tiistai 26. huhtikuuta 2016

Museoiden lumossa Krakovassa

Piknikillä joen rannassa

Kaksi viimeistä päivää Krakovassa meni mukavasti nukkuen aamulla juuri niin pitkään kuin nukutti, maaten joen rannalla nurmikolla hyvää kirjaa lukien ja museoissa kierrellen. Ensimmäisenä oli kävin Schindlerin tehtaalla (Fabryka Schindlerna), jonka interaktiivisessa näyttelyssä kerrottiin Krakovan miehityksestä toisen maailmansodan aikaan (ei näiltä natsikohteista vaan pääse Krakovassa välttymään). Opiskelijahintainen sisäänpääsylippu maksoi 4 €. Ilmeisesti museoon on rajoitettu määrä sisäänpääsylippuja vuorokautta kohti, joten lippujen ennakkovarausta suositellaan. Ajattelin kuitenkin, että nyt kun ei ole vielä turistisesonkiaika, ei ennakkovarausta varmaan tarvitse. Olin oikeassa, sillä en joutunut edes odottamaan museolla vaan pääsin suoraan näyttelytiloihin.



Pidin hyvin järjestetystä näyttelystä, jossa sai kattavasti tietoa Krakovan tilanteesta toisen maailmansodan aikaan. (Tosin tuli paha mieli, kun ruotsalaiset turistit ottivat toisistaan kuvia, joissa tekivät natsitervehdystä punaisten hakaristilippujen vieressä.) Vaikka näyttelytilana toimi Schindlerin tehdas, näyttelyssä kerrottiin tehtaa tapahtumista hyvin vähän. Ilmeisesti alkuperisest tehtaasta ei olekaan enää juuri mitään jäljellä. Yläkerrassa pääsin kuitenkin käymään Oskar Schindlerin työhuoneessa. Pari tuntia vierähti museossa hyvin nopeasti, joten ehdottomasti kannatti kävellä pari kilometrä joen toiselle puolelle museokäyntiä varten.


Näyttelytilaa Schindlerin tehtaalla

Natsiliput liehuvat näyttelytilassa


Mallinnus Krakovan juutalaisalueen muurista toisen maailmansodan aikaan 

Nukkeja

Oscar Schindlerin työhuone

Etsi viides sika

Schindlerin tehtaalle saapuessani huomasin, että sen vieressä olevassa nykytaiteen museossa MOCAK (Museum of Contemporary Art in Krakow) oli juuri pari päivää aiemmin avattu Medicine in Art -näyttely. Halusin tietenkin käydä katsomassa myös sen, ja sattumalta sinä päivänä kyseiseen näyttelyyn oli myös ilmainen sisäänpääsy. Siellä oli monenlaisia teoksia perinteisistä maalauksista veistoksiin ja videoinstallaatioihin. Näyttely oli yllättävän iso, ja sielläkin vierähti toista tuntia, vaikken kaikkia pidempiä videoteoksia katsonutkaan loppuun asti. Näyttely on MOCAKissa 2.10.2016 asti ja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, vaikkei "alan ihminen" olisikaan.

Teoksessa käytetty sulatettuja muovileluja

Päheä martto

Lapsuudessa jalkansa menettänyt taiteilija teki puuttuvasta jalastaan aidonnäköisen mallin


Viimeiselle Krakovan päivälle olin säästellyt reissua Wieliczkan suolakaivokseen, joka Auschwitz-Birkenaun ohella on Krakovan suosituimpia päiväretkikohteita. Kaivos sijaitsee Wieliczkan kaupungissa n. 14 km Krakovasta, ja kaivoksen eteen pääsi helposti bussilla aivan hostellini vierestä (1 €, matkan kesto n. 30 min). Kuten muualle Puolan turistikohteista, myös kaivokseen järjestettiin ryhmävierailuja. Yksittäiset vierailijat voivat myös ostaa liput etukäteen netistä tietylle kellonajalle, koska kaivokseen pääsee vain oppaan kanssa ja vain rajoitettu määrä ihmisiä kerrallaan. Toisaalta kaivoksen nettisivuilla sanottiin, ettei iksittäisten turistien tarvitse varata lippua, vaan se onnistuu paikan päältä. Itse en lippua etukäteen varannut, koska en ollut varma, mihin aikaan haluaisin tulla paikan päälle. No, kun saavuin sinne puolenpäivän jälkeen, paikka kuhisi turisteja ja lippujono oli melkoinen. Ulkona oli melkoisen kylmä ja vettä tuli Esteristä. Onneksi oli kuoritakki päällä ja hetken jonotettuani pääsin jo katoksen alle. Jouduin jonottamaan ehkä n. 20 min. Sitten sain lipun klo 14:00 lähtöön (johon oli vielä reilu tunti aikaa). Opiskelijahintainen lippu maksoi 16 € + valokuvauslupa 2,5 €. Koska keli oli edelleen huono, siirryin alueella olevaan kahvilaan odottelemaan opastetun kierrokseni alkua. 

