeltaa. Lounastauon jälkeen jätin osan tavaroistani tupaan odottamaan paluutani, ettei tarvinnut kaikkia kamppeita raahata 711 m korkeuteen. 

Maisemia Siosvaaralta

Siosvaaran hiekkaranta (tosin ilman vettä)

Sioskuru ja sen takana Pyhäkero

Maisemaa Pyhäkerolta

Tie Pyhäkeron huipulle oli pitkä ja kivinen. Hitaasti ja rauhallisesti kun eteni, nousu sujui kuitenkin melko kivuttomasti. Maisematkin vain paranivat mitä ylemmäs nousin. Sää oli aika kummallinen: välillä paistoi aurinko, välillä oli pilvistä ja yhdessä vaiheessa ihan hetken aikaa jopa satoi vähän lunta (!). Kaikesta huolimatta pääsin huipulle, ja silloin oli sen verran selkeää, että kaukana horisontissa näkyivät (ainakin uskoakseni) käsivarren tunturit. Tuuli oli sen verran voimakas, että meinasin lentää kumoon, minkä vuoksi en malttanut kauhean pitkäksi aikaa jäädä ihailemaan maisemia. Tie alas oli edelleen pitkä ja kivinen mutta sentään alamäkeä.

Huippu näkyy jo (tai sitten ei)

Ounastunturin huippuja Pyhäkerolta käsin

Pyhäkeron huipulla tuulee

Pyhäjärvi

Alaspäin menossa

Kun saavuin takaisin Sioskurun tuvalle, sen autiopuoli oli edelleen tyhjillään. Varauspuolella oli yksi pariskunta, mutta he pysyttelivät omalla puolellaan ja minä omallani, joten sain vapaasti asettua taloksi. Kamiinaan syttyi tuli, ja pian lämpö levisi tupaan. Lettutaikinajauhetta olin ottanut mukaan, mutta tuvassa oleva paistinpannu oli sen verran epäilyttävän näköinen, että päätin paistaa letut omalla trangialla. Ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta parin kokeilukappaleen jälkeen sain aikaiseksi jo suunnilleen letun näköisiä lettuja. Maistuivatpa ainakin hyvältä. Asettauduin aluksi nukkumaan ylälaverille, mutta kamiina oli lämmittänyt tuvan vähän turhankin tehokkaasti, joten oli pakko siirtyä alemmas. Loppujen lopuksi alhaallakin oli niin kuuma, että piti jonkin aikaa tuulettaa tupaa ovet ja ikkunat auki. Onneksi viilennys onnistui ja sain unen päästä kiinni, enkä sen jälkeen herännyt ennen aamua.

Lettukestit

"Auringonlasku"

Hyvin nukutun yön jälkeen aamupuuro maistui erinomaiselta. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Siinä vaiheessa kun pääsin lähtemään, aurinko oli jo pilvien takana, mutta se ei menoa haitannut. Palasin Tappurin tuvalle samaa reittiä kuin olin edellisenä päivänä sieltä tullut. Sinne päästyäni tupa oli mukavan lämmin, koska joku oli jättänyt kamiinaan tulen palamaan. Sainkin sopivasti paistettua siellä muutaman vaahtokarkin välipalaksi. Vieraskirjasta katsoin, että tupa oli ollut edellisenä yönä niin täynnä, että jotkut olivat nukkuneet ulkona taivasalla. Onneksi siis päätin jäädä Sioskuruun yöksi. 

Aamu Sioskurussa

Virallinen polku Tappurista Ketomellaan

Kumisaappaat tulivat tarpeeseen

Vaahtokarkkitauon jäkeen matka jatkui edelleen samaa reittiä Ketomellaa kohti, mutta tällä kertaa päätin jättää ”oikoreitit” väliin ja seurata virallista polkua. Ihan hyvä idea, mutta se oli kyllä suurimmalta osin tosi huonossa kunnossa. Reitin alussa oli ollut lappu, jossa sanottiin, että rahoituksen puutteesta johtuen polku on paikoittain huonossa kunnossa. En kuitenkaan osannut odottaa, kuinka huono sen tilanne todellisuudessa oli. Lahonneet pitkospuut oli koottu kasoiksi koko reitin varrella, joten jouduin tarpomaan upottavassa suossa. Onneksi ne kumisaappaat tulivat taas mukaan. Ja onneksi suo ei ollut loputon, vaan jossain vaiheessa päädyin siihen kohtaan, jossa edellisenä päivänä olin erkaantunut virallisesta polusta. Siitä ei ollutkaan sitten enää pitkä matka uskollisesti Ketomellan parkkipaikalla odottavalle autolle. Kotimatkalla pysähdyin Raattamassa muistelemaan ensimmäistä Lapinreissuani 6. luokan leirikoulussa. Aika monta vuotta on vierähtänyt siitä, kun ensimmäisen kerran koin Lapin taikaa. Onneksi täällä on taikaa edelleen, ja kesää on vielä jäljellä :)