![]() |
Lähde: www.jetwinghotels.com |
Kauan odotettu kurssimatka Sri Lankaan on viimein
alkamaisillaan, vaikka ihan hetki sitten siihen tuntui olevan vielä ikuisuus.
Reissulle ilmoittautuessa minulla oli vähän ristiriitaisia fiiliksiä 39
henkilön ryhmämatkasta, koska tykkään matkustaa yksin tai pienellä porukalla.
Nyt kuitenkin on sellainen olo, että miten ihmeessä olen jossain vaiheessa olla
reissun suhteen kahden vaiheilla. Eipä sitä enää jatkossa tule lähdettyä
reissaamaan näiden tyyppien kanssa, ja onhan tämä nyt mitä mainioin tapa
juhlistaa 6 vuoden yhteisen opiskeluajan päättymistä.
Lähdemme matkaan sunnuntai-iltana ja saavumme maanantai-iltapäivänä
Colombon lentokentälle. Sieltä meillä on bussikuljetus Negomboon Jetwing Blue
-hotelliin. Sieltä käsin meidän olisi tarkoitus nauttia Intian valtameren
aalloista, auringosta ja Sri Lankan monipuolisista nähtävyyksistä. Muutamia
retkiä matkanjärjestäjä on suunnitellut jo etukäteen. Käymme siis ainakin
Sigiriyan kalliolla, safarilla Minneriyan kansallispuistossa, Kandyssa
katsomassa Pyhän hampaan temppeliä, Giragaman teeviljelmällä sekä Gallen
linnoituksessa. Ruohonjuuritason toimintaan pääsemme tutustumaan
hyväntekeväisyysretkellä Lotus Hill -projektin Unohdettujen laaksoon. Lisäksi
käymme varmasti pääkaupungissa Colombossa ja Negombossa lienee muutakin
nähtävää kuin 5 km rantaa. Toki aikaa jää myös uimiseen ja rannalla löhöilyyn.
Saa tosin nähdä, kuinka kauan itse jaksan auringossa makoilla.
Tällä kertaa ihan oikeasti yritän päivittää blogia jo reissun aikana, mutta en lupaa mitään. Nyt täytyy vielä pieni hetki malttaa odottaa reissun
alkamista. Laukut olen jo pakannut ja niihin jäi vielä reilusti tilaa
matkamuistoille. Luulen kuitenkin, että tältä reissulta parhaat matkamuistot ovat
ainutlaatuisia kokemuksia ystävien kanssa eivätkä mahdu matkalaukkuun. J