Suolakaivoksen sisäänkäynti

Klo 13:45 siirryin jonottamaan kaivoksen sisäänkäynnille (juuri sopivasti vielä mahduin katoksen alle). Meitä ei kuitenkaan päästetty sisään ennen kuin kello oli tasan kaksi. Saimme sisällä kaulaan roikkumaan laitettavat vastaanottimet ja kuulokkeet, jotta kuulisimme oppaamme myös vähän kauempaa. Sitten viimein pääsimme kaivokseen. Ensin piti kävellä lukematon määrä portaita alaspäin, ja sitten jatkoimme tunneleita pitkin. Opas sanoi, että parin tunnin vierailumme aikana ehdimme nähdä 2 % kaivoksesta, eli ihan valtava kompleksi on kyseessä. Pysähdyimme useammassa pienemmässä kammiossa, joissa oli suolasta vesiettyjä patsaita (ja tietenkin kaikki seinätkin olivat suolaa). Ajattelin, että ihan kiva, mutta en ollut erityisen vaikuttunut. Tai siis hienoja patsaita ne olivat, mutta siihen hehkutuksen määrään verrattuna, jota olin paikasta lukenut, ne tuntuivat vähän valjuilta.

Portaat alas

Kaivoksen käytävää

Suolainen seinä

Suolapatsas

Lisää suolapatsaita

Kuningas

Lisää portaita

Kääpiöitä työssään

Kylläpä sitten sain yllättyä, kun saavuimme St. Kingan kappeliin. Kauniita kirkkoja olen tälläkin matkalla jo nähnyt, mutta tämä kappeli oli aivan uskomattoman upea. Siellä oli todella tarkasti tehtyjä patsaita ja seinäveistoksia puhmattakaan kattokruunuista, joiden kristallit olivat luonnollisesti myös suolaa. Saimme viettää kappelissa joitakin minuutteja, jonja jälkeen jatkoimme matkaa yhä isompiin kammioihin. Retki kesti yhteensä n. 2 tuntia, ja aika kulului kuin siivillä. Lopuksi saimme vielä vapaasti viettää aikaa maan alla tiloissa, joissa oli kahvila, ravintola, kauppoja ja elokuvanäytös. Lipun hintaan olisi kuulunut käynti museossa, mutta päätin jättää sen väliin, jotta ehtisin vielä Krakovassa museoon. Kaivoksesta ei saanut poistua yksin, joten siirryin odottamaan, että pääsisin oppaan ja isomman ryhmän mukana uloskäynnille. Kävelimme vielä vähän matkaa ja sitten kirjaimellisesti sullouduimme 14 hemkilöä kerrallaan erittäin ahtaaseen hissiin. Huimalla nopeudella se nosti meidät ylös maan pinnalle, jossa sadekin oli jo loppunut.

Upea St. Kinga



Yli 100 vuotta vanha suolapatsas

Paavi Johannes Paavali II



Seuraava upea kammio

Korkea katto

Ei pöllömpi maanalainen ravintola

Viimeisenä Krakovan nähtävyytenä kävin Rynek Underground -museossa, jossa kävellään 2000-luvulla löydetyn maanalaisen torin ja muiden kammioiden alueella. Tännekin päivittäinen kävijämäärä on rajattu, mutta ilman ennakkovarausta sain lipputoimistosta lipun, jolla pääsin sisään 30 min kuluttua (opiskelijahinta 4 €). Museossa oli sekä alueelta kaivettuja arkeologisia löytöjä sekä tietoa Krakovan keskiaikaisesta historiasta modernilla tavalla esitettynä. Oli hologrammeja, videoita ja interaktiivisia pisteitä. Joka paikkaa tietysti kehystivät maanalaiset tiiliseinät. Viimeisissä kammioissa esitettiin mielenkiintoisia dokumentteja Krakovan historiasta. Oli mukavaa, että mielenkiintoisessa museossa ei ollut liikaa porukkaa samaan aikaan, niin pystyi rauhassa lukemaan esittelytekstejä ja tutkimaan näyttelyä, joka täydensi hienosti Krakovan museokierrostani. Nyt on kuitenkin aika siirtyä seuraavaan kaupunkiin, joten täältä tullaan Berliini.

Maanalaisia jäänteitä

Keskiaikainen vaaka

Krakovan vanhankaupungin pienoismalli

Hologrammi

Keskiaikaisia lukkoja ja avaimia

Keskiaikainen lelu 

Sormuksia

Maanalaisia seiniä

Käytävä maan alla

Kuva alueen arkeologiselta kaivaukselta


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti